Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
 
 

Tarinat   

Ennen tarinan kirjoittamista kannattaa kuitenkin vilkaista kielioppia & lukea tarinoiden säännöt erikseen, jotta mikään ei mene vikaan tarinasi kirjoittamisen kanssa. 

Tarinasäännöt  |  Kielioppi

  • Huomaa, että vaikka alla olevissa laatikoissa on tietoa siitä, mitä muiden tarinoissa klaanien tasolla tapahtuu. Kissasi ei voi tietää näistä, ellei ole itse osallistunut tilanteeseen tai kuullut joltain muulta kissalta. Jos olet epävarma, voitko sisällyttää tiedon tarinaasi, kysy sitä chatissa.
     
  • Muista merkitä mahdollisesti häiritsevää materiaalia sisältävä tarina (kissojen välinen yhdyntä tai raa'at taistelu- tai tappokohtaukset)  //-merkeillä tarinan alussa. Samat merkit käyvät myös, jos haluat jonkun toisen kissan jatkavan tarinaasi, mutta ne merkitään loppuun.

Pelin tämänhetkinen ympäristötilanne 

  • Vuodenaika: Lehtikato
     
  • Sää: Hiirenkorva häämöttää jo puun takana, ja lumi on alkanut jo sulaa eikä uutta tule enää paljoa maahan. Ulkona on edelleen hämärää, mutta aurinko on joka päivä vähän pidempään esillä
     
  • Lämpötila: Päivisin enintään noin 2ºC, öisin voi olla vielä -5ºC
     
  • Muuta mainittavaa: Ei muuta mainittavaa

Pelin tapahtumat 

  • Myrskyklaani: 
    Pilvitäplä on valinnut parantajaoppilaakseen Punatassun. Vadelmatassu on nimitetty noin kuu veljiensä jälkeen Vadelmavarjoksi. Pellavapentu; nykyinen Pellavatassu; nimitettiin oppilaaksi ja tämän mestarina toimii Naakkahuuto.
  • Jokiklaani:
    Kettupentu on nimitetty Kettutassuksi ja hänen mestarinsa on Ruisviiksi.
  • Tuuliklaani:
    Hunajahäntä, Valkoturkki ja Saniaiskarva löysivät noin kuu aiemmin saalistupartiossa vieraan pennun klaanien ulkopuolelta, ja pentu on nyt Tuuliklaanissa nimeltä Aurinkopentu. Aamuviiksen ja Varpushallan pentue ovat jo melkein oppilasikäisiä.
  • Varjoklaani:
    Klaanille nimitettiin kaksi uutta soturioppilasta ja parantajaoppilas: Kaarnatassu, Nokkostassu & Salviatassu. Valkotassun soturioppilaskoulutus keskeytettiin tämän haavoitettua vakavasti Kaarnatassun kasvoja pitkällä haavaumalla. 
Vieraskirja <  1  2  3  4  5  6 [ Kirjoita ]

Nimi: Hunajatassu, Tuuliklaani

08.08.2017 13:09
”Soturi, joka juoksee riistan edelle, saa vähemmän saalista.”
Hunajatassulla ei ollut edelleenkään pienintäkään aavistusta, mitä Malvanenän käyttämä lausahdus saattoi tarkoittaa. Tai no tietenkin, mikäli juoksisi jäniksen eteen, ei sitä todellakaan tulisi saamaan yksin kiinni ilman suunnatonta tuuria ja todella typerää jänistä. Mutta miksi ihmeessä mestari käytti sitä rajoja esitellessä? Nuori kolli oli pohtinut lausahdusta jo edellisestä auringonlaskusta lähtien, ja hyvä kun oli saanut edes nukuttua pohtiessaan.
Malvanenä ei edes vaatinut, että oppilaansa ymmärtäisi sanomisensa, mutta se oli jäänyt vaanimaan nuoren kollin päähän kuin keskittynyt saalistaja saalista. Yön aikana Hunajatassu oli päättänyt kysyvänsä mestariltaan lausahduksen merkitystä, ehkä. Toki voisi olla hieman kummallista, että hän kysyisi sitä näin myöhään, eikä saman tien, mutta sille nyt ei voisi enää mitään. Äh, kyllä hän kysyisi jos kysyisi, jossain välissä ainakin.
”Hunajatassu, menemme harjoittelemaan saalistamista”, Malvanenän ääni keskeytti Hunajatassun ajattelemisen, ja vaalea kolli käännähti hieman hämmentyneenä mestarinsa puoleen nyökätäkseen. Tämän jälkeen oppilas nousi tassuilleen ja venytteli pikaisesti, ennen kuin lähti kipittämään mestarinsa perään.
”Minne päin olemme menossa?” Hunajatassu uteli kiirehtien vanhemman kollin rinnalle, yrittäen piilottaa innostustaan sisälleen, jotta ei vaikuttaisi liian innokkaalta, se kun ei mitenkään sopisi
”Hylätyn mäyrän pesälle, siellä oli muutama auringonlasku sitten paljon riistaa”, Malvanenä totesi ilmekään värähtämättä, vilkaisten oppilaaseen, ”muistelisin, että olit ihan hyvä vaanimaan pentutarhassa. Aloitamme ensin pienemmällä riistalla kuten linnuilla, mutta siirrymme piakkoin saalistamaan kaneja.”
Hunajatassu tyytyi nyökkäämään mestarilleen, samalla yrittäen muistella vaanimisasentoa, jota oli joskus pentuna Ruosteruusun opastuksella harjoitellut parisen kertaa. Pitäisi olla mahdollisimman matalana ja hännän pitäisi olla suorana maata vasten liikkumatta. Oppilaan sydäntä lämmitti hieman Malvanenän kehu muistelun yhteydessä, vaikka harjoittelusta olikin jo aikaa ja kollihan saattaisi epäonnistua todellisuudessa täydellisesti ja säikäyttää kaiken riistan vielä Korkokiviäkin kauemmas. Toki vaanimisesta tuskin olisi enää jänistä saalistaessa mitään apua, lähes mahdotonta, paitsi jos vaanija olisi harvinaisen hyvä työssään.
”Olemme melkein perillä, mitä haistat?” Malvanenän ääni häiritsi Hunajatassun ajattelua jälleen kerran, mutta oppilas teki työtä käskettyä ja haisteli ilmaa hetken.
”Varpunen, sekä varis. Myös jonkun soturimme hajumerkki, kenties Pöllönenä”, nuori kolli vastasi tarkkaillen mestarinsa reaktiota, ja mielessään huokaisi helpotuksesta nähdessään toisen ilmeen huokuvan hyväksyntää.
”Loistavaa. Keskitytään ensin varpuseen. Tiedätkö, mitä pitää tehdä, jos se huomaa sinut?” Malvanenä kysyi, saaden oppilaaltaan nopeasti kielteisen vastauksen, kuten vanhempi soturi taisi olettaakin, ”Sinun pitää loikata ilmaan ja lyödä se maahan käpälälläsi”, tämä selitti, ja saatuaan nyökkäyksen Hunajatassulta, kehotti tämän paikantamaan linnun. Hunajatassu katseli ympärilleen hetken, ja huomasi pienen linnun seisovan luolan suuaukolla.
”Se on tuolla”, oppilas osoitti hännällään kohti luolaa, ja alkoi vaania yrittäen varoa askeleitaan. Hän lähestyi varpusta hitaasti ja ehkä hieman epävarmasti, mutta ollessaan jo ketunmitan päässä kolli ei huomannut edessä olevaa oksaa, jonka päälle onnistui astumaan. Oksa rasahti rikki Hunajatassun käpälän alla, ja se herätti linnun huomion, joka pyrähti ilmaan kiireisesti. Hunajatassu ponnisti takajaloillaan vaihtua ja loikkasi yrittäen osua varpuseen toisella tassullaan.
Epäonnistuminen.
Hunajatassun kynnet hipaisivat varpusen pyrstösulkia vain juuri ja juuri, ja lintu pääsi pakomatkalleen kohti Nelipuuta.
”Se oli oikein hyvä yritys”, Malvanenä kehaisi myötätuntoa äänessään, katsellen oppilastaan tarkasti. Hunajatassu ei oikwin ollut tyytyväinen suoritukseensa, oli se kuinka hyvä yritys olevinaan. Varpusen kiinnisaaminen oli ollut niin lähellä, että nuori kolli olisi halunnut repiä korvansa irti päästään. Niin, niin lähellä onnistumista. Hunajatassu melkeinpä kihisi kiukusta, mutta Malvanenä ohitti sen vain olankohautuksella.
”Jatketaan matkaa tuonne päin, ehkäpä sieltä löytyisi lisää riistaa.”

Takaisin leiriin saapuessaan Hunajatassu kantoi leuoissaan pääskystä ja paria paksumman puoleista hiirtä, jotka oli saanut kiinni. Malvanenä, joka asteli oppilaansa takana, taasen toi leiriin ehkä hieman laihaa, mutta muuten niin suurta rusakkoa, ettei Hunajatassulla olisi vielä mitään toivoakaan kantaa sitä. Rusakko itseasiassa juoksi itse päin Malvanenää selkeästi paeten jotain, joten tilaisuus sen kiinnisaamiselle oli oivallinen, ja vaikkei Hunajatassu sitä itse ollutkaan saanut kiinni, hän oli iloinen mestarinsa puolesta. Ehkä hänkin olisi joskus niin iso että kykenisi raahaamaan sen kokoisen rusakon leiriin.
”Voit ottaa osuutesi saaliskasasta. Kokeile myös muuten tutustua muiden oppilaiden kanssa, ei ole hyvä viettää oppilasaikoja yksinään”, Malvanenä kertoi ja lähti viemään rusakkoa kohti parantajan pesää. Viheryskä vaivasi klaania, eikä asiaa auttanut, että Koilento, Tuuliklaanin parantajakin oli siihen sairastunut. Onneksi tällä oli oppilas, joka voisi hoitaa mestarinsa tehtäviä sillä välin.
Hunajatassu otti toisen nappaamistaan hiiristä ja huomatessaan Mäntytassun, parantajaoppilaan syömässä mustarastasta vähän matkan päässä, kolli lähti tämän luokse epäröiden. Kolli harvemmin pentutarhassakaan keskusteli muiden pentujen kanssa, vaan puuhaili omiaan. Ei sillä, että pentutarhassa muutenkaan olisi ollut liikaa tunkoa.
”Hei, voisinko syödä tässä?” Hunajatassu kysyi, yrittäen kuulostaa mahdollisimman kohteliaalta ja varoi, ettei töksäyttäisi lauseitaan niin kuin yleensä. Mäntytassu nosti päätään, ja tämän vihreät silmät tutkivat kollin nopeasti.
”Toki, tervetuloa seuraan”, parantajaoppilas hymähti, ja helpottuneena kolli laskeutui maahan ja alkoi syömään, kiittäen Tähtiklaania ruuasta. Ruokailu sujui melko hiljaisesti, Hunajatassu kun ei meinannut keksiä mitään, mitä voisi sanoa ilman että kuulostaisi tyhmältä.
”Onko ollut kiireistä?” kollioppilas lopulta kysyi hiljaisuudesta vaivaantuneena, jonka takia tämän kysymys kuulosti hieman töksähtävältä.
”Kysytkin vielä, nyt kun Koilento on sairastunut, pitää hoitaa hänenkin tehtävänsä. Mutta, olen minäkin parantaja, ja yritän parhaani klaanini eteen”, ruskea naaras selitti, ja haukkasi viimeisen palan rastaastaan, ”minun pitää nyt mennä takaisin pesälle, jutellaan joskus toiste lisää”, Hunajatassu nyökkäsi, ja katsoi kun parantajaoppilas melkein juoksi parantajanpesälle.
Ehkäpä hän voisi yrittää ystävystyä Mäntytassun kanssa?


//Siitä on oikeasti pitkä aika, kun viimeksi kirjoitin kissoilla, huhhuh :D ei pituudessa ihan sitä, mitä yleensä kirjoitan, mutta toisaalta kyllä tämä n. 830 sanaa riitää ihan tarpeeksi hyvin :D Ehkäpä jossain kohtaa saan tuhanteen saakka

Vastaus:

Tauko kissoilla kirjoittamisesta ei kyllä mitenkään näkynyt itse tekstissä! Selkeästi kuvailtu, ainakin itselleni suhteellisen pitkän mittainen tarina, eikä kirjoitusvirheitäkään löytynyt montaa.

Hunajatassulle 18 kokemuspistettä!
- Bloody (11.8.2017)

Nimi: Kuiskekynsi, Jokiklaani

30.07.2017 23:48
Kuiskekynsi haukotteli väsyneenä luomet koko ajan kiinni valuen. Onneksi Pantterivarjo istui hänen vierellään ja tökkäsi häntä hännällään kylkeen joka kerta, kun väsyneen naaraan silmät painuivat kiinni. Aamu alkoi sarastaa, mutta Kuiskekynnen mielestä se kesti ikuisuuden. Kilpikonnakuvioinen naaras oltiin nimitetty soturiksi edellisenä iltana ja hän oli saanut soturinimekseen Kuiskekynnen. Myös Jokiklaanin toinen oppilas, Pantteritassu oli nimitetty soturiksi ja tämä oli saanut nimekseen Pantterivarjon. Ja kuten vanhojen perinteiden mukaan tapana oli, uudet soturit vartioivat leiriä kokonaisen yön sanaakaan kenellekkään sanomatta. Loputakin Kuiskekynsi huomasi sotureiden pesällä liikettä ja hänen entinen mestarinsa asteli kahden tuoreen soturin luo. Roiskesydän hymyili kissoille leveästi.
"Vartiointinne on päättynyt. Voitte nyt mennä nukkumaan hyvin ansaittuja unianne. Ja vielä, etsikää vapaat pedit sotureiden pesästä", Roiskesydän naukui.
"Kiitos", Kuiskekynsi henkäisi uupumukseltaan ja nousi tassuilleen. Pantterivarjo nyökkäsi punertavalle soturille ja nousi Kuiskekynnen tueksi.
"En minä tukea kaipaa", naaras murahti ja horjahti sivulle Pantterivarjon kylkeä päin.
"Minähän en sitä sinulta kysy", mustanruskea kolli kehräsi Kuiskekynnen korvaan ja lähti saattamaan tätä sotureiden pesälle. Sotureiden pesä oli valtava verrattuna oppilaiden pesään, varsinkin kun suurin osa sotureista oli jo noussut hoitamaan velvollisuuksiaan. Vasta nimitetyt soturit ahtautuivat vieretysten sisään pesään ja paikansivat tuoreilla sammalilla varustetut ja heille varatut pedit. Kuiskekynsi rojahti toiselle pedeistä ja käänsi katseensa Pantterivarjoon.
"Nukkuisitko sinä vierelläni? Olet ainut tuttu asia tässä pesässä", Kuiskekynsi maukui väsyneellä äänellä. Pantterivarjo hymyili kirjavalle naaraalle.
"Käyhän se", kolli vastasi ja asettui kerälle Kuiskekynnen vierelle. Kirjava naaras tunsi Pantterivarjon kosketuksen kyljessään ja kollin tuoksun kaikkialla ympärillään. Kuiskekynsi päästi kurkustaan pienen kehräyksen ja vaipui heti levolliseen uneen.

Kuiskekynsi tunsi karhean kielen pesevän hänen korvan taustaansa hellin nuolaisuin. Naaras avasi silmänsä vastahakoisesti ja näki Pantterivarjon ruskean turkin edessään. Kolli lopetti nuolemisen ja katsoi Kuiskekynttä hymyillen.
"Huomenta kaunokainen. Meidän pitäisi nousta, soturin tehtävät odottavat", Pantterivarjo maukaisi. Kuiskekynsi suoristi itseään.
"Onko nyt ilta?" naaras kysyi pesän suulle vilkuillen. Pantterivarjo naurahti.
"Pian on aurinkohuippu senkin unikeko". Kuiskekynsi ponkaisi silmänräpäyksessä pystyyn ja katsoi rakastamaansa kollia.
Nukuimmeko kokonaisen päivän?" naaras hämmästeli. Pantterivarjo sipaisi hännällään kumppaninsa kylkeä.
"Oikeastaan vain sinä nukuit. Minä olen jo käynyt kysymässä päivän tehtävämme, sinä lähdet joelle kalastamaan Ruokohohteen ja Kaunoketun kanssa. Minä menen pian rajapartioon Ruisviiksen ja Mustamehiläisen mukaan". Kuiskekynsi nolostui hiukan tajutessaan, että oli nukkunut kokonaisen päivän, kun Jokiklaanin muut soturit antoivat kaikkensa ruokkiakseen klaanin ja pitääkseen sen turvassa. Naaras nuolaisi nopeasti muutaman kerran turkkiaan ja maukui sitten:
"Mennään vain". Naaras seurasi Pantterivarjoa ulos pesästä klaanin aukiolle. Muutamia harmaita pilviä ajalehti taivaan halki. Kuiskekynsi katsoi ympärilleen ja näki entisen mestarinsa Roiskesydämen makaavan leirin laidalla suojamuurin varjossa väsyneen oloisena. Kilpikonnakuvioinen naaras huomasi myös, että Ruokohohde ja Kaunokettu odottivat häntä jo leirin sisäänkäynnillä. Kuiskekynsi heilautti häntäänsä Pantterivarjolle hyvästiksi ja asteli pää alhaalla korvia kuumottaen kahden kokeneemman soturin luo.
"Olemmeko vihdoinkin valmiita lähtemään?" Ruokohohde kysyi hieman ärtyneesti ja pujahti leirin tunneliin. Kuiskekynsi vain nyökkäsi häpeissään, mutta Kaunokettu kuiskasi hänen korvaansa:
"Älä välitä hänestä, hän on ollut muutenkin tänään todella kärttyinen". Kuiskekynsi piristyi hiukan ketun punaisen naaraan sanoista ja asteli tämän perässä ulos leiristä. Kolme naarasta kulki vaiti matkan joelle Ruokohohteen johdolla. Joen kohina paljasti heidän olevan melkein perillä ja Kuiskekynnen turkkia pisteli hiukan. Olihan hän voittanut veden pelkonsa Pantterivarjon ansiosta, mutta naaras ei välittänyt siltikään liiemmin vedestä. Kolmikko pysähtyi joen rannalle. Joki virtasi tavalliseen tapaansa maailman menosta välittämättä.
"Tuletko kanssani alavirtaan Kuiskekynsi? Ajattelin, että voisimme kalastaa astinkivien edessä", Kaunokettu maukui ystävällisesti.
"Se sopii mainiosti", Kuiskekynsi maukui ja lähti astelemaan alavirtaan Kaunoketun kanssa. Naaras kuuli Ruokohohteen tuhahtavan halveksuvasti takanaan ja sen jälkeen loiskhduksen, kun oranssi naaras solahti veteen.
"Hyvää kalaonnea", Kaunokettu toivotti ja pysähtyi vähän matkan päähän astinkivistä. Kuiskekynsi nyökkäsi ja valitsi itselleen hyvän paikan törmältä. Kirjava naaras loi katseensa virtaavaan veteen etsien hopeisia kehoja vilahtelemassa pinnan alla. Soturin ei tarvinnut odottaa kauaa ensimmäisen saaliin ilmestymistä. Kuiskekynsi pljasti kyntensä ja ojensi etutassuaan hitaasti. Kuiskekynsi oli juuri iskemässä kyntensä kalaan nopeasti, kun valtava yskänpuuska ravisutti pienen naaraan kehoa korvista hännän päähän. Soturista tuntui kuin hän olisi yskinyt keuhkonsa pihalle ja yskimisen takia Kuiskekynsi menetti tasapainonsa ja horjahti. Kuului iso molskahdus ja naaras tunsi vajoavansa veteen. Kuiskekynsi nieli vahingossa vettä alkaessaan räpiköidä itseään pintaan. Punainen varjo ilmestyi soturin yläpuolelle ja naaras tunsi hampaiden tarttuvan niskanahkaansa.Kuiskekynsi sai päänsä pinnalle Kaunoketun avustuksella ja kirjava soturi tarrasi tassuillaan joen törmään. Ruokohohde juoksi paikalle ylävirralta. Kuiskekynsi kampesi itsensä törmälle väsyneenä.
"Tähtiklaanin tähden, miten sinä tuossa onnistuit?" Ruokohohde huudahti enemmän yllättyneeseen kuin närkästyneeseen sävyyn. Kaunokettu nuosi myös joesta uupuneena. Kuiskekynsi alkoi yskiä uudestaan, osittain myös veden takia.
"Taitaa olla viisainta viedä hänet Täpläturkin luo", Kaunokettu totesi ja nousi tassuilleen.
"Ikävä sanoa näin, mutta taidat olla oikeassa", Ruokohohde vastasi, kävi hakemassa nappaamaansa kalan ylävirralta ja palasi takaisin auttamaan. Kuiskekynsi tunsi itsensä täysin voimattomaksi. Naaras onnitui kuitenkin nousemaan ylös, tosin huterasti. Kaunokettu kiirehti tukemaan Kuiskekynttä ja näin kolmikko lähti kohti leiriä. Paluumatka sujui tuplasti hitaammin nyt, kun Kuiskekynsi pysyi hädin tuskin käpälillään.

Kun kissat viimein ahtautuivat tunnelista leirin aukiolle, oli jo ilta. Pantterivarjo ilmestyi heti heidän luokseen kauhistnut ilme kasvoillaan.
"Mitä on tapahtunut? Oletko kunnossa Kuiskekynsi?" Pantterivarjo hätäili kumppanistaan.
"Voin aivan loist...", kirjava naaras yritti vastata, mutta uusi, entistä rajumpi yskänpuuska ravisutti naarasta. Pantterivarjon silmistä näkyvä huoli vain kasvoi.
"Meidän pitää viedä hänet Täpläturkin luo", Kuiskekynnen kumppani murehti.
"Me olimmekin viemässä häntä tarpeiden tekopaikalle", Ruokohohde murahti happamasti Pantterivarjolle. Pantterivarjo ei kuitenkaan ottanut loukkausta kuuleviin korviinsa, vaan tuijotti murheissaan Kuiskekynttä, kun Kaunokettu saattoi tämän parantajan pesälle. Täpläturkki oli täyden työn touhussa pesällään. Kun naaras kuuli kissojen saapuvan, hän huusi heille:
"Älkää tulko pesääni! Odottakaa siellä aukiolla". Kaunokettu, Pantterivarjo ja Kuiskekynsi pysähtyivät kuin seinään. Pian Täpläturkki asteli kuitenkin pesästään odottavien kissojen eteen. Parantaja näytti todella uupuneelta.
"Mikä hätänä?" Kaunokettu kysyi parantajalta hämillään. Täpläturkki huokaisi.
"Roiskesydän on sairastunut". Kuiskekynsi nosti päänsä katsoakseen parantajaa.
"Sairastunut mihin?" naaras maukui.
"Epäilen, että hänellä on viheryskä", Täpläturkki vastasi pää painuksissa.
"Sen takia en halua kenenkään tulevan pesääni, hän on karanteenissa. Mutta mitäs te täällä teette?" parantaja palasi aiheeseen.
"Kuiskekynsi on sairas. Hän..." Pantterivarjo aloitti, mutta Kaunokettu keskeytti kollin.
"Olimme joella kalastamassa, kun kuulin Kuiskekynnen yskivän voimakkaasti. Seuraavaksi näin, kuinka hän horjahti ja putosi jokeen. Tämän jälkeen Kuiskekynsi on yskinyt koko ajan vain enemmän". Ja kuin tilauksesta kilpikonnakuioinen naaras alkoi yskiä kamalasti. Täpläturkin silmät kapenivat viiruiksi.
"Kaikki pois hänen läheltään! Hänelläkin saattaa olla viheryskä", parantaja komensi ja otti itse Kuiskekynnen tuettavakseen.
"Mutta..", Pantterivarjo aloitti, mutta joutui tyytymään Täpläturkin kieltävään hännän heilautukseen.
"En ota sitä riskiä, että useampi Jokiklaanin kissa sairastuu". Tämän sanotuaan Täpläturkki talutti Kuiskekynnen pesäänsä.
"No niin. Käy siihen makaamaan", Täpläturkki ohjeisti Kuiskekynttä asettumaan aloilleen vapaalle kaislapedille pesässä. Kuiskekynsi teki kuten käskettiin, liian uupuneena edes vastaamaan. Pesä tuoksui useilta yrteiltä ja kirjava naaras saattoi erottaa pesän perältä Roiskesydämen kohoilevan kehon ja tuhinan. Täpläturkki hääräsi Kuiskekynnen ympärillä, mutta uupumukseltaan soturi alkoi vaipua levottomaan uneen.

Vastaus:

Voi kamala! Toivottavasti viheryskä ei ole kauhena kivualias Kuiskekynnen kohdalla :o

Kuiskekynsi saa tästä 21 pistettä!
- Kamikaze (8.8.2017)

Nimi: Leopardipentu, Varjoklaani

28.07.2017 13:11
Aamu oli vasta varhainen, kun astuin sisään parantajan pesään. Sieltä kuului yskintää ja niiskutusta. Etsin katseellani Pilkkupilveä ja Ruostepentua sairastuneiden seasta. Äkkiä näinkin heidät pesän nurkassa. Sorasydän antoi heille paraikaa jotain yrttejä.
"Leopardipentu!" Pilkkupilvi huudahti iloisena huomatessaan minut.
"Hei emo ja veli", hymyilin.
"Leopardipentu", Sorasydän huudahti kuullessaan Pilkkupilven tervehtivän minua ja kääntyi ympäri minuun päin, "kuka sinulle on antanut luvan tulla tänne?"
"Ei kukaan", mau'uin päätäni pudistellen, "halusin tulla vain tervehtimään Pilkkupilveä ja Ruostepentua... ja tietenkin muitakin sairaita."
"Sinä olet ystävällinen Leopardipentu", Sorasydän hymyili, "mutta sinun on parasta mennä. Ajattelit kauniisti, mutta en halua että sairastut, etkä varmaan sinäkään. Meillä on jo aivan tarpeeksi sairaita. Minulla on jo käpälät täynnä työtä jo, kun minulla ei ole parantajaoppilasta."
"Saathan sinäkin olla täällä päivät pitkät!" närkästyin.
"Se on työtäni", Sorasydän huokaisi, "sitten kun oppilasaikasi koittaa, voit tulla minulle oppilaaksi niin silloin saat sinäkin olla täällä."
"En", pudistin päätäni taas, "minusta tulee soturi!"
"Menehän jo", Sorasydän maukui. En kuitenkaan edes äännähtää pienesti, kun Sorasydän ohjasi minut hännällään ulos parantajan pesästä. Kun olin tullut siltä pois, istahdin oven viereen. Hämmästykseni Sorasydän oli vielä vieressäni.
"Selviääkö Pilkkupilvi ja Ruostepentu?" kuiskasin parantajalle. Sorasydän oli hetken hiljaa, kunnes maukui:
"Tuota noin, sitä on vielä vaikea sanoa, kun sairaus on vastikään tullut, mutta Ruostepentu... veljesi on vielä pentu, niinkuin sinäkin. Viheryskä on todella vaarallinen niin pienelle pennulle, se vie hengen nopeasti."
"Sinun pitää tehdä kaikkesi, jotta Ruostepentu selviäisi", itku oli jo kurkussani ja tuijotin anovasti vihreillä silmilläni parantajaa.
"Teen", Sorasydän huokaisi, "mutten minäkin kaikkeen pysty. Mutta lupaan tehdä parhaani Leopardipentu, minä lupaan."

Terähammas otti tuoresaaliskasasta todella ison oravan. Hihkaisin innostuneena hänen vieressään.
"Saitko sinä siis tuon?" kysyin.
"Minä ja Iltahämy", Terähammas vastasi, "Iltahämy oli ystävällinen, kun antoi meidän syödä tämän oravan."
Terähammas meni makaamaan sotureiden pesän eteen ja menin isäni viereen. Terähammas jakoi oravan kahtia. Otti itselleen hieman suuremman palan ja antoi taas hieman pienemmän minulle. Siinä samassa hyppäsin oman palani päälle ja ravistelin sitä käpälissäni.
"Minä olen Varjoklaanin paras soturi ja nappaan oravan ihan yksin!" huusin leikkisästi.
"Leopardipentu!" Terähampaan ääni oli toruva, mutta lempeä, "tapettu riista on pyhää. Sillä ei leikitä vaan syödään."
"Anteeksi", mau'uin hieman nolona, sillä huomasin Punatassun katselevan oppilaiden pesän edustalla. Menin taas makaamaan Terähampaan viereen. Isä kietoi tuuhean häntänsä ympärilleni. Aloimme syömään omia riistapalojamme. Siinä me olimme hetken hiljaa, kunnes Terähammas maukui äkkiä:
"Sorasydän kertoi, että olit ollut aamulla parantajan pesässä katsomassa Pilkkupilveä ja Ruostepentua."
"Niin", huokaisin. Mieleeni muistui taas se mitä Sorasydän oli sanonut Ruostepennusta. Hän ei välttämättä selviäisi.
"Mikä sinun on?" Terähammas kysyi, "näytät todella surulliselta."
"Sorasydän sanoi ettei Ruostepentu välttämättä selviä", vastaukseni oli vain parkaisu, "minä en halua, että Ruostepentu kuolee!"
"Sorasydän yrittää parhaansa", Terähammas lohdutti, "ymmärräthän sen?"
"Ymmärrän", huokaisin ja nyökkäsin. Totta kai Sorasydän yrittää parhaansa.

Vastaus:

Hienoa, olet saanut virheet korjattua! Toivottavasti Ruostepentu selviää ja Pilkkupilvi myös. :3

Leopardipentu saa 20 pistettä! Onnea, voit nimittää nyt Leopardipennun oppilaaksi, mestarina toimii Sulajää.
- Kamikaze (30.7.2017)

Nimi: Kuu

26.07.2017 17:16
Täpläpentu tassutti ajatuksissaan Myrsyklaanin leirissä. Hän ajatteli sitä, mitä emo oli sanonut vähän aiemmin hänelle.
”Saat mennä ulos, kunhan pysyt leirissä ja tulet takaisin auringonlaskuun mennessä.” Täpläpentu ihmetteli, miksi hän pääsi pois pentutarhasta, mutta muut pennut eivät.

Samassa hän tajusi tulleensa leirin kohtaan, jossa ei ollut käynyt ennen. Täplätassu haistoi voimakkaat yrtit ja veren hajun. Hän huomasi hajujen tulevan luolasta hänen vasemmalta puoleltaan. Hän hiipi sisään ja katsoi.
”Täpläpentuko siellä? ” kuului Pilvitäplän ääni varjoista. ”Tule vain sisään, mutta älä koske mihinkään.” Täpläpentu asteli sisään ja näki Naakkahuudon makaavan sammalilla. Hänen kyljessään oli pitkä viilto. Täpläpentu istui maassa, ja katseli, kun Pilvitäplä Jauhoi lehtiä suussaan ja laittoi ne Naakkahuudon kylkeen.
”Kuule, Täpläpentu”, Pilvitäplä sanoi. ”Voisitko antaa minulle kultapiiskun lehtiä? Ne ovat…” Täpläpentu tuli jo lehtien kanssa.
”Miten sinä löysit oikeat lehdet?” Pilvitäplä kysyi hämmästyneenä.
” Öhh… Näissä on sama haju, kuin niissä, joita käytit äsken.”
”Uskomatonta…”, Pilvitäplä mutisi. Ääneen hän sanoi: ”Kuule, haluatko sinä soturiksi?”
”En oikein tiedä.. En tykkää siitä, kun klaaninvanhimmat puhuvat taisteluista, ja ne kuulostavat kamalilta”, Täpläpentu sanoi.
”Kiinnostaisiko parantajan tehtävät sinusta mukavammilta?” Pilvitäplä kysyi.
”Millaisia ne ovat?” Täpläpentu kysyi.
”Tehtäväsi on hoitaa sairauksia, haavoja, tulkita Tähtiklaanin viestejä ja auttaa synnytyksissä.”
”Voisitteko lopettaa rupattelun ja hoitaa tämän haavan, että pääsen pois täältä?” Naakkahuuto sanoi äkkiä. Pilvitäplä kääntyi ja antoi kollille hieman unikonsiemeniä.
”Voit mennä nyt, mutta älä tee mitään kylkeä rasittavia juttuja, ja ota tämä iltapäivä vapaaksi”, Hän sanoi. ”Täpläpentu, voit harkita parantajan uraa tämän yön yli. Kerro vastauksesi huomenna.”
Olen jo päättänyt, haluan olla parantaja”, Täpläpentu sanoi hiljaa.
”Siinä tapauksessa lähdetään Ukkostähden puheille”, Pilvitäplä sanoi.

”Ukkostähti? Olisiko sinulla hetki aikaa?” Pilvitäplä työntyi Ukkostähden pesään Täpläpentu vanavedessään.
”Mitä asiaa?” Ukkostähti kysyi.
”Täpläpentu on päättänyt ryhtyä parantajaksi. Lisäksi hän osaa tunnistaa kasveja tuosta vain”, Pilvitäplä sanoi.
”Siinä tapauksessa nimitysmenot pidetään kuunhuipun aikaan. Menkää valmistautumaan”, Ukkostähti sanoi ja viittasi heitä poistumaan.

Kuunhuipun hetkellä kajahti aukiolla Ukkostähden ääni:
”Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle klaanikokoukseen!” Kissoja alkoi virrata pesistään katsomaan. Täpläpentu oli hyvin suittuna mukana.
”Pilvitäplä, Täpläpentu, olkaa hyvä”, Ukkostähti sanoi.
”Myrskyklaanin kissat”, Pilvitäplä sanoi. ”Te tiedätte,, etten voi olla kanssanne ikuisesti. Niinpä minun on aika ottaa oppilas. Olen valinnut kissan, joka on osoittanut olevansa taitava kasvien kanssa ja oppivainen. Oppilaani tulee olemaan Täpläpentu!”
”Täpläpentu, hyväksytkö paikan Pilvitäplän oppilaana?” Ukkostähti kysyi.
”Kyllä”, Täpläpentu vastasi.
”Siinä tapauksessa siihen asti, kunnes ansaitset parantajanimesi, sinua kutsuttakoon Täplätassuksi!” Ukkostähti kajautti.
”Seuraavan puolikuun aikaan matkustat kanssani kuukivelle, jotta Tähtiklaani voi hyväksyä sinut muiden parantajien joukkoon”, Pilvitäplä sanoi.
”Myrskyklaanin onnittelut kulkekoon kanssasi”, Ukkostähti lopetti.
”Täplätassu! Täplätassua!” Klaani huusi uuden parantajaoppilaan nimeä. Täplätassu katseli hämillään ympärilleen, hän ei ollut tottunut olemaan huomion keskipiste. Pian klaani kuitenkin hajaantui, ja kukin lähti omiin askareihinsa. Mutta yksi kissa saapui Pilvitäplän luo. Se oli Hiljaisuussade.
”Minulla on kamala yskä ja nenä vuotaa”, Hiljaisuussateen lause päättyi yskänpuuskaan. Täplätassu huomasi, että vanhus tärisi, ja huokui kuumuutta.
”Onko hänellä viheryskä?” Täplätassu kysyi.
”On. Mistä tiesit?” Pilvitäplä hämmästyi kun he kulkivat kohti parantajan pesää, tukien Hiljaisuussadetta.
”En tiedä, mutta olen kuullut siitä.” He saapuivat pesälle. Samassa Pilvitäplä sanoi huolestuneena Täplätassulle.
”Meillä ei ole Kissanminttua!” Hän auttoi Hiljaisuussateen makuulle ja pyyhälsi ulos Täplätassun kanssa.
”Naakkahuuto! Onko sinulla aikaa?” hän huusi. ”Teidän täytyy hakea Kissanminttua vanhasta kaksijalan puutarhasta. Täplätassu, tiedät miltä ne näyttävät, tiedäthän?” Hän kysyi. Täplätassu nyökkäsi.
”Naakkahuuto, Täplätassu ei ole ollut vielä reviirikierroksella, joten esittele sitä samalla hänelle, kun haette Kissanminttua.”
”Tule”, Naakkahuuto sanoi. He lähtivät.

”Olemme pian perillä”, Naakkahuuto sanoi. ”Haistatko jo Kissanmintun?” Täplätassu nyökkäsi. He saapuivat aidalle. Naakkahuuto hyppäsi ensin. Täplätassu hyppäsi myös. Hän ei ihan yltänyt, mutta Naakkahuuto auttoi hänet ylös. He löysivät tukoittain Kissanminttua. Täplätassu otti suuhunsa mahdollisimman paljon yrittäen olla imemättä yhtään niiden kallisarvoista makua. He lähtivät kohti leiriä.

Vastaus:

Hyvä tarina! Tosin kuvailua voisi olla enemmän, tarina oli turhan nopeatempoinen. Hyvä, että kissanminttua löytyi Hiljaisuussateen ja muiden tulevien potilaiden käyttöön. ^^

► Et laittanut alkuun kissan nimeä ja klaania, vaan kirjoitin pelkän nimimerkkisi. Muistathan jatkossa kissan nimen.

► Kissanminttu on yleisnimi ei erisnimi, eli se kirjoitetaan pienellä, ellei se ole sitten lauseen alussa.

► [”En oikein tiedä.. En tykkää siitä, kun klaaninvanhimmat puhuvat taisteluista, ja ne kuulostavat kamalilta”, Täpläpentu sanoi.] Kolmen pisteen jälkeen lause jatkuu pienellä, ei isolla. Tässä tapauksessa laitoit vahingossa kaksi pistettä, mutta muista, että niitä kuuluu olla kolme. Oikeinkirjoitettuna lause menisi näin:
["En oikein tiedä... en tykkää siitä, kun klaaninvanhimmat puhuvat taisteluista, ja ne kuulostavat kamalille", Täpläpentu sanoi.]

Muista, että kuvailua voisi olla enemmän, että tarina ei olisi niin nopeatempoinen.
Täplätassu saa 15 pistettä!
- Kamikaze (27.7.2017)

Nimi: Mäntytassu, Tuuliklaani

26.07.2017 14:00
Ruskea parantajaoppilas johdatti hitaasti Varjoklaanin soturia syvälle Tuuliklaanin reviirin sydämeen. Naaraskissa ei halunnut kulkea liian nopeasti, ettei harmaa tabbykuvioinen naaraskissa saisi yskänpuuskaa. Parantajaoppilas punnitsi valintaansa tarkkaan. Olisiko hänen sittenkin pitänyt palata leiriin huomatessaan Varjoklaanin soturin?
*Ei, minä olen parantajaoppilas. Parantajien lain mukaan minun pitää vaalia jokaista sairasta oman parhaani mukaan, oli sitten kyse tuuliklaanilaisesta tai varjoklaanilaisesta*, parantajaoppilas päätti rautaisesti.
Matka leiriin tuntui tummaraitaisesta oppilaasta normaalia pidemmältä, koska hänen piti lähes madella, jotta Lehtitanssi pysyisi hänen vauhdissaan. Puut alkoivat heittää jo pitkiä varjoja maahan, joiden lomassa kaksikko käveli.
"Voi ei... minulle tulee kiire, jos matelemme tätä tahtia leiriin", mutisi Mäntytassu turhautuneen ja huolestuneen kuuloisena, "leiriin on vaikka ja kuinka matkaa."
"Oliko sinulla sitten leirissäsi-", Lehtitanssi naukaisi, kunnes tämän koko kehoansa ravistava yskänpuuska keskeytti tämän, "- jotakin tekemistä?"
Mänytassu pysähtyi ja katsoi tabbykuvoista naarasta, jonka käveleminen vaikutti hitaalle ja huteralle. Tätä menoa he eivät ikinä kerkeäisi leiriin ennen auringonlaskua.
"Kysytkin vielä", Mäntytassu naukaisi hiljaa pohtien ratkaisua. Varjoklaanin soturi tuskin pysyi omilla jaloillaan pystyssä, eikä hän osaisi yksinään Tuuliklaanin leiriin ilman Mäntytassun ohjausta. Hän ei voisi jättää kissaa yksinkään, koska jos vastaan tulisi Tuuliklaanin partio, Lehtitanssi saisi luultavasti lähtöpassit. Eikä periaatteessa kukaan kissa - paitsi parantaja tai -oppilas - saisi mennä tämän lähelle, koska kissa sairasti viheryskää. Mutta Mäntytassun oli päästävä leiriin antamaan oman klaaninsa viheryskäpotilaille yrttejä, etteivät näiden olotilat huononisi. Setritassu ei nimittäin tiennyt, mitä yrttejä hänen pitäisi kissoille antaa, sillä naaraskissa oli apuna valvomassa potilaiden tilaa.
"Okei, okei", Mäntytassu keskeytti ajatuksensa ja kertoi Lehtitanssille suunnitelmansa, "me teemme nyt niin, että sinä jäät tähän lepäämään ja minä menen yksinäni leiriin, okei? Lähetän tummanharmaan naarasoppilaan - jolla on mustia raitoja - luoksesi. Hän hoitaa sinut ehjänä leiriimme."
Lehtitanssin suu avautui auki, aivan kuin naarassoturi aikoisi sanoa vastaan, mutta sitten tabbykuvioinen kissa sulki sen ja nyökkäsi.
"Yritä olla nopea, minun asiani on erittäin tärkeä... ja kiireinen", Lehtitanssi maukaisi ja yski taas hurjasti, "se ei voi odottaa."
Mäntytassu nyökkäsi ja auttoi Lehtitanssin makaamaan puunvarjoon, jossa puskat loivat hänelle näkösuojan. Naarasoppilas kavahti hieman soturia, koska tämän iho oli niin kuuma.
"Sinulla on aika paljon kuumetta...", naaras jupisi ja kiitti onneaan, että he olivat pysähtyneet paikkaan, joka oli Tuuliklaanin yleinen yrttienkeruupaikka, "odotapas hetki."
Mäntytassu etsi kuumeisesti yrttien joukosta pietaryrttiä. Hetken kuluttua naaraskissa löysikin voimakastuoksuisen kasvin, joka haju oli erityisen makea. Mäntytassu repäisi yhden pietaryrtin maasta ja varta vasten varoi, ettei pyöreä, keltainen osa vahingoittuisi.
Parantajaoppilas pudotti varovasti kasvin Lehtitanssin eteen. Naarassoturi katsoi yrttiä, kun se olisi hänen viimeisensä ja ahmi sen suihinsa käskemättä.
*Varjoklaanissa täytyy olla jokin pahasti vinksallaan*, Mäntytassu mietti, kun katsoi ylilaihaa kissaa.

Vastaus:

17 pistettä.
- Kamikaze (30.7.2017)

Nimi: Mäntytassu, Tuuliklaani

24.07.2017 14:14
// jatkan Konnatassun tarinaa, toivottavasti ei haittaa Unisiipeä.

Ruskea naaraskissa pudisteli päätään epäuskoisena ja katsoi kollioppilasta, joka oli häntä jonkin verran isokokoisempi. Naaras kertasi päässään oppimiaan asioita viheryskästä hermostuneen oloisesti.
"Sinä olet jo hyvä saalistamaan", parantajaoppilas totesi katsoen maata, sitten kääntyen yrttien puoleen. Konnatassu heitti hyvästit potilaille, ja katosi pois parantajan pesästä. Kollioppilaan mentyä naaraskissa totesi ystävällisella äänellä:
"En ole todellakaan päästämässä häntä tänne huomenna." Mäntytassu kääntyi varmistettuaan, että yrttejä oli tarpeeksi potilaille. Ne riittäisivät hyvin muutamaksi päiväksi, mutta hunajaa piti saada ehdottomasti lisää. Kipinätassun pää kohosi heti sammalpediltä, ja hänen silmänsä paloivat uhmakkaasti.
"Jos hän haluaa tulla, hänet pitää myös päästää", naaras uhmasi pisteliäs katse silmissään. Tällä hetkellä Kipinätassusta ei edes olisi voinut huomata, että tämä olisi yhtään sairas.
"Valitettavasti klaani tarvitsee yhäkin kaikki soturinsa - etenkin, kuin viheryskä puhkesi. Enkä ole todellakaan päästämässä yhtä hiirenaivoista soturioppilasta katsomaan ystäviänsä, koska se voi olla tässä tapauksessa hengenvaarallista."
"Ethän sinäkään ole sairastunut, vaikka sinun pitää hoitaa meitä!" Kipinätassu pisti takaisin ja sai tämän koko kehoa ravistavan yskänpuuskan.
"Älä huuda, kurkkusi tulee vain kipeämmäksi", Koilento sanoi käheällä äänellä oppilaalle, "ja lisäksi häiritset vain meitä muita huutamalla."
Vihreäsilmäinen parantajaoppilas hymyili voitonriemuisesti, mutta sitten alkoi miettiä, ketä pyytäisi hakemaan lisää hunajaa. Aurinko oli kavunnut taivaan puoleenväliin ja auringon laskiessa pitäisi antaa potilaille näiden yrtit, jotta tauti alkaisi helpottaa.
"Ehkä kerkeän takaisin iltaan mennessä, jos olen nopea...", ruskea oppilas mietti ja päätti lähteä hakemaan hunajaa. Sitä pitäisi saada nopeasti varastoon, sillä viheryskällä oli usein paha tapa sortaa kantajansa kurkku nopeasti.

Aurinkoiset säteet tanssivat naaraskissan turkilla tämän loikkiessa eteenpäin aurinkoisella nummella. Naaraskissa suuntasi pienelle alueelle, jossa oli rykäelmä kituksavuisia puita. Siellä kasvoi usein hunajaa. Mäntytassu loikki puiden lomaan, mutta jähmettyi. Edessä, muutaman puunmitan päässä, auringossa kiven päällä loikoili kissa. Kissan hajusta päätellen hän kuului Varjoklaaniin.
"Hei!" Mäntytassu huusi muukalaiselle, "tämä on Tuuliklaanin reviiriä!"
Kissa kohotti päätään ja katsoi hetken ruskeaa parantajaoppilasta, kunnes laski päänsä takaisin paikalleen. Parantajaoppilas mutisi jotakin epäselvää ja marssi muukalaisen luo sähäkän oloisesti. Mäntytassun aikeet kumminkin unohtuivat, kun hän huomasi viheryskän pistävän hajun nenässään. Kun hän tarkasteli naarasta, hän huomasi tämän olevan laiha ja riutuneen oloinen.
"Anteeksi", naaraskissa pahoitteli, "mutta minulla oli tärkeää asiaa Tuulitähdelle. Minulla oli niin huono olo, etten voinut liikkua kumminkaan tästä mihinkään."
"Tule mukaani", Mäntytassu sanoi unohtaen kokonaan hunajan, "autan sinua pääsemään Tuulitähden puheille. Olen Mäntytassu, parantajaoppilas."
"Lehtitanssi", naaras selitti, "taidan olla sairastunut jonkin sortin nuhaan."
Mäntytassu ei halunnut huolestuttaa soturinaarasta, mutta hän uskoi soturin olevan niin huonossa kunnossa, ettei tämä pääsisi tänään kotiin,
"Tule."

Vastaus:

Mäntytassu saa 15 pistettä.
- Kamikaze (30.7.2017)

(en jaksa korjata virheitä omasta tarinastani, huomaan ne kyllä itse.)

Nimi: Leopardipentu, Varjoklaani

19.07.2017 13:41
//Jatkoa edellisestä

"Terävärae ja Aamutuike ovat sairaita!" naaraskissan kailotus kuului läpi leirin. Kastelehti ryntäsi ulos sotureiden pesästä. Sorasydän kiiruhti kohden Kastelehteä.
"Tuo heidät tänne," parantaja naukaisi. Kastelehti nyökkäsi, meni sotureiden pesään ja palasi sieltä kumppaninsa ja poikansa kanssa. Terävärae sai valtavan yskänpuuskan. Kastelehti alkoi nuolla kumppaniaan, mutta Sorasydän tönäisi hänet pois.
"Mennään parantajan pesään," Sorasydän maukui. "Mene sinä Kastelehti vaikka lepäämään hetkeksi."
Kilpikonnakuvioinen naaras nyökkäsi ja katosi sotureiden pesään.
"Mistä viheryskä on tullut?" kysyin isältäni.
"Epäilen Haaskalaa," Terävähammas vastasi.
"Mikä se on?" kysyin.
"Joku paikka mihin kaksijalat vievät roskaa ja se paikka kuhisee hiiriä ja haisee kamalalle," isä huokaisi. Siinä samassa Kuuvarjo näytti menevän kohden parantajan pesää yskien.
"Hyvä Tähtiklaani, hänkin," huokaisin. Terävähammas huokaisi ja nuolaisi päätäni.
"Syödään jotain", isä maukui. Loikimme tuoresaaliskasalle. Terävähammas otti hampaisiinsa todella ison linnun.
"Jaetaan tämä kahdestaan," tuo maukui ja asetuimme uudestaan soturien pesän eteen.
"Minä sain tuon," ohikulkeva Punatassu ylpeili.
"Se on hieno saalis," Terävähammas hymyili.
"Punatassusta tulee pian oiva soturi," Punahännän mestari Varishäntä hymyili.
"Aivan varmasti," isäni nyökkäsi ja Varishäntä ja Punatassu menivät sivummalle.
"Mitä jos emo ja Ruostepentu kuolevat?" kysyin äkkiä.
"Kuolemalle ei mahda mitään," Terävähammas maukui. "Kissoja syntyy ja kuolee. Kuolema on osa elämän kiertokulkua. Jos he kuolevat, olen aina seurassa, rakas tyttäreni."
Niiskaisin ja kyyneleet alkoivat valua silmistäni, mutta Terävähammas pyyhkäisi kyyneleeni poskeltani hellästi käpälällään. Sitten tuo nuolaisi minua.
"Äläs nyt," tuo maukui. Sitten aloimme syömään.

Vastaus:

Yhä kiva idea tarinalla :3 Tosin tarinassa on samat virheet kun aiemmassakin tarinassa, enkä jaksa toitottaa samaa, joten katso sieltä, mitä teet väärin.

► ["Joku paikka mihin kaksijalat vievät roskaa ja se paikka kuhisee hiiriä ja haisee kamalalle," isä huokaisi. Siinä samassa Kuuvarjo näytti menevän kohden parantajan pesää yskien.] 'Joku paikka'? Terähampaan tulisi tietää läpikotaisin, mikä paikka Haaskala on, eikä se ole vain 'joku paikka'. Tämä hienosäädöksi.

► ["Se on hieno saalis," Terävähammas hymyili.
"Punatassusta tulee pian oiva soturi," Punahännän mestari Varishäntä hymyili.] Jaahas, kuka on Terävähammas? Mainitsit tämän nimen monta kertaa tarinassa, vaikka koko klaanissa ei ole ketään Terävähammasta. Ja Punahäntä? Punatassu ei ole vielä soturi.

Tarkkaavaisuutta Catty!!!!!
Leopardipentu saa 5 pistettä.
- Kamikaze (25.7.2017)

Nimi: Leopardipentu, Varjoklaani

19.07.2017 13:16
Aamun kirkas aurinko paistoi jäkäläverhon läpi pentutarhaan. Silmäni räpsähtivät auki.
"Hurraa!" hihkaisin. "Emo lupasi leikkiä tänään minun ja Ruostepennun kanssa."
Siinä samassa viereltäni kuului iso pärskähdys. Se on Pilkkupilvi. Emon silmät olivat lurpallaan, hän oli vielä hieman unenpöpperössä. Ruostepentu nukkui kuitenkin vielä.
"Huomenta Pilkkupilvi," mau'uin. "Sinä lupasit eilen leikkiä tänään minun ja Ruostepennun kanssa, muistatko? Leikitään heti kun Ruostepentukin on herännyt."
"Kyllä minä muistan," Pilkkupilvi nyökkäsi "En vain tiedä... En taida jaksaa..."
"Kyllä sinä jaksat," mau'uin. "Miksi et muka jaksaisi?"
"Kipeä olo," emo niiskaisi. "Aivastuttaa, yskittää ja on aivan hirveä nuha. En minä vain voi tulla."
"No lepää vielä hetki," sanoin, "ja odotetaan että Ruostepentu herää. Ehkä sinä sitten jaksat."
Pilkkupilvi hymyili minulle lempeästi maukuen: "Sinä pikku oma Leoparditähteni. En usko että tänään edes saisin leikkiä. Sekin on jonkinlaista rasitusta. Minun on varmaan vain tyydyttävä lepäämään täällä."
"No mikset sitten mene Sorasydämen luo?" kysyin. Sisintäni lämmitti, kun emo oli sanonut minua päällikkönimellä. Minä kovasti haluaisin olla tulevaisuudessa Leoparditähti, Varjoklaanin rohkea päällikkö.
"Tekisit minulle suuren palveluksen jos hakisit hänet," Pilkkupilvi maukui.
"No minä haen," mau'uin. Ryntäsin ulos pentutarhasta ja kiiruhdin parantajan pesälle. Sorasydän nukkui sikeästi sammalvuoteellaan. Menin parantajan vierelle ja töytäisin tuota muutaman kerran tassuillani. Kollin meripihkasilmät avautuivat nopeasti.
"Leopardipentu," tuo hämmästyi. "Mitä nyt?"
"Pilkkupilvi," huohotin. "Hän on sairas."
Siinä samassa Sorasydän pinkaisi pystyyn ja suunnisti pentutarhalle. Kipitin tuon perässä pienillä jaloillani, mutta Sorasydän oli varmaan kolme kertaa minua nopeampi. Kun vihdoin saavuin pentutarhalle, oli Sorasydän jo kyselemässä juttuja Pilkkupilveltä.
"Olitko eilen kipeä?" parantaja kysyi emoltani.
"En, olin täysin terve," emo vastasi siihen.
"Sinulla on varmastikin viheryskää," Sorasydän kertoi. "Sinun pitää olla parantajan pesässä siihen asti, kunnes paranet."
"Mutta emo lupasi leikkiä-," aloitin mutta Sorasydän keskeytti ehkä hieman äreästi: "Ei se nyt käy!"
Katsoin tassuihini surullisena ja päästin piipityksen: "Mutta Pilkkupilvi lupasi olla mäyrä, joka hyökkää klaaniin ja minä ja Ruostepentu urheita Varjoklaanin sotureita, jotka häätävät mäyrän yhdessä."
"Voi rakas," Pilkkupilven ääni muuttui lepertelyksi. "Leikitään sitten kun olen parantunut."
"Huomenta emo ja sisko... ja Sorasydän," kuului pieni tuttu ääni. Ruostepentu oli herännyt.
"Huomenta," mau'uin.
"AATSHIUU!" Ruostepentu pärskähti yhtäkkiä.
"Voi hyvä Tähtiklaani, ei kai vain Ruostepentukin," huokaisin.
"Ikävä kyllä," Sorasydän huoahti. "Teidät kaksi pitää evakuoida parantajan pesään, jotta Leopardipentu ei sairastu."
"Mutta en halua nukkua yksin!" parahdin. "Ja kenen kanssa voin nyt leikkiä?"
"Kaikki järjestyy," Sorasydän rauhoitteli. "Isäsi näytti olevan tuossa aukiolla, mene hänen luokseen. Katsotaan missä nukut. Et kuitenkaan enää tarvitse maitoa."
"Mikä minulla siis on?" Ruostepentu piipitti.
"Viheryskä," Pilkkupilvi vastasi. Köpöttelin pesästä ulos. Sorasydän, Pilkkupilvi ja Ruostepentu seurasivat, mutta kääntyivät sitten parantajan pesälle.
"Huomenta Leopardipentu," tuttu ääni kuului. "Näytät apealta. Mikä on?"
"Pilkkupilvi ja Ruostepentu on viheryskäisiä," parkaisin. Isä makasi parhaillaan soturien pesän edustalla. Painauduin kiinni Terähampaaseen. Siinä isän siipien suojissa olisi hyvä olla.

Vastaus:

Kiva idea tarinalla :3 Mutta kehotan lukemaan yllä olevat oikeinkirjoitussäännöt, koska tarinassasi oli etenkin vuoropuheluiden aikana valtavat määrät virheitä.

aamun kirkas ► aamunkirkas

► ["Kyllä minä muistan," Pilkkupilvi nyökkäsi "En vain tiedä... En taida jaksaa..." ] Pilkku ei tule vuoropuheen sisään, vaan jälkeen. Tämä sama virhe toistui melkein jokaisessa lauseessa ja juuri sitä asiaa painotetaan kirjoitussäännössä, joten lue ne ennen kuin kirjoitan enempää tarinoita. Lisäksi pilkku tulee myös toisen lauseen eteen ja sitten lause jatkuu pienellä, ei isolla. Kolmen pilkun jälkeen lause jatkuu myös pienellä. Eli oikeinkirjoitettuna lause olisi näin:
["Kyllä minä muistan", Pilkkupilvi nyökkäsí, "en vain tiedä... en taida jaksaa..."]

► [Katsoin tassuihini surullisena ja päästin piipityksen: "Mutta Pilkkupilvi lupasi olla mäyrä, joka hyökkää klaaniin ja minä ja Ruostepentu urheita Varjoklaanin sotureita, jotka häätävät mäyrän yhdessä."] Puhe aloitetaan aina seuraavalta riviltä.

Kiinnitä näihin kohtiin huomiota, etteivät ne toistuisi!!!
Leopardipentu saa 6 pistettä.
- Kamikaze (25.7.2017)

Nimi: Konnatassu, Tuuliklaani

18.07.2017 20:43
Kovaääninen yskintä herätti Konnatassun keskellä yötä.
”Onko kaikki hyvin?” kolli kuiskasi vieressään makaavalle Kipinätassulle. Naaras vavahteli yskänpuuskien voimasta ja Konnatassu alkoi tajuta, että hänen kysymyksensä oli ollut tyhmä. Selvästikään kaikki ei ollut hyvin.
”Minä menen hakemaan Koilennon”, Konnatassu vastasi väsymyksensä kadottaneena. Hän kiirehti oppilaiden pesästä kohti parantajan aukiota siinä toivossa, että naaras pystyisi parantamaan Kipinätassun.
”Koilento!” Konnatassu kuiskasi, mutta hänen äänensä hukkui yskinnän alle. Oliko parantajakin sairas?! Pelko kouraisi Konnatassun vatsaa. Mitä he tekisivät, jos vanha naaras menehtyisi?
”Koilento, Kipinätassu on sairastunut”, oppilas jatkoi ja tökki parantajaa kuonollaan. Koilennon täytyisi jaksaa hoitaa klaania! Kollin helpotukseksi naaras raotti silmiään.
”Sinun täytyy tulla katsomaan häntä”, Konnatassu painosti ja puski parantajaa kuonollaan pystyasentoon.
”Minä en jaksa”, Koilento mumisi, mistä Konnatassu ärsyyntyi toden teolla. Miten niin tämä ei jaksanut?! Tähtiklaanin nimeen, mitä he tekisivät näin veltolla parantajalla! Konnatassu yritti vielä kerran puskea parantajaa pystyyn, mutta kun tämä ei reagoinut mitenkään, kolli luovutti. Ei kokonaan – ei koskaan – mutta Koilennon osalta.
”Haen hänet tänne”, Konnatassu murahti. Hän kiirehti tunnelin kautta takaisin oppilaiden pesälle ja tökki Kipinätassun hereille.
”Sinun täytyy mennä Koilennon luokse”, kolli kuiskasi. Ja kiitos Tähtiklaanille, naaras reagoi hänen ääneensä!
”Päähän sattuu”, Kipinätassu mumisi noustessaan jaloilleen. Naaras huojui hetken paikallaan ja näytti jo kaatuvan, kun Konnatassu liikahti hänen rinnalleen ja painoi lapansa tämän lapaa vasten tueksi.
”Sitä – suuremmalla – syyllä”, Konnatassu ähisi ottaessaan naaraan painon vastaan. Yhdessä he kävelivät puolet hitaammin kuin kolli oli yksin kiirehtinyt, mutta sentään Kipinätassu oli mukana. Mikä ihme tällä tavoin kaatoi kissoja maahan yhtäkkiä? Konnatassua alkoi pelottaa, että kyseessä oli jotain vakavampaa kuin pikku yskä.

”Klaaniin on iskenyt viheryskä”, Tuulitähti ilmoitti. Siinä se oli. Viheryskä. Konnatassu ei ollut edes uskaltanut pelätä mitään niin vakavaa.
”Toistaiseksi ainoastaan Koilento, Tomukuono ja Kipinätassu ovat sairastuneet”, päällikkö jatkoi. ”Sairaat eristetään parantajan pesälle, eikä kukaan saa käydä siellä ilman minun tai Piikkiherneturkin lupaa. Mäntytassu huolehtii sairaista ja Setritassu auttaa häntä koulutuksensa ohessa.”
Kissojen joukosta kuului pelokkaita ulvaisuja. Konnatassu uskoi parantajaoppilaan saavan tilanteen hallintaan. Hän ei osannut olla erityisen huolissaan, koska ei ollut koskaan nähnyt tautia omin silmin. Eniten häntä pelotti koulutuksensa viivästyminen, kun mestarikin oli sairastunut. Kuka häntä nyt ohjaisi?
”Klaanin toimintakyky heikkenee, mikä vaatii sen jokaista jäsentä laittamaan peliin enemmän kuin koskaan aiemmin”, puhuessaan Tuulitähden katse kiersi kissajoukossa. Päällikön vilkaistessa Konnatassua, oppilaan rintakarvat pörhistyivät ja ryhti suoreni. Hänenkin täytyisi laittaa itsensä likoon, Tuulitähti ja koko klaani luottivat hänen antavan panoksensa yhteisen hyvän tähden. ”Piikkiherneturkki jakaa päivän tehtävät. Toistaiseksi jokaisen partion ohessa tulee myös metsästää, koska saalistajia on vähemmän.”
Päällikkö loikkasi kissojen joukkoon ja klaani hajosi eri suuntiin. Kuningattaret hätistelivät pentunsa hermostuneina pentutarhalle, Tuulitähti katosi pesäänsä ja soturit suuntasivat Piikkiherneturkin luokse odottamaan ohjeita. Konnatassu jäi hölmistyneenä istumaan paikalleen. Kukaan ei tullut ohjeistamaan häntä ja Tomukuonon puuttuessa kolli ei tiennyt, mitä tekisi.
”Konnatassu!” Malvanenä kutsui oppilasta aukion toisella laidalla.
”Tulet minun ja Sananjalkaturkin kanssa partioimaan”, soturi ilmoitti ja heilautti häntäänsä lähdön merkiksi. Konnatassu kiirehti kaksikon luokse hämmentyneenä, mutta kukaan ei selittänyt enempää. Soturit suuntasivat ulos leiristä, eikä pienemmän kollin auttanut kuin yrittää pysyä perässä.

Sananjalkaturkki pysähtyi kesken askeleen ja viittoi korvillaan kohti heinikkoa. Saalista! Konnatassu höristi korviaan kuullakseen taitavamman kissan havaitseman rapinan. Hän ei ehtinyt kuulla muuta kuin hiiren vinkaisun Sananjalkaturkin katkaistessa siltä niskat. Niin nopeasti ja taitavasti, luonnollisesti. Kateus välähti Konnatassun silmissä ja hän laski nopeasti katseensa, etteivät soturit näkisi sitä. Ei kolli halunnut olla ilkeä, hän olisi vain halunnut itsekin onnistua joskus.
”Palataan hakemaan se myöhemmin”, Malvanenä maukui ja kissat odottivat, että Saniaisjalka sai saaliin haudattua, ennen kuin jatkoivat matkaa.
”No miten harjoitukset sujuvat?” Sananjalkaturkki kysyi Konnatassulta hetken hiljaisuuden jälkeen. Oppilas mutristi suutaan hermostuneena, eikä saanut sanaa suustaan. Hän ei ollut saanut vielä kertaakaan riistaa kiinni, eikä ollut sitä parempi taistelemisessa – ei hänellä ollut mitään sanottavaa.
”Ai niin huonosti”, Sananjalkaturkki murahti. ”Se ottaa aikansa.”
”Mutta kun minulta ei onnistu mikään”, Konnatassu parahti turhautuneena. Hän oli varmasti klaanin historian toivottomin vätys!
”Et sinä ole hullumpi partioimisessa”, Sananjalkaturkki huomautti tarkoituksenaan kannustaa kollia. Tämän sanat eivät kuitenkaan lohduttaneet Konnatassua alkuunkaan.
”Eipä partioimisessa muuta tarvitse tehdä kuin kävellä”, oppilas vastasi katkerana.
”Se ei tarkoita, etteikö partioiminen olisi silti tärkeää”, Malvanenä sanoi matalalla äänellä. Kokeneen soturin puuttuminen keskusteluun veti kovaan ääneen valittaneen Konnatassun hiljaiseksi. ”Soturiksi ei kouluttauduta yhdessä kuussa. Se vaatii paljon aikaa ja sinun tulisi olla kiitollinen, että sairaus ei hidasta valmistumistasi, kuten se tekee Kipinätassulle.”
Mitä siihen olisi voinut vastata. Konnatassu häpesi, että oli valittanut sotureille omaa ”huonoa” elämäänsä, kun hänen ystävällään meni paljon huonommin.
”Mutta älä sinä sure”, Malvanenä maukui nähdessään oppilaan lannistuneen ilmeen. ”Kunhan pidät vain mielessäsi, että kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.”
Konnatassu nyökkäsi ja ryhdistäytyi. Murjottaminen ei aittaisi Kipinätassu parantumaan, siitä ei olisi hyötyä kenellekään.

Hyvin sujuneen partiokierroksen jälkeen kolmikko palasi hiljaiseen leiriin. Tuoresaaliskasa näytti säälittävän pieneltä Konnatassun silmissä ja kun kukaan ei antanut hänelle seuraavaa käskyä, kolli päätti lähteä metsästämään. Niin Tomukuonokin olisi varmasti halunnut, jos olisi ollut paikalla antamassa oppilaalleen tehtäviä. Tai sitten tämä olisi käskenyt hänet vaihtamaan klaaninvanhinten sammalia, mutta sinne Konnatassu ei lähtisi vapaaehtoisesti, joten hän kiirehti leiristä takaisin metsän keskelle.
”Noniin, tänään sinä saat saalista”, kolli puhui tiukalla äänellä. Ja sitten nöyremmin: ”Hyvä Tähtiklaani, anna minun saada ruokaa vietäväksi klaanille.”
Konnatassu ei ollut varma, kuuliko kukaan taivaalla hänen sanojaan harakan huutamisen yli, mutta oli ne nyt ainakin sanottu. Tomukuono oli käskenyt aina kiittää Tähtiklaania kiinni saadusta riistasta ja oppilas pohti, että saattaisihan se toimia toisinkin päin. Yrittämisestä ei ainakaan olisi haittaa, hän tarvitsi kaikki keinot avukseen. Jos mudassa kieriminen ja ampiaispesän potkiminen olisi varmistanut onnistumisen, Konnatassu olisi tehnyt niin. Tähtiklaanilta pyytäminen oli helppoa siihen verrattuna.
”Valppaana”, kolli mumisi ja lähti hiipien kohti suurta heinikkoa siinä toivossa, että löytäisi sieltä hiiren tai pari. Ja kuin pyynnöstä, nuoren kissan korvat tavoittivat hiljaista rapinaa. Konnatassu pysähtyi haistelemaan ilmaa ja varmistuttuaan saaliin sijainnista, hän hiipi ripeästi sitä kohti.
”Ei kannata odottaa, että hiiri luikahtaa koloonsa piiloon. Sen kimppuun pitää iskeä heti”, Tomukuonon sanat pyörivät oppilaan mielessä, hänen nähdessään hiiren enää hännänmitan päässä. Se oli selin. Helppo saalis, siitä Konnatassu oli varma. Hän loikkasi, viilsi kynsillään ja odotti vingahdusta. Kun sitä ei kuulunut, oppilas maukaisi turhautuneena.
”En saisi edes sokeaa hiirtä kiinni, vaikka se asetettaisiin kuononi eteen”, hän nurisi.
Nostaessaan tassuaan, Konnatassu näki ihmeen. Hiiri olikin jäänyt kiinni! Hänen oli täytynyt olla niin nopea, ettei se ollut ehtinyt edes vinkaista. Tyytyväinen hymy levisi kollin kasvoille. Vihdoinkin, hän oli saanut ensimmäisen saaliinsa kiinni!
”Kun saat saaliin, hautaa se maahan ja lähde etsimään seuraavaa”, Tomukuonon neuvo muistui oppilaan mieleen ja hän alkoi kaivaa maahan pientä kuoppaa. Konnatassu olisi halunnut palata heti leiriin esittelemään suurta saavutustaan, mutta klaani tarvitsi enemmän ruokaa kuin yhden laihan hiiren, joten hänen täytyi vielä jatkaa matkaa.
Koko päivän suunta oli muuttunut. Nyt Konnatassu oli varma, että hän pystyisi saamaan saalista, olemaan klaanille avuksi. Ja ai kun se tuntui hyvältä!

Leiriin palatessaan Konnatassun suusta roikkui hiiri, päästäinen ja pieni jänis, eikä sen ylpeämpää kissaa ole nähty astuvan Tuuliklaanin reviirillä aikoihin. Kolli halusi heti mennä kertomaan onnistumisestaan mestarilleen ja vietyään päästäisen sekä jäniksen tuoresaaliskasaan, hän suuntasi kohti parantajan pesää. Tomukuono saisi nauttia hänen ensimmäisestä kiinni saamastaan hiirestä!
”Seis!” Saniaiskarva maukui kovaan ääneen ja astui oppilaan eteen. ”Vain Mäntytassu ja Setritassu saavat mennä sairaiden luo.”
”Mutta, minä-”
”Tuulitähden määräys”, Saniaiskarva keskeytti Konnatassun änkytyksen, eikä nuoren kollin auttanut kuin perääntyä. Miten hän nyt saisi kerrottua ilouutisen mestarilleen? Häntä maata laahaten Konnatassu tallusti klaaninvanhinten pesälle.
”Mikä nyt noin mieltä painaa?” pesän edustalla istuva Ruosteruusu kysyi.
”No kun minä sain vihdoin saalista, mutta en voi mennä kertomaan mestarilleni, kun kukaan ei saa mennä parantajan pesälle”, Konnatassu kertoi apeana. Hänen voitonriemunsa ja ylpeytensä oli valunut aukion hiekkaan jättäen jäljelle pienen, kasaan painuneen oppilaan.
”Eihän sellainen käy päinsä!” Ruosteruusu murahti ja nousi ylös. ”Hae mukaasi vielä jänis tai pari niin minä järjestän sinut sisään”, klaaninvanhin lupasi. Konnatassu ei tiennyt, uskoako tämän sanoihin vai ei, mutta naaraan tuima katse sai häneen nopeasti liikettä. Oppilas kiirehti nappaamaan suuhunsa saalistamansa jäniksen ja jonkun jo aiemmin tuoman pulskemman yksilön ennen kuin kiirehti parantajan pesälle päin marssivan Ruosteruusun perään.
”Saniaiskarva!” Ruosteruusu puhui kovalla äänellä, eikä Konnatassu voinut olla hiukan säikähtämättä. Hän oli nähnyt vanhuksesta aina lempeän ja ystävällisen puolen, mutta tämä tiukka ääni oli jotain aivan muuta. Ei vaadittu pitkää harkintaa, että kolli tajusi jäädä Ruosteruusun taakse – puoliksi kunnioituksesta, puoliksi jännityksestä.
”Tämä nuori kolli on viemässä sairaille ruokaa, päästä hänet ohi”, vanha naaras jatkoi uhmakkaalla äänellä. Konnatassu ei olisi uskaltanut panna vastaan, mutta Saniaiskarva aikoi ilmeisesti ainakin yrittää.
”Kukaan ei saa mennä sinne ilman päällikön lupaa”, soturi vastasi. Tämä ei kuitenkaan ollut enää yhtä itsevarma kuin oli ollut Konnatassulle puhuessaan. Ruosteruusun ei tarvinnut kuin painostaa hiukan lisää ja reitti oli vapaa.
”Kiitos!” Konnatassu maukui klaaninvanhimmalle pujahtaessaan tämän ja Saniaiskarvan ohi tunneliin. Hänen täytyisi muistaa käydä poistamassa Ruosteruusun punkit huomenna kiitokseksi tämän avusta.

”Ja niin minä sain tämän hiiren ja päästään ja jäniksen kiinni!” Konnatassu päätti hurjan kertomuksensa ensimmäisestä onnistuneesta saalistusreissustaan. Tarinassa oli saman verran totta kuin liioitteluakin, mutta riista lepäsi Tomukuonon jalkojen juuressa ja se tuntui riittävän mestarille.
”Kiitos”, kolli maukui ja Konnatassun rinta röyhistyi ylpeydestä.
”Maht-”, Kipinätassun maukaisu keskeytyi rajuun yskänpuuskaan. ”-tavaa”, naaras päätti lauseensa, eikä Konnatassu osannut päättää, oliko tyytyväisempi mestarinsa vai ystävänsä kehuista. Hän antoi itse saalistamansa hiiren Tomukuonolle, jäniksensä Kipinätassulle ja tuoresaaliskasasta mukaan ottaneensa yksilön muiden sairaiden joukossa makaavalle Koilennolle.
”Sinun ei pitäisi olla täällä, klaanilla ei ole varaa menettää yhtään toimintakykyistä jäsentä”, parantaja kähisi. Toimintakykyistä jäsentä! Konnatassu oli vanhan naaraan silmissä toimintakykyinen jäsen! Kehut lämmittivät hänen mieltään niin paljon, että pieni sairastuminen siitä hyvästä ei haittaisi häntä.
”Minä tulen katsomaan teitä taas huomenna”, oppilas lupasi Tomukuonolle ja Kipinätassulle. ”Ja aion tulla todella hyväksi saalistajaksi niin että kun parannutte, saatte olla vielä todella paljon ylpeämpiä minusta”, hän jatkoi hymyssä suin.

Vastaus:

Virheetön tarina! Konnatassu varmasti toimii suurena apuna, kun klaania järisyttää viheryskä ja hänen panoksensa varmasti tulee tarpeeseen. ^^

Konnatassu saa 32 pistettä!
- Kamikaze (24.7.2017)

Nimi: Konnatassu, Tuuliklaani

29.06.2017 19:21
Hiekka rahisi hiljaa Konnatassun pistäessä parastaan. Hän hiipi, vaani, teki hyökkäysloikkia ja esitti haistelevansa saaliin tuoksua. Mitä vain, mikä voisi tehdä Kipinätassuun vaikutuksen.
”Älä yritä liikaa!” Kipinätassu neuvoi kuopan reunalta.
”Minä olen mahtava, en voi sille mitään”, Konnatassu vastasi mahdollisimman itsevarmasti, vaikka todellisuudessa pelkäsi sydänjuuriaan myöten mokaavansa. Hän halusi niin kovasti tulla taitavaksi saalistajaksi ja taistelijaksi – yhtä hyväksi Kipinätassu.
”Pidä häntäsi hiukan ylempänä, nyt se melkein laahaa maata”, naaras maukui ja Konnatassu teki parhaansa noudattaakseen hänen sanojaan.
”Nyt se on liian ylhäällä”, Kipinätassu naurahti. ”Annas kun minä autan.”
Naaras laskeutui kuoppaan ja tassutti rauhallisesti Konnatassun luokse. Tämä laski Konnatassun häntää tassullaan hiukan alemmaksi ja Konnatassua pelotti, että toinen kuulisi hänen sydämensä hakkaavan rinnassaan. Ehkä Kipinätassu jopa tuntisi sen hänen hännästään. Kipinätassu ei kuitenkaan maininnut asiaa, joten Konnatassu saattoi taas hengittää rauhassa.
”Pidä häntäsi siinä missä se on nyt ja ota uudestaan pari vaanimisaskelta”, naaras neuvoi ja Konnatassu toimi. Tällä kertaa palautetta ei tullut aivan yhtä nopeasti ja Konnatassu oli varma, että hännän asento oli jo paljon parempi. Miksi Tomukuono ei ikinä ohjeistanut häntä näin tarkasti? Kipinätassu oli selvästi paljon taitavampi kuin nuori soturi. Konnatassu pohti, uskaltaisiko hän ehdottaa päällikölle leiriin palatessaan Kipinätassun nimittämistä soturiksi. Sitten hän voisi kertoa naaraalle olleensa tämän suosittelija ja tämä pitäisi hänestä varmasti. Kun Kipinätassusta olisi tullut soturi – ehkä Kipinäsilmä tai Kipinäturkki – Tomukuonon ei enää tarvitsisi olla hänen mestarinsa, koska naaras voisi hoitaa sen. Ja tärkeimpänä, hänestä tulisi klaanin paras soturi Kipinätassun opetuksessa!
”Keskity!” Kipinätassu huusi juuri kun Konnatassu törmäsi kuopan reunaan ja kaatui kuonolleen. Sinne meni se vaikutuksen tekeminen…

”Täällähän te olette!” Saniaiskarva keskeytti oppilaiden harjoitukset. ”Olemme etsineet teitä koko aamun!”
”Ketkä me…”, Konnatassun kysymys hiipui Tomukuonon astuessa kuopan laidalle. Hänen mestarinsa, tietysti.
”Autoin Kipinätassua hänen saalistusasentonsa kanssa”, Kipinätassu selitti, mikä sai Konnatassun hiukan ärsyyntymään, koska hän ei ollut ehtinyt kertoa ensin. Mestarit olisivat tietysti vihaisia ja nyt he syyttäisivät Kipinätassua vaikka vika oli oikeasti Konnatassun. Hänhän oli alun perin pyytänyt naaraalta apua.
”Hienoa!” Saniaiskarva maukui Konnatassun yllätykseksi. ”Mutta muistakaa ensi kerralla kertoa, minne olette menossa. Olette kuitenkin meidän vastuullamme.”
Konnatassu käänsi ihmeissään katseensa omaan mestariinsa kuullessaan toisen soturin hyväksyvät sanat. Oliko Tomukuonokin todella noin mukava? Miten hän oli saanut kollista niin inhottavan vaikutelman viime päivinä.
”Me harjoittelemme tänään taisteluliikkeitä, joten oikeastaan on hyvä, että olemme jo täällä”, Tomukuono kertoi laskeutuessaan hiekkakentälle. Soturin sanat menivät Konnatassun toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, koska hän oli yhä niin yllättynyt. Tomukuono joutui toistamaan asiansa vielä kahteen kertaan, mikä ei tehnyt hänestä tyytyväistä, päinvastoin.
”Noniin, nyt kun sinä kuuntelet”, Tomukuono sanoi ja loi merkitsevän katseen taas kerran nolostuneeseen Konnatassuun. Nolostumisen oli nykyään kollin perustila, hän ei ollut päässyt sitä pitemmälle kuluneina päivinä. ”Ota paras taisteluasento, jonka osaat”, Tomukuono viimeisteli lauseensa.

Seuraavan puolen päivän aikana Konnatassu ryömi, hiipi, loikki ja heilutteli tassujaan. Ja mitä vain hän teki, Tomukuonolla oli aina korjattavaa.
”Liiku nopeammin!”
”Tähtää tarkasti!”
”Ole hiljempaa!”
Viimeisimpään Konnatassu vastasi, että oli mahdotonta olla täysin hiljaa, kun Kipinätassu ja Saniaiskarva harjoittelivat kentän toisella puolella. Kipinätassu yritti voittaa mestarinsa taistelussa – jos Konnatassulta kysyttiin, heidän harjoituksensa vaikutti paljon kiinnostavammalta. Häneltä ei kuitenkaan kysytty ja Tomukuono väitti pystyvänsä kuulemaan nimenomaan Konnatassun askelista kovaa ääntä.
”Noniin, eiköhän tämä riitä”, Tomuturkki huikkasi auringon hipoessa jo puiden latvoja. ”Yritä saada jotain saalista paluumatkallasi leiriin.”
Mestari meni menojaan, mutta Konnatassu ei olisi raaskinut lähteä. Hän jäi vielä hetkeksi seuraamaan Kipinätassun ja Saniaiskarvan taistelua. Kipinätassu oli selvästi niskanpäällä, mutta jotenkin Saniaiskarva silti voitti.
”Hyvä yritys, mutta katseesi paljasti sinut”, soturi kehui.
Kaksikko piti lyhyen hengähdystauon ja alkoi pian taas vaania toisiaan. Konnatassu seurasi silmä kovana kaikkea hiipimistä ja murahtelua. Kipinätassun jännittäessä takajalkansa loikkaa varten, Konnatassu huusi:
”Hyvä Kipinätassu!”
Naaras häiriintyi huudosta niin, että hän arvioi etäisyyden väärin ja laskeutui suoraan Saniaiskarvan etutassuille antaen mestarilleen helpon voiton.
”Anteeksi…”, Konnatassu mumisi nolona. Hän oli vain halunnut tsempata ystäväänsä, ei hänen ollut pitänyt pilata kaikkea. Onneksi Saniaiskarva vaikutti tajuavan tilanteen, eikä moittinut Konnatassua huudosta. Katsoi vain merkitsevästi ja Konnatassu tajusi pitää suunsa kiinni jatkossa.

”Hyvä Tähtiklaani, antakaa minun saada tämä kiinni!” Konnatassu mumisi ja loikkasi kaniinin kimppuun. Mitään ei kuulunut. Kolli nosti tassuaan valmiina hyväksymään tappionsa, mutta tassun alta pilkottikin jänis. Pahaksi onnekseen Konnatassu oli antanut jänikselle tilaa karata ja seuraavassa hetkessä se viiletti jo nummen harjalla.
”Hiirenpapanat!” Konnatassu ärähti pettyneenä. Hän oli päästänyt ensimmäisen saaliinsa juoksemaan karkuun kiinnioton jälkeen. Onneksi kukaan ei ollut paikalla todistamassa tätä hetkeä.
Vaikka jänis olikin karannut, Konnatassu oli saanut sen ensin kiinni, mikä antoi hänelle lisää itsevarmuutta jatkaa yrittämistä. Enää ei kuitenkaan onnistanut. Kaipa kaikki jänikset olivat tajunneet, että häneltä oli helppo juosta karkuun. Täytyisi huomenna yrittää löytää hiiriä, ehkä ne eivät tienneet hänen huonosta metsästäjänmaineestaan vielä.

Tuoresaaliskasa näytti houkuttelevalta Konnatassun silmissä, mutta kollia nolotti ottaa syötävää, kun hän ei ollut itse tuonut kasaan mitään.
”Ota vain! Harjoittelit tänään loistavasti!” kollin taakse ilmestynyt Kipinätassu kannusti.
”Etkö sinä ole vihainen siitä huudosta?” Konnatassu kysyi ujona. Saniaiskarva oli ehkä antanut anteeksi, mutta hän ei ollutkaan pilannut tämän taisteluliikettä vaan oppilaan.
”Se oli itse asiassa aika suloisesti tehty”, Kipinätassu vastasi ja pukkasi Konnatassua kylkeen saaden kollin punastumaan. Piilottaakseen hämmennyksensä hän kumartui poimimaan kasasta pienen rastaan.
”Tule, syön oppilaiden pesän edessä!” Kipinätassu maukui ja yhdessä he kävelivät naaraan valitseman jäniksen luokse. Konnatassu olisi vaikka voinut lyödä vetoa, että toinen oli napannut saaliin itse. Kipinätassu oli niin mahtava… hänellä ei olisi mitään mahdollisuuksia tulla yhtä taitavaksi.
”Tomukuono on aika tiukka vai kuinka?” Kipinätassu kysyi jänistä suussaan.
”Onhan hän”, Konnatassu myönsi. Hän ei mielellään puhunut pahaa omasta mestaristaan ja lisäsikin nopeasti:
”Mutta niin minun kanssani pitää olla kun olen vähän tämmöinen.”
”Millainen?”
”No tämmöinen”, Konnatassu sanoi ja hymyili ujosti.
”Minä pidän tuollaisista”, Kipinätassu vastasi, eikä Konnatassu voinut estää itseään taas punastumasta. Miten hänelle kävi koko ajan näin?! Ilmeisesti Kipinätassulla oli muitakin taikavoimia kuin pelkästään äärettömän hyvät saalistus- ja taistelutaidot.

Pitkän ja ajoittain punastuttavan keskustelun jälkeen kaksikko suuntasi nukkumaan oppilaiden pesään. Konnatassu käpertyi kerälle omalle makuusijalleen ja Kipinätassu omalleen. Tilanteen ikävä puoli oli vain, että naaraan peti oli pesän toisella puolella. Konnatassu joutui uutena nukkumaan pesän suuaukon luona, kun Kipinätassu taas nukkui pesän perällä, missä oli lämpimämpi.
”Tule tänne”, Kipinätassu maukui.
”Miten niin?” Konnatassu kysyi ihmeissään. Mitä hän nyt oli tehnyt?
”Täällä on tylsää nukkua yksin”, Kipinätassu vastasi. ”Ja sitä paitsi näen, miten vilkuilet pesän tätä puolta.”
Nyt Konnatassu ei vaivautunut edes punastumaan. Kaipa sen takia, että oli kiireellä siirtämässä sammaliaan Kipinätassun omien viereen.
”Noin, oletko tyytyväinen?” Kipinätassu kysyi vino hymy kasvoillaan. Konnatassu kehräsi vastaukseksi, eikä naaras pidätellyt naurahdustaan.
”No hyvää yötä sitten”, Kipinätassu maukui ja sipaisi Konnatassun lapaa hännällään. Konnatassu sulki silmänsä ja mumisi vastaukseksi:
”Hyvää yötä.”

Vastaus:

Taidokkaasti kirjoitettu tarina! Pidetään peukkuja pystyssä, että Konnatassu onnistuisi nappamaan riistaa saaliskasaan ja että taisteluharjoitukset menisivät hyvin myös jatkossa.

Konnatassu saa 35 pistettä!
- Kamikaze (7.7.2017)

Nimi: Hallatassu, Varjoklaani

28.06.2017 19:16
Tummanruskea, miltein musta turkkinen naaras heräili, kun aamuaurinko loi säteitään Varjoklaanin oppilaiden pesään. Tuo avasi tummanruskeat silmänsä, nousten hitaasti ja venyttellen ylös. Hän näki punaruskean, Punatassun, ja pikimustan, Yötassun, nukkuvan vielä, joten naaras hiipi ulos pesästä.
Hän hengitti raikasta viherlehden tuulta ja katseli ympärilleen. Naaras tassutti pikimustan kollin, Aurinkovarjon, luokse.
"Voimmeko harjoitella?" naaras kysyi nopeasti, ennen kuin tuon mestari höpöttäisi jotain.
"Totta kai, Hallatassu. Mennään", kolli maukaisi, jolloin kissat pujottautuivat ulos Varjoklaanin leiristä.

"Harjoittelemme tänään metsästystä", maukaisi Aurinkovarjo. Musta turkkinen, laiha kolli painautui vasten maata, venytellen ja nousi ylös. Kolli otti maasta sammaleita, tehden niistä suuren pallon.
"Kuvitellaan, että tuo on riistaa", soturi naukaisi, jolloin naarasoppilas katsoi sammalpalloa. Hallatassu kuitenkin nyökkäsi Aurinkovarjolle.
"Nyt katsot mallia ja kerron sinulle asioita, joita sinun pitää parantaa", kollisoturi maukaisi oppilaalleen. Tummanruskea oppilas katsoi kiinnostuneena mestariaan, joka painautui maata vasten, muttei aivan kiinni. Aurinkovarjon häntä oli suorana maan yläpuolella. Kolli hiipi eteenpäin, asettaen tassunsa pehmeästi maahan. Hännänmitan päässä oleva sammalpallo oli vain paikoillaan. Aurinkovarjo loikkasi sammalpallon päälle ja puraisi tuota.
"Nyt sinä", tuo mumisi sammaleet suussaan. Kolli muotoili sammalista taas pallon ja antoi Hallatassun yrittää. Tummanruskea naaras asteli sammalpallon eteen, painautuen maata vasten. Tuon häntä heilui maan yläpuolella.
"Häntä suoraksi", neuvoi Aurinkovarjo, jolloin Hallatassu suoristi häntänsä.
"Äläkä ole noin kiinni maassa", pikimusta kolli jatkoi. Naaras nousi hieman, jonka jälkeen alkoi hiipimään kohti vihreää sammalpalloa.
"Astele pehmeästi", Aurinkovarjo naukaisi neuvoen. Hallatassu nyökkäsi hiipiessään ja alkoi astelemaan pehmeästi. Tarpeaksi lähellä ollessaan naaras loikkasi sammalpallon kimppuun ja puraisi sitä.
"Hyvä... tuota voi parantaa, mutta se meni hyvin", kollisoturi maukaisi ja käski oppilaansa yrittää uudestaan. Hallatassu yritti monia kertoja uudelleen, tarkkaan sanottua yhdeksän kertaa.
"Kiitos, olet nyt valmis", kolli maukaisi. Tuon pikimusta turkki väreili tuulessa.
"Mennään leiriin", naukaisi Aurinkovarjo, lähtien tassuttelemaan kohti Varjoklaanin leiriä. Hallatassu seurasi mestariaan ylpeänä harjotussuorituksestaan.

Vastaus:

Hyvin kirjoitettu tarina! Toivottavasti Hallatassun harjoitukset sujuvat yhtä hyvin myös jatkossa.


musta turkkinen ► mustaturkkinen
► [Hän näki punaruskean, Punatassun, ja pikimustan, Yötassun, nukkuvan vielä, joten naaras hiipi ulos pesästä.] Tämän kohta olisi pitänyt kirjoittaa tämän sijasta näin: [Hän näki punaruskean Punatassun ja pikimustan Yötassun nukkuvan vielä, joten naaras hiipi ulos pesästä.] Lauseessa voi maksimissaan olla kolme pilkkua, ellei kyse ole luettelosta, joten turhat pilkut voi jättää pois.

Hallatassu saa 8 pistettä.
- Kamikaze (7.7.2017)

Nimi: Silvesteri

21.06.2017 17:56
Synkät sadepilvet peittivät taivaan kilpikonnakuvioisen naaraan astellessa viimeistä kertaa ulos oppilaiden pesästä. Kaikki jokiklaanilaiset olivat kerääntyneet Jokiklaanin leirin aukiolle suurta tilaisuutta varten. Kuisketassun turkki kiilsi suorana kuin itse tähtien valo olisi heijastunut pienen naaraan turkista. Naaras asteli ylpeänä pää pystyssä eteen päin. Koko klaani katsoi kirkkain silmin heidän eteensä astelevaa oppilasta. Suoraan Kuisketassun edessä istui hopeanharmaa kolli, Jokiklaanin päällikkö Jokitähti rinnallaan kumppaninsa Tuomiturkki. Tuttu punertava turkki nosti hymyn Kuisketassun huulille. Jokitähden sivulla, hieman taempana istui Kuisketassun mestari, tiukka, mutta viisas Roiskesydän. Kuisketassu ei voinut olla miettimättä käymäänsä pitkää tietä, josta hän oli selvinnyt tähän hetkeen asti. Naaras mietti nimitystään oppilaaksi, sitä kuinka hän oli saanut mestarikseen juuri Roiskesydämen, sitä kuinka hän oli ollut koulutuksensa alussa kuivatassu, mutta kuinka hän oli voittanut pelkonsa Pantteritassun ansiosta, niitä monia antoisia taisteluharjoituksiaan sekä viettämiään yhteisiä hetkiä Pantteritassun kanssa, sekä viimeistä loppuarviointia. Kuisketassun kulkema polku ei ollut ollut helppo, mutta täysin kulkemisen arvoinen. Juuri silloin vihreät silmät saivat Kuisketassun kääntämään päänsä. Pantteritassu istui hänen sivullaan, hymyillen lempeästi Kuisketassulle. Kuisketassu pysähtyi Jokitähden eteen ja päällikkö nousi. Klaanilaisten höpinä hiljeni, kun Jokitähti alkoi maukua ikuisilla vanhoilla sanoilla tuttua seremoniaa:
"Minä Jokitähti, Jokiklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän nuoreen oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi." Jokitähti piti pienen tauon ennen kuin jatkoi:
"Kuisketassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania, jopa henkesi uhalla?" Kuisketassu vastasi varmasti: "Lupaan." Jokitähti käänsi katseensa klaaniin.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Kuisketassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Kuiskekyntenä. Tähtiklaani kunnioittaa voimakasta tahtoasi ja sinnikkyyttäsi, ja hyväksymme sinut Jokiklaanin täydeksi soturiksi." Kuiskekynsi tärisi innosta kurkottautuessaan nuolaisemaan Jokitähden lapaa. Nuori soturi tunsi klaanipäällikön koskettavan päälakeaan. Koko klaani puhkesi huutamaan:
"Kuiskekynsi! Kuiskekynsi!" Kuitenkin kaikkein kovimpana kaikui Pantteritassun ääni tämän huutaessa Kuiskekynnen nimeä. Kissat olivat juuri siirtymässä onnittelemaan Kuiskekynttä, kun Jokitähti heilautti häntäänsä vaikenemisen ja aloillaan pysymisen merkiksi.
"Eräs asia vielä", Jokitähti maukui.
"Pantteritassu. Astele tänne eteeni." Pantteritassun silmät kirkastuivat ihmetyksestä ja innostuksesta. Kolli ponkaisi käpälilleen ja asteli Jokitähden eteen. Kuiskekynsi ei voinut uskoa silmiään. Mustamehiläinen siirtyi Roiskesydämen paikalle katsomaan oman oppilaansa nimitystä. Mustanruskea kolli katsoi ylpeänä Jokitähden silmiin.
"Minä Jokitähti, Jokiklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa vielä tähän toiseen nuoreen oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi." Jokiklaanin päällikkö piti pienen tauon.
"Pantteritassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania, jopa henkesi uhalla?" Pantteritassu naukaisi voimakkaalla äänellä:
"Lupaan." Jokitähti jatkoi seremoniaa:
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Pantteritassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Pantterivarjona. Tähtiklaani kunnioittaa ystävällisyyttäsi, ja hyväksymme sinut Jokiklaanin täydeksi soturiksi." Pantterivarjo nuolaisi Jokitähden lapaa arvokkaasti. Päällikkö kosketti uuden soturin päälakea. Kuiskekynsi ei voinut olla enää hetkeäkään hiljaa.
"Pantterivarjo! Pantterivarjo", naaras huusi sydämensä pohjasta ja riensi puskemaan mustanruskeaa kollia. Muu klaani yhtyi huutoon:
"Kuiskekynsi! Pantterivarjo!"
Kuiskekynsi kuuli Pantterivarjon kehräyksen korvissaan.
"Olemme nyt sotureita", naaras kuiskasi Pantterivarjolle. Klaani onnitteli uusia sotureita iloisin maukausuin. Kun muut klaanilaiset vetäytyivät aukiolta, Roiskesydän asteli kahden uuden soturin luo.
"Onneksi olkoon Kuiskekynsi, samoin sinulle Pantterivarjo", punertava kolli onnitteli entistä oppilastaan. Kuiskekynsi oli pakahtua onnesta. Hän puski Roiskesydäntä poskeen ja läpsäisi tätä korvalle hennosti käpälällään.
"Olit paras mestari, mitä kissa voi saada", Kuiskekynsi naurahti. Roiskesydämen kurkusta kohosi äärimmäisen harvinainen kehräys.
" Ja sinä kaikkein karmein oppilas mitä maa päällään kantaa", Roiskesydän antoi Kuiskekynnelle takaisin. Pantterivarjo siveli hännällään Kuiskekynnen korvaa.
"Tule, meidän pitää vartioida kokonainen yö leiriä." Kuiskekynsi nyökkäsi entiselle mestarilleen hyväksyvästi.
"Kiitos", naaras maukaisi vielä, ennen kääntymistään. Kuiskekynsi seurasi Pantterivarjoa leirin suun lähistölle. Kilpikonnakuvioinen naaras istuutui Pantterivarjon viereen ja asetti häntänsä siististi tassujensa päälle. Muut klaanilaiset olivat jo vetäytyneet pesiinsä, mutta Jokitähti asteli kahden uuden soturin luo.
" Muistakaa, että teidän tulee vartioida kokonainen yö leiriä puhumatta sanaakaan. Ensimmäinen herännyt soturi vapauttaa teidät tehtävästänne nukkumaan", Jokitähti ohjeisti ja asteli tämän jälkeen pesäänsä. Kuiskekynsi vilkaisi Pantterivarjoa vielä silmiin, täysin hiljaa kuitenki pysyen.

Vastaus:

Taidolla kirjoitettu tarina! Toivottavasti yön valvominen menee hyvin. ^^

Kuiksekynsi saa 12 pistettä!
- Kamikaze (27.6.2017)

Nimi: Konnatassu, Tuuliklaani

17.06.2017 17:07
”Hitaasti”, Konnatassu mumisi ja hiipi vatsa ruohikossa kohti jänistä.
”Älä hätiköi”, kolli jatkoi Tomukuonon neuvojen muistelemista. Hän jännitti takajalkansa, hengitti kerran syvään ja loikkasi jänistä kohti.
”Sainpas!”, Konnatassu huudahti innoissaan, mutta kun hän nosti käpäläänsä nähdäkseen kuolleen jäniksen, kynsien välissä olikin vain ruohoa.
”Hiirenpapanat!” oppilas murahti ja huitaisi ruohotupsuja ärtyneenä. Konnatassu olisi vaikka voinut vannoa, että jäniksillä oli salainen vaisto huomata, milloin ne aiottiin napata. Miten muuten ne olisivat aina päässeet karkuun Tuuliklaanin mahtavinta saalistajaa?!
”Mitä Tomukuono sanoisi?”, Konnatassu kysyi itseltään ja vastasi heti perään:
”Hän käskisi olla kärsivällinen.”
Mutta miten pystyi olemaan kärsivällinen, kun ei ollut saanut mitään kiinni viiteen päivään?! Tomukuono sanoi, että jokaisella oppilaalla kesti aikansa saada ensimmäinen saaliinsa kiinni. Mutta eikai siinä voinut viittä päivää normaalisti mennä!
”Minussa täytyy olla jotain vikana”, Konnatassu mumisi samalla kun suuntasi takaisin kohti leiriä. Oli noloa palata ilman saalista - kolli olisi niin kovasti halunnut hoitaa oman osuutensa klaanin ruokkimisessa. Tomukuono oli kuitenkin käskenyt palata aurinkohuippuun mennessä, joten ei auttanut kuin raahautua paikalle.

Konnatassu vilkuili nolona tassujaan, kun mestari kuulusteli häntä puolen klaanin kuullen.
”Kulutitko sinä koko aamun nuollen turkkiasi siistiksi, kun et mitään tuonut?!” Tomukuono virkkoi selvästi pettyneenä.
”En…”, Konnatassu mumisi vastaukseksi.
”No etpä tosiaan, siinä tapauksessa edes näyttäisit mukiinmenevältä!”
”Minä kyllä yritin!” Konnatassu rohkaistui väittämään vastaan. Eihän hän voisi menettää täysin kunniaansa kaikkien aukiolla olevien kissojen edessä. Tomukuonon luodessa oppilaaseensa viileän katseen, Konnatassu kuitenkin katui nopeasti suustaan päästämäänsä sammakkoa.
”Minä menen vaihtamaan klaaninvanhinten sammalia”, Konnatassu luki mestarinsa ajatukset ennen kuin tämä ehti käskeä häntä. Rangaistus vastaan väittämisestä oli aina sama. Kolli suuntasi kulkunsa kohti vanhusten pesää häntä maassa laahaten.

”No mitä sinä nyt teit?”, Ruosteruusu naurahti nähdessään Konnatassun klaaninvanhinten pesän suulla.
”En saanut saalista ja sanoin mestariani vastaan”, Konnatassu mumisi ja suuntasi Tuhkaviiksen makuusammalien luo. Hän keräsi sammaleet tassuillaan kasaan samalla kun Ruosteruusu puhui.
”Tomukuono on tiukka, koska olet hänen ensimmäinen oppilaansa. Hän ei ole vielä ymmärtänyt, että rangaistus ei ole aina paras rangaistus.”
Konnatassu ei voinut olla naurahtamatta Ruosteruusun sanoille. ’Rangaistus ei ole aina paras rangaistus’ – mitä sekin muka tarkoitti. Ei ihme, että naaras oli siirtynyt hiukan normaalia nuorempana klaaninvanhimpiin. Ajatuksistaan huolimatta Konnatassu ei halunnut loukata vanhusta, joten hän myötäili tämän sanojen mukana.
”Kerran olet täällä, voisit ottaa niskastani punkin”, pesään astuva Tuhkaviiksi virkkoi. ”Se on härnännyt minua koko aamun.”
Tämä tästä vielä puuttui! Konnatassu oli toivonut selviävänsä pelkällä sammalien vaihdolla, mutta kun kerran astui klaaninvanhinten pesään, nämä tuntuivat varaavan kissan koko loppupäiviksi hoitamaan omia hommiaan.
”Palaan kohta hiirensapen kanssa”, Konnatassu vastasi ärtyneenä, nappasi sammaleet suuhunsa ja suuntasi metsään.

Hiirensappi kirveli inhottavasti Konnatassun suussa. Koilento oli käskenyt olla päästämättä sitä suuhun, joten tietenkin kärsimättömän kollin oli täytynyt kokeilla. Nyt häntä kadutti.
”Minullakin taitaa olla yksi selässä”, Ruosteruusu maukui. Konnatassu siirtyi naaraan luokse ja alkoi sukia tämän selkää pitäen silmällä mahdollista liikettä. Nähdessään punkin, hän siveli sen päälle hiirensappea ja kun punkki putosi, hän murskasi sen nopeasti kynnellään.
”Kiitos, sinusta on aina suuri apu”, Ruosteruusu huokaisi helpottuneena. ”Haluaisitko hiukan syötävää vaivanpalkaksi?”
Konnatassua houkutti vastata myöntävästi, mutta Tomukuono oli tehnyt selväksi, ettei hän saanut syödä ilman mestarin lupaa. Ruosteruusu näytti lukevan oppilaan ajatukset, koska hän sanoi:
”Mestarisi ei pane vastaan, jos sanot minun antaneen luvan.”
”Kiitos, mutta ei minulla ole nälkä”, Konnatassu vastasi kohteliaasti. Pienestä valkoisesta valheesta ei olisi haittaa. Luvatta syömisestä sen sijaan voisi olla.
”Haluaisitko sitten vaikka kuulla tarinan?” Ruosteruusu ehdotti selvästi innokkaana jotenkin korvaamaan Konnatassun vaivannäön.
”Ei kiitos”, Konnatassu vastasi. Tarinat olivat pentujen juttu ja hän oli jo iso oppilas. Sitä paitsi Ruosteruusu kertoi joka kerta saman tarinan siitä, kuinka hän kerran voitti suuren mäyrän yksin taistelussa. Konnatassu epäili tarinan olevan liioiteltu, mutta pienenä pentuna se oli tehnyt häneen suuren vaikutuksen. Nyt yksiin taisteluharjoituksiin osallistuneena Konnatassu tiesi, että oli lähes mahdotonta voittaa mäyrää ilman apujoukkoja.
”No entä kävely?” Ruosteruusu ehdotti. ”Kaipaisimme kaltaistasi taitavaa taistelijaa saattajaksi, kun emme enää veny yhtä mahtaviin suorituksiin.”
”No kaipa minä voisin…”, Konnatassu mumisi kohteliaisuudesta tyytyväisenä. Hyvä kun hän pysyi taisteluasennoissa ja liikkeissä pystyssä. Oppilas ei ollut luullut harjoittelun voivan olla niin hankalaa ja kun kehujakaan ei mestarilta paljoa herunut, sellaiset – vaikka imartelevassakin muodossa lausuttuna – olivat mieleen.
”Hienoa!” Ruosteruusu maukui tyytyväisenä ja kömpi ylös. Tuhkaviikseltä kesti kolme kertaa virkeää naarasta kauemmin tallustaa aukiolle ja kollin hitaasta kävelyvauhdista pystyi jo päättelemään, että kävelystä tulisi vielä pitkä ja hermoja raastava.

Aurinko oli jo laskemassa, kun he lähestyivät leirin luona olevaa suurta kiveä. Tuhkaviiksi ja Ruosteruusu keskustelivat menneistä ajoista - Konnatassu antoi heidän sanojensa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Vaikka vanhukset olivatkin kollin makuun hitaita, kävely oli hänelle hyväksi. Viiden päivän rankkojen harjoitusten jälkeen pienestä hengähdystauosta ei ollut haittaa ja jotkut Tuhkaviiksen jutuistakin olivat kiinnostavia. Kolli ei ollut aivan yhtä dementoitunut kuin pesätoverinsa ja nähdessään vanhaa reviiriään uudestaan, hän muisti sellaisiakin seikkailuja, mistä Konnatassu ei ollut pentuna kuullut.
”Joko me olemme leirissä?” Ruosteruusu päivitteli tutun pensaan ilmestyessä näkymään. ”Aika meni niin nopeasti.”
”En ole valvonut näin myöhään moneen kuuhun”, Tuhkaviiksi tuhisi ja sai Konnatassun suun loksahtamaan auki ihmetyksestä.
”Vanhana väsyy niin nopeasti”, kolli selitti selvästi hiukan nolostuneena Konnatassun reaktiosta.
”Kaipa sen ymmärtää”, oppilas vastasi, vaikka ei kyllä todellakaan ymmärtänyt.
Ruosteruusu pujahti ensimmäisenä leiriin vievään tunneliin, hänen perässään Tuhkaviiksi ja viimeisenä Konnatassu. Pienen kollin maha kurisi jo pahasti. Hän toivoi, että Tomukuono löytyisi nopeasti, jotta hän saisi jotain vatsaansa.
Aukiolle päästyään Konnatassu ei kuitenkaan nähnyt mestariaan missään.
”Ota ruokaa minun luvallani, olet ansainnut sen”, Ruosteruusu sanoi, heilautti häntäänsä hyvästiksi ja katosi pesänsä uumeniin. Konnatassu jäi harkitsemaan tuoresaaliskasan kohdalle, viitsisikö vai ei. Hän haluaisi harjoitella huomenna mestarin kanssa oikeita soturin taitoja, eikä hoitaa klaaninvanhimpia, joten sääntöjä ei saisi nyt rikkoa. Muriseva maha tuntui kuitenkin niin inhottavalta, että Konnatassu sortui nappaamaan itselleen pienen hiiren. Hän kantoi sen sisälle oppilaiden pesään siinä toivossa, ettei Tomukuono saisi rikettä selville. Poissa silmistä, poissa mielestä – Konnatassu hoki itsekseen iskiessään hampaansa ahneesti saaliiseen.

Muut oppilaat palasivat pesään vasta kauan auringon laskun jälkeen. Konnatassu oli ehtinyt torkahtaa pariin otteeseen, mutta Kipinätassu herätti hänet tökkimällä häntä kylkeen.
”Sain kiinni todella suuren jäniksen ja vaikka vein siitä Saniaiskarvan käskyn mukaisesti osan klaaninvanhimmille, en siltikään jaksa syödä sitä kokonaan”, Kipinätassu selitti. ”Ei sinulla sattuisi olemaan nälkä?”
”Tietysti minä autan!” Konnatassu vastasi yrittäen mahdollisimman tarkoin peittää nälkäisyytensä. Odotellessa hiiri oli sulanut ja maha tyhjentynyt uudestaan. Maukas jänis oli juuri se, mitä hän nyt tarvitsi. Ja kuka tiesi, ehkä jänis oli sama, jota Konnatassu oli aamulla jahdannut.

”Mitä sinä teit tänään?” Kipinätassu kysyi, kun ateria oli lopuillaan.
”En mitään erityistä”, Konnatassu mumisi nolona. Kipinätassu loi häneen tietävän katseen, mutta ei kysellyt enempää. Konnatassu oli helpottunut, kun naaras alkoi sen sijaan kertoa omasta päivästään. Hän oli ollut saalistamassa Jokiklaanin rajalla ja nähnyt valtavan jäniksen, joka juoksi suoraan kohti Jokiklaanin reviiriä. Kipinätassu oli kiihdyttänyt hurjaan vauhtiin ja napannut saaliin juuri ennen kuin se oli päässyt toisen klaanin alueelle.
”Nappasin jäniksen suoraan heidän käpälistään!” Kipinätassu maukui ylpeänä, eikä Konnatassu voinut olla ihailematta naaraan taitoja. Jonain päivänä hän haluaisi tulla yhtä taitavaksi saalistajaksi ja vielä paremmaksi!
”Opettaisitko minua joku päivä?” Konnatassu kysyi hetken harkinnan jälkeen. Kipinätassu oli niin mahtava saalistaja, että hän osaisi opettaa häntä varmasti paremmin kuin Tomukuono.
”Jos haluat minun apuani”, naaras maukui yllättyneenä.
”Tietysti! Olet hurjan taitava”, Konnatassu vastasi tyytyväisenä toisen kasvoille nousevasta innostuneesta ilmeestä. Hän halusi tutustua paremmin pesätoveriinsa ja oppia paremmaksi metsästäjäksi. Kaksi kärpästä (eikä yhtään klaaninvanhinta) samalla iskulla!

Vastaus:

Tämä oli jotenkin tosi leppoinen ja hieman vitsikäs tarina, pidin siitä! Toivottavasti jatkossa Konnatassu onnistuu saalistamaan jotakin ja toivottavasti seuraavan päivän taisteluharjoitukset onnistuvat, ettei hän joudu taas klaaninvanhimpien hoitajaksi :'D

auringon lasku ► auringonlasku

Konnatassu saa 45 pistettä!
- Kamikaze (26.5.2017)

Nimi: Kuisketassu, Jokiklaani

15.06.2017 21:55
Kuisketassu jolkutti mestarinsa jäljessä pienellä polulla. Oli melkein aurinkohuippu, mutta aurinko ei suonut kissojen turkeille valoaan pilviverhon takaa. Kuisketassu huokaisi uupuneena, hänen edellinen yönsä oli kulunut kirjavan oppilaan nähdessä veteen liittyviä painajaisia.
"Olemme pian perillä", maukaisi joukon johdossa oleva Mustamehiläinen kintereillään hänen oppilaansa Pantteritassu. Pantteritassu näytti siltä, ettei olisi malttanut odottaa pääsevänsä harjoittelemaan joessa uimista, mutta Kuisketassua ajatus vain puistatti. Roiskesydän oli tarkoituksella pyytänyt Mustamehiläisen ja Pantteritassun heidän mukaansa, jotta Kuisketassu ei voisi olla menemättä veteen näyttämättä olevansa kuivatassu.
*On tämäkin klaanikissan elämää*, Kuisketassu nurisi itsekseen, kun joki ilmestyi neljän kissan nähtäville. Mustamehiläinen pysähtyi innostuneen oppilaansa kanssa joen törmälle. Roiskesydän heilautti omalle oppilaallen korvaa merkiksi seurata. Kuisketassu asteli vastahakoisesti istumaan Pantteritassua vastapäätä.
"No niin", Roiskesydän murahti asettuessaan aloilleen.
"Mitä teidän kahden kokemattoman karvapallon pitää muistaa uidessanne, jotta minä en joudu tulemaan pelastamaan teitä?" Kuisketassun punertava mestari maukui kärttyisästi. Kuisketassulla ei ollut asiasta hajuakaan, mutta Pantteritassu avasi innokkaana suunsa:
"Meidän pitää varoa juotumasta vahvoihin virtauksiin ja liian syvälle veteen". Mustamehiläisen kurkusta khosi lempeä kehräys.
"Aivan oikein Pantteritassu!" pörröinen naaras kehui lempeästi oppilastaan.
"Näin on. Nyt saatte harjoitella tuota käytännössä", Roiskesydän naukui. Kuisketassu tuijotti kauhuissaan jokeen. Kirjava oppilas oli upottanut kyntensä törmän hiekkaan. Pantteritassu nousi tassuilleen ja asteli aivan törmän reunalle. Mustaruskea kolli upotti toisen etutassunsa veteen.
"Tämähän on suorastaan lämmintä", oppilas naurahti solahtaen samalla kaikkine tassuineen veteen. Kuisketassu pysyi paikoillaan kuin kivetettynä.
"Alahan mennä nyt, ellet ajatellut siinä suomuja kasvattaa", Roiskeysdän maukaisi oppilaalleen ja tuuppasi tätä hieman. Kuisketassu nielaisi. Kaikki kolme kissaa tuijottivat häntä odottavasti, mutta Pantteritassun katse poltti Kuisketassun sisintä eniten.
*Minun on tehtävä tämä!* kirjava oppilas ajatteli epätoivoisena ja nousi. Naaras asteli hitaasti aivan vedenrajaan. Kaikki edellisen yön kauhukuvat pyörivät naaraan mielesssä, mutta yllättäen se kaikki haihtui. Kuisketassu ryhdistäytyi ja asetti etutassunsa veteen. Pantteritassu oli oikeassa, vesi ei ollut kovinkaan kylmää ja pian Kuisketassu siirsi myös takatassunsa joen hiekkaiselle pohjalle.
"Emme tuoneet teitä tänne seisoskelemaan vain uimaan", Roiskesydän huomautti pisteliäästi. Pantteritassu asteli syvemmälle veteen ja pian kollin turkki oli märkää selkään asti.
"Tule", kolli kuiskasi Kuisketassulle mestarien kuulematta. Kynnet yhä esillä Kuisketassu asteli syvemmälle. Hänen ohut turkkinsa kastui läpimäräksi, mutta naaras sai huomata, ettei Pantteritassun seurassa häntä pelottanut paljoakaan. Kuisketassu oli nyt Pantteritassun vierellä. Vettä oli hänen kylkiinsä asti. Pantteritassu loikkasi syvemmälle maukaisi:
"Tule!" Kirjava naaras epäröi, mutta astui sitten syvemmälle. Pohja katosi oppilaan tassujen alta ja Kuisketassu rupesi kauhomaan etutassuillaan ja potkimaan takatassuillaan. Pantteritassu ui hänen vierelleen voimakkain vedoin.
"Mahtavaa!" kolli riemuitsi ja sukelsi. Kuisketassu haukkoi henkeään, mutta rentoutui,kun Pantteritassun märkä pää ilmestyi takaisin pinnalle. Kuisketassu huokaisi ja tuijotti syvälle Pantteritassun vihreisiin silmiin.

/Tästä tuli nyt tällänen tönkkö tarkastamaton minitrina, mut seuraava tarina o parempi, i promise :D /

Vastaus:

Ei tämä edes ollut kauhean tönkkö :D Hyvä, että Kuisketassu viimein voitti vesipelon ja uskaltautui pistäytymään veteen! Huomasin yhden huomioitavan virheen, muut olivat sitten kirjoitusviheitä.

► ["Meidän pitää varoa juotumasta vahvoihin virtauksiin ja liian syvälle veteen". Mustamehiläisen kurkusta khosi lempeä kehräys.] --> ["Meidän pitää varoa joutumasta vahvoihin virtauksiin ja liian syvälle veteen." Mustamehiläisen kurkusta kohosi lempeä kehräys.]
Eli tässä piste tulee ennen lainausmerkkiä - ei sen jälkeen.

Onnea soturille! :D

Kuisketassu saa 12 pistettä!
- Kamikaze (21.6.2017)

Nimi: Kuisketassu, Jokiklaani

12.06.2017 23:35
Kuisketassu huokaisi uupuneena astuessaan sisälle leiriin. Hän oli juuri palannut taisteluharjoituksista Roiskesydämen ja Jokiklaanin varapäällikön, Tuomiturkin kanssa. Nuori naaras oli pärjännyt harjoituksissa yllättävän hyvin, taisteltuaan vuoron perään mestariaan ja Tuomiturkkia vastaan. Naaras tunsi pistävää kipua niskassaan, mutta oppilaan silmät säkenöivät silti syvästä ylpeydestä. Roiskesydän kiinnitti Kuisketassun huomion hännän heilautuksella. Oppilas kipitti mestarinsa luo leirin laidalle. Roiskesydän näytti jotenkin omituisen uupuneelta ja huonovointiselta.
"Harjoittelu tältä päivältä saa riittää. Voit syödä jotakin ja levätä vähän", punertava mestari maukui käheällä äänellä.
"Hyvä on. Oletko varmasti kunnossa?" Kuisketassu kysyi varovasti mestariltaan. Roiskesydän tuhahti.
"Parantajaoppilasko sinusta piti tulla? Voin loistavasti ja kunnon harjoittelu teki pitkästä aikaa terää", kolli murahti uteliaalle oppilaalleen. Kuisketassu nyökkäsi mestarilleen, kuitenkaan vakuuttumatta kokeneen soturin oikeasta voinnista. Roiskesydän kuitenkin kääntyi ja asteli sotureiden pesälle kadoten sen sisään. Tuomiturkki oli juuri aukiolla järjestämässä illan rajapartiota. Sinisilmäinen varapäällikkö oli vasta saanut kumppaninsa Joitähden kanssa kaksi pentua, vaaleanharmaan naaraan Hiutalepennun ja valkoisen kollin Lumipennun. Tuomiturkki ei kuitenkaan imettänyt tai hoitanut pentujaan, sillä naaras ei halunnut luovuttaa varapäällikön paikkaansa kenellekkään. Varapäällikön pentuja hoiti Koivuturkki, nuori soturi, jonka oma pentu oli kuollut pian tämän syntymän jälkeen. Pennut olivat kuulemma vahvoja ja kauniita, mutta Kuisketassu ei ollut vielä käynyt katsomassa niitä. Kuisketassun herätti ajatuksistaan kylmä huuto:
"Kuisketassu!" Pieni naaras kääntyi huudon suuntaan ja kohtasi Tuomiturkin kylmän katseen.
"Niin?" oppilas takelteli.
"Saat tehtäväksesi hakea Koivuturkille ja pennuilleni märkää sammalta. Heillä lienee jano, kun täällä on näin hautova ilma", varapäällikkö maukui virallisesti.
"Selvähän tuo", Kuisketassu vastasi latteasti, aikoen valittaa tehtävästään, mutta pitäen kuononsa kuitenkin kiinni.
"Sammalta voit hakea parantajan pesästä Täpläturkilta", musta naaras lisäsi vielä. Kuisketassu heilautti korviaan ymmärtämisen merkiksi ja loikki sitten parantajan pesälle. Monet voimakkaat yrttien ja kasvien hajut tunkeutuivat kirjavan oppilaan nenään ja turkkiin. Kuisketassu aivasti eri hajujen sekoituksen voimakkuuden takia.
"Kas, kukas se mahtaa olla täällä pesäni suulla?" maukui huvittunut ääni syvemmältä pesästä.
"Minä vain. Tulin hakemaan sammalta viedäkseni Koivuturkille ja pennuille vettä", oppilas maukui yrittäen pidätellä uutta aivastusta. Pesän perältä esiin asteli hoikka, kilpikonnakuvioinen parantaja suussaan tukku sammalta. Parantaja laski sammalet Kuisketassun eteen ja maukui:
"Kas tässä. Sammalet voit viedä sitten ulos leiristä, kun Koivuturkki ja pennut ovat juoneet". Kuisketassu kiitti parantajaa lyhyesti nyökkäyksellä ja nosti sammaleet leukoihinsa. Metsäinen ja hiukan multainen maku tuntui hänen kielellään. Kuisketassu poistui pesästä jättäen Täpläturkin omaan rauhaansa. Nyt hänen täytyisi enää kastaa sammaleet veteen. Nuori oppilas loikki leirin laidalle, sinne missä joki sijaitsi. Kilpikonnakuvioinen kissa puikkelehti pitkien ruokojen välistä aivan joen törmälle. Naaras varmisi olevansa tukevalla maalla ja kurkotti kaulaansa upottaen sammalet kylmään veteen. Vesi huuhtoi Kuisketassun viiksiä ja tämä nosti huomattavasti painavemmiksi muuttuneet sammaleet ylös. Naaras ravisti kylmät pisarat viiksistään ja pujotteli takaisin leirin aukiolle.
*On tämäkin hommaa*, naaras jupisi mielessään tallustaessaan Jokiklaanin pentutarhalle. Lämmin maidon tuoksu ympäröi Kuisketassun tämän astuessa sisälle pentutarhaan. Aivan pentutarhan perällä, sammalpedillä makasi uupuneen näköinen Koivuturkki kaksi kehräävää nyyttiä leipomassa hänen vatsaansa vasten. Vaaleanruskearaidallinen naaras näytti täysin kyllästyneeltä pienten pentujen vahtimiseen ja Koivuturkki hädin tuskin nosti päätään nähdessään Kuisketassun ahtautuvan märän sammaleen kanssa pentutarhaan.
"Iltaa", Kuisketassu mutisi märän sammaleen seasta. Koivuturkki havahtui ajatuksistaan.
"Ai hei Kuisketassu. Toit nähtävästi märkää sammalta mukanasi", varapäällikön pentuja huolehtimaan lupautunut Koivuturkki vastasi latteasti.
"Kyllä. Ajattelin, että sinulla ja pennuilla olisi varmasti jano näin kostean ja kuuman päivän jälkeen", oppilas maukui muodollisesti, jättäen kuitenkin mainitsematta, että veden tuominen oli ollut alunperin Tuomiturkin määräys. Kuisketassu laski kantamuksensa Koivuturkin eteen ja siirtyi hiukan kauemmas. Nuoren naaraan katse kiinnittyi kahteen, pieneen karvaiseen nyyttiin, jotka yrittivät rämpiä eteenpäin kohti sammalia pienillä käpälillään. Toinen pennuista oli suurikokoinen kolli ja sillä oli lumenvalkoinen turkki. Kollin kuonosta häntään asti kulki tasainen, musta raita. Tai hännäntöpöön siis.
"Tuon täytyy olla Lumipentu", Kuisketassu maukui tuijottaessaan pientä, sokeaa pentua lämmön vallatessa hänen sydämensä. Koivuturkki vilkaisi lähes välinpitämättömästi valkoiseen pentuun.
"Niin. Tosin hänen nimensä pitäisi olla Kurnupentu, sillä hänellä on koko ajan nälkä, eikä hän saa koskaan maidosta tarpeekseen", Koivuturkki valitti kuin Jokiklaanin varapäällikön pentujen hoitaminen olisi ollut kirous hänen yllään. Kuisketassu ei kuitenkaan välittänyt sijaisemon huonotuulisuudesta vaan ihaili nuoria kissojen alkuja koko sydämestään. Toinen pentu oli pienenpi naaras ja sillä oli kaunis, vaalanharmaa turkki.
*Tuo on siis Hiutalepentu*, Kuisketassu mietti itsekseen vaivaamatta Koivuturkkia sen enempää. Koivuturkki teki tilaa pennuille ja ne menivät tutkimaan Kuisketassun tuomia märkiä sammalia. Vaikka pentujen silmät pysyisivät vielä hetken aikaa kiinni, pennut tutkivat ja tökkivät sammalia kuin olisivat voineet nähdä ne. Kuisketassu ei voinut olla hymyilemättä pentujen touhuja katsellessaan. Nuoren oppilaan mielen valtasi ajatus päivästä, jona hän itse makaisi pentutarhassa pehmustetulla pedillä vatsansa vieressä muutama kehräävä pentu. Emollinen tunne valtasi Kuisketassun ja naaras olisi vain halunnut ottaa Lumipennun ja Hiutalepennun omakseen ja näyttää heille, että heitä rakastettaisiin. Koivuturkki huokaisi rauhattomasti.
"Meinasitko sinä jäädä siihen poikimaan?" soturi kysyi töykeästi oppilaalta. Kuisketassu tulistui.
"Ajattelin kuules kasvattaa juuret ja muuttua puuksi", oppilas kivahti ja ryntäsi ulos pentutarhasta.
*Voi Lumipentua ja Hiutalepentua. Kuka tahansa olisi heille parempi emo kuin Koivturkki*, Kuisketassu ajatteli masentuneena säälien pentujen kohtaloa.
*Jos minä saan joskus pentuja, kun olen Jokiklaanin varapäälikkönä, luovun paikastani, jotta voin rakastaa pentujani ja kasvattaa heidät kunnollisiksi sotureiksi*, nuori naaras vannoi mielessään. Kuisketassu pysähtyi leirin aukiolle. Leirissä alkoi jo pimetä ja suurin osa sotureista oli jo vetäytynyt lepäämään. Leirin hajuista päätellen illan rajapartio ei ollut vielä palannut. Kuisketassu istuutui ja ryhtyi pesemään turkkiaan. Kirjava oppilas ei lopettanut sukimista, ennen kuin naaraan joka karva kiilsi kuin kalan suomut auringossa. Kuisketassu tunsi olonsa uupuneeksi, jotenkin tavallista väsyneemmäksi. Oppilas ei kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota vaan raahautui painavin tassuin oppilaiden pesään. Pantteritassun peti oli tyhjillään ja Kuisketassu arvasi kollioppilaan olevan illan viimeisessä rajapartiossa. Kirjava naaras asteli pedilleen ja asettui sille mukavasti makaamaan. Väsymys painoi Kuisketassu silmiä, mutta naaras ei saanut kuitenkaan unta. Oppilas huokaisi ja vääntäytyi käpälilleen. Naaras asetteli petinsä sammallia paremmin, kun tämän takaa kuului rapinaa. Kuisketassu kääntyi ja suorastaan säikähti nähdessään uupuneen Pantteritassun oppilaiden pesän suulla.
"Säikäytinkö?" kolli kysyi nauraen. Kuisketassu käänsi katseensa pesän lattiaan.
"Et tietenkään. En vain olettanut sinun palaavan noin salamyhkäisesti hiipien selkäni takana", naaras kivahti. Pantteritassu vilautti Kuisketassulle häiritsevän hymyn.
"Kuulitko jo, että huomenna lähdemme Mustamehiläisen ja Roiskesydämen kanssa harjoittelemaan uimista?" kollioppilas maukui hiukan pilkalliseen sävyyn.
"En. Mutta mitäpä tuosta", Kuisketassu maukui itsevarmasti, vaikka naaras todellisuudessa olisi halunnut liueta oppilaiden pesän lattian hiekkaan.
"Hyvä. Huomenna siis nähdään kumpi on parempi uimari", Pantteritassu naukaisi pilke silmäkulmassaan.
"Sehän on selvää", Kuisketassu vastasi viileästi ja asettui takaisin petiinsä, selkä Pantteritassuun päin.
"Naaraat", Kuisketassu kuuli mustaruskean kollin tuhahtavan ja käyvän omalle pedilleen. Kuisketassu sulki silmänsä, yrittäen pitää seuraavan päivän poissa mielestään, mutta pahat unet vaivasivat nuorta oppilasta.
Kylmyys tunkeutui Kuisketassun luihin ja ytimiin. Vesi oli kastellut naaraan turkin märäksi, painaen tätä alemmas. Kuisketassu tunsi virran tarttuvan jäseniinsä, vetäen tätä yhä syvemmälle. Kuisketassu yritti pitää päänsä pinnalla ja haukkoa happea, mutta aalto tempaisi hänet mukanaan lähes pohjaan. Kuisketassu huusi apua, mutta vettä tunkeutui hänen kurkkuunsa. Naaras ei saanut henkeä. Kuisketassu kauhoi tassuillaan kauhun vallassa, yrittäen epätoivoisesti estää itseään painumasta syvemmälle. Pian naaraan voimat kuitenkin hiipuivat ja epätoivo valtasi nuoren kissan. Vastusteluista huolimatta Kuisketassu painui pohjaan pääsemättä enää pinnalle...
"Apua!" Kuisketassu haukkoi henkeään ja räväytti silmänsä auki. Naaras vilkuili villisti ymärilleen. Kuisketassu olikin omassa pedissään, oppilaiden pesässä, Jokiklaanin leirissä ja Pantteritassu tuijotti häntä kuin kolli olisi nähnyt lentävän kalan. Kuisketassu nousi käpälilleen ja juoksi ulos oppilaiden pesästä leirin aukiolle. Naaras pysähtyi niille käpälilleen ja jäi tasaamaan hengitystään. Kuisketassu tunsi hennon kosketuksen lavassaan.
"Oletko kunnossa?" tuttu, mutta nyt aidosti huolestuneelta kuulostava ääni maukui kirjavan naaraan vierellä.
"Olen kunnossa", Kuisketassu maukui tuntien yhä Pantteritassun hännän kosketuksen lohduttavana lavallaan.

Vastaus:

Kivasti kirjoitettu, virheetön tarina! Toivottavasti seuraavan päivän uintireissu menee hyvin Kuisketassun osalta, eikä hän olisi enää kuivatassu.

Kuisketassu saa 27 pistettä!
- Kamikaze (13.6.2017)

Nimi: Hallatassu, Varjoklaani

12.06.2017 08:33
Tummanruskea, miltein musta naaras makoili Varjoklaanin leirissä sijaitsevassa oppilaiden pesässä. Naaras availi tummanruskeita silmiään, kun auringon säteet valaisivat pesän. Tummanruskea naaras, Hallatassu, nousi ylös venytellen laiskasti ja haukotellen. Hänen silmänsä paikansivat pesässä nukkuvan punaruskean kollioppilaan, Punatassun. Kollin korvan juurelta lähti arpi aina leukaan saakka.
"Mistäköhän tuo on tullut?" mutisi Hallatassu, koittaen samalla etsiä katseellaan pikimustaa naarasoppilasta, Yötassua. Tummanruskea oppilas hiipi ulos pesästä, siristellen silmiään, kun aamuinen aurinko sokaisi tuon. Hallatassu näki klaanin varapäällikkön, Liljaviiksen ja päällikkön veljen, Kuuvarjon. Pian aukiolle ilmestyivät myös päällikkö, Varjotähti ja Terähammas. Aurinkovarjo, Hallatassun mestari, ilmestyi leiriin perässään Lehtitanssi ja Aamutuike.
"Huomenta Hallatassu. Voit tehdä jotakin omiasi nyt ja lähdemme sen jälkeen harjoituksiin", naukui musta kollisoturi. Tuon silmät hehkuivat lempeästi ja kollin äänensävy oli yhtä lempeä kuin silmien hohde. Tummanruskea naaras nyökkäsi, kävellen Varjoklaanin leirin reunamille venyttelemään ja puhdistamaan turkkiaan. Oppilas suki vaaleamman ruskeaa vatsaansa. Tuo avasi suunsa suureen haukotukseen, mutta sulki suunsa väkisin, kun Aurinkovarjo saapui paikalle.
"Väsyttääkö?" laiha kolli kysyi huvittuneena. Hallatassu katsoi mestariaan hieman kylmästi, mutta nyökkäsi sitten hymyillen. Musta soturi katsoi oppilastaan kummissaan, naukuen:
"Menit aikaisin nukkummaan, miten voit olla väsynyt? Näitkö painajaista?"
Hallatassu jähmettyi ja vilkaisi mestariinsa hieman panikoiden.
"Ööh... Näin painajaista...", naukui oppilas hätävaleeksi. Olihan todellisuudessa oppilas ollut miltein koko yön hereillä miettissään elämäänsä ja koulutustaan.
"Ihanko totta?" Aurinkovarjo naukui hieman epäuskoisena, vaikka antoikin asian olla.
"Täysin totta", naukui Hallatassu. Tummanruskea naaras uskotteli itselleenkin, että se olisi totta, täysin siinä epäonnistuen. Oppilas tassutteli mestarinsa perässä ulos leiristä.

Laiha, musta kollisoturi johdatteli Hallatassua pitkin Varjoklaanin reviiriä. Aurinkovarjo kertoi jotakin, mutta vahingossa toisti asioita.
"Arvaa mitä isäni sanoo usein, kun olemme metsällä", naukaisi tummanruskea naaras. Tuon mestari katsahti Hallatassuun uteliaana.
"Enemmän kävelyä, vähemmän puhetta. Se pitää kuonon ja tassut tasapainossa", ärähti naaraoppilas. Aurinkovarjo naurahti.
"Ei onnistu. Kertomani asiat ovat tärkeitä", kolli naukui, jatkaen selitystään. Hallatassu huokaisi, katsoen taivaalle. Pilvet olivat peittäneet auringon, jonka takia ilma alkoi viilenemään. Vain pieniä auringonsäteitä pääsi pilvikerroksien läpi.
"Keskity Hallatassu!" ärähti Aurinkovarjo. Musta kolli oli selkeästi huomannut, että naarasoppilas keskittyi muihin asioihin.
"Mitä minä juuri kerroin?" kysyi naaraan mestari. Hallatassu murahti ja pyöräitti tummanruskeita silmiään, jonka jälkeen maukaisi ärsyyntyneesti:
"Kerroit, että tuuliklaanilaiset voivat käyttää hyppää ja tarraudu-liikettä pienenkokonsa tähden."
Aurinkovarjo nyökkäsi, jolloin Hallatassu sähisi jatkaakseen:
"En ehkä keskity, mutta en ole kuuro!"
Silloin mustalla kollisoturilla napsahti. Tuo kääntyi ympäri kohti leiriä ja nosti Hallatassua niskasta. Kolli kantoi oppilaansa leiriin vastusteluista huolimatta.

"Mitä teemme leirissä?" ärähti naaras. Tuo ravisti tummanruskeaa turkkiaan ja katsoi mestariaan kiukkuisesti.
"Vaihdat oppilaiden pesän, pentutarhan ja sotureiden pesän sammaleet ja siivoat ne. Tuollaista käytöstä minä en vain jaksa, jonka takia rangaistus on ankara!" ärisi Aurinkovarjo. Hallatassu käveli pää sekä häntä riipuksissa kohti oppilaiden pesää.
"Vaihda sammaleet! Ja pyh, jonain päivänä näytän tuolle hiirenaivoiselle penikalle!" sähisi naaras raivoissaan, kun saapui oppilaiden pesään. Pesä oli tyhjillään, mutta aurinko loi kissamaisen varjon. Hallatassu nyökkäsi kissavarjolle, vaikka tiesi ettei se ole oikea. Naaras jupisi varjokissalle, mutta haukotteli sitten hartaasti. Jupinan aikana oppilas oli kyninyt kaikki sammaleet irti, jonka jälkeen heitti ne ulos pesästä. Naaras jolkotti viemään sammalia kohti leirin suuaukkoa, jonka vieressä istui musta kollisoturi ja Hallatassun mestari, Aurinkovarjo sekä Iltahämy, siniharmaa kollisoturi, joka sattui myös olemaan Hallatassun isä. Iltahämy katsoi tytärtään harmahtavan sinisillä silmillään hieman pettyneesti. Meripihkan väriset silmät omaava Aurinkovarjo ei edes kääntänyt katsettaan oppilaaseensa, joka vei sammalia ulos leiristä. Hallatassu huokaisi murheellisuudesta, kun oli päässyt leiristä ulos. Samaan aikaan hän tunsi sisällään raivon liekin, mutta koitti tukahduttaa sen, siinä onnistumatta.
"Eikö naaras saa valittaa joskus? En hyökännyt hänen kimppuunsa", mutisi naarasoppilas, tummanruskeat silmät liekehtien. Tuon tummanruskea, miltein musta turkki, liehui pienessä viimassa, joka sai Hallatassun rentoutumaan. Tuo käveli takaisin leiriin, nähden isänsä ja Aurinkovarjon seurassa myös kilpikonna kuvioinen naaras, Kastelehti, ja Kastelehden kumppani, tummanharmaa kollisoturi, Terävärae. Hallatassu nyökkäsi sotureille tervehdykseksi, jotka naaraan yllätykseksi hymyilivät oppilaalle.
*Totta kai he hymyilevät! Olenhan sukulainen* mietti oppilas, tajutessaan, että Terävärae ja Kastelehti olivat hänen isänsä, Iltahämyn, vanhempia.
Tummanharmaa kollisoturi, Terävärae, nyökkäsi naarasoppilaalle, kun tuo lähti kohti klaanin parantajan, Sorasydämen, pesää.

"Sorasydän, tarvitsen sammalia", maukaisi Hallatassu hiljaa. Kuitenkin klaanin parantaja kuuli hiljaisen maukauksen, sillä kolli ilmestyi oppilaan luokse sammalia suussaan.
"Kiitos Sorasydän. Voin tänään käydä keräämässä sinulle lisää sammalia, jos siis tahdot", maukui tummanruskea naaras hymyillen. Sorasydän ravisti pikaisesti tummanharmaa raidallista turkkiaan ja naukaisi:
"Kiitos Hallatassu, se on tarpeen. Hoida kuitenkin oppilastehtäväsi ensin."
Hallatassu hymyili Sorasydämelle ja katsoi tummanruskeilla silmillään parantajan meripihkan värisiin silmiin, yrittäen tulkita niitä. Kollin silmissä näkyi pilkahdus kiitollisuutta, muttei ainuttakaan muuta tuntemusta.
"Menen nyt, kiitos sammalista", Hallatassu havahtui ja nosti Sorasydämen tuomat sammaleet, lähtien sen jälkeen parantajien pesän suuaukolta.

Hallatssu vei sammaleet oppilaiden pesään, nähden, että hänen ainut seuransa, varjokissa, oli kadonnut. Sen tilalla oli epämuodostunut varjo.
"Höh", huokaisi naarasoppilas, alkaen laittamaan oppilaiden petejä, joita oli hänen onnekseen vain kolme. Punatassun, Yötassun ja hänen. Hallatassu siivosi vielä loput roskat pois oppilaiden pesästä, joka oli vihdoin siisti.
"Vielä sotureiden pesä ja pentutarha", huokaisi Hallatassu, huomaten, että työt eivät loppuneet. Tummanruskea oppilas lähti oppilaiden pesästä ja jolkotti sotureiden pesään, joka oli siistimpi kuin koskaan. Hallatassu ei voinut uskoa mitä hänen tummanruskeat silmänsä näkivät.
"Kuuvarjo?" naaras naukaisi nähdessään Aurinkovarjon isän häärivän sotureiden pesässä. Yönmusta kollisoturi nosti päänsä ja naurahti:
"Ajattelin siivoilla Aurinkovarjon kanssa. Isä, poika-tekemsitä."
Aurinkovarjon laiha keho tuli näkyviin varjoista. Kolli hymyili Hallatassulle pikaisesti ja tönäsi isäänsä hellästi. Tummanruskea naaras lähti pesästä ja loikki hymyillen pentutarhaa kohti. Kuitenkin naaras kurvasi Sorasydämen pesälle ja maukaisi huvittuneena:
"Saanko lisää sammalia?"
Tälläkin kertaa tummanharmaa kolli toi sammalia hymyillen. Hallatassu otti sammaleet, räpytti silmiään kiitollisena ja kaveli pentutarhalle.
"Hei Hallatassu", naukui vaalea naaras, jolla oli pieniä mustia pilkkuja. Pilkkupilvi. Tuon vieressä makoilivat kullankeltainen naaras mustilla pilkuilla, Leopardipentu ja tuon veli, ruosteenpunainen kolli, Ruostepentu. Pilkkupilvi nosti pentunsa hellästi ja nousi pois pediltään, kun tummanruskea naarasoppilas kertoi, että vaihtaa pentutarhasta sammaleet ja siivoaa.
"Menen tuohon ulkopuolelle etten ole koko aikaa tassuissasi", mumisi pienikokoinen kunigatar, sillä ei saanut mau'uttua kunnolla pennut hampaissaan. Hallatassu nyökkäsi vaalealle naaraalle, joka poistui pentutarhasta. Tummanruskea oppilas aloitti tehtävänsä. Hän kyni vanhat sammaleet irti pedistä, työnsi ne ulos pesästä ja alkoi puhdistamaan pesää. Se oli täynnä epämääräisiä sammalkikkareita ja palloja. Hallatassu työnsi roskat ulos pesästä ja laittoi Pilkkupilvelle uuden pedin.
*En tajunnut, että sammalien vaihto on näin väsyttävää* mietti nuori naaras, kun avasi suunsa haukotukseen. Sen jälkeen oppilas loikki ulos pentutarhasta, nyökkäsi kunigatterelle merikiksi siitä, että on valmis. Vaalea naaras nousi, mennen takaisin pesään. Hallatassu taas siivosi roskia pentutarhan edustalta, jonka jälkeen vei ne ulos leiristä. Tummanruskea turkki oli oppilaalla aivan sekaisin. Hallatassu nuoli takkuja siitä irti, jonka jälkeen käveli kapea rakenteisen Aurinkovarjon luo.
"Lupasin hakea sammalia Sorasydämelle, kun olen tehnyt oppilas tehtäväni. Saanko luvan poistua leiristä, sitä tekemään?" naukaisi nuori naarasoppilas virallisen oloisena. Musta kollisoturi mietti hetken ja nyökkäsi. Hallatassu naukui tuolle:
"Olen takaisin ennen auringonlaskua."
Aurinkovarjo hymyili.
"Hyvä on", tuo lausui ja jatkoi keskusteluaan mustan naaraan kanssa, Variskuonon, joka oli kollisoturin sisko. Hallatassu poistui sotureiden seurasta, kävellen kohti Varjoklaanin leirin uloskäyntiä.

Aurinko porotti taivaalta, mutta peittyi vähän väliä pieniten pilvenhattaroiden taakse. Ilma tuoksui raikkaalta, oikeastaan Viherlehtiseltä, joka sai Hallatassun hyvälle tuulelle. Tuo käveli mäntymetsässä, joka oli Varjoklaanin reviiriä. Tummanruskea turkki heilui keveästi, kun pieni viima tuuli.
"Tuolla on sammalta", totesi naaras, havahtuen ajatuksistaan. Hän jolkotti suuren männyn juurelle, alkaen kynimään sammalia irti. Hallatassun onneksi sammaleet eivät olleet märkiä. Naaras irrotteli vielä hetken sammalia puunrungon ympäriltä, alkaen sen jälkeen tekemään niistä pallon. Hallatassu nosti tekemänsä sammalpallon ja lähti jolkottamaan takaisin kohti leiriä. Hän laski kuitenkin sammalpallon kun näki västäräkin. Naaras loikkasi linnun kimppuun ja tappoi sen pikaisesti. Hallatassu hautasi linnun ja lähti kuljettamaan palloa leiriin.

"Tässä Sorasydän", naukaisi Hallatassu, laskien sammalpallonsa harmaaraidallisen kollin eteen.
"Kiitos", kolli naukui ja hymyili. Parantaja nosti sammal pallon ja vei sen parantajien pesään. Hallatassu käveli taas ulos leiristä hakemaan saamaansa västäräkkiä. Tuo juoksi paikalle johon oli haudannut harmaa, valkea, mustan linnun. Naaras kaivoi saaliinsa esiin, vieden pikkulintunsa takaisin leiriin, tehden senkin juosten. Leirissä ollessaan Hallatassu vei västäräkkinsä Pilkkupilvelle, joka kuitenkin kertoi jo syöneensä. Seuraavaksi tummanruskea oppilas suunnisti Sorasydämen luo, joka oli valikoimassa riistaa tuoresaaliskasasta.
"Tässä. Metsästin sen itse", maukaisi Hallatassu ylpeänä. Parantaja hymyili ja otti oppilaan saallistaman västäräkin.
"Kiitos. Se on hieno saalis", Sorasydän naukui, jonka jälkeen kolli käveli Liljaviiksen, Kuuvarjon ja Varjotähden seuraan syömään. Hallatassu katsoi hieman punertavalle taivaalle. Aurinko loi laskiessaan värejä taivaalle. Aurinkovarjo oli kadonnut leiristä, kuten myös Terävärae ja Lehtitanssi.
"Iltapartiossa", Punatassu naukaisi, nähdessään Hallatassun ihmetyksen.
"Ai", naurahti oppilas ja käveli kollin luo.
"Mites päiväsi on mennyt?" Punatassu kysyi, jolloin Hallatassu alkoi selittämään päivästään, näyttäen mukavan puolensa.

//Tämmöne XD

Vastaus:

Hienosti kirjoitettu tarina. Hallatassu selviytyi hienosti mestarinsa rangaistuksesta, ja tuleekohan Punatassusta ja Hallatassusta kenties ystävykset tulevaisuudessa? :)

muutaman virheen huomasin:
► viherlehti kirjoitetaan pienellä
► kilpikonna kuvioinen ► kilpikonnakuvioinen

Hallatassu saa 41 pistettä!
- Kamikaze (12.6.2017)

Nimi: Lumipentu, Jokiklaani

09.06.2017 12:44
Auringonvalo siivilöityi pentutarhan suuaukosta sisälle. Havahduin hereille auringon paistaessa suoraan silmiini. Sen lisäksi toinen häiritsevä tekijä oli vieressäni nukkuva Hiutalepentu. Siskoni kitisi nukkuessaan, sekä potki minua selkään, kynnet paljastettuina.
"Hiutalepentu! Herää!" huudahdin Hiutalepennun kynsien upotessa toistamiseen selkääni.
Naaras mutisi jotain epämääräistä ja nousi ylös. En voinut olla naurahtamatta, kun Hiutalepennun uniset silmät kääntyivät katsomaan minua. Tällä oli turkki pörrössä niin pahasti, että Hiutalepentu näytti enemmän pyöreältä, pienikokoiselta klaanivanhimmalta kuin virkeältä pennulta.
"Mitä Lumipentu? Haluan nukkua vielä vähän aikaa", naaras mutisi, ottaessaan muutaman haparoivan askeleen kohti minua.
Hymyilin siskolleni lempeästi, ja kipitin tämän luokse. Puskin tätä hellästi päälläni lavasta.
"On jo korkea aika mennä tutustumaan leiriin! Koivuturkki nukkuu vielä, joten tämä ei ehdi estää meitä!" hihkaisin, katsellen sijaisemoamme tarkasti.

Oli omituinen ajatus että vaaleanruskearaidallinen naaras ei ollut emomme. Tosin ei tämä edes käyttäytynyt niin. Emon olin nähnyt kerran, ilmeisesti tämä oli todella kiireinen, mikä oli ymmärrettävää.
"Ehkä me nähtäis isä!" Hiutalepentu intoili, vihreät silmät säihkyen.
Naaras kääntyi katsomaan sijaisemoamme kerran vielä. Koivuturkin olemus oli rapistunut, ilmeisesti pennun menettäminen oli ottanut koville.
"Mennään sitten", kuiskasin, ääni värähtäen hiukan.
En halunnut herättää kiukkuista kuningatarta, joka varmaan mielummin olisi palannut takaisin sotureiden tehtäviin kuin hoitanut meitä. Onneksi kollina oli paljon helpompaa, ei tarvinnut hoitaa koskaan pentuja.

Kipitin ulos pesästä. Leirin suuruus yllätti minut kokonaan. Miten suurelta kaikki tuntui. Auringon valo heijastui simpukoista joita oli pesien ulkopuolelle tuotu.
"Hiutalepentu! Täällä on mahtavaa", kuiskasin kun näin uljaiden soturien kävelevän leirin suuaukosta sisään, turkit auringossa kiiltäen.
Sotureiden suusta roikkui muutama kala, mikä sai vatsani kurnimaan.
"Katso! Ruisviiksi ja Mustamehiläinen!" hihkaisin nähdessäni kahden soturin kävelevän luoksemme.
Kokeneen kollin, ja taitavan naaraan katseet olivat huvittuneita kun he kävelivät aivan eteemme.
"Lumipentu! Mitä sinä täällä teet?" Mustamehiläinen kysyi, hymyillen minulle ystävällisesti.
Kohotin katseeni naaraan pistävän keltaisiin silmiin.
"Tulimme tutkimaan leiriä. Missä Tuomiturkki on? Tai Jokitähti?" kysyin hymyillen.
Mustamehiläinen kehräsi hiukan ja työnsi minua kuonollaan hiukan eteenpäin. Silloin näinkin sen. Jokitähti seisoi ylväänä pesänsä edessä, Tuomiturkki vierellään.
"He ovat siellä", soturi kuiskasi.
Silloin kuitenkin pelko iski. Kipitin takaisin pentutarhaan Hiutalepentu vierelläni. En uskaltanut vielä mennä juttelemaan isälleni. Mutta ehkä huomenna?

Vastaus:

Mukava tarina! Toivottavasti Koivuturkki saa pennut pian kuriin ja Lumipentu pääsee juttelemaan isälleen :)

Lumipentu saa 10 pistettä
- Kamikaze (12.6.2017)

Nimi: Kuisketassu, Jokiklaani

08.06.2017 22:37
Kirkasta auringonvaloa siivilöityi oppilaiden pesän simpukoilla koristetun kaislakaton läpi Kuisketassun kirjavalle turkille. Nuori naaras veti häntänsä paremmin silmiensä peitoksi estääkseen auringonvaloa häikäisemästä. Pian oppilaan lähistöltä kuuluva rapina kuitenkin pakotti Kuisketassun nostamaan päänsä ja vilkaisemaan ympärilleen. Jokiklaanin toinen oppilas, Pantteritassu oli juuri herännyt ja ruvennut siistimään takkuista turkkiaan. Mustaruskean oppilaan pedin kaislat rapisivat tämän nuollessa turkkiaan voimakkain vedoin. Kuisketassu huokaisi ärtyneesti ja kampesi käpälilleen. Kilpikonnakuvioinen naaras mulkaisi tappavasti Pantteritassuun, jolta jäi tosin tuo tuima katse huomaamatta. Kuisketassu siisti kevyesti turkkinsa, jonka jälkeen naaras ahtautui itsekseen manaten ulos oppilaiden pesästä jättäen Pantteritassun omaan rauhaansa. Aurinko loisti korkealla ja taivasta täplittivät muutamat, harmittomat poutapilvet. Leirissä kaikki olivat jo ryhtyneet tehtäviinsä. Kuisketassu haukotteli ja kaarsi selkänsä makeaan venytykseen. Oppilas näki Ruokohohteen ja Mustamehiläisen katoavan metsästämään ja Taimensydämen palaavan rajapartiosta. Tuttu, punainen turkki vilahti Kuisketassun takana Roiskesydämen astellessa oppilaansa vierelle Tuomiturkki perässään. Kuisketassun väsymys ja ärtymys kaikkosivat pois innostuksen tieltä, hän lähtisi pian ensimmäisiin taisteluharjoituksiinsa Jokiklaanin varapäällikän ja mestarinsa kanssa!
"Oletko valmis harjoituksiin?" Roiskesydän kysyi oppilaaltaan kylmän rauhallisesti. Kuisketassu suoristautui ja vilkaisi vierellään olevia kokeneita kissoja silmiin. Roiskesydämen meripihkan väriset silmät kuvastivat suurta arvoa ja kokemusta, mutta Tuomiturkin siniset silmät olivat kylmät ja ilmeettömät.
"Kyllä olen", oppilas naukaisi ja yritti jälleen hillitä itseään ryntäämästä ulos leiristä kuin ensimmäistä kertaa perhosen nähnyt pentu. Tuomiturkki nyökkäsi Roiskesydämelle, joka lähti johtamaan joukkoa leiristä. Roiskesydän lähti johdattamaan joukkoa joen suunnalla sijaitsevalle aukealle hiekkakentälle, jota käytettiin taisteluun harjoittelussa. Kuisketassu kulki häntä innostuneesti nykien mestarinsa hännillä, tuntien kuitenkin Tuomiturkin kylmien silmien tarkkailevan hänen jokaista liikettään. Pian kolme kissaa astelivat pieneltä kulkemaltaan polulta hiekkaiselle kentälle. Roiskesydän pysähtyi ja kääntyi oppilastaan kohden.
"No niin. Tänään opetamme sinulle Tuomiturkin kanssa taistelemisen alkeita, yksinkertaisimpia hyökkäyksiä ja väistöjä, tosin minun tavallani. Emme ole löytäneet vahvuuttasi kalastuksesta tai metsästyksestä Kuisketassu, mutta katsotaan kuinka tässä käy. Aloitetaan", Roiskesydän maukui tasaisella äänellä. Tuomiturkki asettui kentän reunalle istumaan, häntä kierrettynä siististi tassujen päälle. Roiskesydän otti oppilaaseensa etäisyyttä muutaman askeleen ja painautui maata vasten.
"Käy kiinni", punertva kolli murahti silmät kiiluen. Kuisketassu jähmettyi.
"Mutta enhän minä edes osaa hyökätä vielä", naaras maukui hämillään. Roiskesydän naurahti.
"Nimenomaan. Sitähän sinä tässä harjoitteletkin". Tuomiturkki nyökkäsi Roiskesydämelle. Kuisketassu ryhdistäytyi ja mietti parasta tapaa hyökätä mestarinsa kimppuun. Pieni oppilas painautui maata vasten ja lähti hiipimään kohti mestarinsa kylkeä. Roiskesydän seurasi hänen liikkeitään silmä tarkkana. Kuisketassu jännitti jokaisen lihaksensa ja pysähtyi. Naaras ponnisti itsensä ilmaan ja loikkasi mestarinsa niskaan, tai no, ainakin yritti. Kesken Kuisketassun hypyn, Roiskesydän nousi takatassuilleen ja löi etutassullaan kynnet piilossa oppilaansa maahan. Kuisketassu iskeytyi kylki edellä hiekkaan ja ilma pakeni hänen keuhkoistaan. Naaras haukkoi henkeä saamatta kuitenkaan happea keuhkoihinsa. Pian Kuisketassu kuitenkin tokeni ja nousi huterasti tassuilleen. Roiskesydän istui hänen edessään.
"Säälittävä ensimmäinen yritys. Jos olisit minua isompi ja vahvempi kissa, hyökkäyksesi olisi ehkä onnistunut, mutta pienen kokosi ja liikkeidesi ennalta arvattavuuden takia hyökkäyksesi päätyi kipeästi hiekkaan", kolli naukui Kuisketassulle toruvasti. Kuisketassun sisällä kuohui pettymys, mutta myös halu näyttää mestarilleen, että hän pystyisi tähän.
"Yritä uudelleen", Roiskesydän komensi ja valmistautui hyökkäykseen. Tällä kertaa Kuisketassu yritti ottaa huomioon pienen kokonsa. Naaras kierteli mestarinsa ympärillä.
*Koollani en häntä voita, mutta nopeudella ehkä*, oppilas tuumasi tarkastellen suurta mestariaan. Kuisketassu syöksähti eteen päin, kuitenkin vetäytyen heti takaisin ja siirtyen mestarinsa toiselle puolelle ja syöksähtäen uudelleen. Roiskesydän yritti tarrata tassuillaan häneen, mutta naaras väisti ja antoi mestarinsa korvalle käpälällään kovan iskun kynnet piilossa. Kuisketassu väisti jälleen mestariaan, tehden sitten uuden valehyökkäyksen ja kiepahtaen ympäri. Roiskesydän yritti napata oppilaansa, mutta pieni naaras oli liian vikkelä punertavalle mestarille. Kuisketassu alkoi kuitenkin väsyä nopeasti ja teki virheen väistössään. Roiskesyämen valtaisa käpälä tömähti pienen oppilaan niskaan kaataen tämän maahan. Kuisketassu tunsi rajun iskun niskassaan ja seuraavaksi hän sai suunsa täyteen hiekkaa iskeytyessään jälleen maahan. Roiskesydän vetäytyi ja antoi oppilaalleen tilaa toipua. Kuisketassu nuosi hatarasti, hiekkaa suustaan samalla sylkien. Naaras ravisti muut roskat kirjavasta turkistaan ja katsoi mestariaan suoraan silmiin odottaen saarnaa.
"Loistavaa. Ymmärsit, että et voi voittaa minua voimalla, mutta että ketterämpänä sinä pystyt väistelemään iskujani ja antamaan samalla takaisin. Osaat valjastaa hyvin ketteryytesi käyttöösi Kuisketassu. Olen ylpeä sinusta", Roiskesydän maukui silmät loistaen oppilaalleen. Kuisketassu oli tyrmistynyt. Hän ei todellakaan ollut odottanut mestariltaan moisia kehuja. Tuomiturkki asteli Kuisketassun rinalle.
"Pakko myöntää, että tuo oli ensikertalaiseksi varsin vaikuttavaa. Mutta älä oleta, että olet voittamaton taisteluissa Kuisketassu. Yksikin virheliike voi päättää oikeassa taistelussa elämäsi", varapäällikkö maukui tyypillisen kylmästi. Kuisketassu nyökkäsi Tuomiturkille. Oppilaan niskat olivat kipeytyneet uudelleen äskeisen iskun takia, mutta silti naaras paloi innosta harjoitella lisää. Kuin oppilaan ajatukset lukien, Tuomiturkki maukui:
"Haluatko taistella seuraavaksi minua vastaan?" Kuisketassu vastasi oitis epäröimättä:
"Ehdottomasti tahdon". Nyt oppilas pääsisi harjoittelemaan jonkun itsensä kokoisen kanssa, sillä Tuomiturkki ei ollut paljon Kuisketassua suurempi.
"Hyvä. pidän itsevarmuudestasi Kuisketassu, mutta se voi koitua kohtaloksesi", Tuomiturkki naukaisi jäätävästi. Nyt Roiskesydän siirtyi syrjään Jokiklaanin varapäällikön ja oppilaansa tieltä. Kuisketassu seurasi varapäällikön liikeitä, kun tämä siirtyi hiukan etäämälle.
*Nyt minulla on tilaisuuteni käyttää voimaa*, oppilas totesi niska yhä kipeänä. Naaras jännitti jokaista lihastaan ja valmistautui hyökkäämään, mutta ennen kuin Kuisketassu ehti edes kalaa sanoa, varapäällikkö syöksähti jo häntä kohti. Kuisketassu väisti täpärästi ja tunsi Tuomiturkin tassun hipovan karvojaan. Oppilas käännähti kannoillaan kohtaamaan mustan naaraan kuonotusten. Vaistomaisesti Kuisketassu paljasti hampaansa ja päästi ilmoille sähinän. Tuomiturkki vastasi samalla mitalla. Kuisketassu nousi takatassuilleen, kuten Roiskesydän aiemmassa harjoituksessa ja antoi iskuja varapäällikö korville. Oppilaan vatsa jäi kuitenkin paljaaksi ja Tuomiturkki heittäytyi Kuisketassun vatsaa päin tassut ojennettuina. Molemmat naaraat kaatuivat maahan kierivänä karvakasana. Kuisketassu tunsi varapäällikön alkavan kynsiä hänen paljasta vatsaansa takajaloillaan ja oppilas oli varma, että hän olisi nyt kalanruokaa, jos Tuomiturkilla ei olisi ollut kynnet piilossa. Kuisketassu tarrautui käpälillään mustan naaraan lapoihin. Yllättäen kuitenkin Tuomiturkki lopetti, päästi irti ja ponkaisi käpälilleen ja kauemmas oppilaasta. Molemmat naaraat huohottivat raskaasti. Kuisketassu nuosi hetken päästä pysyyn hymy huulillaan.
"Hienosti taisteltu Kuisketassu. Ulkonäkö voi todellakin pettää", varapäällikkö naukui tasattuaan hengityksensä. Kuisketassu tunsi syvää ylpeyttä itsestään ja siitä että hän oli pärjännyt noin hyvin klaaninsa varapäällikölle ensimmäisissä taisteluharjoituksissaan. Roiskesydän asteli uupuneiden naaraiden vierelle.
"Nyt tiedämme, mikä on vahvuutesi Kuisketassu. Hienoa työtä. Seuraavalla kerralla opetan sinulle oikeita liikkeitä, mutta nokkeluudellasi pääset vielä pitkälle", ruosteenpunainen mestari maukui tyytyväisyyttä huokuen oppilaalleen.
"Nyt taitaa olla aika palata leiriin", Tuomiturkki totesi ja lähti joukon edellä pienelle polulle. Aurinko oli jo laskeutumassa tuntemattomille maille. Kuisketassu oli uuvuksissa ja naaraan niskaa särki, mutta hän oli tyytyväinen itseensä ja oppilas oli rakastanut jokaista hetkeä taisteluharjoituksissaan. Oppilas suoristatui ja lähti astelemaan hitaasti varapäällikön perään. Roiskesydän nousi perään lähteäkseen, mutta suuri kolli pysähtyi ja alkoi yskimään kovasti. Kuisketassu kääntyi mestarinsa puoleen huolestuneena.
"Oletko kunnossa?" oppilas kysyi huolissaan. Roiskesydän ei saanut sanaa suusta yskältään.
"Olen ai..", Roiskesydän ehti sanoa ennen kuin uusi yskä riepotteli häntä. Pian kollin köhiminen kuitenkin helpottui ja Kuisketassun mestari palasi arvoonsa.
"Olen kunnossa, kiitos kysymästä", kolli murahti ja lähti astelemaan rivakasti leirin suuntaan. Kuisketassu riensi hänen peräänsä.

Vastaus:

Hienosti kirjoitettu, pitkä tarina. Toivottavasti taisteleminen on jatkossakin Kuisketassulle yhtä mieluista kuin tällä kerralla Tuomiturkin ja Roiskesydämen seurassa ^^ Hienoa, että Kuisketassun vahvuus löytyi.

- muutaman huomautettavan yhdyssanavirheen löysin:
meripihkan väriset ► meripihkanväriset
kylmän rauhallisesti ► kylmänrauhallisesti

Kuisketassu saa 28 pistettä!
- Kamikaze (12.6.2017)

Nimi: Kuisketassu, Jokiklaani

03.06.2017 23:12
Kuisketassun niskaa särki kauttaaltaan suuren ahvenen kantamisen takia. Pieni naaras siristi silmiään erottaessaan Jokiklaanin leirin ulkomuurien kaislat mestarinsa Roiskesydämen takaa. Oppilas sinnitteli tuskissaan, jottei olisi huutanut ääneen, sillä hänestä tuntui kuin hänen leukansa irtoaisi ja putoaisi kalan painon takia. Kuisketassu asteli kuitenkin suhteellisen vakaasti matalassa kasvillisuudessa pienellä polulla mestarinsa perässä kohti leiriä.
*Toivottavasti tämä kala on tälläisen tuskan ja vaivan arvoinen*, Kuisketassu kirosi mestarinsa nappaamaa valtaisaa ahventa mielessään. Roiskesydän käänsi päänsä vilkaisten miten hänen oppilaansa pärjäsi saliin kanssa. Nähdessään kantamisen olevan Kuisketassulle vaivallista, kolli pysähtyi ja maukui oppilaalleen kysyvästi:
"Pärjäätkö sinä Kuisketassu?" Vastaukseksi lyhytkarvainen naaras vain nyökkäsi, vaikka hän olisi tahtonut viskata ahvenen lähimpään pusikkoon ja jäädä maahan makaamaan.
"Selvä on. Enää ei ole pitkä matka. Lupaan, että sinnikkyytesi vielä palkitaan Kuisketassu", Roiskesydän naukaisi ennen kuin otti suunnaksi jälleen leirin ja jatkoi matkaa verkkaisesti kävellen.
*Voi hyvä Tähtiklaani!* Kuisketassu huusi mielessään, mutta pakotti itsensä liikkeelle.
Lopulta kissakaksikko saapui leirin sisäänkäynnille, pienelle tunnelille, jota reunustivat vahvat ja piikikkäät kaislat. Roiskesydän ahtautui ensimmäisenä tunnelista leirin aukiolle, Kuisketassu kuitenkin tiiviisti perässään. Oppilas sihahti hampaidensa välistä nirhatessaan kylkensä törröttävään kaislaan. Verta vuotavaa haavaa ei tullut, mutta Kuisketassun kylki tuntuisi vielä jonkin aikaa kipeältä. Oppilas kiirehti suurehkolle tuoresaaliskasalle, joka sijaitsi keskellä leirin aukiota ja pudotti ahvenen keon päällimmäiseksi. Tuoresaaliskasassa oli nyt runsaasti saalista, mutta kylmän lehtikadon jättämät arvet näkyivät osittain vieläkin klaanin vanhimmissa kissoissa. Kasassa näkyi olevan paljon kalaa, sekä muutama päästäinen. Kuisketassu huokaisi helpotuksesta päästyään eroon kantamuksestaan. Hänen mestarinsa asteli naaraan rinnalle ja pudotti Kuisketassun nappaaman pienen, ruipelon kalan tuoresaaliskasaan.
"Hyvin tehty Kuisketassu. Nyt voit haukata vähän tuoresaalista ja sen jälkeen voit mennä lepäämään ja sukimaan märän tassusi. Huomenna lähdemme taisteluharjoituksiin Tuomiturkin kanssa. Sinuna venyttelisin niskaasi ennen kuin käyt levolle", Roiskesydän antoi selvät ohjeet oppilaalleen. Kuisketassu oli paluumatkan aikana unohtanut kokonaan märän tassunsa ja sen, että hän oli ylipäätän pistänyt käpälänsä veteen.
"Selvähän tuo", Kuisketassu maukui täristen innosta ja häntä väristen.
*Pääsen huomenna ensimmäisiin taisteluharjoituksiini!* naaras riemuitsi yrittäen hillitä itsensä. Roiskesydän huomasi oppilaansa innostuksen ja sipaisi tätä hännällään lapaan kävellen tämän jälkeen sotureiden pesälle aukion laidalle. Kuisketassu nappasi itselleen tuoresaaliskasasta kiiltävän kalan. Hän asettui aukion toiselle laidalle nauttimaan hyvin ansaitusta ateriastaan. Naaras asettui aloilleen ja repäisi kalastaan ensimmäisen palan. Ihana, tuore kalan maku täytti hänen suunsa. Kuisketassu nautti kalansa hitaasti ja hartaasti, sillä hän muisti millaista oli, kun klaanilaiset näkivät nälkää lehtikadon kylmyydessä. Tosin tuolloin Kuisketassu oli ollut vasta pieni pentu, Kuiskepentu. Nautittuaan saaliinsa ja haudattuaan kalansa rippeet hiekkaan, Kuisketassu rupesi nuolemaan huolellisesti turkkiaan. Hän aloitti turkkinsa sukimisen pitkin, voimakkain nuolaisuin toisesta etutassustaan siirtyen sitten rintaansa. Ilta alkoi hämärtyä leirissä ja Kuisketassu näki kahden soturin, Kaunoketun ja Taimensydämen vetäytyvän nukkumaan sotureiden pesään. Naaras kiinnitti myös huomiota Jokiklaanin päällikön, Jokitähden pesästä poistuvaan tummaan varjoon, jonka Kuisketassu arvasi olevan Jokitähden kumppani, Tuomiturkki. Musta naaras livahti kuitenkin nopeasti sotureiden pesään. Kuisketassu suki lopun turkkinsa siistiksi ja tassutti sitten oppilaiden pesälle. Oppilaiden pesässä oli mukavasti tilaa, sillä tällä hetkellä Jokiklaanissa oli vain kaksi oppilasta, Kuisketassu itse sekä mustanruskea kolli Pantteritassu. Kuisketassu taivutti vielä päänsä ylös irvistäen, tarkoituksenaan venyttää niskaansa. Oppilaan niskat olivat täysin jumissa aikaisemman kalan kantamisen takia. Tämän jälkeen naaras pujahti oppilaidenpesään ja asteli omalle, kaisloista ja sammalista vuoratulle pedilleen. Pantteritassu tuhisi jo tasaisesti omalla pedillään hiukan etäämmällä. Vihreäsilmäinen kolli nukkui suorastaan söpöllä kerällä, häntä vedettynä suojaksi kuono päälle. Kuisketassu asettui makuulle omalle pedilleen, vetäen hännän tiukasti vierelleen. Pian naaras ummisti vihreät silmänsä ja nukahti Pantteritassun tuhinan tuudittamana.

//Sain luvan Pantteritassusta kirjoittamiseen Kazelta//

Vastaus:

Hyvin kuvailtu ja ihana tarina. Toivottavasti Kuisketassun niskat eivät ole enää kamalat kipeät, että tämä pystyy osallistumaan hyvin taisteluharjoituksiin!

Yhden yhdyssanavirheen löysin, joka oli:
- oppilaidenpesään ► oppilaiden pesään

Kuisketassu saa 18 pistettä!
- Kamikaze (8.6.2017)

Nimi: Hallatassu, Varjoklaani

31.05.2017 17:48
"Jokainen varjoissa likkumaan kykenevä tulkoon klaanikokoukseen!" huusi suuri musta naaras, Varjoklaanin päällikkö, Varjotähti. Kissat rynnistivät paikalle, jopa Hallapentu. Naaraspentu käveli siniharmaan kollisoturin vierellä, joka oli Iltahämy, Hallapennun isä. Pennun tummanruskea turkki oli suittu kauniiksi. Ruskeat silmät Hallapennulla taas tarkkailivat päällikkön paikalla istuvaa Varjotähteä.
"Olemme kokoontuneet nimittämään pennun oppilaaksi, Hallapentu, astu eteeni", naukui naaras päällikkön paikalta kuuluvalla äänellä. Tummanruskea turkkinen naaraspentu asteli lähemmäs.
"Hallapentu, olet elänyt klaanissa kuusi kuuta ja on sinun aikasi tulla oppilaaksi. Tästä päivästä aina siihen päivään asti, kun ansaitset soturinimesi, kutsuttakoot sinua nimellä Hallatassu! Mestarisi tulee olemaan Aurinkovarjo. Odotan, että hän välittää kaiken tietonsa sinulle!" Varjotähti kuullutti. Hallatassu hymyili uudelle nimelleen. Aurinkovarjo asteli lähemmäs päällikkön paikkaa.
"Aurinkovarjo, olet valmis ottamaan oppilaan. Olet saanut hyvää koulutusta ja olet osoittanut olevasi luotettava. Siirrä kaikki tietosi, tälle nuorelle Hallatassulle", jatkoi musta naaras. Hallatassu kääntyi uutta mestariaan kohti, nähden laihan mustan kollin, jolla oli kirkkaat meripihkaiset silmät. He koskettivat kuonojaan, jonka jälkeen klaani alkoi hurraamaan uuden oppilaan nimeä. Kuitenkin Hallatassu erotti isänsä, Iltahämyn, äänen kirkkaimin onnittelijoiden joukosta. Hallatassu oli klaanin kolmas oppilas, häntä vanhempia olivat Punatassu, punaruskea kolli ja pikimusta naaras, Iltatassu. Punatassun mestari oli Variskuono ja Iltatassun Paatsmakukka. Hallatassu käveli oppilaiden pesän edustalle onnitteluiden jälkeen. Naaras katsoi hieman kylmänä punaruskeaa Punatassua.
"Mistä voin saada sammaleet petiini?" kysyi naarasoppilas, ääni viileänä. Kollioppilas käänsi päänsä uutta oppilasta kohti, murahti hiljaa ja naukaisi:
"Sorasydämeltä, parantajaltamme."
Hallatassu murahti ja maukaisi viileästi sekä ärsyyntyneenä:
"Tiedän kyllä ketä Sorasydän on."
Punatassu naurahti, mutta lähti sitten paikalta. Hallatassu käveli parantajien pesälle. Siellä tummanruskea oppilas näki tummanharmaa raidallisen kollin häärimässä yrttien keskellä. Pesä tuoksui raikkaalta ja tunkkaiselta samaan aikaan.
"Sorasydän, tarvitsen sammalia petiini", naukaisi Hallatassu, yllättävän mukavalla äänensävyllä. Kolli käänsi meripihkaisen katseensa naarasoppilaaseen ja hymyili.
"Totta kai, Hallatassu", Sorasydän naukui, kääntäen taas selkänsä ja kävellen syvemmälle pesäänsä. Tummanharmaa kolliparantaja palasi sammaltukon kanssa.
"Kiitos", Hallatassu naukui, ottaen sammaltukon kiitollisena. Tummanruskea naaras jolkotti oppilaiden pesään, sammaleet suuta kutittaen. Naarasoppilas laski sammaleet Iltatassun pedin vierelle. Hallatassu levitti sammaleet, tehden niistä pedin itselleen. Punatassu asteli pesään, sillä leiri oli jo alkanut hämärtymään.
"Öitä", tuo naukui ja käpertyi pedilleen, selkä päin naarasta. Iltatassukin tuli pesään. Toinen naaras istahti pedilleen, nuolaisi tassuaan ja kierähti pedilleen. Hallatassukin kierähti pedilleen, nukahtaen nopesti.
"Hyvää yötä", kuului Iltatassun maukaisu, tummanruskean naaran korvissa.

//Ilta?

Vastaus:

Hyvin kirjoitettu tarina, sinullakin pituutta voisi olla lisää :) Pari huomioitavaa virhettä löysin:
► kuulutti kirjoitetaan yhdellä l-kirjaimella.
► [Hallatassu murahti ja maukaisi viileästi sekä ärsyyntyneenä:
"Tiedän kyllä ketä Sorasydän on."] Ei ketä, vaan kuka.
► kerroitkin jo minulle, että kutsuit Yötassua vahingossa Iltatassuksi, ei se mitään, mutta jatkossa kiinnitä huomioita nimiin.

Hallatassu saa 6 pistettä.
- Kamikaze (3.6.2017)

Nimi: Yötassu, Varjoklaani

31.05.2017 16:01
Seisoin paikallani, ja kuuntelin päällikön sanoja. Minusta olisi tulossa ihan juuri oppilas!
"Sinun mestarisi tulee olemaan Paatsamakukka. Toivon että Paatsamakukka siirtää kaiken tiedon sinulle", kuulin Varjotähden maukuvan. Sitten käänsin katseeni mustaan naaraaseen, joka tassutteli lähemmäs. Hän oli siis Paatsamakukka, mestarini!
Sitten Varjotähti maukui mestarille ne tutut sanat, mitä oli tapana sanoa seremoniassa. Aurinko paistoi häilyvästi pilvien takaa, ja ilma oli sopivan lämmin. Käänsin katseeni taas mestariini, ja kosketimme hitaasti neniä. Sitten kuulin muiden kissojen huutavan:
"Yötassu!" "Yötassu!"
Hymyilin pienesti ja katsoin klaanilaisia. Tunsin ylpeyttä, sillä enää en ollut pentu, olin oppilas.

Huomasin punaruskean oppilaan, ja väläytin hänelle hymyn. Kolli huomasi minut, ja hänen ilmeensä kirkastui hieman.
"Hei Yötassu! Onnittelut", Punatassu maukui, painottaen sanaa tassu. Naurahdin ja yritin tottua uuteen nimeeni.
"Kiitos, odotan innolla koulutusta", maukaisin ja mietin millainen mestari Paatsamakukka olisi.
"Mestarisi on siis Paatsamakukka? Uskon että hän on mukava", Punatassu maukui. Nyökkäsin, ja käänsin katseeni uuteen mestariini. Hän seisoi leirin toisella puolella, ja hän näytti iloiselta. Hänen musta turkki kiilsi auringossa, ja siniset silmät tarkkailivat leiriä. Näytimme kieltämättä aika samanlaiselta, molemmilla musta turkki ja siniset silmät. Vaivuin hetkeksi ajatuksiini, kunnes Punatassun mau'unta herätti minut:
"Hei, mennäänkö syömään jotain? Kuningattaret ja klaaninvanhimmat ovat jo varmaan syöneet." Nyökkäsin, sillä hänen ehdotuksensa kuulosti hyvältä. Vatsani kurni jo, ja tuoresaaliskasan tuoksu sai veden herahtamaan kielelleni.
"Mennään vain", mau'uin lopulta ja lähdimme vierekkäin kävelemään tuoresaaliskasaa kohti. Otin pulskan hiiren, ja Punatassu otti myyrän. Olin helpottunut, että kasassa oli hyvää riistaa jäljellä. Joskus siellä oli liskoja ja sammakoita, enkä oikein välittänyt niistä.

Puraisin hiirestä palasen, ja mehevä lihan maku tulvi suuhuni. Yritin olla hotkimatta koko hiirtä, vaikka minulla oli kova nälkä. Aurinko paistoi jo kirkkaammin pilvien välistä, ja oli auringonhuippu. Pilviä ei näkynyt paljoa, ja tunsin mukavan viileän tuulen turkissani. Punatassu söi melkein viimeistä suupalaa, ja muitakin klaanin kissoja näkyi syömässä. Huomenna olisi ensimmäinen koulutus, mietin.

//Siinä oli eka tarina, tuntuu et tuli aika tönkkö D:

Vastaus:

Hienosti kirjoitettu, virheetön tarina. Tosin pienenä huomiona pituutta voisi olla lisääkin ^^

Yötassu saa 8 pistettä.
- Kamikaze (3.6.2017)

Nimi: Kuisketassu, Jokiklaani

31.05.2017 15:59
Hento tuulenvire pörrötti pienen naaraan, Kuisketassun turkkia reippaasti soljuvan joen rannalla. Kilpikonnakuvioinen oppilas istui joen törmällä katsellen edenpänä törmällä seisovaa suurehkoa, ruosteen punaista kollia, hänen mestariaan. Kolli tuijotti silmä tarkkana jokeen viikset samalla väristen, toinen etutassu ojennettuna valmiina iskemään. Hetken aikaa kolli pysyi paikoillaan, kunnes se iski tassunsa salaman nopeasti veteen. Kylmää vettä roiskahti törmälle ja Kuisketassun turkille. Oppilas kavahti kauemmas syvästä inhosta. Kuisketassun mestari veti käpälällään rannalle liukkaan ahvenen ja tappoi sen nopealla puraisulla niskan tienoille.
"Ja näin pyydetään ahvenia", punertava kolli, Roiskesydän maukui ylpeänä oppilaalleen. Kuisketassu nuosi käpälilleen ja tassutti mestarinsa luo.
"Viemmekö tuon tuoresaaliskasaan?" oppilas maukui tuoretta kalaa haistellen. Roiskesydän naurahti.
"Tietenkin viemme, mutta sinä saat viedä sinne oman saaliisi", kolli vastasi silmät kiiluen. Kuisketassu nosti päänsä ja katsoi syvälle mestarinsa silmiin.
"Tarkoitatko, että minun pitäisi napata oma kala?" Kuisketassu naukaisi ääni väristen ja samalla vilkaisten vieressä virtaavaan jokeen. Pilvinen taivas rakoili ja päästi lävitseen hiukan auringonvaloa joenrannalle.
"Juuri niin Kuisketassu. Kunnollinen jokiklaanilainen osaa uida ja kalastaa, eikä pelkää kastella tassujaan tai turkkiaan sateessa taikka uidessa", Roiskesydän naukui oppilaalleen hiukan paheksuen. Kuisketassu yritti nielaista kurkkuunsa nousseen valtaisan palan.
"Vai oletko sinä kuivatassu?" kolli murahti hitusen pilkallisesti oppilaalleen. Kuisketassu pysyi kuitenkin vaiti.
"No, ei se kala tässä jaarittelemalla käpäliisi eksy, joten mene tuohon joen reunalle ja toimi niin kuin näit minun äsken tekevän", kokenut kolli maukui hitusen ärsyyntyneenä ja osoitti hännällään paikan oppilaalleen johon tämän olisi hyvä jäädä odottamaan sopivaa saalista. Kuisketassu asteli hitaasti aivan joen törmälle ja istuutui. Naaras varoi visusti etteivät joen roiskeet yltäneet hänen tassuilleen asti. Kuisketassu oli nimitetty oppilaaksi noin seitsemän auringon nousua sitten ja hän oli saanut mestarikseen Roiskesydämen, joka tunnetaan Jokiklaanissa tiukkana, vaativana ja hiukan kärttyisenä soturina. Ensimmäiset oppilas päivänsä Kuisketassu oli viettänyt putsaamalla leiriä ja klaanilaisten pesiä. Sen jälkeen Roiskesydän oli vihdoinkin suostunut esittelemään Kuisketassulle Jokiklaanin reviirin. Kuisketassu havahtui ajatuksistaan mestarinsa kärsimättömän tuhahduksen takia. Oppilas siirsi nyt katseensa kauas joen toiselle puolelle, missä kasvoi suuria mäntyjä ja aluskasvillisuutta. Roiskesydän oli kertonut hänelle, että siellä oli Myrskyklaanin reviiri ja muutama auringon nousu sitten Kuisketassu oli nähnyt muutaman kissan hahmon joen sillä puolen. Naarasta värisytti puistatus, sillä hän ei voinut kuvitellakkaan asuvansa noiden korkeiden puiden alla metsästäen oravia sun muita karvaisia pikkujyrsijöitä. Hopeinen vilahdus joessa kiinnitti Kuisketassun huomion. Sulavalinjainen kala ui paikallaan vastavirtaan aivan törmän vieressä. Naaras tiesi tilaisuutensa tulleen. Vaikka ajatus kastumisesta ja käpälän laittamisesta veteen kauhistuttikin Kuisketassua, hän tiesi, ettei Roiskesydän antaisi periksi ennen kuin hän olisi napannut kalan. Kuisketassu jännitti lihaksiaan ja ojensi käpäläänsä kynnet paljastettuina. Kuisketassu iski tassunsa veteen. Kylmyys ympäröi naaraan tassun ja tämä olisi halunnut vetää sen nopeasti pois, mutta lopulta oppilaan kynnet tapasivat jotakin kiinteää, johon Kuisketassu tarrasi kynsillään. Kuisketassu kiskaisi käpälänsä vedestä ja heitti törmälle säälittävän pienen, sätkivän kalan. Oppilas tappoi kalan nopealla puraisulla ja katsoi mestariaan. Roiskesydämen kasvot olivat ilmeettömät, kun tämä maukui:
"Hyvin napattu. Unohdit tosin tarkistaa heijastuuko varjosi jokeen, mutta sait kalasi." Kuisketassu oli hiukan pettynyt mestarinsa laimeaan reaktioon, mutta sentään hän oli iloinen saaliistaan, vaikkakin surkeasta sellaisesta. Kuisketassu istuutui ja ryhtyi nuolemaan ripeästi tassuaan. Hän halusi tuon iljettävän märkyyden tunteen mahdollisimman nopeasti pois itsestään. Roiskesydän kuitenkin huokaisi hänen vierellään.
"Voit nuolla itsesi kuivaksi leirissä. Nyt me palaamme leiriin, siellä odottaa nälkäinen klaani ruokittavana", kolli piti hetken tauon.
"Lupaan, että pääset eroon inhostasi veteen. Lupaan myös ettei kukaan saa tietää sinun olevan kuivatassu, ainakaan minun toimestani." Kuisketassu lopetti nuolemisen, nousi ja nyökkäsi mestarilleen.
"Kiitos. Minä lupaan olla paras oppilaasi ikinä ja tulla parhaaksi taistelijaksi koskaan!" naaras maukui vahvalla äänellä.
"Hienoa. Tule ja kanna tuo perässäni leiriin", Roiskesydän vastasi ja heilautti korviaan hänen tappamansa kalan suuntaan. Kuisketassu nosti kiitollisena mestarinsa tuesta suuren kalan hampaisiinsa ja lähti astelemaan hitaasti Roiskesydäen perässä kohti leiriä pää kalan painosta alas taipuen.

Vastaus:

Todella hyvin kuvailtu tarina, jossa ei oltu kiirehditty. Huomasin pari huomattavaa yhdyssanavirhettä:

ruosteen punainen ► ruosteenpunainen
auringon nousu ► auringonnousu

Kuisketassu saa 20 pistettä!
- Kamikaze (3.6.2017)

Nimi: Leopardipentu, Varjoklaani

31.05.2017 14:22
"Huomenta rakkaat pentuni", kuului lempeä ääni. Se kuului emolleni Pilkkupilvelle. Emo jatkoi: "Tänään on kaunis päivä, kunpa voisitte nähdä sen rakkaat pentuni."
Niin, kunpa voisinkin. Minä halusin avata silmäni, mutta ne eivät vain aukea! Ruostepentu, rakas pentuni mönki vieressäni ja inisi hiljaa. Minä haluan avata silmäni ennen Ruostepentua! Äkkiä kuulin kuinka pesän verho rasahti. Joku oli tullut sisään.
"Huomenta Pilkkupilvi", matala ääni kuului läheltä. "Ja Leopardipentu ja Ruostepentu."
"Kuka hän on?" kysyin. Oli inhottavaa puhua, kun ei nähnyt yhtään mitään.
"Tulija on isänne Terähammas", Pilkkupilvi kehräsi. "Mutta ei hän ole niin hurja, vaikka hänen nimensä hurjalta kuulostaakin."
"Minä haluan avata silmäni!" inisin. Jonkun häntä, varmaankin Pilkkupilven veti minut lämpöistä hyvän tuoksuista turkkia vasten. Turkki on niin pehmeää!
"Kyllä te avaatte, lupaan sen", Pilkkupilven ääni kuului niin läheltä, että nyt tiesin, että makasin emoni turkkia vasten. Märkä kieli lipaisi päätäni. Ei nyt kuitenkaan tälläistä!
"Emo, lopeta!" murahdin. Yritin katsoa tuimasti Pilkkupilveä. Noh... En tietenkään häntä nähnyt, mutta katsoin - jos sen edes katsomiseksi lasketaan - tuimasti sinnepäin missä kuvittelin Pilkkupilven lempeän naaman olevan. Pilkkupilvi vain kehräsi ja niin lempeästi, että sisintäni alkoi lämmittää ja tuima ilme vaihtui hymyksi. Mutta ei hymykään kauaa kestänyt. Kirkasta valoa tulvahti silmiini. Sattui hirveästi!
"Aii!" kiljuin ja inisin. Äkkiä ei enää sattunut. Huomasin katselevani suoraan vaaleaan pilkulliseen kissaan, jonka meripihkasilmät katsoivat juuri minua! Minähän näen. Onko hän Pilkkupilvi. Kissan vierellä seisoi jykevärakenteinen kollikissa. Terähammas? Ja vierelläni... pieni ruosteenpunainen karvakerä, jonka silmät ovat kiinni ja se inisi. Ihana veljeni Ruostepentu! Kyllä on ihanaa, että näen.

//Hirveen tönkköä xc

Vastaus:

Tarina oli ihan hyvä aloitustarinaksi, mutta haluaisin huomioida pari kirjoitusvirhettä ja asiaa, jotka pistivät silmiin:

► käsite "rakkaat pentuni" esittätyi tarinassa kolme kertaa, joten sitä voisi vähentää, etenkin, kun tarina on näin lyhyt.
► kutsuit Leopardipennun veljeä, Ruostepentua, "rakkaaksi pennuksi" rakkaan veljen sijaan.
► monessa kohtaa olisit voinut käyttää ajatusmerkkejä *eli näitä* etkä vain jättää Leopardipennun ajatuksia tarinan jatkoksi. Esimerkiksi:
[*Onko hän Pilkkupilvi? Entä onko tuo Terähammas... isäni? Ja tuo veljeni Ruostepentu?*] tämä olisi kuulostanut paljon paremmalle, kuin se tarinassa on.
► kolmen pisteen jälkeen (esim. Noh... En tietenkään häntä nähnyt...) lause jatkuu pienellä, ei isolla.


5 pistettä Leopardipennulle
- Kamikaze (31.5.2017)

Nimi: Mäntytassu, Tuuliklaani

27.05.2017 16:20
Vaaleanruskea parantajaoppilas tuhisi unissaan sammalpedillään, mutta hänen rauhallinen hengityksensä katkesi vanhemman, lumenvalkoisen naaraskissan astuessa kuivien lehtien päälle. Naarasoppilas vääntelehti hetken ja haukotteli, sitten hän avasi uniset silmänsä ja yritti kampeutua istumaan.
”Huomenta, Mäntytassu”, parantaja Koilento toivotti irrottamatta katsettaan yrteistä, ”nukuitko hyvin?”
”Ihan siedettävästi”, tummanruskeajuovainen oppilas naukaisi ja räpytteli unihiekkoja silmistään. Mäntytassun katse jämähti yrtteihin, jota vanhempi naaraskissa jauhoi kynsillään pieniksi kasoiksi. Yrttien haju parantajan pesässä oli hyvin vieras ja voimakas, jos sitä vertasi vasta viime päivinä vallinneeseen maidon pehmeän ja täyteläiseen tuoksuun. Koilento järjesteli yrttikasoja ja näytti etsivän kärsimättömänä jotakin tärkeää, mutta Mäntytassu ei tiennyt, mitä. Paljon Koilennon rinnalla pienemmältä näyttävä oppilas nousi ja jolkutti mestarinsa vierelle.
”Mitä etsit?”
”Etsin nahkeapintaisia lehtiä, mutta ne näyttävät olevan loppu…”, sinisilmäinen parantaja voivotteli oppilaalleen.
”Selvä”, Mäntytassu naukaisi tietämättömänä, mitä asialle pitäisi tehdä. Sen sijaan, että hän sanoisi yhtään enempää, hän istuutui ja alkoi suoristamaan sekalaista, takkuuntunutta turkkiaan. Mestarin katse oli yhä naulittu yrttikasoihin, jotka oli kaivettu maahan, jotta ne eivät sekaantuisi niin helposti.
”Kun olet siistinyt turkkisi ja syönyt jotain aamupalaa, tule sisäänkäynnin toiselle puolelle, odotan sinua siellä”, Koilento ilmoitti ja käänsi selkänsä Mäntytassulle.
Oppilas huikkasi ymmärtäneensä ja suki täsmällisesti ensin rintakarvansa takut sileiksi edeten sitten hitaasti etutassuihin ja selkään. Viimeiseksi hän suki voimakkain vedoin oman häntänsä hieman huolimattomasti ja sitten hän nousi ja loikki pois parantajan pesästä.
*Ensimmäinen päiväni parantajaoppilaana! Kuinka jännittävää*, naarasoppilas mietti jolkuttaessaan saaliskasalle hymyillen. Hän istuutui ja poimi pulskahkon hiiren saaliskasasta. Riistan määrä oli alkanut kasvaa huomattavasti viherlehden saapuessa ja se oli todellakin tarpeessa, sillä lehtikadon kylmät kuut olivat jättäneet jälkensä Tuuliklaanin jäseniin. Suurin osa oli vieläkin hieman laihahkoja, mutta se vain todisti, että elämä on joskus rankkaa, eikä sille voi yhtään mitään.
Mäntytassu hotki hieman sitkeän hiiren hyvällä ruokahalulla ja kaivoi kuopan, jonne sitten hautasi riistansa rippeet. Naaras nuoli huulensa ja katsoi kohti pilvistä taivasta.
*Kiitos ruuasta, Tähtiklaani*, hän kiitti ja lähti sitten jolkuttamaan kohti sisäänkäyntiä, jossa hänen mestarinsa piti odottaa. Mäntytassun työntyessä ulos leirin sisäänkäynnistä, hän äimistyi. Puut, joiden hän oli leiristä käsin nähnyt olevan paljaita ja orpoja, olivat nyt lehdessä. Vihreät lehdet heiluvat lämpimässä tuulessa. Mäntytassun männynvihreät silmät loistivat ihmetyksestä.
”Tämä taitaa olla ensimmäinen kertasi ulkona, eikö olekin?” Koilento arvasi virnuillen yrttitukko suussa. Mäntytassu sulki auki loksahtaneen suunsa ja tuijotti mestarinsa virnuilevaa ilmettä tovin, kunnes nyökkäsi hitaasti mestarilleen. Koilento ei vastannut enää mitään, vaan viittoi Mäntytassulle käskyn tulla lähemmäs yrttien luokse, jotka olivat hänen jalkojen juuressaan. Mäntytassu totteli välittömästi ja loikki vanhan parantajan lähelle.
”Tiedätkö mitä yrttiä nämä mahtavat olla?” Koilento kysyi pilke silmäkulmassaan odottavasti. Ruskeaturkkinen parantajaoppilas katsoi suuria lehtiä, joista lähti hieman kirpeä haju. Hän haistoi kunnolla ilmaa, joka sai hänen nenäänsä pistelemään epämukavasti. Mäntytassu päätyi pudistamaan päätään pettyneenä.
”Se on hierakkaa”, valkoturkkinen parantaja opetti, ”sillä hoidetaan anturoihin tulevia halkeamia puristamalla mehu siihen.”
”Voiko sitä käyttää muihin avohaavoihin?” Mäntytassu kysyi kulmat kurtussa mestariltaan. Mestari heitti toruvan katseen tummaturkkiselle oppilaalleen.
”Voihan sitä tietty käyttää, ei se myrkyllinen ole”, sinisilmäinen naaras naukaisi, ”mutta siinä tapauksessa tuhlaisit klaanimme vähiä varastoja turhaan. Hierakka kirvelee enemmän, kuin kehäkukka, eikä se auta tulehduksen poistamiseen ja verenvuotoon, kuten kehäkukka ja korte. Se soveltuu vain anturoiden hoitoon, ei avohaavoihin. Jopa kultapiisku auttaa paremmin, kuin se.”
Mäntytassu nyökytteli mestarilleen ja yritti painaa jokaisen tiedonmurusen tiukasti pääkalloonsa, koska jokainen hänen kehonsa jäsen tiesi, että hän tulisi tarvitsemaan kaikkea tietoa tulevaisuudessa, kuin pentu emoaan.
Sitten Koilento loikki eteenpäin ja naukaisi:
”Tulehan, Mäntytassu. Mennään etsimään nyt niitä lehtiä kääröihin.” Mäntytassu jolkutti mestarinsa perässä syvemmälle Tuuliklaanin reviirin aluskasvillisuuteen. Puita oli vähemmän, kuin muiden reviireillä, ainakin sen Mäntytassu oli kuullut joskus pentuaikoinaan. He eivät kulkeneet kauas, kunnes Koilento pysähtyi ja laski keräämänsä hierakat maahan. Sitten hän kurkotti pensaaseen ja näykkäisi lehden varovasti vetäen sen juuresta pois. Lehti näytti kiiltävälle ja jotenkin erilaiselle, kuin muut puiden lehdet.
”Tämä on lehti, jota käytämme yrttien käärimisessä ja yrttikuoppien peittämisessä. Keksitkö, minkä takia?” vanha parantaja naukui ja asetti lehden maahan Mäntytassun nähtäväksi. Ruskeajuovainen oppilas kosketti lehteä ja tunsi sen olevan jotenkin nahkean tuntuinen. Lisäksi se näytti aavistuksen paksummalta kuin muut lehdet.
”Hylkiikö tämä paremmin vettä?” naarasoppilas ehdotti hieman empien vastaustaan. Koilento hymyili ja nyökkäsi oppilaalle hyväksyvästi.
”Käytämme sitä säilömiseen, sillä se hylkii vettä, joten kosteus ei mädännytä yrttejä niin nopeasti. Lisäksi, koska lehdet eivät kuivu helposti, se tarkoittaa, että se pitää myös sopivan olotilan muille yrteille. Jonka ansiosta yrtit säilyvät pidempään, eikä niitä tarvitse kerätä heti lisää.”
Mäntytassu nyökytteli parantajan sanoille ja tutki vielä lehden pintaa tarkemmin. Sitten hän haistoi sitä, mutta hän ei erottanut mitään erityisempää hajua muista lehdistä.
”Miten erotamme lehdet?” naaras kysyi.
”Silmämääräisesti”, Koilento naukaisi ja alkoi vetämään lisää lehtiä irti puskasta käyttöön. Hänen työskentelynsä näytti vakaalta ja hyvältä.
*Kunpa minäkin näyttäisin joskus yhtä taitavalle ja olisin yhtä taitava, kuin hän*, Mäntytassu toivoi päässään.

//jatkan itse :)

Vastaus:

Uskomattoman taitavasti kirjoitettu! Pituutta oli ainakin omalla mittakaavallani sopivasti, kuvailu oli eloisaa ja mukavaa lukea eikä virheitäkään löytynyt kuin yksi:

► Käytit lauseessa "Voihan sitä tietty käyttää, ei se myrkyllinen ole” sanaa "tietty", mutta tietääkseni klaanikissat eivät tiedä lyhenteitä tai käytä slangi- tai murresanoja.

Mäntytassu saa 23 pistettä!

- Bloody (7.6.2017)

©2020 Nɪɪᴛʏɴᴋᴜᴋᴋᴀ - suntuubi.com