Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
 
 

Tarinat   

Ennen tarinan kirjoittamista kannattaa kuitenkin vilkaista kielioppia & lukea tarinoiden säännöt erikseen, jotta mikään ei mene vikaan tarinasi kirjoittamisen kanssa. 

Tarinasäännöt  |  Kielioppi

  • Huomaa, että vaikka alla olevissa laatikoissa on tietoa siitä, mitä muiden tarinoissa klaanien tasolla tapahtuu. Kissasi ei voi tietää näistä, ellei ole itse osallistunut tilanteeseen tai kuullut joltain muulta kissalta. Jos olet epävarma, voitko sisällyttää tiedon tarinaasi, kysy sitä chatissa.
     
  • Muista merkitä mahdollisesti häiritsevää materiaalia sisältävä tarina (kissojen välinen yhdyntä tai raa'at taistelu- tai tappokohtaukset)  //-merkeillä tarinan alussa. Samat merkit käyvät myös, jos haluat jonkun toisen kissan jatkavan tarinaasi, mutta ne merkitään loppuun.

Pelin tämänhetkinen ympäristötilanne 

  • Vuodenaika: Lehtikato
     
  • Sää: Hiirenkorva häämöttää jo puun takana, ja lumi on alkanut jo sulaa eikä uutta tule enää paljoa maahan. Ulkona on edelleen hämärää, mutta aurinko on joka päivä vähän pidempään esillä
     
  • Lämpötila: Päivisin enintään noin 2ºC, öisin voi olla vielä -5ºC
     
  • Muuta mainittavaa: Ei muuta mainittavaa

Pelin tapahtumat 

  • Myrskyklaani: 
    Pilvitäplä on valinnut parantajaoppilaakseen Punatassun. Vadelmatassu on nimitetty noin kuu veljiensä jälkeen Vadelmavarjoksi. Pellavapentu; nykyinen Pellavatassu; nimitettiin oppilaaksi ja tämän mestarina toimii Naakkahuuto.
  • Jokiklaani:
    Kettupentu on nimitetty Kettutassuksi ja hänen mestarinsa on Ruisviiksi.
  • Tuuliklaani:
    Hunajahäntä, Valkoturkki ja Saniaiskarva löysivät noin kuu aiemmin saalistupartiossa vieraan pennun klaanien ulkopuolelta, ja pentu on nyt Tuuliklaanissa nimeltä Aurinkopentu. Aamuviiksen ja Varpushallan pentue ovat jo melkein oppilasikäisiä.
  • Varjoklaani:
    Klaanille nimitettiin kaksi uutta soturioppilasta ja parantajaoppilas: Kaarnatassu, Nokkostassu & Salviatassu. Valkotassun soturioppilaskoulutus keskeytettiin tämän haavoitettua vakavasti Kaarnatassun kasvoja pitkällä haavaumalla. 
Vieraskirja <  1  2  3  4  5  6  > [ Kirjoita ]

Nimi: Pörrötassu, Varjoklaani

06.02.2018 14:54
"Hei, epäreilua! Sinä otit varaslähdön!" naukaisin närkästyneenä ja säntäsin hänen peräänsä. Hidastin vauhtia hänen kohdallaan. "Mennään vähän hitaampaa, ettei hän säikähdä tai ajatele, että olemme outoja", kuiskasin Hämärätassulle. Tassuttelimme hiukan hitaampaa vauhtia Kuuratassua kohti. "Hei", tervehdin yrittäen pitää äänensävyni mahdollisimman neutraalina.

//En nyt tälleen kauheesti haluis autohittaa, mut laitoin ne nyt vähän hidastamaan ja pääsemään perille

Vastaus:

Pörrötassu ja Hämärätassu ovat hauska kaksikko, ehkäpä Kuuratassuun tutustuminen tekee heistä kolmikon? ^u^
Pisteitä 2.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Kuuratassu, Varjoklaani

05.02.2018 15:33
Kuuratassu tyytyi vain hymyilemään hallitusti, kun Hämärätassu alkoi loikkia häntä kohti. Tummanharmaaturkkinen naukuu jotain ystävälleen. Hopeanharmaa naaras hengitti syvään ja katsoi avuttomana viereensä. Siinä tähtiklaanilainen istui, tuijottaen taivaalle. Kun soturi huomasi parantajaoppilaan katsovan tätä, hän maukui:
”Hyvin se menee. Nämä kissat ovat kunnon oppilaita, eivätkä he katso pahalla, jos sinä olet ujo.” Kuuratassu oli näkevinään rakkautta kissan silmissä. Eivät kai nämä kaksi vanhempaa oppilasta häntä kiusaisi. Mutta ei se olisi varmaa. Hopeanharmaa naaras värisi, kun tunsi tähtiklaanilaisen naaraan silittävän hänen selkäänsä. Naaraan selkäkarvat kihelmöivät tähtienloisteisen hännän liikkuessa hänen selässä. Hän nyökkäsi pienesti ja toivoi taas, ettei kumpikaan toisista huomaisi tätä. Hän istui suorassa ja silmät loistaen. Nyt hän saattaisi saada uusia ystäviä. Hän kuitenkin aikoi käyttäytyä arvokkaasti, niin kuin parantaja käyttäytyisi. Hän vilkaisi sivusilmällään tähtiklaanilaisen hopeisenhohtoista turkkia ja lempeitä silmiä. Nyt hän kuitenkin keskittyi kahteen innokkaaseen oppilaaseen, joista ainakin toinen oli lähtenyt häntä kohti.

//Pörrö tai Hämärä?

Vastaus:

Voihan Kuuratassu :> yhä mietityttää kyllä tämän tähtiklaanilaisen identiteetti, mutta ehkäpä saamme sen selville joskus myöhemmin ;)
Pisteitä 5.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Hämärätassu, Varjoklaani

04.02.2018 22:36
Pudistin päätäni Pörrötassun kysyessä, olinko tavannut uutta parantajaoppilasta.
”Hei, odota. Onko hän tuolla?” Pörrötassu naukaisi kysyvästi ja katsoin kollin hännän osoittamaan suuntaan. Huomasin kaksi tuikkivat silmää.
”Katseliko hän meitä?” kysyn ja tunnen punastuvani tumman turkkini alla. Onneksi nolostumista oli vaikeaa nähdä hämärässä. Hopeanharmaa naaars hymyili meille.
”Hän on varmaan yksinäinen, kun nukkuu parantajan pesässä”, tuumin ääneen. ”Mitäs mieltä olet jos tutustutaan häneen ja näytetään, kuinka älykäs kissa olen. Luulin tänään mäntyä vuorivaahteraksi!” kehräsin ja pukkasin Pörrötassua kylkeen käpälälläni. Olin jo noussut ylös ja lähtenyt suuntaamaan hopeanharmaata parantajaoppilasta kohti, kun huikkasin vielä Pörrötassulle: ”Viimeinen hänen lounaan on sitten ketunläjä!”

//Lyhyttä ja sekavaa mut Pörrö tai Kuura?

Vastaus:

Hämärätassu on niin suloinen apua :D ihanat.
4 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Kuuratassu, Varjoklaani

04.02.2018 20:40
Kuuratassu hätkähti, kun Pörrötassu katsoi häneen ja osoitti hännällään ystävälleen, missä hän oli. Naaras käänsi katseensa pois kaksikosta ja takaisin taivaalle, jonne oli syttynyt taas uusia tähtiä. *Tähtiklaani, auta! En minä osaa puhua muille. Toivottavasti he eivät tule luokseni*, hän ajatteli huolissaan ja katsoi takaisin oppilaisiin ja hymyili vaisusti. *Ehkä he jättävät minut rauhaan, jos lähden takaisin pesälle*, hän mietti. Hän räpäytti silmiään ja nyökkäsi kahdelle häntä vanhemmalle oppilaalle. Hän heilautti häntäänsä ja nousi lähteäkseen, mutta tuli toisiin aatoksiin. Pörrötassu oli huomannut naaraan jo, joten jos hän lähtisi, hän vaikuttaisi epäkohteliaalta. Kuuratassu muistutti itseään, että parantajan täytyi olla hyvissä väleissä klaaninsa kanssa. Hopeanharmaa oppilas heilautti häntänsä käpäliensä ympärilleen istuessaan takaisin maahan. Hän hymyili nyt kirkkaammin kollin ja naaraan suuntaan, kuin hiljaisena kehotteena tulla puhumaan hänelle. Kuuratassu käänsi katseensa silmäillessään aukiota. Parantajaoppilas oli mielestään nähnyt liikettä kauempana. Hän valmistui siristämään silmiään kissan varalta, mutta häntä kohti oli tulossa tähtienlailla loistava kissa. *Tähtiklaanin soturi!* hän ajatteli henkäistessään ääneen. Naaras käänsi katseensa kahteen oppilaaseen, jotka istuivat kauempana. *Näkevätkö he tämän?* hän mietti. Kuin vastaukseksi tähtikissa vastasi:
”Eivät he näe minua. Tulin vain istumaan kanssasi. Yö on kaunis tänään.”
”O-okei”, hän maukui mykistyneenä ja hänen katseensa oli hämmentynyt. Tähtiklaanin soturi oli tullut istumaan ja katselemaan tähtiä hänen kanssaan! Kuuratassu käänsi katseensa takaisin Pörrötassuun ja Hämärätassuun. Toivottavasti he eivät näkisi parantajaoppilaan silmissä olevaa hämmennystä. Nyt hopeanharmaan naaraan olisi hyvin vaikea keskittyä jutusteluun, mutta kai hän voisi yrittää.

Vastaus:

Oi, kukakohan on tuo mystinen Tähtiklaanin soturi. Toivottavasti Kuuratassu rentoutuisi hieman :3
6 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Pörrötassu, Varjoklaani

04.02.2018 20:19
"Hmm, en vielä. Häneen voisi olla mukava tutustua", naukaisin kiinnostuneena. "Entä oletko sinä tavannut tai nähnyt häntä vielä?" Katselin ympärilleni ja näin pimeydessä tummanharmaalta näyttävän turkin omaavan naaraan katselevan meitä. "Hei, odota. Onko hän tuolla?" kysyin heilauttaen häntääni päin oppilasta, jonka silmät loistivat kuin kaksi täysikuuta. Olikohan naaras tarkkaillut meitä jo pitkäänkin? Hän näytti hätkähtävän. Toivottavasti hän ei ollut pelästynyt minua.

Vastaus:

Toivottavasti kolmikosta tulisi vielä hyvät ystävät c:
2 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Roisketassu, Jokiklaani

04.02.2018 20:06
*Missä olen? Ja missä emo on?* Ne olivat ensimmäiset sanat, jotka tulivat mieleeni herättyäni yrtintuoksuisessa pesässä. Sitten muistin. *Olen parantajaoppilas!* Hyppäsin pystyyn ja aloin sukia turkkiani. Pian Täpläturkki nosti päätään.
"Mitä nyt?"
"Ei mitään erikoista", naukaisin iloisesti ja jatkoin samaan hengenvetoon: "Mitä teemme tänään? Etsimmekö yrttejä tai parannammeko kissoja?"
"Ei niin nopeasti", Täpläturkki naurahti. "Ajattelin, että voisimme käydä katsomassa yrttien kasvupaikkoja." Hyppäsin ilmaan ilosta, mutta nolostuin. Enhän minä ollut enää mikään pentu. "Syödään ensin jotain pientä. Keräämme ja opettelemme yrttejä aurinkohuippuun asti ja lajittelemme ne sitten. Saat seuraavan kerran syödä vasta pitkän ajan päästä, ellet halua yrittää napata jotain kanssani", Täpläturkki kertoi. Nyökkäsin ja suin nopeasti turkkini. Sitten hyppelin tuoresaaliskasalle ja valitsin pienen miettimisen jälkeen pienehkön karpin. Raahasin karpin pyrstöstä pesällemme ja söimme sen yhdessä Täpläturkin kanssa. Nousin seisomaan nuolaisten huuliani.
"Joko mennään?" naukaisin malttamattomana.
"Mennään vain", Täpläturkki vastasi huvittuneena. Lähdimme ulos ja pian hytisinkin jo vedessä.
"En tiedä, uskallanko uida", vinkaisin silmäillen jokea huolestuneena.
"Kyllä sinä uskallat. Tule vain. Jos virta meinaa viedä sinut, uin kyllä sinut kiinni", Täpläturkki rohkaisi. Keräsin rohkeuteni ja nyökkäsin. Sitten liu'uin syvempään veteen ja aloin polkea tassuillani kylmää vettä tasaiseen tahtiin. Vesi nyki ympärilläni kauniisti liehuvaa turkkiani mukavasti kuin pikkuiset kynnet.
"Minä uin!" hihkaisin. "Minä pystyin siihen!" Täpläturkki katsoi minua, mutten tiennyt oliko katseessa ylpeyttä, lempeyttä vai jotain muuta – kenties muisto minusta pikkuisena pentuna hänen pesässään?
"Tiesin, että pystyt", hän maukaisi tyynesti. "Seuraa minua." Uin sulavasti mestarini perässä hämmästyneenä liikkeiden luonnollisuudesta. Vähän ajan kuluttua nousimme maalle. Joen vieressä oli paljon suurilehtisiä kasveja. Nuuhkaisin yhtä. Haju oli kirpeä, mutta jollain tapaa miellyttävän kitkerä.
"Mikä tämä yrtti on?" Täpläturkki nosti katseensa toisesta samanlaisesta lehtipuskasta muutama kasvi suussaan.
"Hierakka. Sitä käytetään lähinnä vahingoittuneisiin polkuanturoihin ja pieniin naarmuihin", hän vastasi. "Poimi pari lehteä. Mehu on kitkerää, mutta sitä ei niellä." Nyökkäsin ja kumarruin lehtien puoleen. Käänsin hiukan päätäni saadakseni varresta otteen hampaillani ja näykkäisin ne poikki. Hierakan sisällä oleva neste todella oli kitkerää, mutta laskin lehdet maahan ja nuolin huuliani, jotta maku lähtisi.
"Otahan ne mukaasi. Minulla on jo melko hyvin näitä, muttei pieni lisä varastoihin mitään haittaa", Täpläturkki neuvoi. Poimin lehdet ja jatkoimme matkaa. Opin paljon yrteistä. Pian tiesin, missäpäin reviriä kasvoi kortetta, missä leppiä ja missä leskenlehteä. Katajat olivat kuulemma yhtä harvinaisia kostealla reviirinosallamme kuin kehäkukka yleistä. Aurinkohuipun aikoihin nälkä alkoi kaihertaa vatsaani.
"Voimmeko napata jotain? Voisin opetella samalla saalistusta", pyysin.
"No, voimme yrittää. Tule istumaan viereeni, niin opetan sinua." Tassutin rantapenkereelle Täpläturkin viereen, kun hän alkoi selittää. "Tärkeintä on, ettei anna kalan huomata varjoasi. Kun kala tulee pintaan, kauhaiset sen vedestä maalle ja puraiset kuoliaaksi." Nyökkäsin osoittaakseni ymmärtäneeni.
"Voinko nyt yrittää?" kysyin innokkaasti.
"Voit. Ethän sinä muuten opi", Täpläturkki sanoi. Aloin tuijottaa vettä. Hetken päästä näin pinnassa väreen ja huitaisin vettä kynnet esillä. Kala oli kuitenkin minua nopeampi ja livahti karkuun. Kaiken lisäksi menetin tasapainoni ja kellahdin veteen. Räpiköin pintaan ja punnersin itseni penkereelle yskien vettä.
"Onko kalastaminen aina näin vaikeaa!" puhisin sukiessani märkää ja klimppistä turkkiani.
"Kehityt kyllä. Ehkä on parempi, että seuraat ensin, kun minä nappaan kalan", Täpläturkki lohdutti. Asetuin mukavaan asentoon tarkkaillen mestariani. Kalan noustua pinnemmalle hän oli kauhaissut ja lennättänyt kalan maalle silmänräpäyksessä. Se sätki ja meinasi tippua veteen, mutta nappasin sen kiinni hampaillani. Puraisin sitä lujasti pään taakse ja maistoin kalan veren rautaisen maun. Pudotin kalan Täpläturkin eteen.
"Siinä", naukaisin. "Syö sinä se, Yritän napata jonkun toisen."
"Syödään se yhdessä", Täpläturkki ehdotti. "En jaksa sitä yksin, ja olisi muutenkin nopeampaa syödä se yhdessä, kuin että nappaisit vielä yhden ja sitten söisit sen. Meidän täytyy kerätä vielä malvaa ja purasruohoa, joka on harvinaista." Söimme kalan ja lähdimme sitten kohti Täpläturkin mukaan parasta malvapaikkaa reviirillämme.

Auringonlaskun aikaan olimme järjestelleet yrtit ja olin oppinut paljon uutta. Yritin muistaa kaiken, mutta unohdin ainakin puolet yrteistä. Kaikki tämä tieto oli ollut liikaa, sillä muistin vain kehäkukan, hierakan ja malvan käyttötarkoitukset. Olimme sekoittaneet kipeisiin polkuanturoihini salvaa hierakasta ja pienestä määrästä kehäkukkaa.
"Kyllä ne kovettuvat päivässä, parissa", oli Täpläturkki sanonut, mutta uskoin, etteivät ne sitä niin nopeasti tekisi. Joka tapauksessa ne olivat rauhoittuneet, eivätkä särkeneet enää ollenkaan paria satunnaista vihlaisua lukuun ottamatta. Makoilin lämpimän ilta-auringon viimeisissä säteissä silmät kiinni.
"Ihanaa olla parantaja", kuiskasin raottaen silmiäni hiukan. "Vaikka olenkin vasta oppilas."

Vastaus:

Roisketassu on ihanan innokas :D kyllä Roisketassukin vielä oppii kalastamaan, vaikka ensimmäinen kerta ei nyt sujunutkaan ihan niin hyvin kuin olisi voinut.
14 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Kuuratassu, Varjoklaani

04.02.2018 14:19
Kuuratassu tarkasteli aukiota. Aurinko oli jo laskenut ja vain harvat kissat olivat hereillä. Hän näki kahden oppilaan juttelemassa leirin sisäänkäynnin läheisyydessä. Jotenkin nämä kaksi oppilasta kiinnittivät naaraan huomion. He näyttivät läheisiltä ja hopeanharmaan rinnassa tuntui pieni kateuden pistos. Hänellä ei ollut vielä yhtään ystävää klaanissa. Tai no, olihan Sorasydän ystävä, mutta hän oli naaraan mestari. Toinen oppilaista oli Pörrötassu niminen kolli. Hänen kanssaan juttelevaa kissaa Kuuratassu ei tunnistanut heti. Hopeanharmaa oppilas siristi silmiään ja kaiveli muistiaan. Tosiaan, se oli naaras nimeltään Hämärätassu. Pörrötassulla oli valkoinen turkki, jossa oli tummanruskeita laikkuja. Kollin turkki oli pitkä ja varmasti kylmällä hyvin lämmin. Hämärätassua ei meinannut erottaa taustastaan tämän tummanharmaan turkin takia. Kuuratassu näki naaraan tämän kiiltävien meripihkaisten silmien ansiosta. Hopeanharmaa katseli kaksikkoa pitkän aikaa jäänsinisillä silmillään ja puoliksi toivoi heidän huomaavan hänet, puoliksi, että hänet jätettäisiin rauhaan. Samalla, kun hän katseli kahta oppilasta, hän ajatteli huomisen tehtäviä. Huomenna hänen täytyisi tarkistaa kuningattaret ja pennut viheryskän varalta. Sorasydän oli kertonut hänelle viheryskä epidemiasta. Se oli kuulostanut nuoren naaraan korviin hirveältä ajalta. Kuuratassu käänsi ajatuksensa takaisin leiriin ja tarkkaili taas kollia ja naarasta.

Vastaus:

Heh, Kuuratassu senkin stalkkeri :D
6 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Kuuratassu, Varjoklaani

03.02.2018 19:11
Kuuratassu heräsi hätkähtäen, kun kuuli mestarinsa huhuilevan häntä. Naaras nousi ja pesi kasvonsa. Hän astui pois pesästä ja päästi haukotuksen suustaan. Sorasydän istui yrttivaraston vieressä, selvästi odottaen oppilastaan. Hopeanharmaa naaras loikki mestarinsa luokse ja parantajan kasvoille syttyi hymy.
"Tulithan sinä. Tänään opetan sinulle vähän eri yrttejä ja sitten saat mennä keräämään niitä", Sorasydän maukui reippaasti.
"Hyvä on!" Kuuratassu maukui silmät innosta loistaen. Naaras käänsi katseensa yrtteihin, jotka mestari oli levittänyt maahan. Hän tunnisti ensimmäisen yrtin, joka oli kehäkukka. Sen hän oli oppinut jo eilen.
"Tämän sinä varmaan muistat", Sorasydän viittasi kehäkukkaan ja Kuuratassu nyökkäsi, "mutta tätä sinä et varmaankaan tiedä." Sorasydän osoitti toista kasvia hännällään. Se oli vihreä ja kun oppilas haistoi sitä, se tuoksui hyvin miellyttävälle. Kuuratassu mietti hetken. Hän oli haistanut tuon tuoksun ennen, mutta siitä oli hyvin kauan.
”En minä ainakaan muista sitä", hopeanharmaa naaras naukui mietteliäästi ja pudisti päätään.
”Tämä yrtti on kissanminttua ja sitä käytetään valko- ja viheryskään", Sorasydän maukui ystävällisesti. *Eli kissanminttu on vihreää ja tuoksuu herkulliselle*, Kuuratassu yritti painaa mieleensä tämän tärkeältä kuulostavan kasvin. Viheryskä oli vaarallinen tauti ja siihen piti tietää hoito. Sorasydän siirsi häntänsä seuraavaan kasviin. Tässä kasvissa oli isot lehdet ja sen tuoksu oli kirpeä. Taas hopeanharmaa naaras joutui miettimään hetken, jonka jälkeen hän joutui myöntämään, että hän ei tiennyt tätäkään yrttiä.
”Se on hierakkaa. Sitä käytetään rauhoittamaan naarmuja ja se myös hoitaa kipeitä polkuanturoita. Se maistuu kirpeältä ja se täytyy pureskella ennen kuin pistää sitä naarmuihin”, Sorasydän kertoi ja lisäsi huvittuneesti, ”Se myöskin kirvelee naarmussa, joten potilas saattaa valittaa siitä.” Kuuratassu naurahti. *Hierakkaa naarmuihin*, hän ajatteli keskittyneesti. Kaikki nämä yrtit hänen täytyisi muistaa, eikä tässä ollut edes puolia kaikista kasveista, jotka hänen täytyisi oppia.
”No, muistatko nyt miltä ne näyttävät ja haisevat?” Sorasydän kysyi kääntäen katseensa kasveista oppilaaseen ja Kuuratassu nyökkäsi hiukan.
”Saat sitten lähteä etsimään niitä. Minä tulen mukaan etsimään muita yrttejä joita tarvitsemme”, parantaja naukui ja nousi käpälilleen, ”Me voimme samalla kiertää reviirin.” Hopeanharmaa oppilas pomppasi jaloilleen ja seurasi mestariaan ulos aukiolta. He menisivät yhdessä!

Kuuratassu työntyi ulos vatukkapensaiden suojaamasta leiristä mestarinsa kanssa. He kävelivät hetken mutaisella maalla. Aurinkohuippu oli juuri mennyt, vaikkei sitä helposti huomannut pilvien peittämästä taivaasta.
”No niin, katsotaanpas. Kehäkukkaa löytyy mistä tahansa veden läheltä, kissanminttua löytyy kaksijalkalan laitamilta ja hierakkaa löytyy vehreistä paikoista. Hmm.. mennään hakemaan hierakkaa ukkospolun toiselta puolelta, läheltä Myrskyklaanin reviiriä”, Sorasydän maukui mietteliäästi ja Kuuratassu mietti, puhuiko mestari edes hänelle. Parantaja lähti kävelemään eteenpäin, ilmeisesti tietoisesti suunnasta ja hopeanharmaa naaras seurasi perässä katsellen ympärilleen ja yrittäen painaa mieleen jokaisen paikan, josta Sorasydän nappasi mukaan jonkun yrtin, mumisten itselleen yrttien nimiä. Vihdoin he saapuivat isolle tunnelille ja tassuttivat sen pimeyteen. Kuuratassu kuuli mestarinsa askeleet edellään ja taas tämä mumisi jotain itselleen. Tunnelista ulos päästyään he löysivät hierakkapensaan ja Kuuratassu keräsi sitä hieman, niin, että hänelle mahtuisi vielä muut yrtit.

Kaikki yrtit löydettyään he työntyivät sisään leiriin. Kuuratassulla oli mukanaan iso kasa yrttejä, joten hän ei pystynyt vastaamaan johonkin kysymykseen, jonka joku hänen klaanitovereistaan kysyi. Sorasydän ja hopeanharmaa oppilas astelivat parantajien aukiolle ja laskivat kantamuksensa. Naaraan jalkoja särki matkan jälkeen ja hän istahti helpottuneena.
”Älä nyt vielä istu, meidän täytyy vielä lajitella nämä!” Sorasydän naurahti ja Kuuratassu nousi auttamaan tätä. Kun aurinko oli laskenut, hän tassutti leiriaukiolle ja istahti sen reunamille. Hän nosti katseensa kohti selkenevää Hopeahäntää ja huokaisi. *Tähtiklaani suojelkoon klaania*, hän ajatteli.

Vastaus:

Eiköhän Kuuratassu pikkuhiljaa muista ja opi yrttejä paremmin, pikkuhiljaa hyvä tulee :>
12 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Hämärätassu

03.02.2018 18:06
Näin Pörrötassun samalla hetkellä, kun tämä asteli luokseni. Olin juuri avaamassa suuni pyytääkseni anteeksi tahdittomuuttani aiemmin, mutta kolli ehti ennen minua: ”Öh... Hämärätassu?” kolli naukaisi hieman epävarman kuuloisena. ”Anteeksi, kun lähdin pois niin äkkiä. Minä vain - yllätyin. Toivottavasti olemme väleissä.” Mykistynyt hetkeksi hämmentyneenä, mutta sain silti suuni auki.
”Öh... kyllä me kai olemme. Minunkin pitäisi pyytää anteeksi, kun en ajatellut yhtään mitä sanoin”, sain karistettua asiani ulos ja olin helpottunut siitä, että kolli ei selvästikään vihannut minua. Keskustelu oli taas ajautumassa kiusalliseen suuntaan, joten vaihdon puheenaihetta. Tällä kertaa aihe oli kuitenkin turvallisempi.
”Oletko tavannut uuden parantajaoppilaan, Kuuratassun? Punasulka puhui jotain hänen nimitysmenoistaan sillä välin, kun olimme harjoittelemassa. Hän vaan taitaa viettää aika paljon aikaa parantajan pesässä”, lörpöttelin ja hiljeni antaaksesi myös Pörrötassulle puheenvuoron.

//Pörrö?

Vastaus:

Hyvä, että Hämärätassu ja Pörrötassu ovat yhä väleissä, toivottavasti samanlaisia kiusallisia tilanteita ei enää tule :D
3 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Pörrötassu, Varjoklaani

03.02.2018 16:20
Istuin oppilaiden pesän edustalla ja huomasin Hämärätassun tulevan leiriin. Kävelin hänen luokseen hieman arasti.
"Öh... Hämärätassu...? Anteeksi, kun lähdin pois niin äkkiä. Minä vain – yllätyin. Toivottavasti olemme väleissä", naukaisin tuijotellen käpäliäni.

//Hämärä? Sori ku on kestäny öm... kaks viikkoo

Vastaus:

Söpö Pörrötassu :D
1 piste.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Kuuratassu, Varjoklaani

03.02.2018 09:56
"Varjoklaanin kissat, te tiedätte, etten voi olla kanssanne ikuisesti. Niinpä minun on aika ottaa oppilas. Olen valinnut kissan, joka on osoittanut olevansa älykäs ja rohkea. Oppilaani tulee olemaan Kuuratassu", Kuuratassu kuuli Sorasydämen kuuluttavan klaanille. Klaani oli kerääntynyt kuuntelemaan nimitysmenoja ja naaras kihisi innosta. Hänestä tulisi parantajaoppilas. Hän astui eteen ja tunsi katseet turkillaan. Hopeanharmaa naaras hengitti syvään ja katsahti ympärilleen. Monen väristen turkkien meri oli hänen ympärillään. Aurinkohuippu oli juuri mennyt ja säteet loimottivat taivaalta vielä hieman lämpiminä, mutta taivaanrannassa oli pilviä, jotka lupasivat sadetta. Kuuratassu käänsi katseensa eteenpäin määrätieto silmissään palaen.
"Kuuratassu, hyväksytkö paikan Sorasydämen oppilaana?" klaanin päällikkö Varjotähti kysyi, kääntäen katseensa nuoreen naaraaseen. ”Kyllä”, hän vastasi innokkaasti, mutta rauhallisesti ja kuuluvasti. Klaani oli aivan hiljaa, pientä kuiskutusta lukuun ottamatta.
"Seuraavan puolikuun aikaan matkaat kanssani Kuukivelle, jotta Tähtiklaani voi hyväksyä sinut muiden parantajien joukkoon”, Sorasydän vastasi arvovaltaisesti, kääntäen katseensa uuteen oppilaaseen. Kuuratassu pidätti hengitystään odottaen, josko Varjotähti lisäisi jotain.
”Varjoklaanin onnittelut kulkekoon kanssasi!” päällikkö naukui kuuluvasti ja hopeanharmaa naaras tassutti rauhallisesti koskettamaan neniä uuden mestarinsa kanssa. Tummanharmaan kollin meripihkanväriset silmät loistivat ja Kuuratassu ajatteli, että Sorasydämestä oli varmasti hienoa saada parantajanpesään seuraa. Klaani heidän ympärillään puhkesi onnitteluihin ja hopeanharmaa naaras sulki silmänsä. Tämä oli ollut vielä hetki sitten hänen unelmansa ja nyt se kävi toteen. Hänestä oli tulossa parantaja.
”Äläpä ala liian ylpeäksi”, hänen mestarinsa kuiskasi ja Kuuratassu avasi silmänsä. Sorasydämen silmissä oli leikkimielinen pilke ja oppilas naurahti.

Kuuratassu tassutti kepein askelin hänen uudelle pesälleen ja astui sisään. Naaras tunnisti tuoksun ja henkäisi. Nyt hän asuisi täällä. Hän ei asuisi muiden oppilaiden luona, eikä emonsa luona. Hän ei nukkuisi sotureiden kanssa, vaan hän nukkuisi mestarinsa kanssa. Parantajan aukio oli kaunis ja Kuuratassu huomasi Sorasydämen istumassa lähistöllä. Mestari teki jotain käpälillään ja hopeanharmaa naaras tassutti istumaan hänen viereensä.
”Mitä sinä teet?” hän kysyi iloisesti ja huomasi jonkun sekoituksen tummanharmaan mestarinsa käpälissä.
”Hyvä, että kysyit. Olen tekemässä kehäkukka haudetta varalle. Mestari työnsi keltakukkaisen kasvin hänen tassujensa juureen ja näytti, miten lehdet pureskellaan ja miten niistä tehdään haude. Kuuratassu oli myöhemmin aivan poikki ja kun hän käpertyi vuoteelleen, hän muisteli oppimiaan asioita. Keltaiset terälehdet kukassa. Se on kehäkukka. Naaras hymähti ja aivan hetken päästä nukahti.

Vastaus:

Pidin kuvailusta todella paljon, toivottavasti Kuuratassu nukkuu hyvin :>
10 pistettä.

- Naru (22.2.2018)

Nimi: Leoparditäplä, Varjoklaani

21.01.2018 11:52
"Leoparditassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Leoparditäplänä", Varjoklaanin päällikkö maukui, "Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja voimaasi ja hyväksymme sinut täydeksi Varjoklaanin soturiksi!"
"Leoparditassu! Leoparditassu!" klaani hurrasi uutta nimeäni. Istuin Varjoklaanin juuressa silmät loistaen. Varjotähti laski päänsä ja nuolaisin  kunnioittaen tuota, perinteen mukaan. Nyt olisin soturi, Leoparditäplä, peloton Varjoklaanin soturi joka ei pelkäisi mitään. Näin Pilkkupilven ja Terähampaan tulevan vinhaa vauhtia luokseni.
"Onnea!" Pilkkupilvi hihkaisi ja alkoi nuolla poskeani. Väistyin emon kieleltä siirtymällä yhden askeleen sivummalle kehräten. Terähammas puski minua ystävällisesti ja tuokin maukui onnittelunsa.
"Olet niin soturin näköinen", Pilkkupilvi huokaisi, "Olet perinyt isäsi ruumiinrakenteen. Kollit kyllä kummastelevat sinua."
"Millainenkohan soturi Ruostepennusta olisi tullut?" Terähammas mietti ääneen. Vilkaisin isääni. Suru lävisti sydämeni muistellessa veljeä. Räpäytin vihreitä silmiäni. Ehkä Ruostepennusta tulisi soturi Tähtiklaanissa.
"Kiitos molemmille", nyökkäsin. Pilkkupilvi nuolaisin kerran poskeani ennen kuin siirtyi sivulle. Seuraavana vuorossa oli Sulajää.
"Onnea Leoparditäplä", Sulajää sanoi, "uskon, että sinusta tulee loistava soturi."
"En ilman sinua", aloin kehrätä, "kiitos kaikesta Sulajää."
Sulajää siirtyi pois. Näin muutamien sotureiden onnittelevan.
"Onnea!"
"Tervetuloa soturiksi!"
"Sinusta tulee hyvä soturi!"
Ainoa kuka vielä ei ollut onnitellut oli Iltahämy. Kolli istui vähän matkan päässä häntä käpälien ylle kiedottuna. Tuo ilmeisesti odotti että muut olivat lähteneet. Vilkaisin Iltahämyyn ja katseemme kohtasivat. Nyökkäsin kollia kohden ja tuo väläytti minulle pienen hymyn. Tuo nousi ja loikki minua kohden.
"Onnea Leoparditäplä", Iltahämy maukui ja kosketti kuonollaan päälakeani.
"Ihme kun et sanonut minua Leoparditassuksi", naurahdin. Muistelin edellisiä nimityksiäni, jolloin minut oli nimitetty oppilaaksi. Silloin Iltahämy oli vahingossa kutsunut minua pentunimelläni.
"Olisiko pitänyt?" tuo uteli pilke silmäkulmassaan. Naurahdin ja pudistin päätäni. Iltahämy kehräsin ja alkoi kiertää minua. Tuo kosketti hännällään selkääni ja hävisi sitten sotureiden pesälle Ohdakepiikin ja Aurinkovarjon seuraan.
"Muista valvoa tämä yö", varapäällikkö, Liljaviiksi sanoi. Naaras tepasteli minua kohden.
"Kyllä muistan", nyökkäsin.
"Aivan hiljaa", Liljaviiksi lisäsi ja liittyi Iltahämyn, Aurinkovarjon ja Ohdakepiikin seuraan.

Aamulla kun muut vielä nukkuivat, istuin hiljaa leirin keskellä häntä käpälieni ylle kiedottuna. Yritin peittää haukotustani. Onneksi huomasin Varjotähden pujahtavan pesästään.
"Leoparditäplä, voit mennä nukkumaan", tuo sanoi pesänsä edustalta ja alkoi pestä itseään. Kiitin Varjotähteä ja kumarsin tuolle. Sitten lähdin sotureiden pesään. Pesään tullessa, törmäsin Liljaviikseen, Ohdakepiikkiin ja Terähampaaseen, jotka olivat menossa varmaankin aamupartioon. Nyökkäsin heille tervehdyksen ja kömmin pesään. Näin Iltahämyn vieressä tyhjän sammalvuoteen. Arvelin sen olevan minun, koska se ei tuoksunut keneltäkään muista sotureista. Menin makuulle vuoteelleni. Suljin silmäni. Tunsin jonkun hännän selittävän selkääni. Raotin toista silmääni ja näin Iltahämyn seisovan vuoteeni vieressä. Hymyilin tuolle.
"Nuku vain rauhassa", kolli maukui. Näin tuon häviävän ulos pesästä. Suljin silmäni uudelleen ja pian nukahdin.

Vastaus:

Hienoa että Leoparditäplä on viimein tarinoissakin virallisesti soturi! Haha, tällä kertaa ei tosiaan kutsuttu oppilasnimellä, ajatella jos olisi tapahtunut samalla tavalla kuin viimeksikin :D
11 pistettä.
- Naru (3.2.2018)

Nimi: Hämärätassu, Varjoklaani

20.01.2018 18:41
Jään tuijottamaan hämmentyneenä Pörrötassun perään. Tämä oli lähtenyt kuin tuli hännän alla. Näin Pörrltassun hännän katoavan tunneliin, kun tämä lähti leiristä muun partion perässä. Ilmeisesti kysymykseni oli hämmentänyt häntä. Tajusin kyllä, että olin ollut tahditon. Ehkä minun olisi pyydettävä kollilta anteeksi, kun tämä tulisi takaisin. Astelin Punasulan luokse.
"Teemmekö jotakin? Pörrötassu lähti rajapartioon", naukaisin ja katsoin kysyvästi arpinaamaista mastariani.
"Voimme harjoitella muutaman taisteluliikkeen, jos haluat", Punasulan nyökkäsi ba nuolaisi huuliaan. Näin hänen edessään myyrän jäänteet, ilmeisesti mestarini oli syönyt. Nyökkäsin silti ja pian olin jo lähdössä harjoituskuopalle mestarini kanssa. Punasulka asettui minua vastapäätä.
"Kokeillaan ensin niin, että yrität vain oäästä ohitseni", kolli maukui. Jännitin lihakseni ja odotin Punasulan merkkiä. Tämä näpäytti häntäänsä ja pinkaisin suoraan kollia kohti. Lähellä kuitenkin lähdin hieman vasemmalle. Huomasin, että mestarini paino siirtyi samalle puolelle, kun mihin olin harhauttanut ja lähdin toiselle puolelle. Punasulka pysyi perässä, mutta syöksähdin nopeasti mestarini vatsan alta ja lähdin pinkomaan kauemmas. Punasulka käännähti minua kohti.
"Hyvä. Seuraavaksi yritä kaataa minut!" mestari käski. Hän asettui samaan paikkaan, kuin äsken ja itse menin seisomaan samaan kohtaan, kuin mistä olin lähtenyt. Ensimmäiseksi yritin taas kiepahtaa mestarini vatsan alta ja kampata hänet, mutta vatsan alta meneminen ei enää toiminut, sillä arpinaamainen kolli tiesi mitä yritin.
"Uudestaan", Punasulka murahti. Tein työtä käskettyä. Juoksin ensin kollia kohti ja tein sitten liikkeen oikealle ja yritin näyttää siltä, että olin kiertämässä mestarini taa. Kun Punasulka pisti painoaan sille puolelle ja piti silti samalla käpälänsä lähellä toisiaan, tein liikkeen toiselle puolelle ja vedin tältä käpälän alta. Punasulka rojahti maahan, mutta ihmeekseni hän kehräsi.
"Hyvin meni!" tämä totesi. "Harjoitellaan vielä muutama liike."

"Muutamaa" liikettä myöhemmin tallustin leiriin Punasulan perässä. Tunsin oloni väsyneeksi, varsinkin, kun mestarini oli minulle ihan liian iso vastus. Etsin katseellani Pörrötassua, jotta voisin pyytää tältä anteeksi tahdittomuuttani. Rajapartio olisi luultavasti ollut leirissä jo tovin, sillä taisteluharjoitukset Punasulan kanssa olivat venyneet. Auringon alareuna hipoi jo taivaanrantaa. Mietin, missä Pörrötassu olisi.

//Pörrö? Hehehh

Vastaus:

Hienoa että Hämärätassun harjoittelu meni hyvin, mutta nyt on kyllä ihmeellisen paljon Pörrötassu mielessä ;)
6 pistettä.
- Naru (3.2.2018)

Nimi: Pörrötassu, Varjoklaani

20.01.2018 11:51
Silmäni levisivät varmaan ainakin pesän oviaukon kokoisiksi hämmästyessäni. Päähäni syöksyi ainakin tuhat ajatusta. Yrittikö Hämärätassu vihjata jotain? Mitä minun pitäisi vastata? Oliko normaalia, että joku kysyi ystävyyden alussa tämmöistä? Halusiko Hämärätassu vain pitää keskustelun hengissä, vai oliko mukana jotain muutakin?
"E-en minä tiedä", yskäisin vaivaantuneena. "Minun – minun pitää mennä – tuota – hm – öö – rajapartioon, anteeksi." Tunsin raskaan painon lavoillani, sillä olin varmasti vaikuttanut epäkohteliaalta. Menin nopeasti Liljaviiksen luo ja pyysin lupaa päästä rajapartioon.
"No, tule vaan", naaras myöntyi. "Variskuono, Iltahämy ja Paatsamakukka tulevat mukaan." Nyökkäsin, mutten pystynyt keskittymään rajapartioon. Merkitsin vahingossa pensaan runsaan hännänmitan verran Varjoklaanin puolella rajaa. Liljaviiksi katsoi minua.
"Onko kaikki hyvin?" hän kysyi partion merkittyä koko ukkospolun rajan.
"On", vakuutin. "Oikein hyvin." Liljaviiksi nyökkäsi ja johdatti partion takaisin leiriin.
*Toivottavasti Hämärätassu ei ole minulle vihainen*, ajattelin apeana. En halunnut saada ensimmäistä ystävääni vihaamaan minua. Päätin, että pyytäisin anteeksi. Toivottavasti hän pystyisi antamaan anteeksi.

//Hämärä? Ei tarvii vastata

Vastaus:

Voi Pörrötassu :< toivottavasti Hämärätassu ei hermostu!
3 pistettä.
- Naru (3.2.2018)

Nimi: Hämärätassu, Varjoklaani

20.01.2018 10:12
”Joo, onhan se ihan hauskaa”, naukaisin hieman hämilläni. Pörrötassukin vaikutti kiusaantuneelta. Yllemme laskeutui pitkä hiljaisuus ja Pörrötassu työnsi taas rastaan lähemmäs minua. Haukkasin viimeisen kunnon palan ja päätin pelastaa keskustelun. Ainoa ongelma oli, etten yhtään tiennyt miten. Katselin aukiolle puheenaiheen toivossa. Huomasin Nokkospennun ja Kaarnapennun leikkivän pentutarhan edessä. Nokkospentu läpsäisi veljeään ja siitä alkoi leikkimielinen tappelu. Viiksensä väpättivät huvittuneina, mutta käänsin katseeni takaisin Pörrötassuun.
”Haluaisitko pentuja, kun olet soturi?” kysyin ja tajusin vasta jälkeenpäin, kunka oudolta se varmaan kollin korvaan kuulosti, varsinkin, kun kysymyksen esittäjä oli naarasoppilas.

//Pörrö? Lyhyt tarina taas xD

Vastaus:

Pennut eivät tosiaan välttämättä ole se kaikkein... turvallisin puheenaihe tällä hetkellä :D
2 pistettä.
- Naru (3.2.2018)

Nimi: Pörrötassu, Varjoklaani

20.01.2018 09:57
"No... melko tiukka, mutta todella hyvä opettamaan. Olen oppinut häneltä hurjasti!" vastasin. "Ööh... pidätkö metsästyksestä? Minä pidän. En kyllä ole siinä mitenkään erityisen hyvä, koska en ole vielä harjoitellut niin paljoa..." En keksinyt mitään puhuttavaa, joten olin vain kysynyt jotain. Tutkiskelin kiusaantuneen käpäliäni ja maistoin rastasta. Mietin, mitä oikein puhuisimme, enkä keksinyt oikein mitään järkevämpää.
*Hiirenpapanat! Miksi on niin vaikeaa keksiä yhtä ainoaa aihetta puhumiseen!* mietin turhautuneena.

//taas vaihteeks lyhyt tarina... Hämärä?

Vastaus:

Voi ei, miten kiusallista xD noh, ehkä tämä muuttuu paremmaksi, tai sitten ei...
1 piste.
- Naru (3.2.2018)

Nimi: Hämärätassu, Varjoklaani

07.01.2018 23:13
"Ai Punasulka?" hymähdin. "Kai hän on ihan hyvä mestari. Aluksi kyllä pelkäsin häntä", myönsin. Haukkasin palan rastasta. Hillitsin haluni ahmia sen kokonaan, kun murea maku levisi kielelleni. Työnsin ruuan taas lähemmäksi Pörrötassua.
"Rastas oli muuten ensimmäinen tuoresaalis mitä maistoin pentuna. Se on minusta tosi hyvää!" tajusin lörpötteleväni kaikkea turhaa ja vaikenin nolona.
"Minkälainen mestari Terävärae on?" kysyin liittyen Pörrötassun aiempaan kysymykseen.

//Pörrö? Tää on kyl kans lähellä voittomittaa :D

Vastaus:

Hämärätassu on suloinen lörpötellessään, ei sitä nyt turhia kannata nolona vaieta :>

1 piste

- Naru (19.1.2018)

Nimi: Pörrötassu, Varjoklaani

06.01.2018 19:44
Yllätyin hieman Hämärätassun kysymyksestä. No, olisi mukava tutustua häneen.
"No... kävisikö vaikka tuo rastas? Meidän pitää kyllä varmaan mennä oppilaiden pesään tai jonnekin muualle syömään, jotta pysyisimme kuivina." Nyökkäsin pesää päin.
"Vaikka", Hämärätassu sanoi ja nosti ehdottamani rastaan siivestä. Kävelimme hiljaisina oppilaiden pesän viereen suojaiseen kohtaan. Haukkasin rastaasta nälkäisenä ison palan, mutta nolostuin sitten. Työnsin linnun lähemmäksi Hämärätassua.
"Millainen mestari Punasulka on?" kysyin vain keskeyttääkseni kiusallisen hiljaisuuden. Katselin aukiolla ruokailevia kissoja. Varjotähti jutteli Liljaviiksen kanssa ja Sorasydän nautti sammakkoa heidän lähellään. Terävärae ja Kastelehti söivät yhteenpainautuneina kania. Käännyin nopeasti takaisin Hämärätassuun, jotten vaikuttaisi epäkohteliaalta.

//Hämärä? Mä taisin voittaa tän "lyhyin tarina ikinä" -kisan :(

Vastaus:

Pörrötassun ja Hämärätassun orastava ystävyys vaikuttaa lupaavalta, saa nähdä miten tulee käymään vielä.

2 pistettä.

- Naru (19.1.2018)

Nimi: Hämärätassu, Varjoklaani

04.01.2018 21:28
Viiksensä värisivät katsellessani Pörrötössun juoksua, joka joskin muistutti melkoisesti eteenpäin kompurointia. Kuuntelin puolella korvalla, kun Terävärae kehui oppilastaan.
”Kokeile sinäkin”, Punasulka naukaisi minulle. Toistin mielessäni Terävärakeen aiemmat neuvot. Mahdollisimman pitkät loikat, ei kompurointia. Pinkaisin matkaan ja venytin loikkiani. Katsoin tarkasti, mihin pistin käpäläni. Enhän tahtonut kompastua mihinkään paksuun juureen. Viiletin metsässä. Kasvillisuus häiritsi melkoisesti juoksua ja olin kompastua johonkin vappuun, mutta onnistuin säilyttämään tasapainoni. Tein pitkän lenkin ja palasin sitten takaisin. Olin melko hengästynyt, mutta ainakin juoksu oli sujunut paremmin, kuin Pörrötassulla. Päähäni läiskähti suuri vesipisara ja tajusin hämärästi, että aiemmin haistamaan sade oli alkanut. Odotin kommenttia mestariltani.
”Hyvä, juoksusi näytti sulavalta. Jos alat harjoittelemaan myös vauhtia enemmän, sinusta voi tulla hyvinkin nopea”, Punasulka kehaisi. Heilautin häntääni tyytyväisenä itseeni.
”Entäs nyt?” Pörrötassu kysyi.
”Voisimme palata leiriin. Muistakaa hakea hautaamanne riista”, Punasulka maukui. Tassutin kuuliaisesti aiemmin nappaamani myyrän luo. Pörrötassu nouti rastaansa ja lähdimme leiriin. Leirissä pudotin saaliini kasaan.
”Saanko syödä?” kysyin Punasulalta.
”Hyvä on”, arpinaamainen mestarini hymähti.
”Sinäkin voit syödä!” Terävärae huikkasi Pörrötassulle.
”Mitä otetaan?” kysyin sen enempää ajattelematta. ”Tai siis kai me syödään yhdessä?”

//Pörrö? Sori TOOSI lyhyt

Vastaus:

Hämärätassun ehkä tosiaankin kannattaisi ryhtyä harjoittelemaan vauhtia, ehkäpä hänestä vielä kuoriutuu yksi Varjoklaanin nopeimmista kissoista!

6 pistettä

- Naru (19.1.2018)

Nimi: Pörrötassu, Varjoklaani

04.01.2018 15:04
Nyökkäsin vakavana. Päässäni jyskytti vain yksi ajatus: nyt en saisi epäonnistua. Hiivin varovaisesti eteenpäin keskittyen pelkkään tassujeni asetteluun, toinen toisensa perään. Lopulta olin vain hiirenhännän päässä rastaasta ja säikähdin hieman, sillä en ollut huomannut olevani niin lähellä. Rastas säikähti jotain ja pyrähti ilmaan, mutta läimäisin sen siivestä maahan. Puraisin rastaan niskaa ja tunsin veren rautaisen maun suussani. Pudotin linnun ja nuolaisin huuleni verestä puhtaiksi.
"Hieno nappaus!" Hämärätassu naukaisi.
"Säikäytin sen", vastasin. "Oli lähellä, etten olisi saanut sitä." Hämärätassu oli vastaamassa jotain, kun Terävärae ilmestyi pensaan takaa.
"Hieno nappaus, tosiaan. Ilmasta nappaaminen vain teki siitä hienomman." Nostin leukaani ylemmäs. Mestarin kehut lämmittivät mieltäni, varsinkin, koska häneltä ei yleensä paljoa kehuja herunut.
"Älähän ylpisty", Hämärätassu kuiskasi kiusoittelevasti, mutta hänen silmänsä olivat ystävälliset. Tuhahdin muka loukkantuneena.
"Hah! Minä saalistan vaikka koko muuta tuoresaaliskasaa isomman määrän riistaa", uhosin.
"No, paras pitää sitten kiirettä saalistuksen kanssa", Terävärae naurahti. "Jatkakaa vaan, me mestarit jäämme tarkkailemaan syrjempää." Hän poistui vuorivaahteran juurien luo ja jäi katselemaaan meitä Punasulka vierellään. Maistelin ilmaa. Haistoin tulevan sateen ja sammalen tuoksun lisäksi häivähdyksen myyrästä. Katsahdin Hämärätassuun. Naaras katsoi minua.
"Tule", kuiskasin ja viittasin hännälläni myyrän tuoksun suuntaan. Lähdimme myyrän tuoksua päin ja näinkin sen pian tonkimassa maata pienen puuntaimen vierellä. Viittoilin Hämärätassulle hännälläni ja kiersin mahdollisimman varovasti ketunmitan verran puuntaimen takaa myyrän toiselle puolelle. Rääkäisin kammottavasti. Myyrä pysähtyi puolikkaan sydämenlyönnin ajaksi ja lähti sitten kovaa vauhtia pakoon – suoraan Hämärätassun käpäliin. Tummanharmaa naaras puraisi reippaasti myyrää selkärangasta tappaen sen. Tassuttelimme pienen matkan alkuperäiselle saalistuspaikallemme. Mestarit odottivatkin jo siellä.
"Saitteko tuon yhdessä?" Punasulka kysyi. Nyökkäsin.
"Hienoa", Terävärae naukaisi tyytyväisenä. "Pörrötassu, meidän piti hioa sitä juoksutapaasi. Nyt siihen on hyvä tilaisuus, ja Hämärätassukin voi oppia samalla jotain", Terävärae ehdotti. Nyökkäsin, vaikka turkkiani kuumotti nolostuksesta jouduttuani arvostelluksi – vaikka se vähäistä olikin, ja minun kannaltani tarpeellista – nuoremman oppilaan edessä. Hämärätassu kuitenkin näytti vain kiinnostuneelta.
"Miksi me tarvitsemme juoksua, kun ei täällä metsässä näy kaneja?" hän kysyi.
*Juuri niin!* ajattelin. *Se on muutenkin niin hankalaa!*
"Joskus, kun metsästämme avoimella maalla Tuuliklaanin rajalla meidän täytyy juosta saadaksemme Tuuliklaanin puolelta harhautuneet kanit kiinni", Punasulka selitti. Hämärätassu nyökkäsi. Terävärae alkoi ohjeistaa minua juoksuasennossa.
"Loiki mahdollisimman pitkälle. Varo kompurointia", Terävärae neuvoi. Ja minä loikin, kompuroin, korjasin asentoa. Kompuroin taas ja lopulta opin asennon kohtuullisesti. Tässä saalistustavassa olisi helpompaa olla solakka kuin vahvarakenteinen. Hämärätassun pitkät jalat olisivat loistavat juoksussa. Puhisin hengästyneenä.
"Se sujuu hyvin", Terävärae sanoi. Nyökkäsin.
"Kokeile sinäkin", Punasulka sanoi Hämärätassulle. Naaras nyökkäsi ja katsoin, mitä hän tekisi.

//Hämärä? Vähän vaan vaihtu aihe metsästyksestä juoksuasennon harjottelemiseen :D

Vastaus:

Hyvä että saalista tuli :3 Vaikka ilmeisestikään loikkiminen ei tunnu Pörrötassun ihan suosikkiaktiviteetilta, eiköhän sekin vielä jossain välissä mene entistäkin paremmin

10 pistettä

- Naru (19.1.2018)

Nimi: Kanelitassu,Tuuliklaani

03.01.2018 01:01
Kanelitassu heräsi auringon kiivetessä vaaleanpunaiselle pilvettömälle taivaalle. Täplikäs naaras kohottautui heinäpediltään ja venytteli jäseniään, jotka eivät onneksi olleet aivan kohmeessa lehtisateen kylmyydestä. Naaraan talviturkki tosin suojasi suhteellisen hyvin, joten kylmyys ei ollut huolenaihe. Kanelitassu katsoi ympärilleen ja huomasi muidenkin kissojen heräävän. Naaras näki sivusilmällään kirjavaturkkisen soturioppilaan, joka myös venytteli itseään. Kanelitassu tunnisti kollin Kirjotassuksi. Kolli oli Kanelitassun mestarin - Saniaiskarvan - poika. Täplikäs naaras ei ollut vielä tietoinen kuinka hyvä mestari Saniaiskarva olisi, sillä tämä olisi Kanelitassun ensimmäinen koulutuspäivä. Täplikäs oppilas odotti koulutustaan innolla, mutta oli samalla huolissaan. Perfektionistinä Kanelitassun oli aina tähdättävä täydellisyyteen ja hän oli hyvin kriittinen itseään ja muita kohtaan. Soturioppilas ei ollut varma tulisiko ikinä olemaan tyytyväinen suorituksiinsa. Hän ei myöskään tiennyt pystyisikö nauttia ajastaan oppilaana ollessaan jatkuvasti omien arvostelujensa kohteena. Kanelitassu huokaisi hiljaa itsekseen ja sai Kipinätassulta hämmentyneen katseen.
"Onko kaikki hyvin?" Kipinätassu kysyi.
"Minua vain jännittää", Kanelitassu maukui hännänpää nytkähdellen. Kipinätassun kasvoille kohosi pieni hymy.
"Ymmärrän, tämä on kuitenkin ensimmäinen päiväsi", naaras maukui. Kanelitassu nyökkäsi ja loikki naaraan ohi etsimään mestariaan. Nyt ei ollut aikaa jutustelulle, ehkä sitten koulutustuokion jälkeen. Täplikäs naaras lähti etsimään mestariaan, jonka tunnistikin nopeasti. Saniaiskarva keskusteli veljensä - Pöllönenän - kanssa. Oppilas asteli hitaasti mestarinsa vierelle ja katsahti tähän pähkinänruskeilla silmillään.
"Huomenta", Kanelitassu maukui kohteliaasti. Saniaiskarva käänsi katseensa oppilaaseensa ja hymyili.
"Huomenta vaan sinullekin!" Pöllönenäkin nyökkäsi oppilaalle ja maukui hyvästit sisarelleen, joka pukkasi kevyesti päällään kollin lapaa.
"Mitä me teemme tänään?" Kanelitassu maukui kysyvästi.
"Yleensä oppilaille esitellään ensin reviiri, jotta liikkuminen luonnistuu", Saniaiskarva selitti.
"Aivan." Kanelitassu nyökkäili ja ravisteli kevyesti itseään.
"Joten mennäänpä sitten", Saniaiskarva maukui hyväntuulisesti ja lähti johdattamaan oppilastaan pois leiristä. Kanelitassu seurasi naarasta ja katseli silmät suurina ympärilleen. Tuuliklaanin reviiri näytti niin tilavalta ja avoimelta. Tuuli sai rauhassa puhaltaa ja pöllyttää hiekkaisia nummia ja niillä kasvavaa heinikkoa.
"Taidat pitää näkemästäsi", Saniaiskarva naurahti. Kanelitassu nyökkäsi.
"Tilaa on paljon ja minä pidän avarista paikoista", Kanelitassu maukui ja keräsi pienen hymyn kasvoilleen.
"Sitten olet selvä tuuliklaanilainen", kilpikonnakuvioinen soturi kehräsi. Kanelitassu sätti itseään, miksi hän meni höpisemään avarista paikoista. Oli kuitenkin itsestään selvää, että lähes jokainen täysverinen tuuliklaanilainen nautti elämästä avoimilla nummilla.
"Sinä varmasti jo tunnistat tuuliklaanilaisten ominaistuoksun", Saniaiskarva maukui.
"Tietysti!" Kanelitassu möläytti, mutta painoi päätään nöyrästi.
"Anteeksi, ei ollut tarkoitus huutaa", oppilas maukui pahoittelevasti. Saniaiskarva räpytteli silmiään, mutta hymyili ymmärtäväisesti.
"Ei se mitään - olihan se itsestäänselvää kuitenkin", hän maukui.

Kaksikko kävi tarkasti Tuuliklaanin reviiriä läpi ja samalla Saniaiskarva kertoi Kanelitassulle hyviä metsästyspaikkoja. Mitä ihme metsästyspaikkoja? Nummimaa oli niin avoin, ettei riistaeläimilläkään juuri ollut varaa piiloutua. Toki oli erilaisia pesiä, mutta ne taatusti houkuttelivat myös kettuja ja mäyriä. Kanelitassu arvosteli mestarinsa puheita päässään ja yritti pitää ilmeensä mahdollisimman neutraalina. Saniaiskarva alkoi yhtäkkiä nuuhkimaan ilmaa.
"Täällä vaikuttaisi olevan jänis ihan lähellä", Saniaiskarva maukui. Kanelitassu raotti omaa suuta pienesti, jotta saisi aistittua kaikki mahdolliset hajut.
"Onko tuo mehukas tuoksu jäniksen?" Kanelitassu kysyi lipaisten huuliaan. Saniaiskarva nyökkäili.
"Kyllä on. Haluaisitko nähdä kuinka minä metsästän sen?" kilpikonnakuvioinen soturi kysyi.
"Sopiihan se", vaaleanruskea naaras maukui. Toki Kanelitassu olisi itsekin halunnut kokeilla, mutta metsästys oli varmasti suunnattu jollekin toiselle päivälle. Ainakin oppilas saisi nyt pienen maistiaisen siitä, mitä oli tulossa.
"Piiloudu sinä tuonne heinikkoon", Saniaiskarva maukui. Oppilas teki työtä käskettyä ja kyyristyi heinikkoon. Sieltä hän tarkkaili pähkinänruskeat silmät suurina mestarinsa touhuja. Kilpikonnakuvioinen naaras hiippaili hiljaisin askelin eteenpäin. Naaraan katse oli naulittuna kohteeseen, jonka Kanelitassukin huomasi nyt. Jänis hyppeli eteenpäin aavistamatta mitään. Saniaiskarva hiippaili tarpeeksi lähelle eläintä, joka havaitsi pian kissan tuoksun. Kilpikonnakuvioinen kissa oli kuitenkin päässyt tarpeeksi lähelle saalistaan, joten jänis ei päässyt pitkälle. Soturi sai nopealla juoksullaan jäniksen nopeasti kiinni ja tottuneeseen tapaan hän taittoi otuksen niskat vahvoilla leuoillaan. Kanelitassu nyökkäili itsekseen. Metsästys ei näyttänyt liian vaikealta. Hän nousi pystyyn ja kipitti mestarinsa eteen.
"Näyttikö vaikealta?" kilpikonnakuvioinen soturi kysyi. Kanelitassu pudisteli päätään ja maukui:
"Ei ainakaan toistaiseksi." Saniaiskarva nyökkäili tyytyväisenä ja hautasi saaliinsa. Toivottavasti mestari ei nyt odottanut Kanelitassulta liikoja. Toisaalta odottihan Kanelitassu muutenkin itseltään liikoja, joten mikäpä muutos tämä olisi...

Kaksikko palasi leiriin, kun reviiri oli vihdoin käyty läpi. Kanelitassun jalat olivat aivan muussina, sillä naaras ei ollut tottunut kävelemään noin pitkiä matkoja. Saniaiskarva katsoi oppilastaan pilke silmäkulmassaan.
"Joko sinua väsyttää?" kilpikonnakuvioinen naaras kysyi. Kanelitassu nyökkäsi pienesti.
"Mutta ei huolta, minä kyllä totun koulutuksen edetessä!" naaras sanoi nopeasti. Hän ei halunnut vaikuttaa valittavalta pikku karvapallolta, joka olisi vielä kuulunut pentutarhaan emonsa paimennettavaksi.
"Uskon sen", Saniaiskarva maukui hyväntuulisesti. Kanelitassu nyökkäsi jälleen, tällä kertaa helpottuneena.
"Saanko minä syödä?" Kanelitassu kysyi mestariltaan. Saniaiskarva katseli leirissä aterioivia klaanilaisia ja nyökkäsi.
"Kyllä saat." Oppilas päästi tyytyväisen maukaisun ja hyppelehti riistakasalle, josta hän otti itselleen luisevan ja pienen jäniksen. Hän katseli ympärilleen hakien katseellaan oppilastovereitaan, joista pari istuikin aterioimassa yhdessä. Kipinätassua ei näkynyt missään, mutta Lakkatassu ja Kirjotassu aterioivat keskenään. Kanelitassu empi hetken ja päätti sitten mennä kaksikon lähistölle aterioimaan, muttei kuitenkaan ihan heidän seuraansa. Jos kolleja huvittaisi, niin he alkaisivat kyllä keskustella täplikkään oppilaan kanssa. Kanelitassu itse alkoi kiskoa palasia valitsemastaan jäniksestä ja totesi eläimen lihan olevan todella mehevää. Ensimmäinen koulutuspäivä oli ainakin sujunut ja siitä nuori naaras oli kovin tyytyväinen.

//Joku tuuliklaanilainen voi halutessaan jatkaa :D//

Vastaus:

Hyvin kirjoitettu tarina, hyvää työtä! Tosin, ilmaisu "Kanelitassun jalat olivat ihan muussina", kuulosti vähän hassulta, vaikkakin ymmärrettävältä ilmaisulta tuolla välissä :D

21 pistettä

- Naru (19.1.2018)

Nimi: Hämärätassu, Varjoklaani

30.12.2017 00:54
Kohautin lapojani vastauksena Pörrötassun kysymykseen.
”Voisihan se toimia”, kuiskasin vastaukseksi ja lähdin taas hiipimään eteenpäin. Yritin seurata viimekierroksen reittiäni ja väistelin käpälilläni lehtiä ja oksia, joita oli pudonnut vuorivaahterasta ja sitä ympäröivistä puista. Lehtisateen aikaan lehdet muuttuivat maassa nopeasti ruskeiksi ja rapiseviksi, joten yritin olla astumatta yhteenkään. Pääsin kuitenkin tarpeeksi pitkälle ilman, että pidin kamalaa meteliä. Annoin hännänpäälläni Pörrötassulle merkin ja tämä lähti hiipimään taas minua kohti. Tällä kertaa kolli oli hieman nopeampi, kuin viimeksi. Luultavasti lehdet ja oksat olivat häirinneet häntä aiemmin.
”Nyt sinun vuorosi loikata”, muodostin huulillani ja viitoin samalla hännälläni kohti Teräväraetta. Soturi oli ilmiselvästi valppaana. Luultavasti hän oli oppinut jotakin Punasulan pelästyneestä huudosta. Katsoin tarkasti Pörrötassun käpäliä, kun hän pujotteli keveästi matalana kohti mestariaan. Hän oli laskemassa käpäläänsä suoraan riisun päälle, mutta onneksi kolli huomasi sen ja ehti muuttaa käpälän kurssia. Näin oppilastoverini jännittävän lihaksensa. Sitten Pörrötassu loikkasi ilmavasti Terävärakeen hännän kimppuun. Näin soturin säpsähtää n, mutta kun tämä kääntyi, kasvoilla oli tyyni ilme.
”Hyvä! Kumpikaan ei joutunut palaamaan alkuun!” Punasulka kehaisi. Röyhistin hieman rintaani ja tökkäsin Pörrötassua.
”Hyvin meni!” kuiskasin kollille.
”Nyt voisimme varmaan harjoitella oikealla saaliilla. Saataisiin klaanillekin jotain syötävää”, Terävärae naukui. Pomppasin tassuilleni.
”Ensiksi teidän on paikannettava riista. Ette voi saada klaanille ruokaa, jos ette huomaa sitä”, Punasulka sanoi. Mielestäni tieto oli ihan turha. Sehän oli itsestäänselvyys!
”Saatte yrittää ensin kahdestaan ja me mestarit annamme teidän harjoitella nappaamista. Emme saalista itse”, Punasulka lisäsi. Nyökkäsin ja haisteli ilmaa. Ensiksi mieleeni tuli vain, että kohta alkaisi sade. Tulevan sateen tuoksun seasta tunnistin silti useita minulle riistakasasta tuttuja tuoksuja. Keskityin rastaan tuoksuun. Näin sen nokkimassa jotakin vuorivaahteran juurakossa. Tökkäsin Pörrötassua ja osoitin lintua hännälläni.
”Nappaa sinä se”, muodostin huulillani.

//Pörrö?

Vastaus:

Toivottavasti Hämärätassu ja Pörrötassu saavat saalista, vaikka tokihan sitä klaanin saaliskasaa auttaisikin mikäli myös mestarit saalistaisivat, mutta kyllähän se itse harjoitteleminen ilman mallia on varmasti myös tehoava taktiikka! :>

7 pistettä

- Naru (19.1.2018)

Nimi: Pörrötassu, Varjoklaani

29.12.2017 19:19
"Sinä voit aloittaa", sanoin hieman liian kovaa. Punasulka liikautti korvaansa hieman. "Anteeksi. Sinä voit aloittaa", naukaisin hiljempaa toivoen, ettei arpinaamainen soturi ollut kuullut. Katsoin, kuinka Hämärätassu hiipi varovaisesti eteenpäin ja liikautti sitten häntäänsä hieman, merkiksi minulle lähteä seuraamaan. Asettelin käpäläni mahdollisimman kevyesti maanpinnalle, joka kuhisi pieniä oksia ja varhaisimpia pudonneita lehtiä.
*Miten Hämärätassu ei osunut yhteenkään risuun tai lehteen?* tuskailin yrittäessäni selviytyä naaraan luo. Lopulta ikuisuudelta tuntuneen hetken ja yhden rapisevan lehden jälkeen seisoin oppilastoverini vierellä.
"Haluatko sinä mennä vaikka ensiksi hyppäämään?" naukaisin hiljaa, vain juuri ja juuri liikuttaen huuliani. Tumma naaras nyökäytti varovasti päätään ja lähti ilmankevyin askelin mestareitamme kohti. Jännityin Hämärätassun puolesta, mutta turhaan. Hän hipaisi vahingossa erästä lehteä, mutta Punasulka ei näyttänyt onneksi huomaavan. Annoin ajatusteni harhailla, liitää uneeni.
*Miksiköhän olin lintu...* mietin, mutta ajatus katkesi Hämärätassun "haa!"- huutoon ja Punasulan säikähtäneeseen huudahdukseen. Naurahdin. Näytti hassulta, kun hänenkaltaisensa arpinen soturi säikähti harmittoman oloista oppilasta.
"Varo! Oppilaasi taitaa olla oikea Leijonaklaanin soturi", Terävärae kiusoitteli.
"Odotapa, kun omaan häntäsi kimppuun hyökätään yllättäen!" Punasulka kähisi.
"No niin, kokeillaanpa uudestaan. Tuo oli hyvä loikka", Terävärae kehui Hämärätassua. "Ja tällä kertaa minä olen puun vierellä." Palasimme Hämärätassun kanssa lähtöviivan taakse.
"Mitä luulet, voisimmeko hämätä niin, että menet taas ensimmäisenä?" kysyin matalalla äänellä Hämärätassulta.

//Hämärä?

Vastaus:

Punasulan säikähtäminen sai minut naurahtamaan, voi voi. Toivottavasti Pörrötassun ja Hämärätassun suunnitelmat tehoavat.

6 pistettä.

- Naru (19.1.2018)

Nimi: Hämärätassu, Varjoklaani

29.12.2017 12:28
Unen lämmön halki tunsin käpälän, joka tökki itsepäisesti kylkeäni.
”Hämärätassu?” kuulin varovaisen äänen. Huokaisin väsyneenä.
”Jos olet Myrskyklaanin soturi, revi minut riekaleiksi niin herään”, mutisin unisena.
”Meidän pitää lähteä harjoittelemaan metsästystä”, Pörrötassun ääni selitti. Räväytin silmäni auki. Näytin luultavasti kauhistuneelta. Pörrötassu oli jo valmiina lähtöön.
”Nytkö?” kysyin.
”Joo, nyt”, Pörrötassu vastasi. Ponkaisin istualteni ja aloin siistiä turkkiani mahdollisimman nopeasti. Hieman huolimattomasti siistiydyttyäni tassutin ulos pesästä. Punasulka katsoi minuun ankarasti.
”Kylläpä sinulla kesti! Jos leiriin olisi hyökätty, olisit jo variksenruokaa!” mestarini murahti. En vastannut, vaan heilautin ainoastaan häntääni ymmärryksen merkiksi.
”Mihin mennään?” Terävärae katsoi Punasulkaa kysyvästi.
”Miten olisi vanha vuorivaahtera?” tämä vastasi kysyvästi. Terävärae nyökkäsi suostumuksen merkiksi ja soturit lähtivät johdattamaan meitä ulos leiristä. Metsässä lähdimme juoksuun, mutta juoksimme melko verkkaisesti. Ei ollut mitään syytä juosta kovaa. Meillähän oli koko päivä aikaa, koska meidät revittiin vuoteista heti, kun kuuhuippu oli ohi! Tai ehkä ei sentään, mutta siltä se vaan tuntui. Lopulta näin puun suuren hahmon, joka kohosi varmana kohti taivasta. Jarrutin.
”Mitä sinä siihen jäät? Vanha vuorivaahtera on tässä suunnassa!” hätkähdin kuullessani Punasulan äänen. Mestarini jatkoi juoksuaan puun taakse. Katsoin muita nolona ja pinkaisin taas vauhtiin. Soin puulle vielä viimeisen vilkaisin ja tajusin, että sehän oli mänty! Kuinka hiirenaivo voi kissa olla? Kun saavuimme OIKEALLE vuorivaahteralle, hämmennyin. Miten puu saattoi olla niin suuri? Sen runko oli niin paksu, että se peitti nousevan auringon säteet, kun seisoin sen edessä ja sen latva hipoi taivaan lakea. Kykenin kuvittelemaan, kuinka Tähtiklaaniin kissat läpsivät sen huippua käpälillään.
”Aloitetaan!” Terävärakeen nauku rikkoi haaveiluni. Käänsin katseeni kahteen soturiin.
”Harjoitellaan aluksi pelkkää vaanimisasentoa. Jos asento ja siinä liikkuminen sujuu hyvin, voimme alkaa saalistaa”, Punasulka selosti suureen ääneen. Tuumin, että arpinaamaisen kollin ääni varmaan säikäytti jo kaiken riistan kaikkien klaanien alueilla. Pudottauduin vaanimisasentoon. Olin nähnyt sen useita kertoja ollessani vielä pentutarhan asukas. Vilkaisin vaivihkaa myös Pörrötassun asentoa, olihan tämä minua hieman vanhempi. Pidin huolen siitä, että häntäni oli hieman maan yläpuolella Punasulan kiertaessä ympärilläni.
”Luomista korviasi, jotta saalis ei näe niitä. Muuten asentosi on hyvä”, mestarini ohjeisti. Heilautin häntääni ymmärtävästi ja luimistin korvani.
”Voimme varmaan alkaa harjoittelemaan liikettä”, Terävärae ilmoitti katsahtaessaan nopeasti minua ja Punasulkaa kohti. Nousin ylös ja ravisteli käpäliäni.
”Harjoitellaan tällaisella pienellä pelillä. Minä tai Terävärae seisomme vuorivaahteran luona ja jos kuulemme askeleena liian selvästi, joudutte takaisin alkuun. Tehtävänä on siis hiipiä lähelle ja loikata puun luona olevan häntää kohti kuten saalistaessa”, Punasulka kertoi. Nyökkäsin ja asetuin lähtöpaikalle johon jompikumpi mestareista oli jo vetänyt viivan kynnellään.
”Mutta mistä tiedätte kumman askeleet kuulette?” Pörrötassu kysyi.
”Teemme niin, että liikutte vuorotellen. Vaikka ensin toinen noin puoliväliin ja sitten toinen. Kun tulette hyppyetäisyydelle, odottakaa toista ja sopikaa kumpi hyppää”, Terävärae ehdotti. Punasulka hyväksyi ehdotuksen nyökkäämällä. Asetuin viivan taakse ja Punasulka seisahtui vuorivaahteran paksujen juurien eteen selkä kohti meitä.
”Kumpi aloittaa?” kuiskasin Pörrötassulle.

//Pörrö?

Vastaus:

Haha, voi Hämärätassua, kyllähän se mänty nyt melkein vuorivaahterasta kävisi. Tuo harjoitus vaikuttaa kyllä hauskalta, ja varmasti tehokkaalta saalistuksessa vaadittavan hiljaisuuden suhteen :D

13 pistettä.

- Naru (19.1.2018)

Nimi: Pörrötassu, Varjoklaani

27.12.2017 19:23
Odotellessani muita oppilaita päätin käväistä tarpeidentekopaikalla. Tein tarpeeni ja kuopaisin hieman hiekkaa päälle. Palatessani tarpeidentekopaikalta ehdin nähdä tummanharmaan tuuhean hännän katoavan oppilaiden pesän suuaukosta sisään. Harmistuin hieman, sillä en ehtinyt tavata Hämärätassua, jonka nimittämisestä olin kuullut Punasulan ja Terävärakeen puhuvan. Päätin antaa naaraan asettua rauhassa nukkumaan; hän tuskin ilahtuisi, jos tulisin häiritsemään häntä. Siispä päätin, että kävisin pienellä kävelyllä. Hyppelin reippaasti keskustelevien mestarien luo ja naukaisin:
"Hei, Terävärae. Voisinko käydä vielä pienellä kävelyllä?" Terävärae näytti hiukan epäröivältä.
"Etkö mieluummin vaikka juttelisi Korppitassun tai Hämärätassun kanssa? Emme ehtineet Hämärätassun oppilasmenoihinsakaan, ja hän tutustuisi varmasti mielellään uusiin pesätovereihinsa", mestari lausahti. Ravistin päätäni.
"Näin hänen menevän oppilaiden pesään, varmaankin nukkumaan", selitin.
"No, mene sitten. Mutta älä ylitä rajoja ja ole varovainen. Myrskyklaanista ei koskaan tiedä", Terävärae myöntyi, tosin äänestä päätellen hiukan vastahakoisesti. Nyökkäsin tarmokkaasti ja hölkkäsin vatukkamuurin ohi ulos leiristä. Ohitin vanhan vuorivaahteran ja saavuin "lehtiaukiolle", joksi olin alkanut kutsua pikkuruista aukiota, jossa leikin lehdillä. Näin hännänmitan päässä lehtikasani rippeet ja kehräsin hiljaa.
"Hei vaan, lehdet", kuiskasin ja kaavin lehtikasaan aukion reunoilla lojuvia lehtiä, ja pian se taas näyttikin kasalta. Vilkaisin taivaalle. Ehtisin vielä saalistaa jotain– mutta ensin haluaisin pitää vähän hauskaa. Hyppäsin lehtikasaan ja lehdet lennähtivät taas ilmaan. Naurahdin itsekseni ja heittäydyin sitten selälleni makaamaan. Suljin silmäni ja kuvittelin, millaista olisi lentää taivaalla kuin lintu.
*Varmaan aika raskasta. Pitäisi koko ajan tehdä töitä, ja jos lopettaisi, putoaisi, aivan kuin tuoresaalis kasaan tai lehti kuonolleni*, tuumin. *Mutta toisaalta, linnut ovat varmaankin tottuneet siihen, aivan kuin soturit juoksemaan.* Avasin silmäni ja katselin iltaruskon värjäämiä pilviä. Nousin ylös turkkiani ravistellen ja aivastin pienen lehdenrippeen nenältäni. Päätin lähteä leiriin, sillä pian olisi jo myöhä. Kävelin viilenevän metsän halki suu auki saaliin varalta. Haistoin rastaan ja huomasin sen koputtamassa kotiloa rikki pieneen kiveen. Tuuli kävi suoraan minuunpäin ja rastas oli keskittynyt kotilon kuoren särkemiseen, muuten se olisi jo varmaan huomannut minut. Hiivin varovaisesti lähemmäs ja kun olin alle hännänmitan päässä, hyökkäsin ja loikkasin suoraan rastaan päälle. Iskin sitä siipeen ja se päästi varoittavan rääkäisyn, joka katkesi yllättäen iskiessäni sitä kovaa selkärankaan. Tartuin rastaan siipeen ja hyppelin rastas suussani loppumatkan leiriin. Taivas oli tummenemassa hyvää vauhtia ja tiiratessani taivaanrantaan näin vain ohuen, vihreän rannun. Pudotin rastaan nopeasti tuoresaaliskasaan ja suin itseni. Söin nopeasti pienen sisiliskon ja kipitin oppilaiden pesään. Päätin hetken mielijohteesta katsoa lehteäni, ja kaivoin sen makuualusteni alta. Siinä tuntui jokin tuoksu... Se tuoksui aivan Hämärätassulta! Tunsin hetken ajan sisälläni pienen kiukun aallon. Hämärätassu oli koskenut lehteeni! Sitten tajusin kiukun olevan typerää. Kyseessähän oli pelkkä lehti. Hämärätassu ei varmasti ollut aikonut rikkoa lehteä. Piilotin lehden takaisin makuusijani alle ja käperryin sitten pörröiseksi ja lämpimäksi keräksi makuusijan päälle. Hautasin valkean kuononi tassujeni alle ja odottelin unen tuloa. En kuitenkaan saanut unenpäästä kiinni ja vaihdoin asentoa. Sekään ei auttanut. Katsahdin Hämärätassun tummaa turkkia, joka näytti miltei mustalta sysipimeässä pesässä. Sitten vilkaisin Korppitassun kiiltävää, mustaa karvapeitettä. Pyörin hetken makuusijallani ja asetuin sitten kerälle, jossa olin alunperinkin ollut. Pian unen lämmin raukeus valtasi minut ja tunsin lentäväni jossain korkealla. Avasin silmäni ja vilkaisin sivulle. Minulle oli kasvanut valkoiset siivet! Enkä suinkaan ollut oppilaiden pesässä, vaan aukealla, vaaleansinisellä taivaalla! Katselin alhaalla siintävää leiriä, jossa kaikki hyörivät ja pyörivät kuin muurahaiset pesässään, joka oli lehtiaukioni reunamilla. Räpyttelin siipiä vimmatusti, kun yhtäkkiä tajusin alkavani pudota. Hiljalleen putoaminen hidastui ja lopulta laskeuduin maahan.
"Tähtiklaani sentään", naukaisin pöllämystyneenä.
"Pörrötassu?" Hämärätassu katsoi minua.
"Mitä nyt?" kysyin.
"Sinulla on siivet!"

Uni loppui tuntiessani jonkun tökkivän minua.
"Herää, Pörrötassu", Terävärae sanoi. Murahdin ärsyyntyneenä, mutta suin turkkini. "Me lähdemme harjoittelemaan metsästystä. Voit herättää Hämärätassun, sillä henenkin pitäisi tulla mukaan Punasulan kanssa." Nyökkäsin ja töytäisin varovasti tummanharmaan naaraan kylkeä.
"Hämärätassu?" sanoin varovasti.

//Hämärä?

Vastaus:

Voi voi lehti, onneksi Pörrötassu ei pahasti suuttunut. Oli kyllä jännä uni, mitäköhän se merkitsee Pörrötassun tulevaisuuden kannalta, vai merkitseeköhän mitään?

13 pistettä.

- Naru (19.1.2018)

Nimi: Kuu

28.11.2017 09:46
Kirjotassu-Tuuliklaani

Kirjotassu heräsi siihen, että sade kasteli hänen kirjavan turkkinsa läpimäräksi. Kirjotassu murahti ja nousi istumaan. Hän katsahti aukiolle ja näki Valkoturkin tulevan kohti.
*Hiirenpapanat,* Kirjotassu manasi. Sen lisäksi että oli märkää, hän joutuisi harjoittelemaan vesisateessa nummien keskellä. Valkoturkki tuli oppilaansa luo, ja huomasi tämän ilmeen. Hän tajusi, että tänään tulisi olemaan hankala päivä.
”Lähdetään harjoittelemaan taisteluliikkeitä. Lakkatassu ja Tuulitähti tulevat mukaan myös”, Valkoturkki maukui. ”Joten olehan kunnolla.” Kirjotassu nyökkäsi ja nousi vuoteeltaan.
”Voinko kuitenkin syödä ennen sitä?” hän kysyi.
”Syö toki, mutta ole nopea. Tuulitähdellä ei ole koko päivää aikaa odottaa”, Valkoturkki vastasi. Kirjoturkki säntäsi tuoresaaliskasalle, jossa oli epätavallisen paljon riistaa siihen nähden, että oli jo lehtikato. Hän nappasi hiiren ja istahti syömään sitä. Nuoren kollin viereen istahti joku. Se oli Lakkatassu. Tämä istui ja tipautti toisen hiiren eteensä.
”Hei Kirjotassu”, tämä sanoi.
”Hei vaan”
Lähdemme kuulemma yhdessä harjoittelemaan taisteluliikkeitä. Eikö olekin hauskaa?” Kirjotassu nyökkäsi suu täynnä hiirtä, kun Lakkatassu jatkoi.
”En olekaan harjoitellut paljoa liikkeitä. Tuulitähti on opettanut joitakin liikkeitä, mutta en osaa paljoa. Entä sinä?”
Nämä ovat ensimmäiseni”, Kirjotassu myönsi.
”Sitten olemme tasaisia”, Lakkatassu iloitsi.

He saapuivat harjoittelualueelle. Kirjotassu oli unohtanut jo kiukkuilunsa, olihan päällikön ja tämän oppilaan kanssa harjoitteleminen aivan erityinen juttu. Hän seisahtui Lakkatassua vastapäätä ja katsoi tätä.
”Aloitetaan taktikoinnilla”, Tuulitähti sanoi. ”Kun taistelet, niin kannattaako vihollisen antaa nähdä sitä minne tähtäät?”
”Ei!” oppilaat sanoivat kuin yhdestä suusta.
”Miksi?”
”Se antaa viholliselle etulyöntiaseman, ja siten se voi tehdä jotain muuta”, Lakkatassu sanoi.
’Ja jos tuijottaa jonnekin muualle, niin vihollinen varautuu, että tähtäät sinne, mutta teetkin yllätyshyökkäyksen jonnekin muualle”, Kirjotassi jatkoi.
”Oikein hyvä. Kokeillaan nyt käytännössä”, Valkoturkki maukui. ”Kirjotassu, aloita sinä.” Lakkatassu seisahtui keskelle ja Kirjotassu valmistui. Hän päätti ottaa kohteeksi jalat, mutta tuijotti Lakkatassun korvia. Sitten hän hyökkäsi. Kirjotassu huomasi makaavansa rähmällään maassa. Lakkatassu seisoo hännänmitan päässä.
”Mikä hänellä meni pieleen?” Tuulitähti kysyi.
”Kirjotassu vaihtoi katseensa jalkoihin viime hetkellä, niin osasin väistää”, Lakkatassu selitti. Valkoturkki nyökkäsi.
”Vaihdetaan osia.” Kirjotassu asteli keskelle, Lakkatassua vastapäätä. Kirjava oppilas näki, että Lakkatassu katseli hänen varpaitaan, joten arveli tämän hyökkäävän ylemmäs. Arvaus osui oikeaan, mutta Kirjotassu ei ehtinyt väistää; kun Lakkatassu tuli päälle. Kirjotassu tointui nopeasti ja kamppasi Lakkatassun jalat alta. Lakkatassu humpsahti naamalleen, ja Kirjotassu seisahtui.
”Oikein hyvin molemmilta”, Tuulitähti maukui. Kirjotassua kihelmöi. Ei ollut yleistä; että sai kehuja päälliköltä.
”Kirjotassu opettelee vielä nopeutta, mutta muuten hienosti meni”, päällikkö jatkoi. ”Lähtekäämme nyt kohti leiriä.”


Vastaus:

Taisteluhajroitukset ilmeisesti suiojuivat hyvin :3 Adjektiivejä voisi olla enemmän, joka toisi enemmän pituutta tarinaasi!

[*Hiirenpapanat,* Kirjotassu manasi.]
--> Pilkku lainausmerkin ulkopuolelle! Eli:
{*Hiirenpapanat*, Kirjotassu manasi.]
[”Hei vaan”]
--> Muistathan, jos haluat jättää puhevuoron ilman johdatuslausettta, laita piste ennen viimeisinrä lainausmerkkiä. Eli:
{"Hei vaan."}

9 pistettä!
- Kamikaze (2.12.2017)

Nimi: Närhitassu, Jokiklaani

26.11.2017 17:39
Närhitassu tassutteli iloissaan leiriaukealle. Oppilas oli jo ehtinyt unohtaa eiliset toilailunsa, ja nuuskaisi vain kosteaa aamuilmaa. Närhitassun nenään osui myös vesimyyrän tuoksu, ja hänen katseensa kääntyi automaattisesti tuoresaaliskasaan. Eiliseltä oli vielä jäänyt kaksi vesimyyrää ja piskuinen kala. Närhitassun vatsa kurisi, mutta hän päätteli ettei saisi syödä ennenkuin olisi tehnyt jotain klaaninsa eteen. Noin piskuisen kasan pois mussuttaminen olisi sitäpaitsi aika röyhkeää, ja parasta olisi syödä vasta kun aamupartio olisi palannut ja kuningattaret olisivat saaneet osansa.
“Mitä me tänään teemme?” Närhitassu uteli Pantterivarjolta kävellessään tämän luokse.
Pantterivarjo katsoi oppilaaseennsa ja vastasi: “Kuningattarien ja sotureiden pesät tarvitsevat lisää pehmusteita. Nyt on hyvä kerätä vesiheiniä ennenkuin lumi sataa ja ne mädäntyvät.”
Närhitassun naama venähti.
“Miksi emme voi harjoitella taistelutaktiikoita? Tai käydä edes metsästämässä!”
Pantterivarjo pudisti päätään.
“Olisimme muuten menneet, mutta ajattelin että sinä et nyt lähtisi kauas leiristä vähään aikaan.”
Närhitassu kurtisti kulmiaan, mutta oli tehtävä, mitä käskettiin. Soturitkin tekivät kaikki hommansa mukisematta.

Närhitassun käpälät upposivat märkään mutaan. Hänen turkkinsa oli jo litimärkä ja järkyttävän likainen. Naaras yritti kiskoa heinää irti, mutta hän lipsahti rähmälleen ja sai hampaidensa väliin inhottavan kuidunsuikaleen.
“Hiirenpapanat!” hän vinkaisi.
“Tyhmä heinä!”
Pantterivarjo laski nipun siististi irrotettuja, kuivia heiniä kivelle, jonka he olivat yhdessä valinneet paikaksi kerätyille korsille, se nimittäin oli yksi ainoista kuivista paikoista joen reunalla.
“Sinun täytyy toimia terävämmin ja tarkemmin”, Pantterivarjo sanoi, siirtämättä katsettaan Närhitassuun.
“Pyh, kuulostaa ihan siltä kuin puhuisit jostain tappelusta”, Närhitassu mutisi noustessaan mudasta.
“Eikä tämä mitään kieppumisiskuja ole, tämä on korsienkeruuta!” hän jatkoi tiukalla äänellä.
“Kuule, voi olla niinkin, että tässä opitut taidot ovat hyödyllisiä sotureillekin: Kärsivällisyys, varovaisuus, tarkkaavaisuus…”, Pantterivarjo selosti, “... se ettei hosu ja se että uskaltaa liata turkkinsa mutaan.”
Närhitassu katsoi mestariaan hieman närkästyneenä, miettien yrittääkö tuo näsäviisastella vai onko ihan tosissaan. Naaras kuitenkin suoristi selkänsä, läimäsi lähintä heinänkortta, taittoi sen tassullaan ja katkaisi sen hampaillaan mahdollisimman tyvestä.
Pantterivarjo naurahti: “No nyt alkaa sujua. En olisi uskonut, että ensimmäinen asia minkä opetan oppilaalleni on että miten katkaista heinä!”
Närhitassu tuhahti, ja katkaisi toisen korren samalla lailla. Hän laski kasaan kolme heinää, ja jatkoi työtä hiljaisuudessa.
“No, onneksi ei tule räntää”, hän ajatteli.
Metsältä palaavat soturit kävelivät heidän ohitseen, ja Närhitassu tunsi kuonossaan ihanasti kutkuttelevan kalan hajun. Hänen vatsansa kurisi vaativasti.
“Hiljaa nyt, maha! Minulla on vielä paljon työtä tassuillani, joten juuri nyt ei olisi paras aika ruveta nälkäiseksi”, Närhitassu ajatteli jopa tuskaisesti.
Hän katkaisi vielä noin kahdeksan heinänkortta kasaan, kunnes Pantterivarjo kehotti sen jo riittävän.
“No niin, ota sinä puolet suuhusi niin minä kannan loput.”
Närhitassu nyökkäsi ja teki työtä käskettyä. He kävelivät leiriin, Pantterivarjo vei osuutensa pentutarhalle, joten Närhitassu vei omansa soturien pesään.
Hän laski heinät kuivalle pohjalle ja selitti: “Makuualustaksi.”
“Hyvä hyvä”, laukaisi joku soturi pesän perältä, “Kunhan et levitä sitä mutaa ihan yltympäriinsä.”
Närhitassu nyökkäsi hämillään, ja poistui äkkiä peruuttaen. Hän pesi itseään hiukan leiriaukiolla istuessaan, ja etsi katseellaan mestariaan. Närhitassu päätteli tuon olevan edelleen pentutarhassa, ja asteli sinne.
“Hei, Pantterivarjo?”, Närhitassu uteli.
“Mietin vain, että saisinko haukata jotain?”
“No, miksi ei”, kuului Pantterivarjon vastaus.
Närhitassu veti päänsä pois maidontuoksuisesta tilasta, ja loikki tuoresaaliin tuoksua kohti. Tuoresaaliskasaan oli kyllä tullut täydennystä: kasassa oli vesimyyriä, muutama pieni kala ja puolikas siitä isonkokoisesta, jonka Närhitassu oli nähnyt soturin tuovan leiriin.
“Joku on syönyt siitä jo puolet. Viitsisinköhän itse ottaa pienen palan?” hän mietti.
Lopulta Närhitassu päätyi valitsemaan pulskan vesimyyrän, ja hän siirtyi syömään sitä aukealle.

Vastaus:

Taidokkaasti kirjoitettu tarina! Tosin huomasin yhden tarinassasi toistuvan virheen:

[Pantterivarjo katsoi oppilaaseennsa ja vastasi: “Kuningattarien ja sotureiden pesät tarvitsevat lisää pehmusteita. Nyt on hyvä kerätä vesiheiniä ennenkuin lumi sataa ja ne mädäntyvät.”]
--> {Pantterivarjo katsoi oppilaaseensa ja vastasi:
"Kuningattarien ja sotureiden pesät tarvitsevat lisää pehmusteita. Nyt on hyvä kerätä vesiheiniä ennen kuin lumi sataa ja ne mädäntyvät."}
Jos laitat ennemmin puhevuoroa kaksoispisteen, niin lause kirjoitetaan seuraavalle, ei samalle riville.

Pisteet 14 pistettä!
- Kamikaze (2.12.2017)

Nimi: Mäntymarja, Tuuliklaani

22.11.2017 11:58
Kylmä tuuli puski vaaleanruskean naaraskissan turkkia, kun tämä istuskeli parantajien pesän edustalla vahtimassa klaanilaisiaan. Mäntymarja pystyi tuntemaan, kuinka kylmä tuuli enteili ensilumen tuloa. Naaraskissa huokaisi pitkään, sillä hänen harteilleen jäävä taakka tuntui niin suurelta. Hänestä tulisi parantaja pian, ehkä jopa liiankin pian.
Koilennon tila huononi hetki hetkeltä, vaikkei parantaja sitä halunnut näyttääkään. Mäntymarjan mielessä kummitteli vain yksi asia - se, että huomenna aamulla, hän olisi parantaja, eikä Koilentoa olisi enää olemassakaan. Vihreäsilmäinen kissa nousi ja päätti mennä katsomaan sisaruksiaan, se oli ainoa asia, joka piti hänet pirteänä.
Mäntymarja jolkutti leirin lävitse pörhistellen turkkiaan. Hänen mieltään lämmitti aina emonsa näkeminen - ja nyt etenkin pentujen näkeminen. Mäntymarja sukelsi pentutarhan suuaukosta sisään, ja hänet toivotettiin heti tervetuulleeksi ilosilla kiljahduksilla. Hänen emonsa Sananjalkaturkki oli muutama päivä sitten synnyttänyt Tuuliklaanille terveen pennun - Aarnipennun.
"Mäntymarja!" kuului pieni riemunhuudahdus, huutaja oli kultaisen kellertävä pentu. Mäntymarja kohotti katseensa tassuistaan ja hymyili lämpimästi pikkuveljelleen vastaten:
"No hei, Aarnipentu."
"Mukavaa, että tulit käymään", Sananjalkaturkki kehräsi ja katsoi emollisesti kahta jälkeläistään, "mitä Koilennolle kuuluu?"
"Tila huononee vähän väliä, mutta toistaiseksi hän on vielä hengissä", Mäntymarja naukaisi surulliseen sävyyn, mutta vaihtoi aihetta nopeasti, "onko Aarnipentu syönyt hyvin?"
Sananjalkaturkki katsoi pahoittelevasti tytärtään ja naukaisi sitten pehmeästi:
"On hän, muutenkin vaikuttaa täysin terveelle."
"Hienoa", Mäntymarja hymyili lempeästi ja katsoi ihannoiden pikkuveljeään. Tuollainen turkin väri oli erittäin harvinainen, mutta eniten Mäntymarja rakasti Aarnipennussa silmiä - todella voimakkaan vihreät silmät loistivat päättäväisyyttä ja voimaa. Mäntymarjalla oli tunne, että hänen pikkuveljestään kasvaisi vielä hieno soturi Tuuliklanille ajan kanssa.
"Mitä sinä oikein toljotat?" yhtäkkiä Aarnipentu tiuskaisi. Mäntymarja hymyili ja naurahti Aarnipennulle vastaukseksi:
"Enhän minä mitään, kunhan mietin, että sinusta tulee joku päivä hieno soturi Tuuliklaanille." Aarnipennun tummat silmät syttyivät ilosta ja innosta, ja pentu alkoi hyppelehtimään paikoillaan sanoen:
"Oikeastiko?"
Samassa pentutarhan sisäänkäynti rasahti, ja esiin asteli Tuuliklaanin voimakastahtoinen varapäällikkö, Piikkiherneturkki. Sananjalkaturkin pää nytkähti ja hän painoi katseensa häpeällisen näköisenä kohti maata. Mäntymarja kummisteli tätä reaktiota, muttei välittänyt tai edes huomioinut sitä sen enempiä.
"Iltaa, Piikkiherneturkki", Mäntymarja naukaisi kohteliaasti ja nyökkäsi tälle kunnioittavasti. Piikkiherneturkki toivotti illat ja nyökkäsi päätään samoin. Mäntymarjaa hämmensi, että varapäällikkö nyökkäsi hänelle, sillä hän oli tottunut olemaan parantajaoppilas, joka saa vasta kunnianosoituksia astuessaan virallisesti parantajan tehtäviin.
"Menenkin tästä hoitamaan muutaman asian", kaunis parantajaoppilas naukaisi ja poistui hiljaa pentutarhasta. Mäntymarja jolkutti leirin lävitse, jossa oli hiljainen tunnelma. Kaikki tiesivät, että huomenna Koilento olisi poissa ja että Mäntymarja olisi siitä lähtien parantaja. Kaikki halusivat viettää mahdollisimman paljon aikaa parantajan kanssa, sillä kaikkia pelotti ja huoletti se, että kuinka Mäntymarja hoitaisi velvollisuutensa. Kumminkin Mäntymarja oli ollut vain hetken oppilaana, kunnes hänet yllennettiin.

Lopulta se pahin tuli vastaan - ilta. Mäntymarja istuskeli tunkkaisen parantajan pesän nurkassa hengittäen syvään. Pian olisi aika mennä nukkumaan, joten hänen ja Koilennon pitäisi jo pian hyvästellä toisensa. Vaaleanruskea oppilas vihasi hyvästejä, etenkin jos piti hyvästellä joku itselleen tärkeä henkilö.
Koilento raahusti parantajien pesään hiljaisena. Mäntymarjakaan ei sanonut sanaakaan, koska hiljaisuus tuntui niin painavalta. Lopulta lumenvalkoinen naaraskissa rikkoi hiljaisuuden muurit.
"No niin, aikani on melkein koittamassa. Kai sinullekin pitäisi sanoa jotain", naaraskissa naukaisi.
"Voisi olla hyvä idea", Mäntymarja naurahtaa mestarillensa vaivautuneena ja hermostuneena. Koilento ei ollut koskaan tälläinen, hiljainen ja vaivaantunut. Koilento vilkuili oppilastaan ja hymyili sitten:
"Älä luota kissoihin, jotka katsovat sinua kieroon. Sinunlaisesi kissa ansaitsisi paljon enemmän, mitä tulet koskaan saamaan. Älä koskaan käänny katsomaan taaksesi, kun yrität liikkua eteenpäin. Taaksepäin katsominen on ansa. Toivon, että tulet olemaan tarpeeksi älykäs ja vältät sellaiset vitsaukset. Sinusta tulee hyvä parantaja, jos joku koskaan väittää jotakin muuta, se ei pidä paikkaansa", Koilento naukaisi viimeisen elämänohjeensa ja lisäsi, "olet minulle kuin tytär, joten älä tee mitään tyhmää menettääksesi kaiken mitä olet saanut."
Mäntymarja meni sanattomaksi, eikä pystynyt vastaamaan mitään. Koilento hymyili vielä hänelle ja raahusti kohti nukkumapaikkaansa. Samassa kissan päähän juolahti, ettei jos hän sano mitään, vielä kun on aikaa - hän tulisi katumaan sitä myöhemmin.
"Teen parhaani noudattaakseni neuvojasi, sinäkin olet ollut minulle kuin emo näiden kuiden aikana. Mutta lupasit silloin joskus, että aiot auttaa minua saavuttumaan suuruuden ja selvittämään epäselvät sotkut", Mäntymarja sanoi.
"Suuruus on sitä, että hoidat velvollisuutesi ja että huomioit muut. Olet jo saavuttanut sen, koska kun huomenna minua ei enää ole, otat vastuun ja sinua tullaan kunnioittamaan, jos hoidat jatkossakin velvollisuutesi. Ja se sotku, joka liittyy sinuun, on niin suuri, ettei se minun heiniäni enää ole", Koilento naukaisi äänessä mahtavuutta ja epäselvyyttä, "ja se sotku, josta puhumme, on sinun perheesi."
Sanattomuus valtasi Mäntymarjan, ja Koilento katosi omaan pesäänsä, kehtoonsa, josta tulisi hänen kuolinpetinsä. Mäntymarja ei voinut käsittää asiaa. Parantajaoppilas oli aina tiennyt, että kaikki hänen elämässään ei ole oikein. Hän muisti sen tunteen, kun Koilento oli kertonut, että tulevaisuudessa saadaan selville kyllä kaikki sotkut, joiden takia hänen elämäsä oli ikään kuin sumun peitossa. Mutta se oli täysin uutta, että se sotku oli Mäntymarjan oma perhe. Miten hänen perheensä - siis Sananjalkaturkki ja Aarnipentu - olisivat voineet aiheuttaaa ison sotkun, jonka takia parantajaoppilaan elämä olisi epätodellista? Osa Mäntymarjasta kumminkin tiesi, mistä oli kyse. Kissa ei ollut saanut koskaan tietää isänsä nimeä.

Lopulta aamu koitti, kun Mäntymarja heräsi, hän tajusi, ettei kaikki ollut oikein. Pala naaraskissan kurkussa esti tätä hengittämästä. Vaaleanruskea kissa nousi ja huokaisi jännittyneenä pitkään. Sitten Mäntymarja pidätti hengitystään, kun hän asteli Koilennon pedin vierelle. Parantajan kyljet eivät enää kohonneet. Silloin Mäntymarja tiesi, että hän olisi tästä lähtien vastuussa koko klaanin kissojen terveydestä, yksin. Sitten Mäntymarja lausui sanat, jotka saattaisivat Koilennon Tähtiklaaniin:
"Koilento, olkoon sinulla suojaisa nukkumapaikka, nopea askel ja hyvä pyyntionni."

// joo aika sekava XDD sainpahan sentään kirjotettua! saattaa olla kirjotusvirheitä, koska näppäimistö on aika paske.

Vastaus:

Höpsistä mikään sekava ollut :3 Ihana Aarnipentu, en malta odottaa tästä lisää lukemista. Koilennon ja Mäntymarjan viimeinen keskustelu oli sydäntä särkevää luettavaa ja tarinan loppuminen saattelusanoihin oli erityisen hyvä veto. Toivottavasti Mäntymarja selviää täyden parantajan taakasta, joka tälle Koilennon kuoleman jälkeen on nyt pudonnut :>

Pisteitä 18.

- Naru (23.11.2017)

Nimi: Hämärätassu, Varjoklaani

19.11.2017 21:25
Kosketin Punasulan kuonoa hieman vastahakoisesti nenälläni. Muistin, kuinka olin pienenä pentuna pelännyt kollia hänen arpensa vuoksi ja nyt hänestä tuli mestarini. Klaani hurrasi nimeäni ja seremonian jälkeen kissat alkoivat lähteä muihin askareisiin. Jäin kahden mestarini kanssa.
"Mitä me teemme ensin?" kysyin varovasti arpinaamaiselta kollilta. Hän katseli minua arvioivasti vaaleilla silmillään. En pitänyt siitä yhtään, sillä tiesin näyttäväni vastasyntyneeltä linnunpojalta, jolla oli ylikasvaneet jalat.
"Voisimme mennä kiertämään Varjoklaanin rajat. Sinun on alkajaisiksi opittava kulkemaan klaanimme reviirillä", Punasulka ilmoitti. Hänen äänensä ei ollut läheskään yhtä tumma, kuin mitä arven perusteella saattoi ajatella. Seurasin häntä ulos metsään. Heti leirin ulkopuolella vastassa oli sateen ja havupuiden tuoksu. Tuoksuun sekoittui myös suon kaukainen tuoksu ja varhaisen lehtisateen haju. Tajusin, että kuulemani mukaan vaarallinen ja kylmä lehtikato oli tulossa. Onneksi siihen oli vielä monta kuuta. Havunneulaset hivelivät polkuanturoitani, kun Punasulka lähti johdattamaan minua ripeästi kohti rajaa. Kylmiä vesipisaroita putosi päälleni ja ravistelin itseäni. Lopulta mestarini pysähtyi. Haistoin Varjoklaanin voimakkaan tuoksun ja oletin, että olimme rajalla.
"Tämän rajan takana on vain metsää. Jos meillä olisi pulaa reviiristä, voisimme ottaa täältä niin paljon, kuin ikinä tahtoisimme", Punasulka maukui. Nyökkäsin ja hän lähti taas johdattamaan minua eteenpäin. Kuljimme märässä melko pitkään, kunnes näin puiden lomasta suuria rakennelmia.
"Mitä nuo ovat!?" ihmettelin ja katsoin Punasulkaa.
"Ne ovat kaksijalkojen pesiä. Niissä asuu myös kotikisuja. Älä koskaan mene kaksijalkalaan. Se on vastenmielinen paikka!" mestarini sähähti. Lupasin pysytellä kaukana haisevista rakennelmista ja päädyimme jatkamaan matkaa pitkin rajaa. Kaksijalkalan jälkeen näin pitkän lähes mustan viivan keskellä metsiä.
"Tuo on ukkospolku. Kaksijalkojen hirviöt kulkevat sillä", Punasulka selitti ennen, kuin edes ehdin kysyä mitään. Näin kaukaisuudessa kellertävät valot, jotka tulivat nopeasti meitä kohti. Ohitsemme kiisi valtava hirviö, jonka pyöreät jalat pitivät kamalaa mekkalaa ukkospolkua vasten. Säpsähdin vaistomaisesti kauemmas.
"Älä huoli, hirviöt eivät poistu polultaan, mutta älä mene polulle, koska siellä ne jyräävät sinut armotta", Punasulka maukui. Jatkoimme ukkospolun viertä ja pidin silmäni auki myrskyklaanilaisten varalta. Ukkospolun toisella puolella oli Myrskyklaanin reviiri. Näin kauempana partion, jossa oli kolme Myrskyklaanin soturia ja yksi oppilas, mutta en tiennyt heidän nimiään. He pysähtyivät kauemmas ja katselivat meitä, kun tassutimme kauemmas. Ärsyynnyin. Meillä oli oikeus kulkea omalla puolellamme ilman, että meitä tarvitsi koko ajan vahtia.
"Miksi se partio kyyläsi meitä?" kysyin ärtyneenä mestariltani, kun olimme kuulomatkan päässä.
"Myrskyklaanilaiset ovat vainoharhaisia", tämä vastasi lyhyesti. Pysähdyimme taas.
"Tästä pääsee ukkospolun ali. Tästä me menemme esimerkiksi kokoontumisiin, jolloin klaanin ei tarvitse ylittää ukkospolkua", Punasulka kertoi ja osoitti maassa olevaa koloa. Nyökkäsin. Ei olisi järkeä riskeerata kissojen henkiä kokoontumisten vuoksi. Toisaalta viholliset voisivat käyttää tunnelia hyökätessään, mutta luultavasti tunneli oli silti kannattava veto.
"Tietävätkö muut klaanit tästä?" kysyin.
"He tietävät, että käytämme tunnelia, mutta läheskään kaikki eivät tiedä sen sijaintia", mestarini vastasi. Nyökkäsin helpottuneena. Kiersimme vielä loput rajat sateisessa metsässä. Lopulta saavuimme leirin luo.
"Mene kysymään Sorasydämeltä onko hänellä kuivia sammaleita. Jos ei, meidän pitää kerätä niitä tuolta sateesta ja toivoa, ettet jäädy yöllä", Punasulka käski. Lähdin tassuttamaan kohti parantajan pesää.
"Sorasydän?" naukaisin astuessani sisään luolaan. Parantaja tuli esiin jostain luolan perältä ja katsoi minua kysyvästi.
"Tarvitsisin kuivia sammaleita", kerroin. Sorasydän nyökkäsi ja toi kuivia sammaleita pesän perältä.
"Tuossa ovat viimeiset. Voisitko tuoda minulle vähän sammalia? Voin laittaa ne kuivumaan", parantaja pyysi. Nyökkäsin ja livahdin ulos pesästä. Kipitin Punasulan luokse.
"Minun pitää viedä Sorasydämelle sammalia, jotta hän voi kuivattaa niitä", mumisin sammaleet suussa. Hämmästyin, kun mestarini sai selvää muminasta ja nyökkäsi.
"Vie nuo sammalet ensin pesään. Tulen mukaasi ja näytän sinulle paikan, josta voit kerätä sammalta", Punasulka maukui. Lähdin tassuttamaan kohti oppilaiden pesää. Huomasin Pörrötassun melko tuoreen tuoksun ja oletin kollin lähteneen pesästä vasta äskettäin. Mietin mihin laittaisin makuualuseni. Pesässä oli ainoastaan kaksi vuodetta ja huokaisin. Varjoklaanilla saattoi olla suuri reviiri, jota oli varaa laajentaa, mutta oppilaita oli vähän. Kasasin vuoteen nopeasti ja luikahdin takaisin aukiolle. Punasulka oli odottanut minua aukiolla.
"Tule!" hän murahti ja lähdimme taas ulos sateeseen. Juoksimme nopeasti havumetsässä. Lopulta mestarini pysähtyi. Jarrutin käpälät liukuen neulasmatolla.
"Miten lähtisit ottamaan sammalta irti tuon puun rungosta?" Punasulka kysyi. Repäisin kynsilläni irti tukon sammalta. Mestarini pudisteli päätään.
"Siihen jäi vielä kaikkea likaa. Sinun pitää ojentaa kynsiäsi todella pitkälle", mestarini ohjeisti ja näytti mallin. Puusta irtosi puhdas sammalliuska. Venytin kynteni äärimmilleen ja sain, kuin sainkin kaarnasta irti kauniin sammaltupon. Jatkoin samalla tavalla, kunnes minulla oli koossa keko märkää sammalta. Kynsiäni kivisti. Yritin napata kaikki sammalet suuhuni, mutta se oli haastavaa.
"Ota osa sammalista leukaasi, niin saat enemmän kuljetettua kerralla", Punasulka neuvoi taas. Otin osan sammalista leukaani ja osan suuhuni. Sitten lähdimme kohti leiriä. Vein sammalet pikaisesti Sorasydämelle ja tassutin sitten aukiolle. Astelin suoraan tuoresaaliskasalle, sillä minulla oli kamala nälkä. Valitsin kasasta mahdollisimman suuren sammakon ja asetuin syömään sitä. Aurinko alkoi jo hiljalleen laskeutua. Soturit puuhastelivat ympäri leiriä ja Varjotähteä ei näkynyt, mutta oletin hänen olevan metsästämässä tai muuta vastaavaa. Myöskään Pörrötassua ja Korppitassua ei näkynyt, mikä oli sääli, sillä olisin tahtonut tutustua muihin oppilaisiin. Söin sammakon loppuun ja päätin mennä oppilaiden pesään. Työnnyin sisään. Pesä tuntui autiolta, sillä siellä oli omani lisäksi vain kaksi vuodetta, joissa ei edes ollut ketään. Asetuin omalle alustalleni. Jonkun reuna pilkotti Pörrötassun alustasta ja astuin hieman lähemmäs. Tajusin, että se oli nahkeapintainen lehti. Hymyilin ja nappasin lehden makuualustan alta. Tutkin sitä hetken. Heitin sen ilmaan ja nappasin kiinni. Viskasin sen kauemmas ja vaanin lehteä. Hyppäsin lehden päälle, mutta pidin kynnet sisällä. Silloin muistin, että sehän oli Pörrötassun lehti. Toivoin, ettei Pörrötassu huomaisi ja suuttuisi. Laitoin lehden nopeasti takaisin ja menin taas omalle vuoteelleni. Nukahdin melko nopeasti ja olin unessa jo ennen, kuin toiset oppilaat edes tulivat takaisin pesään.

//Pörrö tai Korppi?

Vastaus:

Hienosti kirjoitettu tarina! Mielenkiintoista oli se, kuinka kerroit Hämärätassun ärsyyntyneisyydestä partion tullessa ohi :3 Jatka samaan malliin!

Saat 15 pistettä!
- Kamikaze (21.11.2017)

Nimi: Jäätassu, Myrskyklaani

18.11.2017 21:30
Jäätassu asteli piikkihernetunnelista Myrskyklaanin leirin aukiolle läpimärkänä. Soturioppilas kantoi suussaan jopa itseään märempää myyrää. Kolli kantoi saalinsa kuitenkin ylpeänä ja häntä pystyssä, sillä se oli hänen ensisaaliinsa ja hän oli napannut sen, vaikka se oli juossut pakoon kohtaloaan. Pöllösilmä viittasi hännällään oppilaalleen ja tämä asteli mestarinsa rinnalle.
”Saat kunnian syödä saaliisi ihan itse, sillä kukaan muu tuskin haluaa uitettua myyrää”, Pöllösilmä naurahti ja loi Jäätassuun pahoittelevan katseen.
”Selvähän se”, Jäätassu maukaisi kuitenkin ryhdikkäänä.
”Emme harjoittele enää tänään. Huomenna menemme hiekkakuopalle ensimmäisiin taisteluharjoituksiisi”, Pöllösilmä kertoi oppilaalleen. Jäätassu oli haljeta riemusta.
”Todellako?” oppilas kysyi innosta kylmyyden lisäksi täristen. Varapäällikkö vilkaisi oppilastaan tyynen rauhallisesti.
”Todella. Ole aamulla valmis harjoituksiin hyvin levänneenä”, tummanharmaa kolli totesi ja lähti sitten sotureiden pesälle. Jäätassu ei ollut uskoa korviaan. Hän pääsisi ensimmäisiin taisteluharjoituksiinsa huomenna! Tästä perinpohjaisesti innostuneena oppilas asettui aloilleen syödäkseen itse nappaamansa myyrän. Jäätassu repäisi ensimmäisen palan myyrästä ja nautti sen täysin rinnoin.
*Ensimmäinen oma saaliini*, kolli ajatteli pureskellessaan toista palaa myyrästä. Jäätassua ei oikeastaan ollenkaan haitannut se, että myyrä oli kastunut hänen kompastuessaan jokeen, vaan hänen mielestään se toi myyrään varsin raikkaan maun. Myyränsä syötyään kolli asteli oppilaidenpesälle ja pujahti sen sisään. Pesässä oli yleensä varsin ahdasta, sillä kaikki Myrskyklaanin kuusi oppilasta nukkui yönsä siellä, Jäätassu mukaan lukien. Nyt pesässä ei onneksi ollut muita kissoja kuin Jäätassu ja sinitabbykuvioinen Hämärätassu, joka tuhisi pienellä kerällä omalla sammalpedillään. Jäätassu asteli Hämärätassun ohi pesän perälle, jossa hänen oma petinsä sijaitsi. Valkoleukainen kolli istuutui ja alkoi kuivata turkkiaan pitkin nuolaisuin. Turkkiaan nuollessaan Jäätassu tajusi haisevansa ja maistuvansa aivan joelta. Kolli hymähti itsekseen.
*Eipä se minua haittaa ollenkaan*, tämä ajatteli lopulta turkkinsa kuivaksi saatuaan ja käydessään itsekin kerälle sammalpedilleen häntä asetettuna tarkasti etutassujen päälle.
*Huomenna aloitan oikean soturikoulutukseni*, Jäätassu riemuitsi mielessään ennen kuin sulki jäänsiniset silmänsä.

”Jäätassu! Tule, on aika lähteä harjoituksiin!” kuului terävä naukaisu oppilaidenpesän ulkopuolelta. Jäätassu raotti unisena silmiään, mutta virkosi sitten nopeasti ja nousi käpälilleen.
”Tulossa!” suuri soturioppilas vastasi mestarilleen ja ravisti turkistaan sammaleiden rippeet. Tämän jälkeen hopean hohtoinen kolli pujotteli muiden oppilaiden ohitse ja asteli ulos pesästä mestarinsa Pöllösilmän luo.
”Vihdoinkin”, Myrskyklaanin varapäällikkö Pöllösilmä tuhahti ja lähti astelemaan kohti leirin sisäänkäyntiä. Jäätassu seurasi mestariaan ylpeänä odottaen kuitenkin pentumaisella innolla ensimmäisiä taisteluharjoituksiaan. Tuhkan harmaa mestari katosi Jäätassun edellä piikkihernetunneliin. Jäätassu oli aikeissa seurata mestariaan, mutta pysähtyi hetkeksi nähdessään sinikilpikonna värisen tabbykuvioisen oppilaan astelemassa takanaan.
*Vadelmatassu*, Jäätassu mietti ärtyneenä. Kyseinen naaras oli edellisenä päivänä varastanut hänen hiirensä aivan kuonon edestä. Sinisilmäinen kolli loi naaraaseen jäätävän katseen tämän astellessa lähemmäs. Samalla Jäätassu huomasi Vadelmatassun mestarin, Salamahännän astelevan kohti piikkihernetunnelia.
”Meinaatko kasvattaa juuret vai olitko menossa jonnekin?” Musta kolli murahti ja jäi seisomaan Jäätassun viereen odottavasti. Jäätassu ei vaivautunut vastaamaan, vaan hölkkäsi ripeästi oman mestarinsa perään.
”Minne sinä jäit haaveilemaan?” Pöllösilmä kysyi oppilaaltaan tämän hölkätessä mestarinsa rinnalle.
”Tuotah.., en minnekään”, Jäätassu sopersi lopulta. Pöllösilmä vilkaisi oppilastaan kirkkaan oransseilla silmillään ympäripyöreän selityksen takia. Kaksikko asteli kuitenkin lopulta Myrskyklaanin reviirillä sijaitsevalle hiekkakuopalle, jossa soturit harjoittelivat oppilaineen taistelemista ja puolustautumista. Jäätassu laskeutui Pöllösilmän perässä hiekkakuopan pohjalle. Harmaa varapäällikkö asteli muutaman hännänmitan päähän oppilaastaan.
”No niin. Mitä oikeastaan tiedät taistelemisesta?” Pöllösilmä maukaisi ja kääntyi Jäätassua kohden. Nuori kolli yllättyi hiukan kysymyksestä, mutta maukui vakaalla äänellä:
”Tiedän, että soturit eivät koskaan tapa, jos ei ole pakko tai vastustaja luovuttaa”.
”Hyvä, mitä muuta?” varapäällikkö istuutui tassuaan nuolaisten.
”Ruumiinrakenne vaikuttaa soturin tapaan taistella. Nopeat ja kevytrakenteiset kissat juoksevat ja väistelevät tehokkaasti, kuten tuuliklaanilaiset. Jokiklaanilaiset osaavat käyttää vettä ja märkää maastoa hyväkseen. Varjoklaanilaiset ovat usein tummaturkkisia ja hyödyntävät varjoja, me myrskyklaanilaiset taas olemme vahvarakenteisia ja osaamme kiivetä puihin, pärjäämme hyvin voimaa vaativassa taistelussa”, Jäätassu lopetti kertomisensa. Pöllösilmän silmät loistivat hitusen ylpeästi.
”Hienoa, tiedät jo aika paljon taistelemisesta. Teoriassa. Mutta entäpä käytännössä?” Pöllösilmä loi Jäätassuun haastavaan katseen. Jäätassu vastasi katseeseen vähintäänkin yhtä jäätävästi.
”Näytä taitosi”, varapäällikkö maukui oppilaalleen. Jäätassu jännitti lihaksiaan. Vaikka kolli oli vasta oppilas, tämä omasi jo jokseenkin kehuttavat lihakset ja vahvat lavat. Jäätassu loikkasi korkealle ilmaan, suoraan kohti mestariaan. Oppilas tiesi, että hänen mestarinsa väistäisi pitäen hyppyä säälittävänä yrityksenä, mutta varapäällikkö ei tietänytkään hopeisen kollin todellisia aikeita. Kesken hyppyään Jäätassu vaihtoi suuntaansa ja laskeutui mestarinsa sivulle. Heti laskeutumisen jälkeen Jäätassu hyppäsi tassut ojossa kohti mestarinsa kylkeä kaataen tämän helposti hiekkaan. Jäätassu perääntyi tyytyväisenä ja antoi mestarilleen tilaa nousta. Pöllösilmä nousi pöllyttäen hiekkaa turkistaan.
”Ihan hyvin hyökätty. Mutta olet liian varma voitostasi!” Pöllösilmä syöksyi kohti oppilastaan. Kookas Jäätassu ehti vain vaivoin siirtyä syrjään mestarinsa tassujen tieltä. Pöllösilmä oli kuitenkin vain ohjaillut oppilastaan ja pian Jäätassu sai tuntea jonkun vetävän takatassut hänen altaan. Jäätassu kaatui kyljelleen hiekalle avuttomana kuin vastasyntynyt pentu. Pöllösilmä antoi oppilaansa nousta ja karistaa hiekan turkistaan.
”Kuten sanoin, et saa olla liian varma voitostasi. Vaikka oletkin selvästi todella lahjakas taistelija jo nyt, liiallinen itsevarmuus koituu hyvin nopeasti kohtaloksesi”, Pöllösilmä maukui tasaisella äänellä. Varapäällikkö loikkasi jälleen kohti oppilastaan ja harjoitus päättyi Pöllösilmän voittoon. Kaksikko taisteli yhdessä vielä kerran, ja Jäätassu voitti mestarinsa toisen kerran.
”Hieno ottelu”, totesi mustaturkkinen Salamahäntä, joka oli astellut Vadelmatassun kanssa hiekkakuopalle. Pöllösilmä nousi ylös viiksiään väräyttämättä. Varapäällikkö oli juuri hävinnyt taistelun oppilaalleen Myrskyklaanin soturin ja tämän oppilaan edessä.
”Jäätassu osaa taistella hyvin”, Pöllösilmä totesi hitusen kuivasti ja siirsi katseensa jo pidemmän aikaa oppilaana olleeseen Vadelmatassuun.
”Salamahäntä. Et varmaankaan pistä pahaksesi, jos oppilaamme harjoittelisivat taistelua keskenään?” Pöllösilmä maukui. Jäätassun veri hyytyi suoniin samalla sekunnilla.
*Että mitä?*, paksuturkkinen kolli kauhistui. Salamahäntä katsoi varapäällikköä, ja Jäätassu rukoili Tähtiklaanilta, että musta kolli kieltäytyisi.
”Se on oikeastaan loistava idea”, Salamahäntä totesi ja asteli Pöllösilmän vierelle. Molemmat mestarit istuutuivat ja katsoivat odottavasti oppilaita.
*Kirottu tabbykuvioinen naaras!*, Jäätassu mutisi itsekseen, kun Vadelmatassu asteli hiukan varovasti Jäätassun eteen.
”No, ette voita toisianne tuijottamalla”, Pöllösilmä huomautti. Jäätassu jännitti lihaksiaan ja loikkasi kohti Vadelmatassua, kynnet piilossa, kuten harjoituksissa oli tapana. Vadelmatassu oli kuitenkin paljon pienempi ja ketterämpi kuin Jäätassu, ja väisti kollin loikan helposti. Jäätassu laskeutui hiekalle ja kääntyi kohti takanaan seisovaa Vadelmatassua.
*Naaras onkin nopeampi kuin luulin…*, Jäätassu totesi mielessään ja syöksyi uudelleen kohti Vadelmatassua.
”Muista, mitä olemme harjoitelleet!” Salamahäntä huusi Vadelmatassulle ohjeeksi. Vadelmatassu väisti Jäätassun hyökkäyksen jälleen, mutta kun kolli kääntyi ympäri Vadelmatassun kohdatakseen, oli naaras kadonnut näkyvistä.
”Mitä ihmettä?” Jäätassu maukaisi ja pyörähti ympäri hämmentyneenä. Vadelmatassua ei näkynyt missään. Jäätassu aukaisi suunsa jotakin sanoakseen, mutta kirjava möykky rysähti hänen selkäänsä. Jäätassu yritti karistaa Vadelmatassun niskastaan, mutta naaras roikkui kollin turkissa kuin takiainen. Kolli hypähteli ja yritti tavoittaa naarasta tassuillaan, mutta Vadelmatassu väisti epätoivoiset huitomisyritykset. Yllättäen paino katosi Jäätassun hartioilta ja Vadelmatassu hypähti kollin sivulle. Ennen kuin Jäätassu ehti väistää, Vadelmatassu vetäisi molemmilla etutassuillaan hopeiselta oppilaalta jalat alta. Jäätassu mätkähti hiekalle ilma keuhkoista karaten.
”Loistavaa”, Pöllösilmä maukui, kun Jäätassu nousi henkeä haukkoen pystyyn. Vadelmatassu seisoi vähän matkan päässä kollia ilmeettömästi katsellen.
”Miten.. miten sinä tuon teit..?” Jäätassu henkäisi, muttei saanut vastausta.
”Jäätassu, äskeinen taistelu oli tärkeä opetus sinulle itsevarmuutesi haitoista. Sinuna ottaisin oppia siitä”, Pöllösilmä maukui ja nousi.
”Eiköhän nyt ole aika palata leiriin”, varapäällikkö maukui ja lähti astelemaan pois hiekkakuopalta. Salamahäntä ja Vadelmatassu lähtivät Pöllösilmän perään. Jäätassu kuuli Salamahännän kehuvan naarasta nerokkaasta liikkeestä. Hopeinen kolli huokaisi, ravisti hiekat turkistaan ja lähti mestarinsa perään.

// Valmis vihdoin :3 //

Vastaus:

Taidokkaasti kirjoitettu tarina! Kuvailit tosi hienosti taisteluharjoituksia, ja toivottavasti Vadelmatassu on jatkossa mukavampi Jäätassulle :3 Jäätassusta tulee joku päivä vielä hieno soturi!

Saat 20 pistettä!
- Kamikaze (21.11.2017)

©2020 Nɪɪᴛʏɴᴋᴜᴋᴋᴀ - suntuubi.com