Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tarinat

Ennen tarinan kirjoittamista kannattaa kuitenkin kerrata muutamia asioita. Näin kirjoittamisesta itsestään tulee helpompaa, sekä se helpottaa myös ylläpidon työskentelyä. 

- Kirjoita yksikön ensimmäisessä tai kolmannessa muodossa, sekä imperfektissä tai preesenssissä. "Kannoin ylpeänä nappaamani jäniksen saaliskasalle." tai "Villitassu kantaa ylpeänä nappaamansa jäniksen saaliskasalle."

- Kirjoita joko Nimi-kenttään tai tarinan alkuun kissasi nimi sekä klaani. Villitassu, Jokiklaani

- Puhe kirjoitetaan "näiden" väliin. "Mitä teemme tänään?" Villitassu kysyi mestariltaan. Huom! Lainausmerkkejä käyttäessä kiinnitä huomiota pilkun ja pisteen rooliin. Mikäli lause ei loppuu kysymys- tai huutomerkkiin, lauseen loppuun ei laiteta pistettä. Kun taas lause on tavallinen puhe, laitetaan pilkku viimeisen lainausmerkin ulkopuolelle. Tässä tapauksessa se menisi näin: "Menen tänään metsästämään", Villitassu kertoi. Lauseen jälkeen tuleva sana kirjoitetaan pienellä, ellei kyseessä ole erisnimi. 

- Puhe aloitetaan aina seuraavalta riviltä. Tämä tekee tarinoista selkeämpiä, sekä tuo lisää pituutta. 

Villitassu seurasi kiinnostuneena vanhemman kissan kulkua.
"Olemmeko varmasti oikeassa paikassa?" hän kysyi.

- Pidä tarinat realistisina. Soturikissojen maailmaan eivät kuulu lentävät lehmät tai sateenkaarioravat. Toki kissasi voi nähdä poikkeuksellisia unia, mutta hahmon niin sanotussa oikeassa elämässä realistisuus kunniaan. 

- Et saa tappaa tai haavoittaa NPC-hahmoja ilman ylläpidon lupaa.

- Suuret vaaratilanteet, kuten ketun johdatteleminen leiriin, täytyy olla etukäteen sovittu ylläpidon kanssa. 

- Et saa kirjoitella unissasi tapaamisistasi Tähtiklaanin tai Pimeyden metsän kissojen kanssa ilman ylläpidon lupaa, ellet ole parantajaoppilas, parantaja tai päällikkö.

- Kokemuspisteiden määrä riippuu hyvin paljon tarinasi laadusta ja pituudesta. Jatkuvasti silmäänpistävistä kirjoitusvirheistä miinustetaan. 

Tästä näet milloin vuodenaika tms. vaihdetaan.

Vuodenaika: Lehtisade  varhainen alku
Sää: Suurimmin osin pilvistä ja sateista.
Lämpötila: Päivisin noin +10ºC, öisin voi lähentyä -8ºC

 1  2  3  4  5  6  >

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on kuusi plus neljä?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Pörrötassu, Varjoklaani

24.04.2018 19:07
Heräsin oppilaiden pesässä. Aurinko paistoi sisään pesän ovensuusta. Leiriaukiolta kuului hälinää. Liljaviiksi varmasti järjesteli aamun ensimmäisiä partioita. Nousin ylös ja haukottelin. Ojensin itseni venytykseen ja tassutin ulos aukiolle. Liljaviiksi katsoi minua.
"Hienoa, olinkin juuri miettimässä, ketä oppilaista pyytäisin aamupartioon. Voit mennä mukaan, jos tahdot." Nyökkäsin varapäällikölle kunnioittavasti ja menin partiota johtavan Aamutuikkeen luo. Lähdimme matkaan. Kävimme Tuuliklaanin vastaisella ukkospolulla ja jätimme hajumerkit lähelle sen reunaa. Epäilin tosin, mahtaisiko Tuuliklaani edes haistaa niitä ukkospolun katkun seasta, mutta itse ainakin tunsin häivähdyksen heidän hajuaan. Kulkiessamme takaisin näin myyrän ja tapoin sen. Kannoin sen ylpeästi suussani loppumatkan.

Leirissä laskin saaliini tuoresaaliskasaan. Kiitin muita partion jäseniä hyvästä partiosta ja tassuttelin Terävärakeen luo. Pyysin häneltä, että harjoittelisimme taistelua, ja hän suostui hiukan yllättyneenä. Saavuimme harjoittelupaikalle nopeasti ja Terävärae aloitti:
"Tänään voisimme vaikka kerrata kaikkea, mitä olemme harjoitelleet aiemmin." Nyökkäsin innokkaasti. Pääsisin näyttämään kykyjäni.
"Kumpi hyökkää ensin?" kysyin.
"Minä", Terävärae päätti.
Hän tuli jo minua päin, kun olin vasta valmistautumassa. Hyppäsin hiukan kömpelösti sivuun, mutta pääasia, että väistö toimi. Huitaisin samalla kynnet piilossa mestarini lapaa, mutta hädin tuskin osuin. Korjasin sen kuitenkin nopeasti pukkaamalla mestarini lapaa voimakkaasti hänen kääntyessään minua päin. Terävärae horjahti, mutta muuten oli kuin en olisi häneen osunutkaan. Hän luikahti kylkeni vierestä vatsani alle pyyhkäisten ohi mennessään toisen etujalkani pois maasta. Tämä kaikki tapahtui niin nopeasti, etten olisi edes ehtinyt hiirtä sanoa. Tömähdin mestarini selän päälle, josta hän lennätti minut hiekkaan. Ärsyyntyneenä itselleni – liike oli opetettu minulle vasta vähän aikaa sitten, joten minun olisi pitänyt varautua siihen – nousin nopeasti ylös ja hyppäsin Teräväraetta päin tarkoituksenani kaataa tämä kumoon, mutta hän hypähti kevyesti pois alta. Onneksi en sentään tällä kertaa lentänyt rähmälleni maahan. Korjasin tasapainoni ja kohdistin katseeni tiukasti Terävärakeen oikealle puolelle, mutta tönäisinkin häntä lujasti päälläni vasempaan lapaan. Silloin hän sentään kaatui. Salamannopeasti naulitsin hänet maahan tassuillani ja läimäisin häntä pehmeällä tassulla päälaelle.
"Riittää", Terävärae sanoi hiekan hiukan vaimentamalla äänellä. Nousin nopeasti ylös ja päästin hänetkin pois altani. "No niin", mestarini aloitti. "Lopussa suoriuduit hyvin, voisin sanoa jopa erinomaisesti." Tunsin itseni hetken vanhemmaksi, vastuullisemmaksi, kun Terävärae kehui minua. Palauduin takaisin maanpinnalle, kun hän jatkoi: "Sinun pitää vielä kuitenkin harjoitella tähtäystä. Päällä pusku oli hyvä idea, mutta tarvitset siihen vieläkin lisää voimaa." Nyökkäsin ja päätin kiinnittää asiaan enemmän huomiota. Harjoittelimme puskua. Ensimmäinen meni tosin aika huonosti. Toisella yrittämällä meni jo paremmin, ja kolmannella Terävärae kaatui. Voitonriemuisena loikkasin pystyyn maasta, jonne olin, pakko myöntää, itsekin kaatunut.
"Parempi", Terävärae sanoi. "Jatketaan kuitenkin harjoittelua."
Lopulta onnistuin itsekin pysymään pystyssä. Terävärae vaati minua kuitenkin kertaamaan sen vielä kerran käytännössä. Se onnistui hyvin, ja tällä kertaa muistin myös varautua etutassun ilmaan pyyhkäisemiseen ja selästä pois lennättämiseen. Itseasiassa tein sen itsekin melkein onnistuneesti. Palatessamme leiriin olin ihan mullassa ja neulasissa. Puhdistin hetken turkkiani, ja pian se kiilsikin kuin Ukkospolku sateen jälkeen. Terävärae antoi minulle luvan syödä jotain tuoresaaliskasasta, sillä pentutarhalla kuulemma oli jo ruokaa. Valitsin hetken pähkäiltyäni pulskahkon päästäisen ja söin sen nautiskellen sen mausta. Katsahdin taivaalle.
*Tuleekohan minusta koskaan mestaria? Ainakin toivoisin, että tulisi. Haluaisin olla kuin Terävärae, olla kunnioitettu klaanissa ja opettaa omalle oppilaalle kaikkea... Se olisi mahtavaa!* Loikoilin myöhäisen aurinkohuipun lämmössä ja katselin leiriä. Varjotähti ja Liljaviiksi juttelivat. Metsästyspartio oli palaamassa leiriin; näin, miten tuoresaaliskasaan laskettiin sisilisko tai pari ja lintu. Savuläiskä ja Ohdakepiikki vaihtoivat kieliä, kun heidän pentunsa leikkivät lähellä. Mieleeni palasi Hämärätassun eilinen kysymys. Siitä tuntui olevan kauan aikaa. *Mutta haluaisinko minä pentuja...? En tiedä. Mietin sitä mieluummin myöhemmin. Nyt yritän vain keksiä, mitä voisin tehdä*, päätin. Minullahan olisi ties kuinka monia mahdollisuuksia: katsoessani Varjotähteä ja Liljaviikseä, jotka olivat nyt siirtyneet tuoresaaliskasalle aprikoimaan syötävää, mietin, miten hienoa olisi olla jonain päivänä päällikkö. Saisin johtaa klaaniani, ja puolustaa sitä yhdeksän hengen avulla.
*Mikä vaan on mahdollista, jos on syntynyt Varjoklaaniin!*

//en keksiny hyvää loppua, tönkköys johtuu siitä D:

Nimi: Kuuratassu, Varjoklaani

23.04.2018 11:55
Kuuratassu kuuli Sorasydämen huhuilun pesänsä ulkopuolelta, muttei jaksanut vastata heti. Eilisen jälkeen hänen jalkansa olivat olleet hyvin kipeät ja liikkuminen sattui. Ainut ääni, jonka oppilas päästi, oli pieni uninen mumina. Sorasydän ei maukunut mitään vähään aikaan. Hopeanharmaa naaras nousi vastahakoisesti istumaan. Hänen olisi pakko keskittyä parantajantyöhön, eikä loikoilla makuualusella koko päivää. Kun parantajaoppilas oli peseytynyt nopeasti, hän astui ulos pesästään. Sorasydän istui sen ulkopuolella, ilmeisesti mietteissään, mutta kuitenkin valppaana, koska Kuuratassun astuessa ulos, hän käänsi päänsä ja katsoi valmiina oppilastaan.
”Huomenta!” Kuuratassu maukui hieman väsyneesti ja vilkaisi Sorasydämen meripihkaisiin silmiin.
”Olet varmasti väsynyt, kävelimme aika paljon eilen. Ainakaan se ei ollut normaalia sinun tassuillesi”, Sorasydän maukui rauhallisesti ja Kuuratassu nyökkäsi. Hän tunsi kävelymatkan anturoissaan, eikä nauttinut särystä, muttei maininnut asiaa mestarilleen.
”Tiedät varmasti, mitä sinun tulee tänään tehdä. Käyt tarkistamassa jokaisen kissan viheryskän varalta”, parantaja maukui rauhallisesti, ”Varjoklaanissa ei ole ollut merkkejä sairaudesta epidemian jälkeen, joten älä odota suuria tältä päivältä.” Ei parantajaoppilas olisikaan halunnut, että joku olisi sairaana, muttei voinut olla tuntematta vienoista pettymyksen tunnetta. Hän olisi halunnut parantaa jonkun oikeasti. Ilmeisesti naaraan silmät eivät kavaltaneet hänen tuntemuksia, koska Sorasydän vain tassutti hakemaan yrttejä varastostaan. Kolli heilautti vielä häntäänsä työn aloittamisen merkiksi. Hopeanharmaa ei tuhlannut aikaa, vaan hypähteli ulos aukiolle. Mistä hän voisi aloittaa? Ehkä pentutarhalta? Siellä oli ainakin Savuläiskä ja kyseisen kuningattaren pennut. Hopeanharmaa naaras päätti aloittaa sieltä ja suuntasikin askeleensa pesää kohden. Työntyessään vatukkapensaiden läpi, hän saattoi kuulla pentujen äänet ja emon kehräyksen. Äänen, jota hän ei ollut ikinä kuullut. Pienet pisarat olivat muodostumassa sinisten silmien kulmiin, mutta Kuuratassu ravisti ne pois. Hän menisi nyt tekemään työnsä, eikä haikailemaan kuolleen emonsa perään. Astuttuaan kuningattaren eteen, naaras katsoi pentuja lempeällä katseella. He olivat vasta niin nuoria.
”Hei, Kuuratassu. Mitä sinä täällä teet?” harmaalaikukas naaras Savuläiskä maukui ystävällisesti. Kuuratassu nyökkäsi tervehdykseksi ja avasi suunsa:
”Tulin tarkistamaan teidät viheryskän varalta. Sorasydämen mielestä ei voi olla liian varovainen.” Oppilaan silmät loistivat iloisesti ja hän tarkkaili pentuja sivusilmällä. Nokkospentu ja Kaarnapentu. Hän oli ollut samassa pesässä noiden kanssa vain hetken, eikä ollut tutustunut ujouden takia. No, nyt hän oli saanut ystävikseen Hämärätassun ja Pörrötassun, jotka olivat aivan omia persooniaan. Savuläiskä nyökäytti päätään kevyesti ja antoi parantajaoppilaalle tilaa työskentelyyn. Kuuratassu haisteli pentuja vuorotellen ja koetti niiden turkkeja vaaleanpunaisella anturallaan. Pennut eivät ainakaan tuntuneet sairailta. Seuraavaksi hän kääntyi naaraan ja kollin emon puoleen.
”Tuntuuko sinusta sairaalta?” hopeanharmaa kysyi, koska vanhemmat kissat tiesivät olotilansa paremmin, kuin nukkuvat pennut.
”Ei, ei tunnu”, Savuläiskä naukui iloisesti ja Kuuratassu tyytyi vain haistamaan naarasta, ennen kuin tassutti ulos. Ei sairaita ainakaan siellä. Kevyin askelin sinisilmäinen naaras käveli aukiolla, kohti oppilaiden pesää. Hän ei halunnut häiritä ketään sisällä olevaa, joten hän tyytyi haistelemaan ulkopuolelta, josko sairauden haju olisi selvä. Kuuratassu pudisti päätään, kun sisältä kantautui vain kolmen oppilaan ominaistuoksut. Seuraavaksi hän päätti käydä katsomassa soturien pesässä, jos joku kissa siellä vielä olisi nukkumassa. Sitten hän tutkisi Varjotähden. Päällikkö näytti istuvan pesänsä ulkopuolella, nauttimassa pienestä valotäplästä. Soturienpesää kohti kävellessään hän mietti edellistä päivää. He olivat Sorasydämen kanssa kävelleet paljon, kun keräsivät yrttejä. Sen jälkeen naaras oli ollut aivan poikki, mutta oli kuitenkin mennyt aukiolle istumaan. Silloin hän oli kiinnittänyt huomiota Pörrötassuun ja Hämärätassuun, jotka näyttivät tulevan hyvin toimeen keskenään. Jotain muutakin oli tapahtunut, sen Kuuratassu muisti, muttei saanut mieleen mitä. Yhtäkkiä hän huomasikin olevansa pesän edessä ja kuuli sisältä muutaman soturin tuhinan. Oppilaasta tuntui oudolta pujottautua sotureiden väliin, mutta hän ajatteli tämän kuuluvan parantajan työhön. Hopeanharmaa kissa käveli sotureiden välistä ja haisteli jokaisen turkkeja. Jotkut havahtuivat hereille, jolloin naaraan täytyi pyydellä anteeksi. Vihdoin hän oli tarkistanut kaikki soturit, jotka olivat pesässä. Kuuratassu huokaisi pienesti, kun oli päässyt takaisin ulos. Nyt hänen täytyisi vielä tarkistaa Varjotähti, joka teki parantajaoppilaasta hieman hermostuneen. Ei ollut joka päiväistä, että pääsi niin lähelle klaanin päällikköä. Katsellen tassujaan naaras käveli päällikön luokse ja kumarsi pienesti, ennen kuin nosti katseensa mustaan ja lihaksikkaaseen naaraaseen. Päällikön katse oli ystävällinen, kun hän nyökkäsi takaisin pienelle oppilaalle.
”Kuuratassu, mitä asiaa sinulla oli minulle?” Varjotähti maukui lämpimästi ja rohkaisevasti. Naaraan äänensävy yllätti Kuuratassun täysin, mutta sai rohkeutta kertoa asiansa.
”Sorasydän halusi minun tarkistavan jokaisen varjoklaanilaisen", tyytyi oppilas maukumaan ja käänsi katsettaan ympäri aukiota. Varjotähti näytti miettivän hetken, joka sai hopeanharmaan hermostumaan enemmän.
”Vai niin. Sen takia olet kai kävellyt ympäri leiriä aamusta asti?” päällikkö kysyi, vihreät silmät hehkuen jotain tunnetta, mutta nuori kissa ei tunnistanut sitä.
”Kyllä, sinä olet viimeinen, joka on leirissä", Kuuratassu maukui ja pyysi samalla äänettömästi lupaa alkaa työt. Varjotähti nyökkäsi vain yksinkertaisesti ja otti mukavamman asennon. Jotenkin parantajaoppilas tunsi tarvetta tarkistaa naaras läpikotaisin. Ensin Kuuratassu haisteli mustaa ja paksua turkkia, joka tuoksui vain Varjoklaanilta. Se oli hyvä merkki. Seuraavaksi naaras tunnusteli tassullaan päällikön lämpötilaa, muttei siinäkään tuntunut mitään outoa.
”Tuntuuko mitenkään sairaalta?” Kuuratassu kysyi vielä ja sai vastaukseksi pään pudistuksen ja huokaisun.
”Miltä parantajaoppilaana tuntuu olla?” Varjotähti kysyi yllättäen ja sai oppilaan hätkähtämään.
”Ihan hyvältä”, Kuuratassu maukui ja sai päällikön taas mietteisiinsä. Mustaturkkinen naaras katsoi kaukaisuuteen.
”Mikä parantajan työssä kiehtoo sinua?” tuo kysyi mietteliäs ilme kasvoillaan. Parantajaoppilas mietti, mikä oli häntä kiehtonut tässä toisessa polussa.
”Hmm… varmaankin yhteys Tähtiklaaniin ja kissojen parantaminen”, Kuuratassu mietiskeli hiljaisella äänellä. Samassa hän muisti tähtiklaanin soturin, joka oli auttanut oppilasta muille puhumisessa. Ehkä kaikki parantajat näkivät soturihenkiä.
”No, minulle voit tulla puhumaan unista", Varjotähti maukui vielä ja näytti hännällään merkin poistua. Kuuratassu nyökkäsi arvostavasti ja kääntyi kohti parantajanpesää. Sorasydän varmasti odottelikin jo häntä.

Nimi: Hämärätassu, Varjoklaani

11.02.2018 21:06
"Minä menen ainakin nyt nukkumaan", Pörrötassu maukaisi ja työntyi sisään oppilaiden pesään. Tämän häntä kimalsi nousevan kuun valossa ennen katoamistaan sisälle. Jäin hieman hölmistyneenä seisomaan keskelle aukiota ja tuijottamaan kollin hännän perään. Mietin hetken mennäkö nukkumaan, vai valvoako vielä. Lopulta nukkumaan meno voitti, sillä luultavasti minut herätettäisiin taas aikaisin aamulla. Lisäksi minun pitäisi olla hyvin levännyt, sillä luultavasti Punasulka ei päästäisi minua helpolla huomenna. Astuin sisään pesään ja tassutin omalle pedilleni. Vilkaisin nopeasti kohti Pörrötassun vuodetta. Kollin pörröinen kylki kohoili tasaisesti sammalien keskellä. Päästin hiljaisen kehräyksen. Kolli näytti söpöltä nukkuessaan tummana keränä pesän hämärässä. Samassa tulin ajatelleksi, että miettivätköhän normaalisti ystävykset tällasia samalla, kuin toinen nukkui. En ymmärtänyt, miksi edes mietin asiaa. Kyllähän minä tietäisin jos pitäisin kollista enemmän, kuin ystävänä. Vai tietäisinkö? Karkoitin ajatukset mieledtäni ja tallasin omaa makuualustaani käpälilläni, jotta se olisi mahdollisimman tasainen. Sitten käperryin pienelle kerälle sen päälle. Valvoin vielä hetken omalla pedilläni, kunnes muiden oppilaiden tasainen tuhina tuuditti minut uneen.

//Ehkä annan ylläpidon tarkistaa aiemmat tarinat ennen kun kirjoitan lisää xD ettei vaan tapeta ketään ylirasitukseen :D

Vastaus:

Hihi, miksiköhän ;> ehkäpä tulevaisuus tuo tullessaan jotain jännää.
5 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Pörrötassu, Varjoklaani

10.02.2018 20:13
Lähdin talsimaan oppilaiden pesälle ja maistoin ilmasta, että yöllä tulisi varmasti satamaan. Värähdin. Paksu turkkini ei varmasti kuivuisi helposti. Vilkaisin Hämärätassua takanani ja heilautin häntääni.
"Minä menen ainakin nyt nukkumaan", sanoin ja työnnyin sisään pesän suuaukosta. Käperryin vuoteelleni, ja ennen kuin huomasinkaan, olin nukahtanut.

//Lopetin nyt tän päivän Pörrön osalta :D

Vastaus:

2 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Hämärätassu, Varjoklaani

10.02.2018 12:01
Kohautin lapojani välinpitämättömänä.
"Jos sinua väsyttää!" kiusoittelin. Kehräsin kuuluvasti ja lähdin astelemaan kohti oppilaiden pesää. Haukotus purkautui huuliltani, vaikka yritin tukahduttaa sen. Haukotuksen mukana suustani purkautui höyryä pakkasilmaan. Jäin katsomaan kuinka se haihtui hiljalleen yötaivaalle. Käännähdin katsomaan taakseni.

//Pörrö? Ei tarvii mitään pitkää ja informaation täyteistä vastausta xD

Vastaus:

2 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Pörrötassu, Varjoklaani

09.02.2018 19:35
Heilautin häntääni hyvästiksi.
"Hyvää yötä", naukaisin hilpeästi. Sitten käänsin katseeni Hämärätassuun. "Pitäisikö meidänkin mennä nukkumaan? Minä ainakin haluaisin huomenna aamupartioon", kysäisin ja haukottelin mahtavasti. Vilkaisin taivaalle. Se oli syvän tummansininen ja tähdet näyttivät siltä, kuin ne olisi ripoteltu taivaankannelle kuin hiekanjyvät lehdelle. Minua väsytti erittäin paljon. Onneksi pääsisin pian nukkumaan.

//Hämärä? Ei kyl mitään erikoista tarvi vastata :DD

Vastaus:

3 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Kuuratassu, Varjoklaani

09.02.2018 13:53
Kuuratassu naurahti Hämärätassun kysymykselle. Toinen oli kysynyt, että eikö häntä haittaa ettei hänestä voi tulla päällikköä tai hän ei saa saada pentuja. Eihän hopeanharmaa naaras olisi halunnut parantajaoppilaaksi, jos häntä olisi haitannut. Kuuratassu kuitenkin saisi palvella pällikön rinnalla ja hän hoitaisi klaaniaan omina pentuinaan.
”Ei se minua haittaa. Saan kuitenkin palvella klaania, vaikkakin erilaisella polulla, kuin muut”, hän maukui sydämestään. Naaraan ääni oli pehmeä ja hän kuljetti katsettaan kahdessa oppilaassa. Olikohan heidän välillään jotain? Kuuratassu ei kuitenkaan ajatellut asiaa enempää. Jos heidän välillään jotain oli, se ei kuulunut hänelle. Yhtäkkiä hänelle tuli mieleen huominen päivä. Naaraan täytyisi olla virkeä tarkastaessaan kissoja.
”Minun täytyy huomenna tarkistaa kissoja viheryskän varalta. Minun täytyisi ehkä mennä nukkumaan, jos haluan olla tarkkana", hän maukui ja nousi tassuilleen.
”Hyvää yötä!” hän maukui vielä ja kääntyi sitten pesäänsä kohden. Kuuratassun hopeanharmaa turkki loisti, kun kuunvalo osui siihen. Parantajaoppilas katsoi vielä olkansa yli kahteen oppilaaseen ja hymyili. Nyt hänellä oli ystäviä ja vieläpä hauskoja ja ystävällisiä sellaisia. Hopeanharmaa naaras työntyi parantajien pesään ja suuntasi suoraan omalle pesälleen. Hän kuuli Sorasydämen tasaisen hengityksen tämän pesältä ja hän käpertyi makuualuselleen. Kuuratassu tasasi hengityksensä ja nukahti.

Vastaus:

Ihana Kuuratassu, joka ei hermostunut Hämärätassun kiusallisesta kysymyksestä :3
7 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Hämärätassu, Varjoklaani

09.02.2018 08:55
"No enhän minä klaanipäällikköä tunne, mutta kaipa hän on ihan hyvä päällikkö", totesin ja kohautin lapojani. "Mutta minä olisin kyllä parempi", naurahdin vielä ja virnistykseni ulottui korvasta korvaan. Kuvittelin itseni Varjotähden tilalle kokoontumiseen puhumaan kaikille klaaneille.
"Eikö sinua haittaa, ettet voi päästä päälliköksi etkä saada pentuja?" kysyin kuuratassulta. Miksi aina onnistun siirtämään puheenaiheen pentuihin?! Toivottavasti hopeanharmaa parantajaoppilas ei reagoisi samalla tavalla, kuin Pörrötassu aiemmin, tai mikä pahinta, luulisi, että minun ja Pörrötassun välillä oli jotain!

//Haha Hämärä on nolo. Kuura? Tai Pörrö?

Vastaus:

Voi ei Hämärätassu xD hih, "tai mikä pahinta", tavallaan toivon että kaksikon välille saattaisikin syttyä joskus jotain ihan vain, että Hämärätassu voisi muistella ajatuksiaan joskus kauan aikaisemmin.
4 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Kuuratassu, Varjoklaani

08.02.2018 19:39
Kuuratassu käänsi jäänsinisen katseensa Pörrötassuun ja kuunteli kollin naurahduksen. Hopeanharmaa naurahti myös, olihan se aika hassua. *Onko minulla siihen kärsivällisyyttä?* hän ajatteli ja epäilys sumensi hänen katseensa. Entä, jos hän ei muistaisi kaikkia yrttejä. Silloin joku saattaisi kuolla hänen takiaan. Hän ravisti ajatukset pois ja keskittyi Pörrötassun kysymykseen. Nyt hän tiesi vastauksen kysymykseen. Eihän hän ollut tutustunut keneenkään muuhun, kuin Sorasydämeen.
”Te olette ainoita, joihin olen tutustunut Sorasydämen lisäksi", Kuuratassu maukui ja jätti mainitsematta tähtiklaanilaisen, jonka kanssa oli puhunut. Hän tunsi taas ilon lämpimästi sisällään. Hän puhui muiden kanssa!
”Sorasydän on kiva mestari. Hän tietää niin paljon!” Kuuratassu maukui ja hänelle pilkahti päähänsä kysymys.
”Mitä mieltä te olette Varjotähdestä? Minun mielestäni hän on hyvä päällikkö”, hopeanharmaa naaras kysyi ja kuvitteli mielessään klaaninsa päällikön seisomassa Varjokiven päällä.

//Hämärä tai Pörrö? :D luovuus loppu

Vastaus:

5 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Pörrötassu, Varjoklaani

07.02.2018 19:29
Istahdin maahan ja kiedoin häntäni käpälien ympärille.
"Minusta soturikoulutus on mukavaa, vaikka jotkut liikkeet ovat hyvin hankalia. Minun kärsivällisyyteni ei varmasti riittäisi yrttien opetteluun", naurahdin vain jotain sanoakseni. "Oletko vielä tutustunut muihin kuin Sorasydämeen? Itse en ainakaan tunne Hämärätassun ja Terävärakeen lisäksi kovin paljon muita, sillä Korppitassuun en ole vielä ehtinyt tutustua. Hänellä tuntuu olevan muuta tekemistä."

//Hämärä? Kuura? en keksiny melkein mitään :D

Vastaus:

3 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Kuuratassu, Varjoklaani

07.02.2018 15:45
Kuuratassu kääntyi katsomaan Hämärätassua.
”En kauaakaan”, naaras naukui ja ilmeisesti päätti vastata myös ystävänsä puolesta: ”Pörrötassusta tuli oppilas hieman minua ennen.” Sitten tummanharmaa naaras istahti. Juuri kun hopeanharmaa parantajaoppilas oli aukaisemassa suutaan, toinen naaras kuitenkin kysyi innokkaasti kysymyksiä:
”Miltä tuntuu olla parantajaoppilas? Mitä te olette tehneet? Miten parantajan koulutus eroaa soturikoulutuksesta?” Kuuratassu meni hetkeksi hämilleen ja unohti, mitä oli ollut sanomassa. Hän empi vastaustaan ja katsoi käpäliinsä selvittääkseen ajatuksensa. Lopulta hän nosti katseensa.
”Minusta on mukavaa olla parantajaoppilas. Se on jotenkin hyvin vapaata, vaikka muistettavaa onkin paljon. Me olemme Sorasydämen kanssa keränneet yrttejä ja lajitelleet niitä. On se uuvuttavaa. Ja ömm.. en ole ollut soturikoulutuksessa, niin en oikein tiedä, mitä siellä tehdään”, hän maukui selvästi ja piti katseensa Hämärätassun meripihkaisissa silmissä.

//Pörrö tai Hämärä?

Vastaus:

5 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Hämärätassu, Varjoklaani

07.02.2018 13:49
Yllätyin hieman parantajaoppilaan kysymyksestä, mutta toisaalta se oli hyvin neutraali. Jotakin tuollaista minun olisi pitänyt keksiä Pörrötassun kanssa jutellessani.
"En kauaakaan", naukaisin ja päätin vastata myös ystäväni puolesta: "Pörrötassusta tuli oppilas hieman minua ennen."
Istahdin maahan, sillä kuka nyt jaksaisi seisoa koko aikaa. En antanut kummallekkaan suunvuoroa.
"Miltä tuntuu olla parantajaoppilas? Mitä te olette tehneet? Miten parantajan koulutus eroaa soturikoulutuksesta?" kyselin hopeanharmaalta naaraalta.

//Kuura? Tai Pörrö?

Vastaus:

3 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Kuuratassu, Varjoklaani

07.02.2018 13:06
Kuuratassun iloksi myös Pörrötassu lähti häntä kohden ja hidasti ystävänsä kohdalla. Tämä kuiskasi jotain naaraan korvaan, jonka jälkeen he tassuttelivat hitaammin parantajaoppilaan luokse.
”Hei", naukaisi Pörrötassu, pitäen äänensä neutraalina.
”Hei", hopeanharmaa naaras vastasi pitäen päänsä ylhäällä ja ryhtinsä suorassa. Vaikka hänen asentonsa oli hyvin epämukava, hän hymyili rennosti, mutta hallitusti. Yhtäkkiä hän ei enää tuntenutkaan hännän silittävän harmaata selkäänsä. Naaras vilkaisi viereensä ja hänen hymynsä hyytyi hetkeksi. Tähtiklaanista tullut naaras oli lähtenyt sanomatta mitään. Kuuratassua harmitti vähän, hän olisi halunnut vielä puhua toisen kanssa. *Ehkä nään hänet kuukivellä*, hän ajatteli kääntäen loistavan katseen kahteen klaanitoveriinsa.
”Kauanko olette olleet oppilaita?” hän kysyi iloisesti. *Toivottavasti tuo oli hyvä kysymys*, hopeanharmaa naaras ajatteli silmäillessään oppilaita huomaamattomasti.

Vastaus:

Oli oikein hyvä kysymys, älä Kuuratassu yhtään epäile siellä :>
Pisteitä 4.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Pörrötassu, Varjoklaani

06.02.2018 14:54
"Hei, epäreilua! Sinä otit varaslähdön!" naukaisin närkästyneenä ja säntäsin hänen peräänsä. Hidastin vauhtia hänen kohdallaan. "Mennään vähän hitaampaa, ettei hän säikähdä tai ajatele, että olemme outoja", kuiskasin Hämärätassulle. Tassuttelimme hiukan hitaampaa vauhtia Kuuratassua kohti. "Hei", tervehdin yrittäen pitää äänensävyni mahdollisimman neutraalina.

//En nyt tälleen kauheesti haluis autohittaa, mut laitoin ne nyt vähän hidastamaan ja pääsemään perille

Vastaus:

Pörrötassu ja Hämärätassu ovat hauska kaksikko, ehkäpä Kuuratassuun tutustuminen tekee heistä kolmikon? ^u^
Pisteitä 2.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Kuuratassu, Varjoklaani

05.02.2018 15:33
Kuuratassu tyytyi vain hymyilemään hallitusti, kun Hämärätassu alkoi loikkia häntä kohti. Tummanharmaaturkkinen naukuu jotain ystävälleen. Hopeanharmaa naaras hengitti syvään ja katsoi avuttomana viereensä. Siinä tähtiklaanilainen istui, tuijottaen taivaalle. Kun soturi huomasi parantajaoppilaan katsovan tätä, hän maukui:
”Hyvin se menee. Nämä kissat ovat kunnon oppilaita, eivätkä he katso pahalla, jos sinä olet ujo.” Kuuratassu oli näkevinään rakkautta kissan silmissä. Eivät kai nämä kaksi vanhempaa oppilasta häntä kiusaisi. Mutta ei se olisi varmaa. Hopeanharmaa naaras värisi, kun tunsi tähtiklaanilaisen naaraan silittävän hänen selkäänsä. Naaraan selkäkarvat kihelmöivät tähtienloisteisen hännän liikkuessa hänen selässä. Hän nyökkäsi pienesti ja toivoi taas, ettei kumpikaan toisista huomaisi tätä. Hän istui suorassa ja silmät loistaen. Nyt hän saattaisi saada uusia ystäviä. Hän kuitenkin aikoi käyttäytyä arvokkaasti, niin kuin parantaja käyttäytyisi. Hän vilkaisi sivusilmällään tähtiklaanilaisen hopeisenhohtoista turkkia ja lempeitä silmiä. Nyt hän kuitenkin keskittyi kahteen innokkaaseen oppilaaseen, joista ainakin toinen oli lähtenyt häntä kohti.

//Pörrö tai Hämärä?

Vastaus:

Voihan Kuuratassu :> yhä mietityttää kyllä tämän tähtiklaanilaisen identiteetti, mutta ehkäpä saamme sen selville joskus myöhemmin ;)
Pisteitä 5.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Hämärätassu, Varjoklaani

04.02.2018 22:36
Pudistin päätäni Pörrötassun kysyessä, olinko tavannut uutta parantajaoppilasta.
”Hei, odota. Onko hän tuolla?” Pörrötassu naukaisi kysyvästi ja katsoin kollin hännän osoittamaan suuntaan. Huomasin kaksi tuikkivat silmää.
”Katseliko hän meitä?” kysyn ja tunnen punastuvani tumman turkkini alla. Onneksi nolostumista oli vaikeaa nähdä hämärässä. Hopeanharmaa naaars hymyili meille.
”Hän on varmaan yksinäinen, kun nukkuu parantajan pesässä”, tuumin ääneen. ”Mitäs mieltä olet jos tutustutaan häneen ja näytetään, kuinka älykäs kissa olen. Luulin tänään mäntyä vuorivaahteraksi!” kehräsin ja pukkasin Pörrötassua kylkeen käpälälläni. Olin jo noussut ylös ja lähtenyt suuntaamaan hopeanharmaata parantajaoppilasta kohti, kun huikkasin vielä Pörrötassulle: ”Viimeinen hänen lounaan on sitten ketunläjä!”

//Lyhyttä ja sekavaa mut Pörrö tai Kuura?

Vastaus:

Hämärätassu on niin suloinen apua :D ihanat.
4 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Kuuratassu, Varjoklaani

04.02.2018 20:40
Kuuratassu hätkähti, kun Pörrötassu katsoi häneen ja osoitti hännällään ystävälleen, missä hän oli. Naaras käänsi katseensa pois kaksikosta ja takaisin taivaalle, jonne oli syttynyt taas uusia tähtiä. *Tähtiklaani, auta! En minä osaa puhua muille. Toivottavasti he eivät tule luokseni*, hän ajatteli huolissaan ja katsoi takaisin oppilaisiin ja hymyili vaisusti. *Ehkä he jättävät minut rauhaan, jos lähden takaisin pesälle*, hän mietti. Hän räpäytti silmiään ja nyökkäsi kahdelle häntä vanhemmalle oppilaalle. Hän heilautti häntäänsä ja nousi lähteäkseen, mutta tuli toisiin aatoksiin. Pörrötassu oli huomannut naaraan jo, joten jos hän lähtisi, hän vaikuttaisi epäkohteliaalta. Kuuratassu muistutti itseään, että parantajan täytyi olla hyvissä väleissä klaaninsa kanssa. Hopeanharmaa oppilas heilautti häntänsä käpäliensä ympärilleen istuessaan takaisin maahan. Hän hymyili nyt kirkkaammin kollin ja naaraan suuntaan, kuin hiljaisena kehotteena tulla puhumaan hänelle. Kuuratassu käänsi katseensa silmäillessään aukiota. Parantajaoppilas oli mielestään nähnyt liikettä kauempana. Hän valmistui siristämään silmiään kissan varalta, mutta häntä kohti oli tulossa tähtienlailla loistava kissa. *Tähtiklaanin soturi!* hän ajatteli henkäistessään ääneen. Naaras käänsi katseensa kahteen oppilaaseen, jotka istuivat kauempana. *Näkevätkö he tämän?* hän mietti. Kuin vastaukseksi tähtikissa vastasi:
”Eivät he näe minua. Tulin vain istumaan kanssasi. Yö on kaunis tänään.”
”O-okei”, hän maukui mykistyneenä ja hänen katseensa oli hämmentynyt. Tähtiklaanin soturi oli tullut istumaan ja katselemaan tähtiä hänen kanssaan! Kuuratassu käänsi katseensa takaisin Pörrötassuun ja Hämärätassuun. Toivottavasti he eivät näkisi parantajaoppilaan silmissä olevaa hämmennystä. Nyt hopeanharmaan naaraan olisi hyvin vaikea keskittyä jutusteluun, mutta kai hän voisi yrittää.

Vastaus:

Oi, kukakohan on tuo mystinen Tähtiklaanin soturi. Toivottavasti Kuuratassu rentoutuisi hieman :3
6 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Pörrötassu, Varjoklaani

04.02.2018 20:19
"Hmm, en vielä. Häneen voisi olla mukava tutustua", naukaisin kiinnostuneena. "Entä oletko sinä tavannut tai nähnyt häntä vielä?" Katselin ympärilleni ja näin pimeydessä tummanharmaalta näyttävän turkin omaavan naaraan katselevan meitä. "Hei, odota. Onko hän tuolla?" kysyin heilauttaen häntääni päin oppilasta, jonka silmät loistivat kuin kaksi täysikuuta. Olikohan naaras tarkkaillut meitä jo pitkäänkin? Hän näytti hätkähtävän. Toivottavasti hän ei ollut pelästynyt minua.

Vastaus:

Toivottavasti kolmikosta tulisi vielä hyvät ystävät c:
2 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Roisketassu, Jokiklaani

04.02.2018 20:06
*Missä olen? Ja missä emo on?* Ne olivat ensimmäiset sanat, jotka tulivat mieleeni herättyäni yrtintuoksuisessa pesässä. Sitten muistin. *Olen parantajaoppilas!* Hyppäsin pystyyn ja aloin sukia turkkiani. Pian Täpläturkki nosti päätään.
"Mitä nyt?"
"Ei mitään erikoista", naukaisin iloisesti ja jatkoin samaan hengenvetoon: "Mitä teemme tänään? Etsimmekö yrttejä tai parannammeko kissoja?"
"Ei niin nopeasti", Täpläturkki naurahti. "Ajattelin, että voisimme käydä katsomassa yrttien kasvupaikkoja." Hyppäsin ilmaan ilosta, mutta nolostuin. Enhän minä ollut enää mikään pentu. "Syödään ensin jotain pientä. Keräämme ja opettelemme yrttejä aurinkohuippuun asti ja lajittelemme ne sitten. Saat seuraavan kerran syödä vasta pitkän ajan päästä, ellet halua yrittää napata jotain kanssani", Täpläturkki kertoi. Nyökkäsin ja suin nopeasti turkkini. Sitten hyppelin tuoresaaliskasalle ja valitsin pienen miettimisen jälkeen pienehkön karpin. Raahasin karpin pyrstöstä pesällemme ja söimme sen yhdessä Täpläturkin kanssa. Nousin seisomaan nuolaisten huuliani.
"Joko mennään?" naukaisin malttamattomana.
"Mennään vain", Täpläturkki vastasi huvittuneena. Lähdimme ulos ja pian hytisinkin jo vedessä.
"En tiedä, uskallanko uida", vinkaisin silmäillen jokea huolestuneena.
"Kyllä sinä uskallat. Tule vain. Jos virta meinaa viedä sinut, uin kyllä sinut kiinni", Täpläturkki rohkaisi. Keräsin rohkeuteni ja nyökkäsin. Sitten liu'uin syvempään veteen ja aloin polkea tassuillani kylmää vettä tasaiseen tahtiin. Vesi nyki ympärilläni kauniisti liehuvaa turkkiani mukavasti kuin pikkuiset kynnet.
"Minä uin!" hihkaisin. "Minä pystyin siihen!" Täpläturkki katsoi minua, mutten tiennyt oliko katseessa ylpeyttä, lempeyttä vai jotain muuta – kenties muisto minusta pikkuisena pentuna hänen pesässään?
"Tiesin, että pystyt", hän maukaisi tyynesti. "Seuraa minua." Uin sulavasti mestarini perässä hämmästyneenä liikkeiden luonnollisuudesta. Vähän ajan kuluttua nousimme maalle. Joen vieressä oli paljon suurilehtisiä kasveja. Nuuhkaisin yhtä. Haju oli kirpeä, mutta jollain tapaa miellyttävän kitkerä.
"Mikä tämä yrtti on?" Täpläturkki nosti katseensa toisesta samanlaisesta lehtipuskasta muutama kasvi suussaan.
"Hierakka. Sitä käytetään lähinnä vahingoittuneisiin polkuanturoihin ja pieniin naarmuihin", hän vastasi. "Poimi pari lehteä. Mehu on kitkerää, mutta sitä ei niellä." Nyökkäsin ja kumarruin lehtien puoleen. Käänsin hiukan päätäni saadakseni varresta otteen hampaillani ja näykkäisin ne poikki. Hierakan sisällä oleva neste todella oli kitkerää, mutta laskin lehdet maahan ja nuolin huuliani, jotta maku lähtisi.
"Otahan ne mukaasi. Minulla on jo melko hyvin näitä, muttei pieni lisä varastoihin mitään haittaa", Täpläturkki neuvoi. Poimin lehdet ja jatkoimme matkaa. Opin paljon yrteistä. Pian tiesin, missäpäin reviriä kasvoi kortetta, missä leppiä ja missä leskenlehteä. Katajat olivat kuulemma yhtä harvinaisia kostealla reviirinosallamme kuin kehäkukka yleistä. Aurinkohuipun aikoihin nälkä alkoi kaihertaa vatsaani.
"Voimmeko napata jotain? Voisin opetella samalla saalistusta", pyysin.
"No, voimme yrittää. Tule istumaan viereeni, niin opetan sinua." Tassutin rantapenkereelle Täpläturkin viereen, kun hän alkoi selittää. "Tärkeintä on, ettei anna kalan huomata varjoasi. Kun kala tulee pintaan, kauhaiset sen vedestä maalle ja puraiset kuoliaaksi." Nyökkäsin osoittaakseni ymmärtäneeni.
"Voinko nyt yrittää?" kysyin innokkaasti.
"Voit. Ethän sinä muuten opi", Täpläturkki sanoi. Aloin tuijottaa vettä. Hetken päästä näin pinnassa väreen ja huitaisin vettä kynnet esillä. Kala oli kuitenkin minua nopeampi ja livahti karkuun. Kaiken lisäksi menetin tasapainoni ja kellahdin veteen. Räpiköin pintaan ja punnersin itseni penkereelle yskien vettä.
"Onko kalastaminen aina näin vaikeaa!" puhisin sukiessani märkää ja klimppistä turkkiani.
"Kehityt kyllä. Ehkä on parempi, että seuraat ensin, kun minä nappaan kalan", Täpläturkki lohdutti. Asetuin mukavaan asentoon tarkkaillen mestariani. Kalan noustua pinnemmalle hän oli kauhaissut ja lennättänyt kalan maalle silmänräpäyksessä. Se sätki ja meinasi tippua veteen, mutta nappasin sen kiinni hampaillani. Puraisin sitä lujasti pään taakse ja maistoin kalan veren rautaisen maun. Pudotin kalan Täpläturkin eteen.
"Siinä", naukaisin. "Syö sinä se, Yritän napata jonkun toisen."
"Syödään se yhdessä", Täpläturkki ehdotti. "En jaksa sitä yksin, ja olisi muutenkin nopeampaa syödä se yhdessä, kuin että nappaisit vielä yhden ja sitten söisit sen. Meidän täytyy kerätä vielä malvaa ja purasruohoa, joka on harvinaista." Söimme kalan ja lähdimme sitten kohti Täpläturkin mukaan parasta malvapaikkaa reviirillämme.

Auringonlaskun aikaan olimme järjestelleet yrtit ja olin oppinut paljon uutta. Yritin muistaa kaiken, mutta unohdin ainakin puolet yrteistä. Kaikki tämä tieto oli ollut liikaa, sillä muistin vain kehäkukan, hierakan ja malvan käyttötarkoitukset. Olimme sekoittaneet kipeisiin polkuanturoihini salvaa hierakasta ja pienestä määrästä kehäkukkaa.
"Kyllä ne kovettuvat päivässä, parissa", oli Täpläturkki sanonut, mutta uskoin, etteivät ne sitä niin nopeasti tekisi. Joka tapauksessa ne olivat rauhoittuneet, eivätkä särkeneet enää ollenkaan paria satunnaista vihlaisua lukuun ottamatta. Makoilin lämpimän ilta-auringon viimeisissä säteissä silmät kiinni.
"Ihanaa olla parantaja", kuiskasin raottaen silmiäni hiukan. "Vaikka olenkin vasta oppilas."

Vastaus:

Roisketassu on ihanan innokas :D kyllä Roisketassukin vielä oppii kalastamaan, vaikka ensimmäinen kerta ei nyt sujunutkaan ihan niin hyvin kuin olisi voinut.
14 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Kuuratassu, Varjoklaani

04.02.2018 14:19
Kuuratassu tarkasteli aukiota. Aurinko oli jo laskenut ja vain harvat kissat olivat hereillä. Hän näki kahden oppilaan juttelemassa leirin sisäänkäynnin läheisyydessä. Jotenkin nämä kaksi oppilasta kiinnittivät naaraan huomion. He näyttivät läheisiltä ja hopeanharmaan rinnassa tuntui pieni kateuden pistos. Hänellä ei ollut vielä yhtään ystävää klaanissa. Tai no, olihan Sorasydän ystävä, mutta hän oli naaraan mestari. Toinen oppilaista oli Pörrötassu niminen kolli. Hänen kanssaan juttelevaa kissaa Kuuratassu ei tunnistanut heti. Hopeanharmaa oppilas siristi silmiään ja kaiveli muistiaan. Tosiaan, se oli naaras nimeltään Hämärätassu. Pörrötassulla oli valkoinen turkki, jossa oli tummanruskeita laikkuja. Kollin turkki oli pitkä ja varmasti kylmällä hyvin lämmin. Hämärätassua ei meinannut erottaa taustastaan tämän tummanharmaan turkin takia. Kuuratassu näki naaraan tämän kiiltävien meripihkaisten silmien ansiosta. Hopeanharmaa katseli kaksikkoa pitkän aikaa jäänsinisillä silmillään ja puoliksi toivoi heidän huomaavan hänet, puoliksi, että hänet jätettäisiin rauhaan. Samalla, kun hän katseli kahta oppilasta, hän ajatteli huomisen tehtäviä. Huomenna hänen täytyisi tarkistaa kuningattaret ja pennut viheryskän varalta. Sorasydän oli kertonut hänelle viheryskä epidemiasta. Se oli kuulostanut nuoren naaraan korviin hirveältä ajalta. Kuuratassu käänsi ajatuksensa takaisin leiriin ja tarkkaili taas kollia ja naarasta.

Vastaus:

Heh, Kuuratassu senkin stalkkeri :D
6 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Kuuratassu, Varjoklaani

03.02.2018 19:11
Kuuratassu heräsi hätkähtäen, kun kuuli mestarinsa huhuilevan häntä. Naaras nousi ja pesi kasvonsa. Hän astui pois pesästä ja päästi haukotuksen suustaan. Sorasydän istui yrttivaraston vieressä, selvästi odottaen oppilastaan. Hopeanharmaa naaras loikki mestarinsa luokse ja parantajan kasvoille syttyi hymy.
"Tulithan sinä. Tänään opetan sinulle vähän eri yrttejä ja sitten saat mennä keräämään niitä", Sorasydän maukui reippaasti.
"Hyvä on!" Kuuratassu maukui silmät innosta loistaen. Naaras käänsi katseensa yrtteihin, jotka mestari oli levittänyt maahan. Hän tunnisti ensimmäisen yrtin, joka oli kehäkukka. Sen hän oli oppinut jo eilen.
"Tämän sinä varmaan muistat", Sorasydän viittasi kehäkukkaan ja Kuuratassu nyökkäsi, "mutta tätä sinä et varmaankaan tiedä." Sorasydän osoitti toista kasvia hännällään. Se oli vihreä ja kun oppilas haistoi sitä, se tuoksui hyvin miellyttävälle. Kuuratassu mietti hetken. Hän oli haistanut tuon tuoksun ennen, mutta siitä oli hyvin kauan.
”En minä ainakaan muista sitä", hopeanharmaa naaras naukui mietteliäästi ja pudisti päätään.
”Tämä yrtti on kissanminttua ja sitä käytetään valko- ja viheryskään", Sorasydän maukui ystävällisesti. *Eli kissanminttu on vihreää ja tuoksuu herkulliselle*, Kuuratassu yritti painaa mieleensä tämän tärkeältä kuulostavan kasvin. Viheryskä oli vaarallinen tauti ja siihen piti tietää hoito. Sorasydän siirsi häntänsä seuraavaan kasviin. Tässä kasvissa oli isot lehdet ja sen tuoksu oli kirpeä. Taas hopeanharmaa naaras joutui miettimään hetken, jonka jälkeen hän joutui myöntämään, että hän ei tiennyt tätäkään yrttiä.
”Se on hierakkaa. Sitä käytetään rauhoittamaan naarmuja ja se myös hoitaa kipeitä polkuanturoita. Se maistuu kirpeältä ja se täytyy pureskella ennen kuin pistää sitä naarmuihin”, Sorasydän kertoi ja lisäsi huvittuneesti, ”Se myöskin kirvelee naarmussa, joten potilas saattaa valittaa siitä.” Kuuratassu naurahti. *Hierakkaa naarmuihin*, hän ajatteli keskittyneesti. Kaikki nämä yrtit hänen täytyisi muistaa, eikä tässä ollut edes puolia kaikista kasveista, jotka hänen täytyisi oppia.
”No, muistatko nyt miltä ne näyttävät ja haisevat?” Sorasydän kysyi kääntäen katseensa kasveista oppilaaseen ja Kuuratassu nyökkäsi hiukan.
”Saat sitten lähteä etsimään niitä. Minä tulen mukaan etsimään muita yrttejä joita tarvitsemme”, parantaja naukui ja nousi käpälilleen, ”Me voimme samalla kiertää reviirin.” Hopeanharmaa oppilas pomppasi jaloilleen ja seurasi mestariaan ulos aukiolta. He menisivät yhdessä!

Kuuratassu työntyi ulos vatukkapensaiden suojaamasta leiristä mestarinsa kanssa. He kävelivät hetken mutaisella maalla. Aurinkohuippu oli juuri mennyt, vaikkei sitä helposti huomannut pilvien peittämästä taivaasta.
”No niin, katsotaanpas. Kehäkukkaa löytyy mistä tahansa veden läheltä, kissanminttua löytyy kaksijalkalan laitamilta ja hierakkaa löytyy vehreistä paikoista. Hmm.. mennään hakemaan hierakkaa ukkospolun toiselta puolelta, läheltä Myrskyklaanin reviiriä”, Sorasydän maukui mietteliäästi ja Kuuratassu mietti, puhuiko mestari edes hänelle. Parantaja lähti kävelemään eteenpäin, ilmeisesti tietoisesti suunnasta ja hopeanharmaa naaras seurasi perässä katsellen ympärilleen ja yrittäen painaa mieleen jokaisen paikan, josta Sorasydän nappasi mukaan jonkun yrtin, mumisten itselleen yrttien nimiä. Vihdoin he saapuivat isolle tunnelille ja tassuttivat sen pimeyteen. Kuuratassu kuuli mestarinsa askeleet edellään ja taas tämä mumisi jotain itselleen. Tunnelista ulos päästyään he löysivät hierakkapensaan ja Kuuratassu keräsi sitä hieman, niin, että hänelle mahtuisi vielä muut yrtit.

Kaikki yrtit löydettyään he työntyivät sisään leiriin. Kuuratassulla oli mukanaan iso kasa yrttejä, joten hän ei pystynyt vastaamaan johonkin kysymykseen, jonka joku hänen klaanitovereistaan kysyi. Sorasydän ja hopeanharmaa oppilas astelivat parantajien aukiolle ja laskivat kantamuksensa. Naaraan jalkoja särki matkan jälkeen ja hän istahti helpottuneena.
”Älä nyt vielä istu, meidän täytyy vielä lajitella nämä!” Sorasydän naurahti ja Kuuratassu nousi auttamaan tätä. Kun aurinko oli laskenut, hän tassutti leiriaukiolle ja istahti sen reunamille. Hän nosti katseensa kohti selkenevää Hopeahäntää ja huokaisi. *Tähtiklaani suojelkoon klaania*, hän ajatteli.

Vastaus:

Eiköhän Kuuratassu pikkuhiljaa muista ja opi yrttejä paremmin, pikkuhiljaa hyvä tulee :>
12 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Hämärätassu

03.02.2018 18:06
Näin Pörrötassun samalla hetkellä, kun tämä asteli luokseni. Olin juuri avaamassa suuni pyytääkseni anteeksi tahdittomuuttani aiemmin, mutta kolli ehti ennen minua: ”Öh... Hämärätassu?” kolli naukaisi hieman epävarman kuuloisena. ”Anteeksi, kun lähdin pois niin äkkiä. Minä vain - yllätyin. Toivottavasti olemme väleissä.” Mykistynyt hetkeksi hämmentyneenä, mutta sain silti suuni auki.
”Öh... kyllä me kai olemme. Minunkin pitäisi pyytää anteeksi, kun en ajatellut yhtään mitä sanoin”, sain karistettua asiani ulos ja olin helpottunut siitä, että kolli ei selvästikään vihannut minua. Keskustelu oli taas ajautumassa kiusalliseen suuntaan, joten vaihdon puheenaihetta. Tällä kertaa aihe oli kuitenkin turvallisempi.
”Oletko tavannut uuden parantajaoppilaan, Kuuratassun? Punasulka puhui jotain hänen nimitysmenoistaan sillä välin, kun olimme harjoittelemassa. Hän vaan taitaa viettää aika paljon aikaa parantajan pesässä”, lörpöttelin ja hiljeni antaaksesi myös Pörrötassulle puheenvuoron.

//Pörrö?

Vastaus:

Hyvä, että Hämärätassu ja Pörrötassu ovat yhä väleissä, toivottavasti samanlaisia kiusallisia tilanteita ei enää tule :D
3 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Pörrötassu, Varjoklaani

03.02.2018 16:20
Istuin oppilaiden pesän edustalla ja huomasin Hämärätassun tulevan leiriin. Kävelin hänen luokseen hieman arasti.
"Öh... Hämärätassu...? Anteeksi, kun lähdin pois niin äkkiä. Minä vain – yllätyin. Toivottavasti olemme väleissä", naukaisin tuijotellen käpäliäni.

//Hämärä? Sori ku on kestäny öm... kaks viikkoo

Vastaus:

Söpö Pörrötassu :D
1 piste.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Kuuratassu, Varjoklaani

03.02.2018 09:56
"Varjoklaanin kissat, te tiedätte, etten voi olla kanssanne ikuisesti. Niinpä minun on aika ottaa oppilas. Olen valinnut kissan, joka on osoittanut olevansa älykäs ja rohkea. Oppilaani tulee olemaan Kuuratassu", Kuuratassu kuuli Sorasydämen kuuluttavan klaanille. Klaani oli kerääntynyt kuuntelemaan nimitysmenoja ja naaras kihisi innosta. Hänestä tulisi parantajaoppilas. Hän astui eteen ja tunsi katseet turkillaan. Hopeanharmaa naaras hengitti syvään ja katsahti ympärilleen. Monen väristen turkkien meri oli hänen ympärillään. Aurinkohuippu oli juuri mennyt ja säteet loimottivat taivaalta vielä hieman lämpiminä, mutta taivaanrannassa oli pilviä, jotka lupasivat sadetta. Kuuratassu käänsi katseensa eteenpäin määrätieto silmissään palaen.
"Kuuratassu, hyväksytkö paikan Sorasydämen oppilaana?" klaanin päällikkö Varjotähti kysyi, kääntäen katseensa nuoreen naaraaseen. ”Kyllä”, hän vastasi innokkaasti, mutta rauhallisesti ja kuuluvasti. Klaani oli aivan hiljaa, pientä kuiskutusta lukuun ottamatta.
"Seuraavan puolikuun aikaan matkaat kanssani Kuukivelle, jotta Tähtiklaani voi hyväksyä sinut muiden parantajien joukkoon”, Sorasydän vastasi arvovaltaisesti, kääntäen katseensa uuteen oppilaaseen. Kuuratassu pidätti hengitystään odottaen, josko Varjotähti lisäisi jotain.
”Varjoklaanin onnittelut kulkekoon kanssasi!” päällikkö naukui kuuluvasti ja hopeanharmaa naaras tassutti rauhallisesti koskettamaan neniä uuden mestarinsa kanssa. Tummanharmaan kollin meripihkanväriset silmät loistivat ja Kuuratassu ajatteli, että Sorasydämestä oli varmasti hienoa saada parantajanpesään seuraa. Klaani heidän ympärillään puhkesi onnitteluihin ja hopeanharmaa naaras sulki silmänsä. Tämä oli ollut vielä hetki sitten hänen unelmansa ja nyt se kävi toteen. Hänestä oli tulossa parantaja.
”Äläpä ala liian ylpeäksi”, hänen mestarinsa kuiskasi ja Kuuratassu avasi silmänsä. Sorasydämen silmissä oli leikkimielinen pilke ja oppilas naurahti.

Kuuratassu tassutti kepein askelin hänen uudelle pesälleen ja astui sisään. Naaras tunnisti tuoksun ja henkäisi. Nyt hän asuisi täällä. Hän ei asuisi muiden oppilaiden luona, eikä emonsa luona. Hän ei nukkuisi sotureiden kanssa, vaan hän nukkuisi mestarinsa kanssa. Parantajan aukio oli kaunis ja Kuuratassu huomasi Sorasydämen istumassa lähistöllä. Mestari teki jotain käpälillään ja hopeanharmaa naaras tassutti istumaan hänen viereensä.
”Mitä sinä teet?” hän kysyi iloisesti ja huomasi jonkun sekoituksen tummanharmaan mestarinsa käpälissä.
”Hyvä, että kysyit. Olen tekemässä kehäkukka haudetta varalle. Mestari työnsi keltakukkaisen kasvin hänen tassujensa juureen ja näytti, miten lehdet pureskellaan ja miten niistä tehdään haude. Kuuratassu oli myöhemmin aivan poikki ja kun hän käpertyi vuoteelleen, hän muisteli oppimiaan asioita. Keltaiset terälehdet kukassa. Se on kehäkukka. Naaras hymähti ja aivan hetken päästä nukahti.

Vastaus:

Pidin kuvailusta todella paljon, toivottavasti Kuuratassu nukkuu hyvin :>
10 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Leoparditäplä, Varjoklaani

21.01.2018 11:52
"Leoparditassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Leoparditäplänä", Varjoklaanin päällikkö maukui, "Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja voimaasi ja hyväksymme sinut täydeksi Varjoklaanin soturiksi!"
"Leoparditassu! Leoparditassu!" klaani hurrasi uutta nimeäni. Istuin Varjoklaanin juuressa silmät loistaen. Varjotähti laski päänsä ja nuolaisin  kunnioittaen tuota, perinteen mukaan. Nyt olisin soturi, Leoparditäplä, peloton Varjoklaanin soturi joka ei pelkäisi mitään. Näin Pilkkupilven ja Terähampaan tulevan vinhaa vauhtia luokseni.
"Onnea!" Pilkkupilvi hihkaisi ja alkoi nuolla poskeani. Väistyin emon kieleltä siirtymällä yhden askeleen sivummalle kehräten. Terähammas puski minua ystävällisesti ja tuokin maukui onnittelunsa.
"Olet niin soturin näköinen", Pilkkupilvi huokaisi, "Olet perinyt isäsi ruumiinrakenteen. Kollit kyllä kummastelevat sinua."
"Millainenkohan soturi Ruostepennusta olisi tullut?" Terähammas mietti ääneen. Vilkaisin isääni. Suru lävisti sydämeni muistellessa veljeä. Räpäytin vihreitä silmiäni. Ehkä Ruostepennusta tulisi soturi Tähtiklaanissa.
"Kiitos molemmille", nyökkäsin. Pilkkupilvi nuolaisin kerran poskeani ennen kuin siirtyi sivulle. Seuraavana vuorossa oli Sulajää.
"Onnea Leoparditäplä", Sulajää sanoi, "uskon, että sinusta tulee loistava soturi."
"En ilman sinua", aloin kehrätä, "kiitos kaikesta Sulajää."
Sulajää siirtyi pois. Näin muutamien sotureiden onnittelevan.
"Onnea!"
"Tervetuloa soturiksi!"
"Sinusta tulee hyvä soturi!"
Ainoa kuka vielä ei ollut onnitellut oli Iltahämy. Kolli istui vähän matkan päässä häntä käpälien ylle kiedottuna. Tuo ilmeisesti odotti että muut olivat lähteneet. Vilkaisin Iltahämyyn ja katseemme kohtasivat. Nyökkäsin kollia kohden ja tuo väläytti minulle pienen hymyn. Tuo nousi ja loikki minua kohden.
"Onnea Leoparditäplä", Iltahämy maukui ja kosketti kuonollaan päälakeani.
"Ihme kun et sanonut minua Leoparditassuksi", naurahdin. Muistelin edellisiä nimityksiäni, jolloin minut oli nimitetty oppilaaksi. Silloin Iltahämy oli vahingossa kutsunut minua pentunimelläni.
"Olisiko pitänyt?" tuo uteli pilke silmäkulmassaan. Naurahdin ja pudistin päätäni. Iltahämy kehräsin ja alkoi kiertää minua. Tuo kosketti hännällään selkääni ja hävisi sitten sotureiden pesälle Ohdakepiikin ja Aurinkovarjon seuraan.
"Muista valvoa tämä yö", varapäällikkö, Liljaviiksi sanoi. Naaras tepasteli minua kohden.
"Kyllä muistan", nyökkäsin.
"Aivan hiljaa", Liljaviiksi lisäsi ja liittyi Iltahämyn, Aurinkovarjon ja Ohdakepiikin seuraan.

Aamulla kun muut vielä nukkuivat, istuin hiljaa leirin keskellä häntä käpälieni ylle kiedottuna. Yritin peittää haukotustani. Onneksi huomasin Varjotähden pujahtavan pesästään.
"Leoparditäplä, voit mennä nukkumaan", tuo sanoi pesänsä edustalta ja alkoi pestä itseään. Kiitin Varjotähteä ja kumarsin tuolle. Sitten lähdin sotureiden pesään. Pesään tullessa, törmäsin Liljaviikseen, Ohdakepiikkiin ja Terähampaaseen, jotka olivat menossa varmaankin aamupartioon. Nyökkäsin heille tervehdyksen ja kömmin pesään. Näin Iltahämyn vieressä tyhjän sammalvuoteen. Arvelin sen olevan minun, koska se ei tuoksunut keneltäkään muista sotureista. Menin makuulle vuoteelleni. Suljin silmäni. Tunsin jonkun hännän selittävän selkääni. Raotin toista silmääni ja näin Iltahämyn seisovan vuoteeni vieressä. Hymyilin tuolle.
"Nuku vain rauhassa", kolli maukui. Näin tuon häviävän ulos pesästä. Suljin silmäni uudelleen ja pian nukahdin.

Vastaus:

Hienoa että Leoparditäplä on viimein tarinoissakin virallisesti soturi! Haha, tällä kertaa ei tosiaan kutsuttu oppilasnimellä, ajatella jos olisi tapahtunut samalla tavalla kuin viimeksikin :D
11 pistettä.
- Naru (3.2.2018)

©2018 ɴιιтyɴĸυĸĸα - suntuubi.com