Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tarinat

Ennen tarinan kirjoittamista kannattaa kuitenkin kerrata muutamia asioita. Näin kirjoittamisesta itsestään tulee helpompaa, sekä se helpottaa myös ylläpidon työskentelyä. 

- Kirjoita yksikön ensimmäisessä tai kolmannessa muodossa, sekä imperfektissä tai preesenssissä. "Kannoin ylpeänä nappaamani jäniksen saaliskasalle." tai "Villitassu kantaa ylpeänä nappaamansa jäniksen saaliskasalle."

- Kirjoita joko Nimi-kenttään tai tarinan alkuun kissasi nimi sekä klaani. Villitassu, Jokiklaani

- Puhe kirjoitetaan "näiden" väliin. "Mitä teemme tänään?" Villitassu kysyi mestariltaan. Huom! Lainausmerkkejä käyttäessä kiinnitä huomiota pilkun ja pisteen rooliin. Mikäli lause ei loppuu kysymys- tai huutomerkkiin, lauseen loppuun ei laiteta pistettä. Kun taas lause on tavallinen puhe, laitetaan pilkku viimeisen lainausmerkin ulkopuolelle. Tässä tapauksessa se menisi näin: "Menen tänään metsästämään", Villitassu kertoi. Lauseen jälkeen tuleva sana kirjoitetaan pienellä, ellei kyseessä ole erisnimi. 

- Puhe aloitetaan aina seuraavalta riviltä. Tämä tekee tarinoista selkeämpiä, sekä tuo lisää pituutta. 

Villitassu seurasi kiinnostuneena vanhemman kissan kulkua.
"Olemmeko varmasti oikeassa paikassa?" hän kysyi.

- Pidä tarinat realistisina. Soturikissojen maailmaan eivät kuulu lentävät lehmät tai sateenkaarioravat. Toki kissasi voi nähdä poikkeuksellisia unia, mutta hahmon niin sanotussa oikeassa elämässä realistisuus kunniaan. 

- Et saa tappaa tai haavoittaa NPC-hahmoja ilman ylläpidon lupaa.

- Suuret vaaratilanteet, kuten ketun johdatteleminen leiriin, täytyy olla etukäteen sovittu ylläpidon kanssa. 

- Et saa kirjoitella unissasi tapaamisistasi Tähtiklaanin tai Pimeyden metsän kissojen kanssa ilman ylläpidon lupaa, ellet ole parantajaoppilas, parantaja tai päällikkö.

- Kokemuspisteiden määrä riippuu hyvin paljon tarinasi laadusta ja pituudesta. Jatkuvasti silmäänpistävistä kirjoitusvirheistä miinustetaan. 

Tästä näet milloin vuodenaika tms. vaihdetaan.

Vuodenaika: Viherlehti
Sää: Suurimmin osin pilvistä, mutta lämmintä. Sateet ja ukkoset ovat lämmön takia lisääntyneet.
Lämpötila: Päivisin noin +18ºC, öisin voi lähentyä +5ºC

 1  2  3  4  5  6  >

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on neljä miinus kolme?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Nokkospentu, Varjoklaani

24.06.2018 14:18
"Emo, emo, Nokkospentu kiusaa!"
"Enkä kiusaa!"
"Nokkospentu, Kaarnapentu, lopettakaa heti!"
Nokkospentu katsoi kiukkuisena ruskeajuovaista veljeään, jonka sinisissä silmissä kiilui virne, jota kolli ei kasvoillensa päästänyt Savuläiskän tarkkailevan katseen alla. Eiväthän he olleet kuin vain vähän leikkineet, painineet pentutarhan lattialla, ja yhtäkkiä Kaarnapentu vain käänsi sen muka kiusaksi! Ei pureminen ollut oikeasti edes sattunut, ei Nokkospentukaan alkanut parkua, jos veli kävi hänen mielestään liian hyväksi leikeissä. Naaras väläytti Kaarnapennulle hampaitaan, mutta harmikseen heidän emonsa sattui vilkaisemaan häntä juuri sillä hetkellä, eikä erityisemmin pitänyt näkemästään.
"Nokkospentu, älä kiusaa veljeäsi", Savuläiskä käski nousemalla samalla jaloilleen, tuijottaen epäilevästi tytärtään. Tumma nuori naaras yritti parahtaa vastaan, mutta kuningatar ei tuntunut olevan mitenkään erityisen hyvällä mielellä.
"Menkää kokeilemaan, olisiko klaaninvanhimmilla teille tarinoita kerrottavana", Savuläiskä ehdotti turhautuneena, ja se sai kumpaankin pentuun vauhtia, eivätkä Nokkospentu ja Kaarnapentu kuulleet sitä, kuinka heidän emonsa huokaisi hiljaisesti olevansa tyytyväinen, että nykyään klaaninvanhimpia jopa oli klaanissa. Taikka mutinaa siitä, kuinka he olivat aikaisemmin pärjänneet ilman moisia.
"Minä ehdin ensin!" Kaarnapentu uhosi ylpeä sävy äänessään, josta hänen sisarensa ei ollut yhtään mielissään.
"No etkä varmana ehdi, minä olen isompi!" naaras murahti kirien itsekin vauhtia saadakseen ruskeajuovaisen pennun kiinni, mutta lopulta aika turhaan. Nokkospentu oli kyllä isompi ja lihaksikkaampi kuin veljensä, mutta Kaarnapentu liikutti jalkojaan ketterämmin kuin hän, joten vihreäsilmäinen pentu jäi nopeasti jälkeen. Nokkospentu olisi halunnut syytellä veljeään varaslähdön ottamisesta, mutta tiesi sen olevan valhe, eikä täten syyttänyt, vaan tyytyi kohtaloonsa tällä kertaa hitaampana kaksikosta. Tällä kertaa, vielä naaras opettelisi liikuttamaan jalkojaan lähes yhtä nopeasti kuin tuuliklaanilainen. Tai ainakin nopeammin kuin Kaarnapentu.
"Rotanläjä", tämä silti kommentoi hampaidensa välistä, kuitenkin niin hiljaa, ettei veli toivottavasti kuullut, tai muuten tämä varmaan menisi taas valittamaan Savuläiskälle. Eikä ruskeajuovainen kolli onneksi kuullutkaan, sillä Kaarnapentu oli enemmän kiinnostunut tapaamaan Kyyturkkia, joka huokaili itsekseen ärtyneenä ja käveli ympäriinsä itsekseen pesässä. Miksi ihmeessä kaikki olivat niin huonolla tuulella tänään? Siihen ei Nokkospentukaan keksinyt vastausta, mutta ehkä se johtui jotenkin säästä. Ehkä liian valoisa keli sai hänen emonsa ja Kyyturkin niin hermostuneiksi? Ei vihersilmä sitä kuitenkaan itse ymmärtänyt, hänestä oli ihan kiva, että oli valoisampaa aina välillä, vaikka aurinko hieman turhan paljon lämmittikin hänen tummaa, kaunista turkkiaan.
"Mikä on?" naaras ihmetteli veljensä säestäessä Kyyturkin kiroilua ja loputonta muminan tulvaa, josta kumpikaan ei saanut juurikaan mitään selvää. Kyyturkki nosti katseensa, ja tuijotti kumpaakin hetken pistävästi, mutta samaan aikaan niin poissaolevasti, ettei varmaan edes huomannut tulijoiden olevan pentuja.
"Marjaläiskällä ja Pöllökynnellä on mehiläisiä päässä, sanokaa minun sanoneen!" klaaninvanhin ärähti, mutta se ei auttanut kumpaakaan pennuista saamaan päähänsä, mitä ihmettä kaksi muuta klaaninvanhinta oli nyt tehnyt, "ne hiirenaivot menivät saalistamaan! Ja kielsivät sanomasta mitään Varjotähdelle, ettei hän tulisi etsimään ja keskeyttämään näitä. Voi Tähtiklaani varjelkoon niitä hölmöjä hiirenaivoja! Mahdottomia, niin mahdottomia, sanokaa minun sanoneen etteivät varmasti menneet vain saalistamaan... ei, niillä on ihan varmasti jotain ihan muuta myös mielessä, sanokaa minun sanoneen!"
Nokkospentu ja Kaarnapentu eivät edelleenkään keksineet, mitä muuta kaksi muuta klaaninvanhinta voisi metsällä tehdä. Tapella? Käydä rajoilla? Valloittaa toisen klaanin aluetta? Aloittaa rajakahakan? Hankkia panttivankeja toisesta klaanista? Liittyä toiseen klaaniin? Ei, se olisi väärin, tuskin he vaihtaisivat klaania, jos olivat kunnollisia varjoklaanilaisia! Pennut vilkaisivat toisiaan hämmentyneinä, ja onnistuivat olemaan huomaamatta Kyyturkin nolostunutta ilmettä, jonka tämä kasvoilleen nosti, kun huomasi sisääntulijoiden olevan vasta pentuja.
"Kas, Nokkospentu ja Kaarnapentu, mikäs teidät tänne toi tänään?" kolli kysyi pennuilta, toivoen varmasti näiden unohtavan kaiken, minkä hän oli äsken hermostuksissaan ulos päästänyt, "eikö Savuläiskä jaksanut katsella teidän leikkejänne?"
"Hän ei jaksanut katsoa kun Nokkospentu kiusasi", Kaarnapentu sanoi, vilkaisten siskoaan nopeasti kulmiensa alta, riitaa siskonsa mielestä selkeästi haastaen.
"Minä en kiusannut! Itse olet hiirenaivoinen pelkuri, joka ei kestä sitä, kun minä olen voitolla!" Nokkospentu vastasi hurjistuneena ja pörhisti turkkiaan, valmiina taas syöksymään veljensä kimppuun, joka vain näytti tyytyväiseltä siitä, että sai toista suututettua entistä enemmän.
"Noh, älkää nyt tapelko keskenänne siinä", Kyyturkki komensi korviaan luimistaen, ja pennut tottelivat lähes välittömästi, ensin kummankin vilauttaen toisilleen hampaitaan lähes sovussa, "keskenään tappeleminen ei ole hyvä juttu, kuvitelkaa jos olisitte taistelun keskellä ja alkaisittekin repiä toisiltanne korvia päästä", klaaninvanhin totesi. Nokkospentu mietti, ja katsoi sitten huolissaan vanhaa kollia:
"Eihän niin ole tapahtunut oikeasti?" naaras kysyi huolestuneena. Mielikuva taistelusta, jossa kaikki olisivat kaikkia vastaan, oli hermostuttava pennun mielessä. Eihän siinä ollut mitään järkeä, senhän takia heillä oli klaanit, jotta voisivat yhdessä taistella yhteistä vihollista vastaan, kuten toista klaania tai soturilain ulkopuolisia uhkia vastaan! Tai, näin Ohdakepiikki oli kai joskus sanonut, kun he olivat kysyneet, minkä takia elivät klaaneissa.
"Ei onneksi, ainakaan Varjoklaanin joukoissa minun aikanani", Kyyturkki naurahti hyväntuulisesti, "mutta en haluaisi sen tapahtuvan minun aikani jälkeenkään, ettehän te halua olla ensimmäiset jotka sotkisivat taistelun keskinäisillä riidoillanne", kolli lisäsi vielä vähän vakavammin, katsoen sisaruksia merkittävästi. Nokkospentu ja Kaarnapentu vilkaisivat toisiaan nopeasti, jonka jälkeen pudistelivat päitään kiivaasti.
"Emme tietenkään, Kyyturkki", ruskeajuovallinen hätäili vakuuttelemaan, "mutta onko sinulla jotain hyvää tarinaa jostain taistelusta? Se voisi pitää Nokkospennun pois niskastani edes hetkeksi", Kaarnapentu uteli, vilkaisten vihreäsilmäistä siskoaan, joka vain tyytyi näyttämään veljellensä kieltä tällä kertaa, ollen itse enemmän kiinnostunut siitä, olisiko vanhalla kollilla jotain hyvää tarinaa kerrottavana.
"Ehkäpä minulla on... miltä kuulostaisi sota, jossa Mustakukka, nykyisin Tähtiklaanin uljas soturi, antoi suuren panoksen klaanimme vuoksi, ennen kuin joutui itse maksamaan siitä henkensä samassa sodassa?" Kyyturkin ehdotus sai hämmästyneet huokaukset ja innokkaat nyökkäykset vastaukseksi, ja niin klaaninvanhin aloitti kertomuksen. Sota, josta hiekanvärinen kolli kertoi niin hurjia tarinoita ja tapahtumia, että pentujen silmät olivat lähellä irrota päästä. Ja tarinat saivat vain lisää väriä, kun Marjaläiskä ja Pöllökynsi tulivat leirin ulkopuolelta saalistamasta, ja kertoivat omiakin näkemyksiään tapahtumista. Ja kertomus jatkui siihen saakka, että aurinko alkoi pikkuhiljaa laskea, paistoi vielä viimeiset, punertavat säteensä klaaninvanhimpien pesäaukon suulle, ja sitten katosi kokonaan varjoihin.

"Taitaa olla teidän nukkuma-aikanne", Marjaläiskä hymyili pienesti, kun Nokkospentu päästi makean haukotuksen, "tosin saatatte nähdä tämän kaiken jälkeen aika hurjia unia."
"Ei se haittaa!" Tumma naaraspentu kiirehti sanomaan, "voimme ainakin harjoitella unissamme sitä varten, että meistä tulee vielä parempia oppilaita kun osaamme jo jotain etukäteen!" hän innostui, ja Kaarnapentu vilkaisi siskoaan ylimielisesti:
"Minustapa tulee parempi oppilas ja soturi kuin sinusta."
"No eipäs tule!"
"Tuleepas, olen jo nopeampi kuin sinä", ruskeajuovainen pentu kehaisi tyytyväisenä, mutta Nokkospentu tönäisi veljensä kumoon:
"Ja minä olen voimakkaampi ja fiksumpi, eli jos tapaisimme taistelussa vastakkain, sinä haavoittuisit ja pääsisit nuolemaan haavojasi kun olet niin hiirenaivoinen, ettet keksisi suunnitelmiani", naaras tuhahti, mutta ei jaksanut riidellä enempää Kaarnapennun kanssa vaan käänsi katseensa klaaninvanhimpiin, "kiitos kun suostuitte kertomaan meille tarinoita, vaikka Kaarnapentu onkin rasittava."
"Tuo ei ollut reilua!" Kaarnapentu sähähti ja hyppäsi Nokkospennun päälle kiukkuisesti, ottaen hampaillaan tiukan otteen siskonsa niskasta.
"No et ole sinäkään!" Naaraspentu murahti takaisin ja yritti ravistella veljeään pois kimpustaan, vain todeten tämän ottavan entistä pahemmin hampaillaan kiinni hänen niskavilloistaan. Sitten Nokkospentu muisti, kuinka Kyyturkki oli kertonut Mustakukan saaneen vihollisklaanin soturin irti niskastaan kumartumalla ja sitten heittäytymällä selälleen, ja kokeili itsekin samaa temppua. Ja sehän tepsi, ei Kaarnapentu sellaista älynväläystä ollut odottanut, ja hämmentyneenä litistyi itseään suuremman siskonsa alle hetkeksi, ennen kuin Nokkospentu kiltisti nousi tämän päältä.
"Epäreilua!"
"No niin pennut, eiköhän ole aika mennä Savuläiskän luokse ja syömään", Pöllökynsi naurahti ennen kuin sisarukset olisivat jälleen toistensa kimpussa, "hieno taistelu kuitenkin. Teistä tulee kummastakin hyviä sotureita", kolli vielä lisäsi nopeasti, saaden sekä Nokkospennun ja Kaarnapennun silmät loistamaan ilosta.
"Oletko tosiaan sitä mieltä?" Nokkospentu kysyi, ja vaaleanruskea kolli nyökkäsi.
"Kuitenkin vain, jos muistatte yhä totella ja käyttäytyä, sekä nukkua ja syödä hyvin", Marjaläiskä hymähti hyväntahtoisesti, ja hätisteli pentuja jo ulos pesästä, "ja tällä hetkellä ette tee noista mitään, lähtekääpäs ihan oikeasti emonne luokse jo."

Ja niin pennut kipittivät innoissaan takaisin pentutarhaan, jossa Savuläiskä näytti jo hieman huolestuneelta, kun kumpaakaan ei juuri alkanut näkyä missään, vaikka oli jo kuinka myöhä, ja maassa oleva varis odotti syömistä. Olikohan se Pöllökynnen ja Marjaläiskän saalistama?
"Teillä taisi olla kivaa", emo arveli, kun pennut ryntäsivät syömään tuoresaalista, ja kumartui syömään jälkikasvunsa kanssa.
"Oli!" Kaarnapentu hihkaisi ja nielaisi ison palan saalista kurkustaan ahnaasti alas, "opimme vaikka kuinka paljon kaikkea uutta!"
"Niin opimme!" Nokkospentu myötäili veljeään, "en olisi ikinä uskonut, että klaaninvanhimmilta voi oppia noin paljon uutta", hän ihmetteli emolleen, joka vain naurahti ja heilautti häntäänsä leikkisästi.
"No, nyt varmaan uskot. Monet vähättelevät klaaninvanhimpia, pitäen näitä vain heikkoina ja jopa turhina, mutta usein he ovat viisaita ja tietävät kaikenlaista. Ikinä ei kannata olettaa mitään pelkän ulkomuodon perusteella", Savuläiskä sanoi, ja Nokkospennusta se kuulosti viisaalta, niin kuin heidän emonsa puheet yleensä kuulostivat nuoren naaraan korviin.
"Minä en ikinä aio unohtaa klaaninvanhimpia", Kaarnapentu päätti.
"En minäkään", Nokkospentu totesi, "enkä syrjiä tai sivuuttaa, tai olla epäkunnioittava heitä kohtaan, he ansaitsisivat enemmän kunnioitusta kuin mitä saavat nykyään", naaraspentu vielä lisäsi innoissaan, joka sai ruskeajuovaisen veljen melkein uhoamaan vastaan, mutta Savuläiskä ehti estää kaksikon alkamaisillaan olevan väittelyn:
"Se on hyvä, mutta nyt on aika mennä nukkumaan."
Pian Nokkospentu ja Kaarnapentu käpertyivätkin emonsa molemmille puolille nukkumaan, painamaan omat turkkinsa emon lämpimään karvaan. Ja pienen Nokkospennun jo kiinni olevissa harmahtavan vihreissä silmissä näkyi välähdyksiä Mustakukan panoksesta Varjoklaanin vuoksi, oman henkensäkin uhalla, oli kuinka äksy ikinä. Hän haluaisi olla yhtä urhea soturi, ja antaa itsestään kaiken klaanille. Se oli pienen Nokkospennun unelma, halu tulla yhdeksi Varjoklaanin ja mahdollisesti koko metsän parhaimmaksi soturiksi.

//Tämmöinen pentutarina, nyt kun Varjoklaaniin tuli lisättyä pari klaaninvanhinta niin pitihän niitä tietenkin hyödyntää :D
EDIT: Narua häiritsi sama nimi sen verran, että muokkasi nimen tännekin oikeaksi, kun tarinaa ei vielä oltu ehditty tarkistaa :'D aikaisempi tarina täysin sama, mutta edellinen Pöllösilmä on nyt Pöllökynsi, koska Myrskyklaanissa oli jo varapäällikkö nimeltä Pöllösilmä xd

Nimi: Hunajahäntä, Tuuliklaani

23.06.2018 17:48
Hunajahäntä ei sanonut sitä ääneen, tosin mitäpä muitakaan mielipiteitään hän ääneen ikinä sanoi, mutta rajapartioissa oli vain yksinkertaisesti tylsää. Oppilaana ne olivat vielä omalla tavallaan olleet mielenkiintoisia, sai uusia tietoja reviiristä ja syvällä päässään toivoi näkevänsä vilauksen toisen klaanin kissasta. Mutta näin soturina se tuntui lähinnä vain kiertelyltä ja kaartelulta, kävelemiseltä eteenpäin välillä merkkaillen rajoja, jottei toisen klaanin partio saisi päähänsä vallata aluetta. Tärkeää? Kyllä, erittäin tärkeää, jos rajoja ei vartioitaisi, niin koko Tuuliklaani olisi nopeasti mennyttä. Tärkeys ei kuitenkaan tehnyt siitä yhtään hauskaa. Piikkihernehäntä päätti itse johtaa partiota, yllättäen viihtyen itse aika vähän leirissä lähiaikoina, eikä Varpushallasta tai Pöllönenästä ollut hänelle seuraa nimeksikään, Kipinätassusta nyt puhumattakaan. Naarasparka, vieläkin oppilaana, vaikka nuorempi Hunajahäntäkin oli ollut jo jonkin aikaa soturina. Tuulitähden pitäisi kyllä nimittää tämä soturiksi pian, viheryskästä juovikas naaras oli parantunut jo hyvän aikaa sitten, ja oli taidoissaan jo soturin tasoa, kuten olettaa kannatti. Mikäköhän päällikköä edes hidasteli sen verran, ettei tämä ollut vielä saanut toista soturiksi saakka nimitettyä.

Mutta eipä se Hunajahäntää sen koommin lopulta hetkauttanut, eniten hänen päässään pyöri ajatus siitä, että kunhan hän nyt pääsisi tekemään edes jotain mielenkiintoista. Tai nukkumaan. Mitä tahansa muuta paitsi rajapartiointia, kolli olisi paljon mieluummin juoksennellut riistan perässä tai vaikka siistiä tai vaihtaa klaaninvanhimpien pesänalusia, kuin kulkea joukon hännillä ärsyyntyneenä vähän kaikesta. Mutta soturin on tehtävä mitä soturin on tehtävä, oli se itselleen mieluista tai ei. Eikä Hunajahäntä erityisemmin näyttänytkään ärsytystään ulkopuolelle, näytti vain yhtä helposti lähestyttävältä ja kivalta kuin aina. Eli lähinnä siltä, ettei nyt ollut mikään erityisen hyvä päivä. Eikä ollutkaan, Hunajahäntä ei ollut yöllä saanut nukuttua kunnolla, vaan heräili aina muutaman hetken välein, huomasi, ettei vielä ollut auringonnousu, ja jatkoi pyöriskelemistään ja levotonta nukkumistaan. Puhumattakaan tästä kuolettavan tylsästä partiointireissusta.

Ja Hunajahännän onneksi partiointi oli aika pian ohi. Edes kaksijalkojen tilalla ei ollut mitään hälyttävää, vain uuden erakon hajua, mutta sekin haisi niin vaimeana, että oli tainnut luikkia pakoon klaanin rajamerkit haistaessaan. Hyvä niin, vaikka olisihan uhitteleva erakko tai kotikisu olut jotain väritystä muuten niin tylsästi alkaneeseen päivään. Hunajahäntä saapui täydessä hiljaisuudessa leiriin, melko huonotuulisena. Se tosin tuskin yllätti ketään, joka joskus oli valkean kollin joskus nähnyt. Hänen keltainen häntänsä heilui hermostuneena puolelta toiselle. Kaiken huonosti alkaneen päivän lisäksi kollilta oli matkalla juossut jäniskin ihan nenän edestä, mutta oltuaan jo valmiiksi hieman pahalla tuulella, ei Hunajahäntä tietenkään huomannut sitä ajoissa ehtiäkseen napata mokomaa. Ärsyttävää, niin ärsyttävää.

"Hunajahäntä!"

Soturi käänsi päätään huudon suuntaan, jossa Mäntymarja käveli kohti. Hunajahäntä yritti hillitä huonoa tuultaan, epäonnistuneesti, ja lähti klaanin parantajan luokse ripein askelin.

"Hei Mäntymarja", kolli tervehti parantajaa, "miten voit?" hän kysyi vielä salaa toivoen, että huolestuneisuus olisi kumonnut hänen äänestään sen huonotuulisuuden, joka nyt muuten oli soturin päätä vaivannut. Vaikka Hunajahäntä ei ehkä siltä aina näyttänytkään, oli pienikokoinen soturi huomannut ystävänsä olleen todella alakuloinen sen jälkeen, kun Koilento menehtyi. Eikä soturi sitä lainkaan väheksynyt, kenenkään kuolema ei ollut hyväksi Tuuliklaanille, ja varsinkin parantajan, joka oli vielä Mäntymarjan mestari, menettäminen oli ollut kova isku varmasti kaikille. Mutta pahin se taisi olla Mäntymarjalle, ehkä yhtä paha edellisen parantajan perheelle myös. Hunajahäntä ei itsekään ollut ilahtunut, kun Koilennon kuolemasta ilmoitettiin leirissä. Menehtynyt parantaja ei vain ollut niin läheinen hänelle kuin ystävälleen, jonka vuoksi Hunajahäntä kykenikin niin pian valkean naaraan kuoleman jälkeen jatkamaan soturielämää, niin kuin moni muukin klaanilainen.

//Mänty? :3

Nimi: Mäntymarja, Tuuliklaani

20.06.2018 21:09
Kevytrakenteinen naaraskissa istuskeli aurinkoisen leirin laidalla, lähellä pentutarhaa. Kissan männynvihreät silmät olivat surun samentamat ja hänen sydämensä raskas. Naaras päästi syvän huokaisun.
"Mäntymarja!"
Naaraskissa havahtui kuin unesta ja pakotti huulilleen hymyn, kun hänen luoksensa loikki ryhdikäs pentu, jonka kullankellertävä turkki hohti voimakkaasti auringonvalossa. Mäntymarja ei voinut olla ihailematta pikkusisaruksensa ulkoista olemusta; paksu, hyvinhoidettu turkki suorastaan loisti auringossa todella voimakkaanvihreiden silmien kera.
"No hei, Aarnipentu", parantaja naukaisi lempeään sävyyn pikkuveljelleen, "mikäs sinut tekee noin onnelliseksi?"
"Etkö ole jo kuullut?!" Aarnipentu naukaisi yrittäen kuulostaa tuohtuneelta, mutta yritys ei aivan onnistunut kollipennun innostuneisuuden vuoksi. Mäntymarja hymähti ja huiskaisi ilmaa hännällään leppoisesti.
"Saanko arvata?" vaaleanruskea naaraskissa tummilla juovilla hymähti kysyvästi Aarnipennulle. Kuuden kuun ikäinen pentu naukaisi hymyillen:
"Arvaa vain!"
"No... kenties joku täällä nimitetään tänään oppilaaksi?" parantajakissa naukaisi kevyellä äänensävyllä, etenkin painottaen joku-sanaa ja katsoen kollia. Aarnipentu nyökkäsi ryhdikkääseen sävyyn silmät loistaen ja jatkaen:
"Minut nimitetään tänään oppilaaksi!"
Vaaleanruskea parantaja kehrähti ja onnitteli nuorta kollia. Mikään ei tehnyt häntä iloisemmaksi kuin Aarnipennun seura - nykyään. Aikaisen lehtikadon tapahtumat palautuivat aina parantajan mieleen kuin tauti. Hän ei vieläkään ollut voinut päästää irti Koilennosta, hänen mestaristaan, joka menehtyi rajuun tautiin aikaa sitten. Muut tuuliklaanilaiset näyttivät pystyneen jatkamaan eteenpäin kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan, aivan kuin Koilentoa ei olisi ikinä ollutkaan. Mäntymarja vain ei voinut unohtaa, unohtaa sitä, kuinka Koilento pelasti viimeisillä voimillaan hänen emonsa ja veljensä. Ilman Koilentoa Mäntymarjalla ei edes olisi ollut perhettä enää! Kuihin ei ollut mennyt päivääkään ilman, ettei Mäntymarja olisi ajatellut mestariaan.
"No, mutta minun täytyy mennä nyt", Aarnipentu naukaisi ja huiskaisi innoissaan häntäänsä, "nähdään nimityksessä!"
"Nähdään", Mäntymarja huikkasi kollin perään - heti hänen veljensä mentyä hänen mielialansa latistui uudelleen. Naaraskissa istuskeli ja mietiskeli kauan kaikkia tapahtumia hiljalleen toivoen, että hänen elämässään tapahtuisi taas jotakin. Koilennon menehtymisen jälkeen hänen elämässään ei ollut tapahtunut muutosta - vain silminkantamattomiin surua ja murhetta, joka piti terävät kyntensä Mäntymarjassa tiukasti kiinni.
Parantaja murahti huokaisevaan sävyyn ja turkin alla lihakset jännittyivät hänen noustessaan jaloilleen. Mäntymarja päätti lähteä hetkeksi pois leiristä, että saisi ajatuksia hetkeksi muualle. Ehkäpä hänen pitäisi hankkia uusia ystäviä tai metsästää, ne voisivat virkistää mieltä hieman.

Mäntymarja asteli eteenpäin vihreään ruohoon puhjenneella niityllä. Viileä tuuli tunkeutui turkkiin ja sai parantajan olon kutakuinkin siedettäväksi. Parantajan silmät välkähtivät tämän nähdessä noin puunmitan päässä jäniksen. Vaistonvaraisesti hän laskeutui vaanimisasentoon, rinta lähelle maata ja jalat koukistettuina. Hän halusi pitää jänikseen katsekontaktin. Mäntymarja lähti hiipimään eteenpäin heinikossa varoen pitämästä pahempaa meteliä. Askel askeleelta hän lähestyi jänistä ja oli miltei hyppyetäisyydellä, kunnes äkkiä läheisestä pusikosta syöksähti kauhealla voimalla toinen kissa. Kissa iski ketterästi hampaansa jäniksen niskaan rusahduksen kera. Mäntymarja tuijotti hetken kissaa jännittyneenä, kunnes tunnisti toisen kissan hajun. Naaraskissa asteli ruohikosta toisen kissan näkyviin.
"Ai, Tuulitähti", Mäntymarja naukasi samalla kumartaen syvään, "sinäkin päätit lähteä metsästämään?"
"Pakko välillä päästä pois leiristä tuulettumaan", päällikkö naurahti ja lisäsi, "anteeksi kovasti, en tiennyt, että sinäkin olet täällä. Varastin jäniksesi."
"Klaanillehan se jokatapauksessa olisi mennyt, niin mitä väliä", vaaleanruskea parantaja naukaisi ja kohautti olkiaan, "etsin jotain muuta saalistettavaa."
"Onko kaikki hyvin?" Tuulitähti naukaisi tiputtaen riistan etujalkojensa välikköön, "olet vaikuttanut pitkään alakuloiselta ja minulla on muutenkin sinulle asiaa, joka on tärkeää."
"On, älä huolehdi. Minä vain... minä vain ikävöin Koilentoa, siinä kaikki", Mäntymarja hymähti ja jatkoi surullisenhilpeänä, "typerää, vai mitä?"
"Ei, älä ikinä sano noin, Mäntymarja. Toisen kissan ikävöiminen ei ole typerää, se on välittämistä - oli sitten toinen kissa poistunut jo Tähtiklaaniin tai sitten jossain muualla", Tuulitähti naukaisi tomeraan sävyyn, "mutta Koilento jokatapauksessa kuoli vasta hetki sitten, uskon, että meistä jokaisella on häntä vähän ikävä."
Mäntymarja nyökkäsi päälikölleen ja esitti urheaa - parantajan olisi nimittäin tehnyt mieli haukkoa henkeä ja kaatua maahan itkemään - mutta hän taisteli tunteitaan vastaan. Pinnallisella äänellä naukoen parantaja sanoi:
"Mitä muuta tärkeää sinulla oli? Liittyykö se Tuuliklaaniin?"
"Kyllä vain. Itseasiassa minulla on kysyttävää sinulta", Tuulitähti naukaisi luoden hymyn huulilleen. Mäntymarja häkeltyi, muttei antanut sen näkyä päällepäin. Häntä hämmästytti, että päällikkö halusi kysyä häneltä jotakin, koska yleensä kaikki muut kysyivät Tuulitähdeltä neuvoa.
"Kerro pois", Mäntymarja naukaisi ja katsoi kiinnostuneena päällikköään, hän paloi halua tietää päällikkönsä kysymyksen. Tuulitähti epäröi hetken, mutta kysyi sitten kysyttävänsä:
"Tiedätkö, että hyväksyykö Tähtiklaani varapäällikön vaihdon?"
"Tietenkin. Sehän on mahdotonta, ettei Tähtiklaa-", parantaja kerkesi hämmästyksissään sanoa, kunnes päällikkö keskeytti hänet:
"Ei! Tarkoitin sitä, että jos edellinen varapäällikkö ei ole enää luotettava tai klaanin luottamuksen arvoinen, voiko hänen tilalleen vaihtaa toisen soturin, jonka käpälissä Tuuliklaanin tulevaisuus olisi varmasti turvassa? Siis vaikka sen hetkinen varapäällikkö ei ole kuollut tai valmis siirtymään klaaninvanhimpien pesään?"
Männynvihreät silmät omistava parantaja häkeltyi ja meni täysin sanattomaksi. Monia kysymyksiä syntyi hetkessä kissan pääkopan sisälle, mutta hän ei ollut varma, antaisiko Tuulitähti hänelle yhtään enempää tietoa.
"E-en tiedä", naaraskissa naukui päällikölleen, "yritän saada tänä yönä Tähtiklaaniin yhteyden, jos sieltä saisin vastauksen."
"Kiitos", luiseva päällikkö nyökkäsi, "et tiedäkään millaisen palveluksen teet klaanillesi, Mäntymarja."
Mäntymarja nyökkäsi nihkeästi takaisin, muttei pystynyt pitämään uteliaisuuttaan kurissa. Ruskearaidallinen päällikkö nosti jäniksen ja alkoi tekemään lähtöä, ja Mäntymarja puoliksi pakotti sanottavansa suusta ulos:
"Mitä Piikkiherneturkki on tehnyt? Miksei hän ole luotettava?"
Tuulitähti oli kääntynyt vastakkaiseen suuntaan ennemmin parantajan kysymystä, hän heilautti häntäänsä ja naukaisi:
"En voi kertoa sinulle enempää, valitan."
"Pyydän, Tuulitähti. Kerro minulle, mistä on kyse. Miksi haluat vaihtaa Piikkiherneturkin toiseen soturiin, vaikka hän on kumppanisi? Jos Piikkiherneturkki on tehnyt jotakin soturilain vastaista, hänet voidaan erottaa sillä perusteella varapäällikön tehtävistä. Haluan tietää, mitä hän on tehnyt. En halua, että hän vahingoittaa Aarnipentua", naukaisi Mäntymarja.
Tuulitähden niskakarvat pörhistyivät hieman Aarnipennun nimen kohdalla, ja äkkiä äsken mukava päällikkö muuttuikin tylyksi ja välinpitämättömäksi. Hän sanoi pilkallisella äänellä:
"Piikkiherneturkki tuskin vahingoittaa ketään, etenkään omaa pentuaan. Hän ei ole ollut uskollinen kumppanuudessa, enkä usko, että hän on sen perusteella täysin lojaali klaanillensakaan." Sitten päällikkö loikki pois jättäen Mäntymarjan yksin keskelle tuulista niittyä. Parantaja ei voinut uskoa sitä. Että hänen emonsa ja klaanin varapäällikkö olivat tehneet yhdessä pentuja - tai siis pennun, Aarnipennun. Sitten Mäntymarja päätti yhden asian: hän tarvitsisi kipeästi vastauksia Tähtiklaanilta.
Myöhemmin Mäntymarja palasi leiriin oravan kera, hän laski sen tuoresaaliskasaan ja lähti etsimään ystäväänsä Hunajahäntää. Hänen olisi pakko puhua Hunajahännän kanssa. Mäntymarja ei pystynyt kantamaan tätä taakkaa yksin. Naaraskissasta tuntui, kuin koko maailman murheet olisivat olleet juuri hänen harteillaan. Kauempana naaraskissa näki ystävänsä ja parantaja huusi:
"Hunajahäntä!"

// Hunaja?

Vastaus:

Mäntymarjan ja Aarnipennun välinen kemia toimii hyvin, heidän välinsä sisaruksina ovat melkeinpä kadehdittavat! Aikamoisen pommin Tuulitähti kuitenkin jätti Mäntymarjalle, vai että Piikkiherneturkki onkin Aarnipennun isä. Harmillisesti pelkään, että moisesta asiasta käärmeissään oleva Tuulitähti purkaa kiukkuaan tavalla tai toisella täysin viattomaan pentuun, muututtuaan jo nimen kuullessaan noin tylyksi :< Toivottavasti Tähtiklaani antaa vastauksia ripeästi, ja Hunajahännän kanssa jutteleminen auttaisi!

22 pistettä!
- Naru (23.6.2018)

Nimi: Roisketassu, Jokiklaani

14.06.2018 20:07
Malvaa! Oikein mehevän näköinen kimppu, jossa oli monta kasvia, törrötti keskeltä rantapengertä kuin – no, malvakimppu rantapenkereellä. Kumarruin napsaisemaan yrtit poikki niiden tyvestä. Ruusua muistuttava tuoksu tulvahti suuhuni. Yskäisin vaimeasti. Laskin malvanlehdet varovasti maahan ja keräsin sitten lisää yrttiä. Lopulta minulla oli sitä niin suuri nippu, että sain lehdet hädin tuskin suuhuni. Yritin painaa paikan tiukasti mieleeni, jotta voisimme palata sinne Täpläturkin kanssa myöhemmin. Hän ilahtuisi malvoista, kuten Mustamehiläinenkin, jolla oli ollut aamulla pientä vatsakipua.
Paluumatkalla joen vierustaa pitkin näin tumman varjon tulevan minua päin. Kauhaisin nopeasti sitä päin, ja tunsin liukkaan, suomuisen kalankyljen polkuanturaani vasten. Vedin kalan maalle, mistä se lähti sätkyttelemään alas. Sain sen kuitenkin tapettua ennen kuin se ehti jokeen asti. Kala oli pieni, mutta kyllä siitä yksi kissa söisi. Nyt minulla oli kuitenkin ongelma: en voisi kantaa kalaa ja yrttejä samaan aikaan suussani. Yritin saada malvat pysymään leukani alla, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Lopulta onnistuin saamaan kalan pyrstöstä kiinni kynsilläni. Minun piti kävellä omituisesti, mutta onneksi leiriin oli vain lyhyt matka. Minun piti kuitenkin uida saarelle, jossa leiri oli, ja jouduin miettimään hetken ratkaisua. Päädyin siihen tulokseen, että veisin ensin malvat ja sitten kalan saaren rannalle. Nostin lehdet suuhuni ja lähdin uimaan varovasti ja pää korkealla. Saavuin saarelle yllättävän nopeasti. Jätin malvat rannalle ja asetin niiden päälle kiven, jottei tuuli veisi niitä. Sitten uin takaisin vastarannalle ja lähdin taas takaisinpäin, tällä kertaa kalan kanssa. Saaren törmällä otin taas malvat leukoihini ja raahasin kalaa hellävaroen maata pitkin vähän matkan päähän leiriin.
Leirissä toimitin kalan tuoresaaliskasaan ja vein malvat heti ruokopesällemme. Asettelin ne lempeästi muiden kaltaistensa joukkoon itsekseni – Täpläturkki oli tarkistamassa oppilaiden pesää, koska epäili siellä olleen kirppuja. Pian hän saapuikin pesään.
”No? Oliko siellä niitä kirppuja?” kysyin, en oikeastaan mielenkiinnosta, vaan enemmänkin vain sanoakseni jotain.
”Ei ollut, Tähtiklaanin kiitos. Onneksi vain kuvittelin sen…” mestari mutisi itsekseen. ”Entä löysitkö sinä mitään yrttejä?”
”Kyllä! Löysin mahtavasti malvaa ja taidan muistaa, missä se oli. Kunhan Mustamehiläinen tulee, hän saa tuoreita yrttejä vatsakipuunsa”, kerroin.
”Mustamehiläinen meni kävelylle Kaunoketun kanssa, mutta he palaavat varmaan pian”, Täpläturkki sanoi. ”Voimme varmasti antaa hänelle nuo tuoreet malvat. Muistatko, mikä muu olisi auttanut vatsakipuun, jos meillä ei olisi malvaa?” Jouduin pohtimaan hetken. Sitten ajatukseni kirkastuivat ja mieleeni leijui kuva sinertävistä marjoista kiinni piikikkäässä oksassa...
”Katajanmarjat!” naukaisin voitonriemuisena. ”Vaikka se onkin harvinaista”, jatkoin sitten epäröiden. ”Malva taas on yleisempää, ja siksi meillä on sitä todennäköisemmin kuin katajanmarjoja. Eivätkö ne auta myös… myös… eivätkö ne anna voimaa?”
”Kyllä antavat. Hyvin muistettu”, sanoi Täpläturkki tyytyväisenä. Päästin pienen kehräyksen. Samassa pesän suuaukolta kuului ääni.
”Täpläturkki? Roisketassu?” Se oli Mustamehiläinen. Keltamusta, pörröturkkinen naaras astui sisälle.
”Ai, kas päivää, Mustamehiläinen. Onko vatsasi jo parempi?” Täpläturkki tervehti.
”No, ei siihen enää niin paljoa satu, mutta hiukkasen sitä kipristää”, naaras kertoi.
”No, Roisketassu on onneksi ollut tänään ahkera. Hän keräsi paljon malvaa, ja tuoresaaliskasan lisäyksestä päätellen sai myös kalan”, Täpläturkki sanoi. Turkkiani kuumotti vähän. Täpläturkki oli huomannut saamani kalan!
”Minä voin ottaa ne malvat”, tarjouduin, sillä arvelin, että Täpläturkki haluaisi vielä kysellä Mustamehiläiseltä jotain. En ollut tosin varma, mitä, sillä olin ollut parantajankoulutuksessa hädin tuskin muutaman auringonnousun. Nostin muiden malvojen joukosta pari kolme lehteä. Arvelin niiden riittävän. Laskin lehdet maahan Täpläturkin tassujen viereen ja istahdin vähän hänen taakseen.
”Kiitos, Roisketassu. Mustamehiläinen, uskoisin että yksi lehtikin riittää. Syö se”, Täpläturkki neuvoi tyynesti. Mustamehiläinen veti tassullaan yhden lehden lähemmäs ja nuuhkaisi sitä epäilevästi. Sitten hän otti sen suuhunsa ja alkoi pureskella sitä hitaasti.
”Kiitos”, hän maukaisi syötyään malvanlehden. Raidallinen naaras kumarsi Täpläturkin suuntaan lyhyesti ja poistui sitten pesästämme. Katsoin hetken hänen peräänsä. Vein sitten loput malvanlehdet muiden yrttien luo. Pesämme oli täynnä yrttien kitkeriä, makeita, kukkaismaisia ja outoja tuoksuja.
Rakastin olla parantaja. Rakastin auttaa klaaniani ja hoitaa apua tarvitsevia kissoja. Rakastin hengittää yrttien hajuja ja etsiä niitä reviiriltämme.
Halusin olla klaanin parantaja, joka muistettaisiin vielä pitkään!

//joo, vähän lyhyempi mut en ehtiny kirjottaa enempää ku lähetään huomenna Skotlantiin ^^'

Vastaus:

Ei se mitään, vaikkakin oli lyhyt! Pidän kirjoitustyylistäsi ja toivottavastu Mustamehiläisen mahakivut hellittävät Roisketassun malvojen ansiosta ^^

21 pistettä!
- Kamikaze (20.6.2018)

Nimi: Pörrötassu, Varjoklaani

24.04.2018 19:07
Heräsin oppilaiden pesässä. Aurinko paistoi sisään pesän ovensuusta. Leiriaukiolta kuului hälinää. Liljaviiksi varmasti järjesteli aamun ensimmäisiä partioita. Nousin ylös ja haukottelin. Ojensin itseni venytykseen ja tassutin ulos aukiolle. Liljaviiksi katsoi minua.
"Hienoa, olinkin juuri miettimässä, ketä oppilaista pyytäisin aamupartioon. Voit mennä mukaan, jos tahdot." Nyökkäsin varapäällikölle kunnioittavasti ja menin partiota johtavan Aamutuikkeen luo. Lähdimme matkaan. Kävimme Tuuliklaanin vastaisella ukkospolulla ja jätimme hajumerkit lähelle sen reunaa. Epäilin tosin, mahtaisiko Tuuliklaani edes haistaa niitä ukkospolun katkun seasta, mutta itse ainakin tunsin häivähdyksen heidän hajuaan. Kulkiessamme takaisin näin myyrän ja tapoin sen. Kannoin sen ylpeästi suussani loppumatkan.

Leirissä laskin saaliini tuoresaaliskasaan. Kiitin muita partion jäseniä hyvästä partiosta ja tassuttelin Terävärakeen luo. Pyysin häneltä, että harjoittelisimme taistelua, ja hän suostui hiukan yllättyneenä. Saavuimme harjoittelupaikalle nopeasti ja Terävärae aloitti:
"Tänään voisimme vaikka kerrata kaikkea, mitä olemme harjoitelleet aiemmin." Nyökkäsin innokkaasti. Pääsisin näyttämään kykyjäni.
"Kumpi hyökkää ensin?" kysyin.
"Minä", Terävärae päätti.
Hän tuli jo minua päin, kun olin vasta valmistautumassa. Hyppäsin hiukan kömpelösti sivuun, mutta pääasia, että väistö toimi. Huitaisin samalla kynnet piilossa mestarini lapaa, mutta hädin tuskin osuin. Korjasin sen kuitenkin nopeasti pukkaamalla mestarini lapaa voimakkaasti hänen kääntyessään minua päin. Terävärae horjahti, mutta muuten oli kuin en olisi häneen osunutkaan. Hän luikahti kylkeni vierestä vatsani alle pyyhkäisten ohi mennessään toisen etujalkani pois maasta. Tämä kaikki tapahtui niin nopeasti, etten olisi edes ehtinyt hiirtä sanoa. Tömähdin mestarini selän päälle, josta hän lennätti minut hiekkaan. Ärsyyntyneenä itselleni – liike oli opetettu minulle vasta vähän aikaa sitten, joten minun olisi pitänyt varautua siihen – nousin nopeasti ylös ja hyppäsin Teräväraetta päin tarkoituksenani kaataa tämä kumoon, mutta hän hypähti kevyesti pois alta. Onneksi en sentään tällä kertaa lentänyt rähmälleni maahan. Korjasin tasapainoni ja kohdistin katseeni tiukasti Terävärakeen oikealle puolelle, mutta tönäisinkin häntä lujasti päälläni vasempaan lapaan. Silloin hän sentään kaatui. Salamannopeasti naulitsin hänet maahan tassuillani ja läimäisin häntä pehmeällä tassulla päälaelle.
"Riittää", Terävärae sanoi hiekan hiukan vaimentamalla äänellä. Nousin nopeasti ylös ja päästin hänetkin pois altani. "No niin", mestarini aloitti. "Lopussa suoriuduit hyvin, voisin sanoa jopa erinomaisesti." Tunsin itseni hetken vanhemmaksi, vastuullisemmaksi, kun Terävärae kehui minua. Palauduin takaisin maanpinnalle, kun hän jatkoi: "Sinun pitää vielä kuitenkin harjoitella tähtäystä. Päällä pusku oli hyvä idea, mutta tarvitset siihen vieläkin lisää voimaa." Nyökkäsin ja päätin kiinnittää asiaan enemmän huomiota. Harjoittelimme puskua. Ensimmäinen meni tosin aika huonosti. Toisella yrittämällä meni jo paremmin, ja kolmannella Terävärae kaatui. Voitonriemuisena loikkasin pystyyn maasta, jonne olin, pakko myöntää, itsekin kaatunut.
"Parempi", Terävärae sanoi. "Jatketaan kuitenkin harjoittelua."
Lopulta onnistuin itsekin pysymään pystyssä. Terävärae vaati minua kuitenkin kertaamaan sen vielä kerran käytännössä. Se onnistui hyvin, ja tällä kertaa muistin myös varautua etutassun ilmaan pyyhkäisemiseen ja selästä pois lennättämiseen. Itseasiassa tein sen itsekin melkein onnistuneesti. Palatessamme leiriin olin ihan mullassa ja neulasissa. Puhdistin hetken turkkiani, ja pian se kiilsikin kuin Ukkospolku sateen jälkeen. Terävärae antoi minulle luvan syödä jotain tuoresaaliskasasta, sillä pentutarhalla kuulemma oli jo ruokaa. Valitsin hetken pähkäiltyäni pulskahkon päästäisen ja söin sen nautiskellen sen mausta. Katsahdin taivaalle.
*Tuleekohan minusta koskaan mestaria? Ainakin toivoisin, että tulisi. Haluaisin olla kuin Terävärae, olla kunnioitettu klaanissa ja opettaa omalle oppilaalle kaikkea... Se olisi mahtavaa!* Loikoilin myöhäisen aurinkohuipun lämmössä ja katselin leiriä. Varjotähti ja Liljaviiksi juttelivat. Metsästyspartio oli palaamassa leiriin; näin, miten tuoresaaliskasaan laskettiin sisilisko tai pari ja lintu. Savuläiskä ja Ohdakepiikki vaihtoivat kieliä, kun heidän pentunsa leikkivät lähellä. Mieleeni palasi Hämärätassun eilinen kysymys. Siitä tuntui olevan kauan aikaa. *Mutta haluaisinko minä pentuja...? En tiedä. Mietin sitä mieluummin myöhemmin. Nyt yritän vain keksiä, mitä voisin tehdä*, päätin. Minullahan olisi ties kuinka monia mahdollisuuksia: katsoessani Varjotähteä ja Liljaviikseä, jotka olivat nyt siirtyneet tuoresaaliskasalle aprikoimaan syötävää, mietin, miten hienoa olisi olla jonain päivänä päällikkö. Saisin johtaa klaaniani, ja puolustaa sitä yhdeksän hengen avulla.
*Mikä vaan on mahdollista, jos on syntynyt Varjoklaaniin!*

//en keksiny hyvää loppua, tönkköys johtuu siitä D:

Vastaus:

Ei nyt ollut kamalan tönkkö! Hyvä tarina oli, mutta sen verran hienosäätöä voisit lisätä, että kuvailisit hieman enemmän sivulauseilla tarinoitasi, niin saisit enemmän pisteitäkin kissallesi. Eli esimerkiksi, jos kirjoitat vaikkapa:
"Saalistin hiiren." Niin lisää tuohon lauseeseen sivulause ja kerro tuosta tapahtumasta enemmän, kerro kuinka hän nappaa hiiren, mitä kissa näkee, haistaa, kuulee. Nämä olivat vain esimerkkejä, mutta nekin tuovat kuvailua enemmän tarinaasi ^^

13 pistettä!
- Kamikaze (20.6.2018)

Nimi: Kuuratassu, Varjoklaani

23.04.2018 11:55
Kuuratassu kuuli Sorasydämen huhuilun pesänsä ulkopuolelta, muttei jaksanut vastata heti. Eilisen jälkeen hänen jalkansa olivat olleet hyvin kipeät ja liikkuminen sattui. Ainut ääni, jonka oppilas päästi, oli pieni uninen mumina. Sorasydän ei maukunut mitään vähään aikaan. Hopeanharmaa naaras nousi vastahakoisesti istumaan. Hänen olisi pakko keskittyä parantajantyöhön, eikä loikoilla makuualusella koko päivää. Kun parantajaoppilas oli peseytynyt nopeasti, hän astui ulos pesästään. Sorasydän istui sen ulkopuolella, ilmeisesti mietteissään, mutta kuitenkin valppaana, koska Kuuratassun astuessa ulos, hän käänsi päänsä ja katsoi valmiina oppilastaan.
”Huomenta!” Kuuratassu maukui hieman väsyneesti ja vilkaisi Sorasydämen meripihkaisiin silmiin.
”Olet varmasti väsynyt, kävelimme aika paljon eilen. Ainakaan se ei ollut normaalia sinun tassuillesi”, Sorasydän maukui rauhallisesti ja Kuuratassu nyökkäsi. Hän tunsi kävelymatkan anturoissaan, eikä nauttinut särystä, muttei maininnut asiaa mestarilleen.
”Tiedät varmasti, mitä sinun tulee tänään tehdä. Käyt tarkistamassa jokaisen kissan viheryskän varalta”, parantaja maukui rauhallisesti, ”Varjoklaanissa ei ole ollut merkkejä sairaudesta epidemian jälkeen, joten älä odota suuria tältä päivältä.” Ei parantajaoppilas olisikaan halunnut, että joku olisi sairaana, muttei voinut olla tuntematta vienoista pettymyksen tunnetta. Hän olisi halunnut parantaa jonkun oikeasti. Ilmeisesti naaraan silmät eivät kavaltaneet hänen tuntemuksia, koska Sorasydän vain tassutti hakemaan yrttejä varastostaan. Kolli heilautti vielä häntäänsä työn aloittamisen merkiksi. Hopeanharmaa ei tuhlannut aikaa, vaan hypähteli ulos aukiolle. Mistä hän voisi aloittaa? Ehkä pentutarhalta? Siellä oli ainakin Savuläiskä ja kyseisen kuningattaren pennut. Hopeanharmaa naaras päätti aloittaa sieltä ja suuntasikin askeleensa pesää kohden. Työntyessään vatukkapensaiden läpi, hän saattoi kuulla pentujen äänet ja emon kehräyksen. Äänen, jota hän ei ollut ikinä kuullut. Pienet pisarat olivat muodostumassa sinisten silmien kulmiin, mutta Kuuratassu ravisti ne pois. Hän menisi nyt tekemään työnsä, eikä haikailemaan kuolleen emonsa perään. Astuttuaan kuningattaren eteen, naaras katsoi pentuja lempeällä katseella. He olivat vasta niin nuoria.
”Hei, Kuuratassu. Mitä sinä täällä teet?” harmaalaikukas naaras Savuläiskä maukui ystävällisesti. Kuuratassu nyökkäsi tervehdykseksi ja avasi suunsa:
”Tulin tarkistamaan teidät viheryskän varalta. Sorasydämen mielestä ei voi olla liian varovainen.” Oppilaan silmät loistivat iloisesti ja hän tarkkaili pentuja sivusilmällä. Nokkospentu ja Kaarnapentu. Hän oli ollut samassa pesässä noiden kanssa vain hetken, eikä ollut tutustunut ujouden takia. No, nyt hän oli saanut ystävikseen Hämärätassun ja Pörrötassun, jotka olivat aivan omia persooniaan. Savuläiskä nyökäytti päätään kevyesti ja antoi parantajaoppilaalle tilaa työskentelyyn. Kuuratassu haisteli pentuja vuorotellen ja koetti niiden turkkeja vaaleanpunaisella anturallaan. Pennut eivät ainakaan tuntuneet sairailta. Seuraavaksi hän kääntyi naaraan ja kollin emon puoleen.
”Tuntuuko sinusta sairaalta?” hopeanharmaa kysyi, koska vanhemmat kissat tiesivät olotilansa paremmin, kuin nukkuvat pennut.
”Ei, ei tunnu”, Savuläiskä naukui iloisesti ja Kuuratassu tyytyi vain haistamaan naarasta, ennen kuin tassutti ulos. Ei sairaita ainakaan siellä. Kevyin askelin sinisilmäinen naaras käveli aukiolla, kohti oppilaiden pesää. Hän ei halunnut häiritä ketään sisällä olevaa, joten hän tyytyi haistelemaan ulkopuolelta, josko sairauden haju olisi selvä. Kuuratassu pudisti päätään, kun sisältä kantautui vain kolmen oppilaan ominaistuoksut. Seuraavaksi hän päätti käydä katsomassa soturien pesässä, jos joku kissa siellä vielä olisi nukkumassa. Sitten hän tutkisi Varjotähden. Päällikkö näytti istuvan pesänsä ulkopuolella, nauttimassa pienestä valotäplästä. Soturienpesää kohti kävellessään hän mietti edellistä päivää. He olivat Sorasydämen kanssa kävelleet paljon, kun keräsivät yrttejä. Sen jälkeen naaras oli ollut aivan poikki, mutta oli kuitenkin mennyt aukiolle istumaan. Silloin hän oli kiinnittänyt huomiota Pörrötassuun ja Hämärätassuun, jotka näyttivät tulevan hyvin toimeen keskenään. Jotain muutakin oli tapahtunut, sen Kuuratassu muisti, muttei saanut mieleen mitä. Yhtäkkiä hän huomasikin olevansa pesän edessä ja kuuli sisältä muutaman soturin tuhinan. Oppilaasta tuntui oudolta pujottautua sotureiden väliin, mutta hän ajatteli tämän kuuluvan parantajan työhön. Hopeanharmaa kissa käveli sotureiden välistä ja haisteli jokaisen turkkeja. Jotkut havahtuivat hereille, jolloin naaraan täytyi pyydellä anteeksi. Vihdoin hän oli tarkistanut kaikki soturit, jotka olivat pesässä. Kuuratassu huokaisi pienesti, kun oli päässyt takaisin ulos. Nyt hänen täytyisi vielä tarkistaa Varjotähti, joka teki parantajaoppilaasta hieman hermostuneen. Ei ollut joka päiväistä, että pääsi niin lähelle klaanin päällikköä. Katsellen tassujaan naaras käveli päällikön luokse ja kumarsi pienesti, ennen kuin nosti katseensa mustaan ja lihaksikkaaseen naaraaseen. Päällikön katse oli ystävällinen, kun hän nyökkäsi takaisin pienelle oppilaalle.
”Kuuratassu, mitä asiaa sinulla oli minulle?” Varjotähti maukui lämpimästi ja rohkaisevasti. Naaraan äänensävy yllätti Kuuratassun täysin, mutta sai rohkeutta kertoa asiansa.
”Sorasydän halusi minun tarkistavan jokaisen varjoklaanilaisen", tyytyi oppilas maukumaan ja käänsi katsettaan ympäri aukiota. Varjotähti näytti miettivän hetken, joka sai hopeanharmaan hermostumaan enemmän.
”Vai niin. Sen takia olet kai kävellyt ympäri leiriä aamusta asti?” päällikkö kysyi, vihreät silmät hehkuen jotain tunnetta, mutta nuori kissa ei tunnistanut sitä.
”Kyllä, sinä olet viimeinen, joka on leirissä", Kuuratassu maukui ja pyysi samalla äänettömästi lupaa alkaa työt. Varjotähti nyökkäsi vain yksinkertaisesti ja otti mukavamman asennon. Jotenkin parantajaoppilas tunsi tarvetta tarkistaa naaras läpikotaisin. Ensin Kuuratassu haisteli mustaa ja paksua turkkia, joka tuoksui vain Varjoklaanilta. Se oli hyvä merkki. Seuraavaksi naaras tunnusteli tassullaan päällikön lämpötilaa, muttei siinäkään tuntunut mitään outoa.
”Tuntuuko mitenkään sairaalta?” Kuuratassu kysyi vielä ja sai vastaukseksi pään pudistuksen ja huokaisun.
”Miltä parantajaoppilaana tuntuu olla?” Varjotähti kysyi yllättäen ja sai oppilaan hätkähtämään.
”Ihan hyvältä”, Kuuratassu maukui ja sai päällikön taas mietteisiinsä. Mustaturkkinen naaras katsoi kaukaisuuteen.
”Mikä parantajan työssä kiehtoo sinua?” tuo kysyi mietteliäs ilme kasvoillaan. Parantajaoppilas mietti, mikä oli häntä kiehtonut tässä toisessa polussa.
”Hmm… varmaankin yhteys Tähtiklaaniin ja kissojen parantaminen”, Kuuratassu mietiskeli hiljaisella äänellä. Samassa hän muisti tähtiklaanin soturin, joka oli auttanut oppilasta muille puhumisessa. Ehkä kaikki parantajat näkivät soturihenkiä.
”No, minulle voit tulla puhumaan unista", Varjotähti maukui vielä ja näytti hännällään merkin poistua. Kuuratassu nyökkäsi arvostavasti ja kääntyi kohti parantajanpesää. Sorasydän varmasti odottelikin jo häntä.

Vastaus:

Hieno tarina! Pidin Varjotähden ja Kuuratassun keskustelusta ja kuvailustasi. Kirjoitusvirheitä ei löytynyt ^^

23 pistettä!
- Kamikaze (20.6.2018)

Nimi: Hämärätassu, Varjoklaani

11.02.2018 21:06
"Minä menen ainakin nyt nukkumaan", Pörrötassu maukaisi ja työntyi sisään oppilaiden pesään. Tämän häntä kimalsi nousevan kuun valossa ennen katoamistaan sisälle. Jäin hieman hölmistyneenä seisomaan keskelle aukiota ja tuijottamaan kollin hännän perään. Mietin hetken mennäkö nukkumaan, vai valvoako vielä. Lopulta nukkumaan meno voitti, sillä luultavasti minut herätettäisiin taas aikaisin aamulla. Lisäksi minun pitäisi olla hyvin levännyt, sillä luultavasti Punasulka ei päästäisi minua helpolla huomenna. Astuin sisään pesään ja tassutin omalle pedilleni. Vilkaisin nopeasti kohti Pörrötassun vuodetta. Kollin pörröinen kylki kohoili tasaisesti sammalien keskellä. Päästin hiljaisen kehräyksen. Kolli näytti söpöltä nukkuessaan tummana keränä pesän hämärässä. Samassa tulin ajatelleksi, että miettivätköhän normaalisti ystävykset tällasia samalla, kuin toinen nukkui. En ymmärtänyt, miksi edes mietin asiaa. Kyllähän minä tietäisin jos pitäisin kollista enemmän, kuin ystävänä. Vai tietäisinkö? Karkoitin ajatukset mieledtäni ja tallasin omaa makuualustaani käpälilläni, jotta se olisi mahdollisimman tasainen. Sitten käperryin pienelle kerälle sen päälle. Valvoin vielä hetken omalla pedilläni, kunnes muiden oppilaiden tasainen tuhina tuuditti minut uneen.

//Ehkä annan ylläpidon tarkistaa aiemmat tarinat ennen kun kirjoitan lisää xD ettei vaan tapeta ketään ylirasitukseen :D

Vastaus:

Hihi, miksiköhän ;> ehkäpä tulevaisuus tuo tullessaan jotain jännää.
5 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Pörrötassu, Varjoklaani

10.02.2018 20:13
Lähdin talsimaan oppilaiden pesälle ja maistoin ilmasta, että yöllä tulisi varmasti satamaan. Värähdin. Paksu turkkini ei varmasti kuivuisi helposti. Vilkaisin Hämärätassua takanani ja heilautin häntääni.
"Minä menen ainakin nyt nukkumaan", sanoin ja työnnyin sisään pesän suuaukosta. Käperryin vuoteelleni, ja ennen kuin huomasinkaan, olin nukahtanut.

//Lopetin nyt tän päivän Pörrön osalta :D

Vastaus:

2 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Hämärätassu, Varjoklaani

10.02.2018 12:01
Kohautin lapojani välinpitämättömänä.
"Jos sinua väsyttää!" kiusoittelin. Kehräsin kuuluvasti ja lähdin astelemaan kohti oppilaiden pesää. Haukotus purkautui huuliltani, vaikka yritin tukahduttaa sen. Haukotuksen mukana suustani purkautui höyryä pakkasilmaan. Jäin katsomaan kuinka se haihtui hiljalleen yötaivaalle. Käännähdin katsomaan taakseni.

//Pörrö? Ei tarvii mitään pitkää ja informaation täyteistä vastausta xD

Vastaus:

2 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Pörrötassu, Varjoklaani

09.02.2018 19:35
Heilautin häntääni hyvästiksi.
"Hyvää yötä", naukaisin hilpeästi. Sitten käänsin katseeni Hämärätassuun. "Pitäisikö meidänkin mennä nukkumaan? Minä ainakin haluaisin huomenna aamupartioon", kysäisin ja haukottelin mahtavasti. Vilkaisin taivaalle. Se oli syvän tummansininen ja tähdet näyttivät siltä, kuin ne olisi ripoteltu taivaankannelle kuin hiekanjyvät lehdelle. Minua väsytti erittäin paljon. Onneksi pääsisin pian nukkumaan.

//Hämärä? Ei kyl mitään erikoista tarvi vastata :DD

Vastaus:

3 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Kuuratassu, Varjoklaani

09.02.2018 13:53
Kuuratassu naurahti Hämärätassun kysymykselle. Toinen oli kysynyt, että eikö häntä haittaa ettei hänestä voi tulla päällikköä tai hän ei saa saada pentuja. Eihän hopeanharmaa naaras olisi halunnut parantajaoppilaaksi, jos häntä olisi haitannut. Kuuratassu kuitenkin saisi palvella pällikön rinnalla ja hän hoitaisi klaaniaan omina pentuinaan.
”Ei se minua haittaa. Saan kuitenkin palvella klaania, vaikkakin erilaisella polulla, kuin muut”, hän maukui sydämestään. Naaraan ääni oli pehmeä ja hän kuljetti katsettaan kahdessa oppilaassa. Olikohan heidän välillään jotain? Kuuratassu ei kuitenkaan ajatellut asiaa enempää. Jos heidän välillään jotain oli, se ei kuulunut hänelle. Yhtäkkiä hänelle tuli mieleen huominen päivä. Naaraan täytyisi olla virkeä tarkastaessaan kissoja.
”Minun täytyy huomenna tarkistaa kissoja viheryskän varalta. Minun täytyisi ehkä mennä nukkumaan, jos haluan olla tarkkana", hän maukui ja nousi tassuilleen.
”Hyvää yötä!” hän maukui vielä ja kääntyi sitten pesäänsä kohden. Kuuratassun hopeanharmaa turkki loisti, kun kuunvalo osui siihen. Parantajaoppilas katsoi vielä olkansa yli kahteen oppilaaseen ja hymyili. Nyt hänellä oli ystäviä ja vieläpä hauskoja ja ystävällisiä sellaisia. Hopeanharmaa naaras työntyi parantajien pesään ja suuntasi suoraan omalle pesälleen. Hän kuuli Sorasydämen tasaisen hengityksen tämän pesältä ja hän käpertyi makuualuselleen. Kuuratassu tasasi hengityksensä ja nukahti.

Vastaus:

Ihana Kuuratassu, joka ei hermostunut Hämärätassun kiusallisesta kysymyksestä :3
7 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Hämärätassu, Varjoklaani

09.02.2018 08:55
"No enhän minä klaanipäällikköä tunne, mutta kaipa hän on ihan hyvä päällikkö", totesin ja kohautin lapojani. "Mutta minä olisin kyllä parempi", naurahdin vielä ja virnistykseni ulottui korvasta korvaan. Kuvittelin itseni Varjotähden tilalle kokoontumiseen puhumaan kaikille klaaneille.
"Eikö sinua haittaa, ettet voi päästä päälliköksi etkä saada pentuja?" kysyin kuuratassulta. Miksi aina onnistun siirtämään puheenaiheen pentuihin?! Toivottavasti hopeanharmaa parantajaoppilas ei reagoisi samalla tavalla, kuin Pörrötassu aiemmin, tai mikä pahinta, luulisi, että minun ja Pörrötassun välillä oli jotain!

//Haha Hämärä on nolo. Kuura? Tai Pörrö?

Vastaus:

Voi ei Hämärätassu xD hih, "tai mikä pahinta", tavallaan toivon että kaksikon välille saattaisikin syttyä joskus jotain ihan vain, että Hämärätassu voisi muistella ajatuksiaan joskus kauan aikaisemmin.
4 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Kuuratassu, Varjoklaani

08.02.2018 19:39
Kuuratassu käänsi jäänsinisen katseensa Pörrötassuun ja kuunteli kollin naurahduksen. Hopeanharmaa naurahti myös, olihan se aika hassua. *Onko minulla siihen kärsivällisyyttä?* hän ajatteli ja epäilys sumensi hänen katseensa. Entä, jos hän ei muistaisi kaikkia yrttejä. Silloin joku saattaisi kuolla hänen takiaan. Hän ravisti ajatukset pois ja keskittyi Pörrötassun kysymykseen. Nyt hän tiesi vastauksen kysymykseen. Eihän hän ollut tutustunut keneenkään muuhun, kuin Sorasydämeen.
”Te olette ainoita, joihin olen tutustunut Sorasydämen lisäksi", Kuuratassu maukui ja jätti mainitsematta tähtiklaanilaisen, jonka kanssa oli puhunut. Hän tunsi taas ilon lämpimästi sisällään. Hän puhui muiden kanssa!
”Sorasydän on kiva mestari. Hän tietää niin paljon!” Kuuratassu maukui ja hänelle pilkahti päähänsä kysymys.
”Mitä mieltä te olette Varjotähdestä? Minun mielestäni hän on hyvä päällikkö”, hopeanharmaa naaras kysyi ja kuvitteli mielessään klaaninsa päällikön seisomassa Varjokiven päällä.

//Hämärä tai Pörrö? :D luovuus loppu

Vastaus:

5 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Pörrötassu, Varjoklaani

07.02.2018 19:29
Istahdin maahan ja kiedoin häntäni käpälien ympärille.
"Minusta soturikoulutus on mukavaa, vaikka jotkut liikkeet ovat hyvin hankalia. Minun kärsivällisyyteni ei varmasti riittäisi yrttien opetteluun", naurahdin vain jotain sanoakseni. "Oletko vielä tutustunut muihin kuin Sorasydämeen? Itse en ainakaan tunne Hämärätassun ja Terävärakeen lisäksi kovin paljon muita, sillä Korppitassuun en ole vielä ehtinyt tutustua. Hänellä tuntuu olevan muuta tekemistä."

//Hämärä? Kuura? en keksiny melkein mitään :D

Vastaus:

3 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Kuuratassu, Varjoklaani

07.02.2018 15:45
Kuuratassu kääntyi katsomaan Hämärätassua.
”En kauaakaan”, naaras naukui ja ilmeisesti päätti vastata myös ystävänsä puolesta: ”Pörrötassusta tuli oppilas hieman minua ennen.” Sitten tummanharmaa naaras istahti. Juuri kun hopeanharmaa parantajaoppilas oli aukaisemassa suutaan, toinen naaras kuitenkin kysyi innokkaasti kysymyksiä:
”Miltä tuntuu olla parantajaoppilas? Mitä te olette tehneet? Miten parantajan koulutus eroaa soturikoulutuksesta?” Kuuratassu meni hetkeksi hämilleen ja unohti, mitä oli ollut sanomassa. Hän empi vastaustaan ja katsoi käpäliinsä selvittääkseen ajatuksensa. Lopulta hän nosti katseensa.
”Minusta on mukavaa olla parantajaoppilas. Se on jotenkin hyvin vapaata, vaikka muistettavaa onkin paljon. Me olemme Sorasydämen kanssa keränneet yrttejä ja lajitelleet niitä. On se uuvuttavaa. Ja ömm.. en ole ollut soturikoulutuksessa, niin en oikein tiedä, mitä siellä tehdään”, hän maukui selvästi ja piti katseensa Hämärätassun meripihkaisissa silmissä.

//Pörrö tai Hämärä?

Vastaus:

5 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Hämärätassu, Varjoklaani

07.02.2018 13:49
Yllätyin hieman parantajaoppilaan kysymyksestä, mutta toisaalta se oli hyvin neutraali. Jotakin tuollaista minun olisi pitänyt keksiä Pörrötassun kanssa jutellessani.
"En kauaakaan", naukaisin ja päätin vastata myös ystäväni puolesta: "Pörrötassusta tuli oppilas hieman minua ennen."
Istahdin maahan, sillä kuka nyt jaksaisi seisoa koko aikaa. En antanut kummallekkaan suunvuoroa.
"Miltä tuntuu olla parantajaoppilas? Mitä te olette tehneet? Miten parantajan koulutus eroaa soturikoulutuksesta?" kyselin hopeanharmaalta naaraalta.

//Kuura? Tai Pörrö?

Vastaus:

3 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Kuuratassu, Varjoklaani

07.02.2018 13:06
Kuuratassun iloksi myös Pörrötassu lähti häntä kohden ja hidasti ystävänsä kohdalla. Tämä kuiskasi jotain naaraan korvaan, jonka jälkeen he tassuttelivat hitaammin parantajaoppilaan luokse.
”Hei", naukaisi Pörrötassu, pitäen äänensä neutraalina.
”Hei", hopeanharmaa naaras vastasi pitäen päänsä ylhäällä ja ryhtinsä suorassa. Vaikka hänen asentonsa oli hyvin epämukava, hän hymyili rennosti, mutta hallitusti. Yhtäkkiä hän ei enää tuntenutkaan hännän silittävän harmaata selkäänsä. Naaras vilkaisi viereensä ja hänen hymynsä hyytyi hetkeksi. Tähtiklaanista tullut naaras oli lähtenyt sanomatta mitään. Kuuratassua harmitti vähän, hän olisi halunnut vielä puhua toisen kanssa. *Ehkä nään hänet kuukivellä*, hän ajatteli kääntäen loistavan katseen kahteen klaanitoveriinsa.
”Kauanko olette olleet oppilaita?” hän kysyi iloisesti. *Toivottavasti tuo oli hyvä kysymys*, hopeanharmaa naaras ajatteli silmäillessään oppilaita huomaamattomasti.

Vastaus:

Oli oikein hyvä kysymys, älä Kuuratassu yhtään epäile siellä :>
Pisteitä 4.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Pörrötassu, Varjoklaani

06.02.2018 14:54
"Hei, epäreilua! Sinä otit varaslähdön!" naukaisin närkästyneenä ja säntäsin hänen peräänsä. Hidastin vauhtia hänen kohdallaan. "Mennään vähän hitaampaa, ettei hän säikähdä tai ajatele, että olemme outoja", kuiskasin Hämärätassulle. Tassuttelimme hiukan hitaampaa vauhtia Kuuratassua kohti. "Hei", tervehdin yrittäen pitää äänensävyni mahdollisimman neutraalina.

//En nyt tälleen kauheesti haluis autohittaa, mut laitoin ne nyt vähän hidastamaan ja pääsemään perille

Vastaus:

Pörrötassu ja Hämärätassu ovat hauska kaksikko, ehkäpä Kuuratassuun tutustuminen tekee heistä kolmikon? ^u^
Pisteitä 2.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Kuuratassu, Varjoklaani

05.02.2018 15:33
Kuuratassu tyytyi vain hymyilemään hallitusti, kun Hämärätassu alkoi loikkia häntä kohti. Tummanharmaaturkkinen naukuu jotain ystävälleen. Hopeanharmaa naaras hengitti syvään ja katsoi avuttomana viereensä. Siinä tähtiklaanilainen istui, tuijottaen taivaalle. Kun soturi huomasi parantajaoppilaan katsovan tätä, hän maukui:
”Hyvin se menee. Nämä kissat ovat kunnon oppilaita, eivätkä he katso pahalla, jos sinä olet ujo.” Kuuratassu oli näkevinään rakkautta kissan silmissä. Eivät kai nämä kaksi vanhempaa oppilasta häntä kiusaisi. Mutta ei se olisi varmaa. Hopeanharmaa naaras värisi, kun tunsi tähtiklaanilaisen naaraan silittävän hänen selkäänsä. Naaraan selkäkarvat kihelmöivät tähtienloisteisen hännän liikkuessa hänen selässä. Hän nyökkäsi pienesti ja toivoi taas, ettei kumpikaan toisista huomaisi tätä. Hän istui suorassa ja silmät loistaen. Nyt hän saattaisi saada uusia ystäviä. Hän kuitenkin aikoi käyttäytyä arvokkaasti, niin kuin parantaja käyttäytyisi. Hän vilkaisi sivusilmällään tähtiklaanilaisen hopeisenhohtoista turkkia ja lempeitä silmiä. Nyt hän kuitenkin keskittyi kahteen innokkaaseen oppilaaseen, joista ainakin toinen oli lähtenyt häntä kohti.

//Pörrö tai Hämärä?

Vastaus:

Voihan Kuuratassu :> yhä mietityttää kyllä tämän tähtiklaanilaisen identiteetti, mutta ehkäpä saamme sen selville joskus myöhemmin ;)
Pisteitä 5.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Hämärätassu, Varjoklaani

04.02.2018 22:36
Pudistin päätäni Pörrötassun kysyessä, olinko tavannut uutta parantajaoppilasta.
”Hei, odota. Onko hän tuolla?” Pörrötassu naukaisi kysyvästi ja katsoin kollin hännän osoittamaan suuntaan. Huomasin kaksi tuikkivat silmää.
”Katseliko hän meitä?” kysyn ja tunnen punastuvani tumman turkkini alla. Onneksi nolostumista oli vaikeaa nähdä hämärässä. Hopeanharmaa naaars hymyili meille.
”Hän on varmaan yksinäinen, kun nukkuu parantajan pesässä”, tuumin ääneen. ”Mitäs mieltä olet jos tutustutaan häneen ja näytetään, kuinka älykäs kissa olen. Luulin tänään mäntyä vuorivaahteraksi!” kehräsin ja pukkasin Pörrötassua kylkeen käpälälläni. Olin jo noussut ylös ja lähtenyt suuntaamaan hopeanharmaata parantajaoppilasta kohti, kun huikkasin vielä Pörrötassulle: ”Viimeinen hänen lounaan on sitten ketunläjä!”

//Lyhyttä ja sekavaa mut Pörrö tai Kuura?

Vastaus:

Hämärätassu on niin suloinen apua :D ihanat.
4 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Kuuratassu, Varjoklaani

04.02.2018 20:40
Kuuratassu hätkähti, kun Pörrötassu katsoi häneen ja osoitti hännällään ystävälleen, missä hän oli. Naaras käänsi katseensa pois kaksikosta ja takaisin taivaalle, jonne oli syttynyt taas uusia tähtiä. *Tähtiklaani, auta! En minä osaa puhua muille. Toivottavasti he eivät tule luokseni*, hän ajatteli huolissaan ja katsoi takaisin oppilaisiin ja hymyili vaisusti. *Ehkä he jättävät minut rauhaan, jos lähden takaisin pesälle*, hän mietti. Hän räpäytti silmiään ja nyökkäsi kahdelle häntä vanhemmalle oppilaalle. Hän heilautti häntäänsä ja nousi lähteäkseen, mutta tuli toisiin aatoksiin. Pörrötassu oli huomannut naaraan jo, joten jos hän lähtisi, hän vaikuttaisi epäkohteliaalta. Kuuratassu muistutti itseään, että parantajan täytyi olla hyvissä väleissä klaaninsa kanssa. Hopeanharmaa oppilas heilautti häntänsä käpäliensä ympärilleen istuessaan takaisin maahan. Hän hymyili nyt kirkkaammin kollin ja naaraan suuntaan, kuin hiljaisena kehotteena tulla puhumaan hänelle. Kuuratassu käänsi katseensa silmäillessään aukiota. Parantajaoppilas oli mielestään nähnyt liikettä kauempana. Hän valmistui siristämään silmiään kissan varalta, mutta häntä kohti oli tulossa tähtienlailla loistava kissa. *Tähtiklaanin soturi!* hän ajatteli henkäistessään ääneen. Naaras käänsi katseensa kahteen oppilaaseen, jotka istuivat kauempana. *Näkevätkö he tämän?* hän mietti. Kuin vastaukseksi tähtikissa vastasi:
”Eivät he näe minua. Tulin vain istumaan kanssasi. Yö on kaunis tänään.”
”O-okei”, hän maukui mykistyneenä ja hänen katseensa oli hämmentynyt. Tähtiklaanin soturi oli tullut istumaan ja katselemaan tähtiä hänen kanssaan! Kuuratassu käänsi katseensa takaisin Pörrötassuun ja Hämärätassuun. Toivottavasti he eivät näkisi parantajaoppilaan silmissä olevaa hämmennystä. Nyt hopeanharmaan naaraan olisi hyvin vaikea keskittyä jutusteluun, mutta kai hän voisi yrittää.

Vastaus:

Oi, kukakohan on tuo mystinen Tähtiklaanin soturi. Toivottavasti Kuuratassu rentoutuisi hieman :3
6 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Pörrötassu, Varjoklaani

04.02.2018 20:19
"Hmm, en vielä. Häneen voisi olla mukava tutustua", naukaisin kiinnostuneena. "Entä oletko sinä tavannut tai nähnyt häntä vielä?" Katselin ympärilleni ja näin pimeydessä tummanharmaalta näyttävän turkin omaavan naaraan katselevan meitä. "Hei, odota. Onko hän tuolla?" kysyin heilauttaen häntääni päin oppilasta, jonka silmät loistivat kuin kaksi täysikuuta. Olikohan naaras tarkkaillut meitä jo pitkäänkin? Hän näytti hätkähtävän. Toivottavasti hän ei ollut pelästynyt minua.

Vastaus:

Toivottavasti kolmikosta tulisi vielä hyvät ystävät c:
2 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Roisketassu, Jokiklaani

04.02.2018 20:06
*Missä olen? Ja missä emo on?* Ne olivat ensimmäiset sanat, jotka tulivat mieleeni herättyäni yrtintuoksuisessa pesässä. Sitten muistin. *Olen parantajaoppilas!* Hyppäsin pystyyn ja aloin sukia turkkiani. Pian Täpläturkki nosti päätään.
"Mitä nyt?"
"Ei mitään erikoista", naukaisin iloisesti ja jatkoin samaan hengenvetoon: "Mitä teemme tänään? Etsimmekö yrttejä tai parannammeko kissoja?"
"Ei niin nopeasti", Täpläturkki naurahti. "Ajattelin, että voisimme käydä katsomassa yrttien kasvupaikkoja." Hyppäsin ilmaan ilosta, mutta nolostuin. Enhän minä ollut enää mikään pentu. "Syödään ensin jotain pientä. Keräämme ja opettelemme yrttejä aurinkohuippuun asti ja lajittelemme ne sitten. Saat seuraavan kerran syödä vasta pitkän ajan päästä, ellet halua yrittää napata jotain kanssani", Täpläturkki kertoi. Nyökkäsin ja suin nopeasti turkkini. Sitten hyppelin tuoresaaliskasalle ja valitsin pienen miettimisen jälkeen pienehkön karpin. Raahasin karpin pyrstöstä pesällemme ja söimme sen yhdessä Täpläturkin kanssa. Nousin seisomaan nuolaisten huuliani.
"Joko mennään?" naukaisin malttamattomana.
"Mennään vain", Täpläturkki vastasi huvittuneena. Lähdimme ulos ja pian hytisinkin jo vedessä.
"En tiedä, uskallanko uida", vinkaisin silmäillen jokea huolestuneena.
"Kyllä sinä uskallat. Tule vain. Jos virta meinaa viedä sinut, uin kyllä sinut kiinni", Täpläturkki rohkaisi. Keräsin rohkeuteni ja nyökkäsin. Sitten liu'uin syvempään veteen ja aloin polkea tassuillani kylmää vettä tasaiseen tahtiin. Vesi nyki ympärilläni kauniisti liehuvaa turkkiani mukavasti kuin pikkuiset kynnet.
"Minä uin!" hihkaisin. "Minä pystyin siihen!" Täpläturkki katsoi minua, mutten tiennyt oliko katseessa ylpeyttä, lempeyttä vai jotain muuta – kenties muisto minusta pikkuisena pentuna hänen pesässään?
"Tiesin, että pystyt", hän maukaisi tyynesti. "Seuraa minua." Uin sulavasti mestarini perässä hämmästyneenä liikkeiden luonnollisuudesta. Vähän ajan kuluttua nousimme maalle. Joen vieressä oli paljon suurilehtisiä kasveja. Nuuhkaisin yhtä. Haju oli kirpeä, mutta jollain tapaa miellyttävän kitkerä.
"Mikä tämä yrtti on?" Täpläturkki nosti katseensa toisesta samanlaisesta lehtipuskasta muutama kasvi suussaan.
"Hierakka. Sitä käytetään lähinnä vahingoittuneisiin polkuanturoihin ja pieniin naarmuihin", hän vastasi. "Poimi pari lehteä. Mehu on kitkerää, mutta sitä ei niellä." Nyökkäsin ja kumarruin lehtien puoleen. Käänsin hiukan päätäni saadakseni varresta otteen hampaillani ja näykkäisin ne poikki. Hierakan sisällä oleva neste todella oli kitkerää, mutta laskin lehdet maahan ja nuolin huuliani, jotta maku lähtisi.
"Otahan ne mukaasi. Minulla on jo melko hyvin näitä, muttei pieni lisä varastoihin mitään haittaa", Täpläturkki neuvoi. Poimin lehdet ja jatkoimme matkaa. Opin paljon yrteistä. Pian tiesin, missäpäin reviriä kasvoi kortetta, missä leppiä ja missä leskenlehteä. Katajat olivat kuulemma yhtä harvinaisia kostealla reviirinosallamme kuin kehäkukka yleistä. Aurinkohuipun aikoihin nälkä alkoi kaihertaa vatsaani.
"Voimmeko napata jotain? Voisin opetella samalla saalistusta", pyysin.
"No, voimme yrittää. Tule istumaan viereeni, niin opetan sinua." Tassutin rantapenkereelle Täpläturkin viereen, kun hän alkoi selittää. "Tärkeintä on, ettei anna kalan huomata varjoasi. Kun kala tulee pintaan, kauhaiset sen vedestä maalle ja puraiset kuoliaaksi." Nyökkäsin osoittaakseni ymmärtäneeni.
"Voinko nyt yrittää?" kysyin innokkaasti.
"Voit. Ethän sinä muuten opi", Täpläturkki sanoi. Aloin tuijottaa vettä. Hetken päästä näin pinnassa väreen ja huitaisin vettä kynnet esillä. Kala oli kuitenkin minua nopeampi ja livahti karkuun. Kaiken lisäksi menetin tasapainoni ja kellahdin veteen. Räpiköin pintaan ja punnersin itseni penkereelle yskien vettä.
"Onko kalastaminen aina näin vaikeaa!" puhisin sukiessani märkää ja klimppistä turkkiani.
"Kehityt kyllä. Ehkä on parempi, että seuraat ensin, kun minä nappaan kalan", Täpläturkki lohdutti. Asetuin mukavaan asentoon tarkkaillen mestariani. Kalan noustua pinnemmalle hän oli kauhaissut ja lennättänyt kalan maalle silmänräpäyksessä. Se sätki ja meinasi tippua veteen, mutta nappasin sen kiinni hampaillani. Puraisin sitä lujasti pään taakse ja maistoin kalan veren rautaisen maun. Pudotin kalan Täpläturkin eteen.
"Siinä", naukaisin. "Syö sinä se, Yritän napata jonkun toisen."
"Syödään se yhdessä", Täpläturkki ehdotti. "En jaksa sitä yksin, ja olisi muutenkin nopeampaa syödä se yhdessä, kuin että nappaisit vielä yhden ja sitten söisit sen. Meidän täytyy kerätä vielä malvaa ja purasruohoa, joka on harvinaista." Söimme kalan ja lähdimme sitten kohti Täpläturkin mukaan parasta malvapaikkaa reviirillämme.

Auringonlaskun aikaan olimme järjestelleet yrtit ja olin oppinut paljon uutta. Yritin muistaa kaiken, mutta unohdin ainakin puolet yrteistä. Kaikki tämä tieto oli ollut liikaa, sillä muistin vain kehäkukan, hierakan ja malvan käyttötarkoitukset. Olimme sekoittaneet kipeisiin polkuanturoihini salvaa hierakasta ja pienestä määrästä kehäkukkaa.
"Kyllä ne kovettuvat päivässä, parissa", oli Täpläturkki sanonut, mutta uskoin, etteivät ne sitä niin nopeasti tekisi. Joka tapauksessa ne olivat rauhoittuneet, eivätkä särkeneet enää ollenkaan paria satunnaista vihlaisua lukuun ottamatta. Makoilin lämpimän ilta-auringon viimeisissä säteissä silmät kiinni.
"Ihanaa olla parantaja", kuiskasin raottaen silmiäni hiukan. "Vaikka olenkin vasta oppilas."

Vastaus:

Roisketassu on ihanan innokas :D kyllä Roisketassukin vielä oppii kalastamaan, vaikka ensimmäinen kerta ei nyt sujunutkaan ihan niin hyvin kuin olisi voinut.
14 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Kuuratassu, Varjoklaani

04.02.2018 14:19
Kuuratassu tarkasteli aukiota. Aurinko oli jo laskenut ja vain harvat kissat olivat hereillä. Hän näki kahden oppilaan juttelemassa leirin sisäänkäynnin läheisyydessä. Jotenkin nämä kaksi oppilasta kiinnittivät naaraan huomion. He näyttivät läheisiltä ja hopeanharmaan rinnassa tuntui pieni kateuden pistos. Hänellä ei ollut vielä yhtään ystävää klaanissa. Tai no, olihan Sorasydän ystävä, mutta hän oli naaraan mestari. Toinen oppilaista oli Pörrötassu niminen kolli. Hänen kanssaan juttelevaa kissaa Kuuratassu ei tunnistanut heti. Hopeanharmaa oppilas siristi silmiään ja kaiveli muistiaan. Tosiaan, se oli naaras nimeltään Hämärätassu. Pörrötassulla oli valkoinen turkki, jossa oli tummanruskeita laikkuja. Kollin turkki oli pitkä ja varmasti kylmällä hyvin lämmin. Hämärätassua ei meinannut erottaa taustastaan tämän tummanharmaan turkin takia. Kuuratassu näki naaraan tämän kiiltävien meripihkaisten silmien ansiosta. Hopeanharmaa katseli kaksikkoa pitkän aikaa jäänsinisillä silmillään ja puoliksi toivoi heidän huomaavan hänet, puoliksi, että hänet jätettäisiin rauhaan. Samalla, kun hän katseli kahta oppilasta, hän ajatteli huomisen tehtäviä. Huomenna hänen täytyisi tarkistaa kuningattaret ja pennut viheryskän varalta. Sorasydän oli kertonut hänelle viheryskä epidemiasta. Se oli kuulostanut nuoren naaraan korviin hirveältä ajalta. Kuuratassu käänsi ajatuksensa takaisin leiriin ja tarkkaili taas kollia ja naarasta.

Vastaus:

Heh, Kuuratassu senkin stalkkeri :D
6 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Kuuratassu, Varjoklaani

03.02.2018 19:11
Kuuratassu heräsi hätkähtäen, kun kuuli mestarinsa huhuilevan häntä. Naaras nousi ja pesi kasvonsa. Hän astui pois pesästä ja päästi haukotuksen suustaan. Sorasydän istui yrttivaraston vieressä, selvästi odottaen oppilastaan. Hopeanharmaa naaras loikki mestarinsa luokse ja parantajan kasvoille syttyi hymy.
"Tulithan sinä. Tänään opetan sinulle vähän eri yrttejä ja sitten saat mennä keräämään niitä", Sorasydän maukui reippaasti.
"Hyvä on!" Kuuratassu maukui silmät innosta loistaen. Naaras käänsi katseensa yrtteihin, jotka mestari oli levittänyt maahan. Hän tunnisti ensimmäisen yrtin, joka oli kehäkukka. Sen hän oli oppinut jo eilen.
"Tämän sinä varmaan muistat", Sorasydän viittasi kehäkukkaan ja Kuuratassu nyökkäsi, "mutta tätä sinä et varmaankaan tiedä." Sorasydän osoitti toista kasvia hännällään. Se oli vihreä ja kun oppilas haistoi sitä, se tuoksui hyvin miellyttävälle. Kuuratassu mietti hetken. Hän oli haistanut tuon tuoksun ennen, mutta siitä oli hyvin kauan.
”En minä ainakaan muista sitä", hopeanharmaa naaras naukui mietteliäästi ja pudisti päätään.
”Tämä yrtti on kissanminttua ja sitä käytetään valko- ja viheryskään", Sorasydän maukui ystävällisesti. *Eli kissanminttu on vihreää ja tuoksuu herkulliselle*, Kuuratassu yritti painaa mieleensä tämän tärkeältä kuulostavan kasvin. Viheryskä oli vaarallinen tauti ja siihen piti tietää hoito. Sorasydän siirsi häntänsä seuraavaan kasviin. Tässä kasvissa oli isot lehdet ja sen tuoksu oli kirpeä. Taas hopeanharmaa naaras joutui miettimään hetken, jonka jälkeen hän joutui myöntämään, että hän ei tiennyt tätäkään yrttiä.
”Se on hierakkaa. Sitä käytetään rauhoittamaan naarmuja ja se myös hoitaa kipeitä polkuanturoita. Se maistuu kirpeältä ja se täytyy pureskella ennen kuin pistää sitä naarmuihin”, Sorasydän kertoi ja lisäsi huvittuneesti, ”Se myöskin kirvelee naarmussa, joten potilas saattaa valittaa siitä.” Kuuratassu naurahti. *Hierakkaa naarmuihin*, hän ajatteli keskittyneesti. Kaikki nämä yrtit hänen täytyisi muistaa, eikä tässä ollut edes puolia kaikista kasveista, jotka hänen täytyisi oppia.
”No, muistatko nyt miltä ne näyttävät ja haisevat?” Sorasydän kysyi kääntäen katseensa kasveista oppilaaseen ja Kuuratassu nyökkäsi hiukan.
”Saat sitten lähteä etsimään niitä. Minä tulen mukaan etsimään muita yrttejä joita tarvitsemme”, parantaja naukui ja nousi käpälilleen, ”Me voimme samalla kiertää reviirin.” Hopeanharmaa oppilas pomppasi jaloilleen ja seurasi mestariaan ulos aukiolta. He menisivät yhdessä!

Kuuratassu työntyi ulos vatukkapensaiden suojaamasta leiristä mestarinsa kanssa. He kävelivät hetken mutaisella maalla. Aurinkohuippu oli juuri mennyt, vaikkei sitä helposti huomannut pilvien peittämästä taivaasta.
”No niin, katsotaanpas. Kehäkukkaa löytyy mistä tahansa veden läheltä, kissanminttua löytyy kaksijalkalan laitamilta ja hierakkaa löytyy vehreistä paikoista. Hmm.. mennään hakemaan hierakkaa ukkospolun toiselta puolelta, läheltä Myrskyklaanin reviiriä”, Sorasydän maukui mietteliäästi ja Kuuratassu mietti, puhuiko mestari edes hänelle. Parantaja lähti kävelemään eteenpäin, ilmeisesti tietoisesti suunnasta ja hopeanharmaa naaras seurasi perässä katsellen ympärilleen ja yrittäen painaa mieleen jokaisen paikan, josta Sorasydän nappasi mukaan jonkun yrtin, mumisten itselleen yrttien nimiä. Vihdoin he saapuivat isolle tunnelille ja tassuttivat sen pimeyteen. Kuuratassu kuuli mestarinsa askeleet edellään ja taas tämä mumisi jotain itselleen. Tunnelista ulos päästyään he löysivät hierakkapensaan ja Kuuratassu keräsi sitä hieman, niin, että hänelle mahtuisi vielä muut yrtit.

Kaikki yrtit löydettyään he työntyivät sisään leiriin. Kuuratassulla oli mukanaan iso kasa yrttejä, joten hän ei pystynyt vastaamaan johonkin kysymykseen, jonka joku hänen klaanitovereistaan kysyi. Sorasydän ja hopeanharmaa oppilas astelivat parantajien aukiolle ja laskivat kantamuksensa. Naaraan jalkoja särki matkan jälkeen ja hän istahti helpottuneena.
”Älä nyt vielä istu, meidän täytyy vielä lajitella nämä!” Sorasydän naurahti ja Kuuratassu nousi auttamaan tätä. Kun aurinko oli laskenut, hän tassutti leiriaukiolle ja istahti sen reunamille. Hän nosti katseensa kohti selkenevää Hopeahäntää ja huokaisi. *Tähtiklaani suojelkoon klaania*, hän ajatteli.

Vastaus:

Eiköhän Kuuratassu pikkuhiljaa muista ja opi yrttejä paremmin, pikkuhiljaa hyvä tulee :>
12 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

©2018 ɴιιтyɴĸυĸĸα - suntuubi.com